Ihmisten pitäisi nykyisin keskittyä oikeisiin ongelmiin, kuten ilmastonmuutoksen torjumiseen, eikä siihen että rasismisyytöksiä väännetään joka tuotteesta, minkä kannessa esiintyy tummaihoinen henkilö.
No otan kyllä kantaa Csapottiin, ellet oo halukas kertomaan miten ne tappelut alko O.o
Mun puolesta on ihan sama onks se neekeri vai valkoihone mut sais kiakki tunkea ulos suomesta. Vaikka toisaalta, kerta ne tänne hädintuskin pääsee niin saisivat kyllä sitä arvostaa ja käyttäytyä...
Juu kerron mielelläni. Alko siitä kun somaleilla ei ollut mitään muuta tekemistä niin tullanpas sitten vähän kiusaa tai hakkaamaan sitähän ne tekevät. Kerran Turussa yksi somali hakkasi vaikka kuinka paljon ja kävi ostareissa mm hakkaamassa ja sitten hänet vietiin lappiin koska käyttäytymine ei parantunu sitte ollenkaan ja kerran somalit pöllisivät hieman ruokaa kaupasta vartija tuli ja pysäytti mutta hakkas sen ihan verille O.o
Juu'u. Kyllä suomalaisten pitää poistaa kaikki tällanen ns. rasistinen pois raiskarimaahanmuuttajien tieltä. Oikein avosylin toivotetaan tervetulleiksi raiskaamaan kaikki suomalaiset naiset (miksei nyt miehetkin...).
Sitä rasismia kaivetaan jo niin jokaisesta reijästä, että. Ihminen kun saa kaikenlaisia assosiaatioita pienistäkin ärsykkeistä. Liian pitkälle on menty ja pahempaa vain menee.
En kyllä tajua miksi noissa noissa lakuissa voi olla enää tota lakupojan kuvaa.. Onhan elovenapaketeissakin vaaleaihoinen tyttö. Oliskohan tääkin rasismia sitten?
hmm.. ekana AAAHHHH OOOOOHHHHH UUUUHH ja sen jälkeen ''Musta Fazerin laku on hyvää'' alkaa jo kuvitella liiankin outoja juttuja... ekana kuvataan 2 mustaa pätkää, tulee AAAAHH OOOOOHHH ja senjälkeen ''Musta Fazerin laku on hyvää''
Neekeri petteri olis sopinu vitun hyvin ton lakun nimeks. Mitä vitun välii mitä ne apinat ajattelee. Painuis takas omaan maahansa jos tyyli täällä ei miellytä. Ei niist huorist oo muutenkaan mitään hyötyy. Tulee elää tänne sossulla ja varastelee ja raiskaa meidän naisia! sit kun me mennään niiden maahan niin tullaan tapetuks. Voi vittu et neekerit ja somalit vituttaa mua. Tää asia on menny liian pitkälle! Noille yön mustille paholaisille täytyy tehdä jotain!
Rasistinen paska sinä ja koko sukusi! Jumankauta! Taidat ihan itse olla joku anti-uskonollinen pälli! Maailmassa on muitakin maita kun Suomi, remember? Ja minne meni Suomesta kuuluisaksi tullut TASA-ARVO?!? PERKELE! Sinä varmaan itse joku helvetin "Neekeri Petteri" olet ihan. Ei saatana... Ja en nyt ole sanomassa, että mitenkään olisin laittomien maahanmuuttajien puolella, mutta hei camoon! Vähän rajaa! Ja by the way, SINÄ, vitutat minua. Saakeli nyt sentäs...
Noogai odottaa vaan rauhassa ensimmäistä kuukautisvuotoaan ennen kuin purkaa vitutuksensa viattomiin ulkopuolisiin. Muista varoa yönpimennossa valkohampaista somalimiestä, joka saattaa vaatia sinulta jotakin vastapalvelukseksi Ice Agen lipuista. Suosittelen myös immenkalvon puhkaisua kotioloissa myös venyttelemään pilluasi hissukseen, ettei tule neekerille piukat paikat kun yrittää tunkea heppiään 11-vuotiaan ahtaasta reiästä sisään...
No harmi vaan että olen miespuolinen ja 18 vuotias. Vuosiluku '98 on vuosi jolloin isäni kuoli. Joten PAINU NUSSIMAAN FAIJAAS VITUN MULKKU PASKA! Mua ei kuule ihan vitusti kiinnosta tollasen 5 vuotiaan paskat jankutukset! Hanki kuule elämä! Ei vittu te rasistiset paskat otatte mua päähän! Jos itse valitan jollekkin rasismista, ja te, hyvä mulkku, olette sen rasistisen paskan puolella niin VITTU! Haukut täällä jumalauta mustia! Saatana! Saatanan mulkku!
Varmasti, varmasti olet 18 v, kun ottaa huomioon kielenkäyttösi sekä totaalisen kyvyttömyytesi artikuloida edes välttävän tasoisesti tämähän on varma! Siinäpä taas esimerkki tasa-arvoisesta ja vapaan kasvatuksen tuloksena syntyneestä demarivanhempien äpärälapsesta. Eihän Suomessa saa omata minkäänlaisia omia mielipiteitä? Kun kissa ei ole kotona, demarit hyppii pöydälle? Tämä on sitä kuuluisaa tasa-arvoasi kuule...
Nykyisin kyllä säikytään kaikkea tuollaista, niinkuin Lakupekan kuvaa tms, et se on kauhean rasistisesti loukkaavaa jne. ENpä usko et kovin moni on edes loukkaantunut tai pitänyt rasistisena jotain karkkipapereita tai esimerkiksi neekerin suukkoja, jotka nykyisin on neutraalisti vain suukkoja, vaikka sentään nätin kuvansa saivat pitääkin. Herttainen kuva se minusta on eikä niinkään rasistinen, vaikka nimenä olisinkin "neekerin suukko". :P
Niinpä... Tosin nykyisin ollaan niin rasismisäikkyjä ettei esimerkiksi uskalleta esittää negatiivisia mielipiteitä esimerkiksi maahanmuuttajien tms. koskeviin asioihin. Sinänsä se on sääli ettei voida avoimesti keskustella asioista ilman että leimataan rasistiksi.
@Mr9247 Hepokatti maantiellä poikittain?
EhtaZUGGE 5 months ago
0:17 "HYVÄÄ!"
Anesthesiatrip 5 months ago
Biisi on "Hooray Hooray It's A Holi-Holiday" ainakin Boney M versioi sen.
patavalttia 6 months ago
song?
MirakelRakel 7 months ago
Finnish licorice rules!
420trainwreck 7 months ago
Aivan kauheeta rasismia! Luulin nähneeni siinä tummaihoisen neekerin?
MrMarko1976 8 months ago
RAZZIZMIA!!!!!
vihtorik 10 months ago
Ihmisten pitäisi nykyisin keskittyä oikeisiin ongelmiin, kuten ilmastonmuutoksen torjumiseen, eikä siihen että rasismisyytöksiä väännetään joka tuotteesta, minkä kannessa esiintyy tummaihoinen henkilö.
UriahHeepisbest 11 months ago
LAKUPEKKA! <3
Pipsa89 11 months ago
On muuten hyvä mainos! Nykyiset mainokset ovat lähes aina joko tylsiä tai todella tylsiä.
UriahHeepisbest 11 months ago
mindfuck
Fly7184 1 year ago
0:9 "ss"
Tettuli 1 year ago
Fazerin laku on HYVÄÄÄ!
LiGhTsAbEr99 1 year ago
Lakupornoo:D
hugohugu 1 year ago
Ennen oli kaikki hyvin...
DaBoomz13 1 year ago
orgazmer
Eedwart2007 1 year ago
Aika... ööö ei pahalla mutta aika outo video ite en kyll tykkää lakritsista (mutta ei pahalla, te innokkaat lakritsin syöjät).
miikas3000 2 years ago
Outo video? Mikäs tekee vanhasta televisiomainoksesta oudon?
Sikainfluenssa 2 years ago
Entäpä jos tää ois kana- tai vesimelonimainos?
Migozzi1 2 years ago
tanssivat kanat vois näyttää aika hervottomilta :D
zylekmer 2 years ago
Hmm näyttää joltain lasten ohjelman opening:ilta jos minulta kysytään :D
darkgokussj 2 years ago
Ihmettelen vaan että ketä "tummaihosta" tää mainos vois loukata? Luulempa ettei niitä vähempää vois kiinnostaa mikään lakritsi tipan vertaa
brutalictesku 2 years ago 8
@brutalictesku "niitä"
LocoGroove 7 months ago
haha :D seon jännä miten rasismin takia poistettiin fazerin lakupekka :D:D
ToldAJoke 2 years ago
9 sekunnin kohdalla lakupötköt tekee SS-merkin. suhteellisen häiritsevää! :D
lariantero 2 years ago
itekin repeilin tolle SS-merkille :D ei nuo fazerin pomot ollu näköjään sitten yhtään rasisteja :DD
Haihdutin 2 years ago 13
Nykyään tämän kaltaista mainosta ei saisi varmaan näyttää televisiossa. On liian "rasistinen".
teuvorusina 2 years ago 51
nii eikös tää kielletty "rasismin" takia?
kemo7685 2 years ago
Mistä tää musiikki on tuttu?
Onko tää las ketchupissa vai missä jostain se on tuttu muualta kun tästä!
Mr9247 2 years ago
Se oli enspanjalainen tyttötrio Baccara.
kopilai 2 years ago
@Mr9247 "oli hepokatti maantiellä poikittain, jalajallajalajalajei. Haravalla kaiveli hampaitaan jalajalllajalajalajei..."
peltsi40 1 year ago
kuullostaa ihan Boney M;ltä
oisku10 1 year ago
ihan kuin Boney M;n biisi
oisku10 1 year ago
@Mr9247 Boney M.: Hooray! Hooray! It's a Holi-Holiday
Ei oo siis Las Ketchup eikä Baccara
Finnomenon 1 year ago
@Mr9247 Boney M:n biisi Hooray Hooray It's A Holiday !
MagnificentWarrior 1 year ago
miks ne poisti laku pekan D: oli iha paras
crazykana78 2 years ago 8
saaks toi neekeri orgasmeija tos videos?
mirrorr2 2 years ago 4
@mirrorr2 ei kovin asiallinen, mutta nauratti silti :D
TheCapdevillaSerrano 2 years ago
NEEKERI :DDDDDD
olenongelma 2 years ago 6
R.I.P. Lakupekka :((
TheKeissu 2 years ago 24
This has been flagged as spam show
en oo rasisti mutta sanon tällaisen tsoukin;
EN HALUA SYÖDÄ NEEKERIÄ.
MrJuha82 2 years ago
Fazer. Nyt tekee mieli suklaata :P
Tiukuttaja 2 years ago 6
nyt alko tehdä mieli syödä vähä lakritsia
RedheadMetalC 2 years ago 3
vitu neekeri spinnaa tos videos :DD
totteritari 2 years ago
musta fazerin laku on nyt hyväää :D
thecandicen 2 years ago
täähä on melkee eroottinen :DD
kofeiini15 2 years ago 8
This comment has received too many negative votes show
joo ei tee mieli neekerin lakua :D
speedy12200 2 years ago
ei ainakaa houkuttele pahemmin.
Mathays 2 years ago
hui kauhistus! pelottava mutta hyvä:)
neitichopper 2 years ago
sain melkee sydänkohtauksen ku katoin :s
Bastardasd 2 years ago
Onneksi nää säilyy vaikka kukkahattutädit ja sedät päättää vaikka mitä saissee.
TheMrTrump 2 years ago 6
Miksi en voinut elätä nuoruutta 60- luvulla. Oli markat, oli töitä, ( oli mopot kurittomat:D), oli parempaa aikaa se:D
Mopolumpu 2 years ago 7
This comment has received too many negative votes show
vitun paha :DDDDDDD
Antton200 2 years ago
joo kauheen paha :D
bloodyliliumdog 2 years ago
Paljon on vettä virrannut monikulttuurisuuden paskajoessa tämän jälkeen. Suomi ei enää saa olla Suomi.
wipem 2 years ago 11
sweet 80s
Spurgulero 2 years ago
Lempi makeaani oli ennen lakupekka lakritsi ja neekerinsuukot mutta afrikkalaisten rasistien maahanmuuton jälkeen en ole niitä enää voinut syödä!!
pedofiilimohammad 2 years ago 14
Mullapas onkin ihan aito Fazerin Lakupekka pipo, missä on toi logo!
melakmi 2 years ago 13
Ootko kehdannut pitää enää sitä?= :D
moras4 2 years ago
Totta kai oon kehannut! Sehän on hieno! :D
melakmi 2 years ago 5
Joo o toiki klassinen pärstäkerroin tosta patukasta poistettiinkin kun se oli rasismia kaikkien muitten mielestä paitsi neekerien....
passikuva6 2 years ago 12
Kaikesta ne mustat ja vihreät vetää herneen nenään.
bukovoima 2 years ago 21
Comment removed
toukopuoko 2 years ago
Ihan asiallinen mainos mun mielestä : o.. hmm, kuinka mahtaa käydä pandan valkoisen suklaan?
DuuDmaN 2 years ago 70
ihan asiallinen mainos mun mielestä :o.. kuinka käy pandan valkoisen suklaan?
DuuDmaN 2 years ago 15
This has been flagged as spam show
Vittumaisia nää on....
TheN3Fu5 2 years ago
"SS"
Doomsday1995 2 years ago 2
Oho Schutzstaffel on sekotettu tähänkin videoon xD
valttu94 2 years ago 8
mietin just samaa... Kyllä Fazer osaa olla ilkeä vahingossa :D
Guidastri 2 years ago
jep
basgarulithousussa 2 years ago
huomaa et o joku 80 luvu mainos
6hell666 2 years ago
Lol 0:10 löytyy SS:n logo.. onpa ysttävällinen mainos
gizmondo69 2 years ago
R.I.P Lakupoika :(
Dragonmike2690 2 years ago 2
ei mun mielestä rasistinen mainos
F14Lolcat 2 years ago 4
Nää vanhat mainokset o parhait ::d
Pateri97 2 years ago 4
Neekerilaku on hyvää!!!
Suomileijonakuningas 2 years ago 11
neekereiden pitäis osata käyttäytyä maassa maan tavalla
Babalettu 2 years ago 13
Joo, ja koska Elovena paketissa on valkoihoinen, pitäisi sekin luokitella rasismiksi. : D jepjep...
Mekkipatsi 2 years ago 8
Pois ne ulkomaalaiset Suomesta jotka eivät osaa käyttäytyä. Vitusti tapellu noitten samperin Somalialaisten kaa.
davidwfin 2 years ago 11
johtusko davidwfin siitä ettet ite osaa olla kunnolla niitä kohtaan?
CsApotti 2 years ago
Osaan olla mutta tulee kuitenkin ne rasismi homot päälle vaik en oo haukkunu tai ees sanonu mitää
davidwfin 2 years ago 4
Niinpä! Ne muuttaa tänne ja esittää niin kovaa jätkää et huhhuh, Jos ne haluu olla nii hemmetin kovii nii menköö takasin kotimaahansa
TheOverworld 2 years ago 5
No otan kyllä kantaa Csapottiin, ellet oo halukas kertomaan miten ne tappelut alko O.o
Mun puolesta on ihan sama onks se neekeri vai valkoihone mut sais kiakki tunkea ulos suomesta. Vaikka toisaalta, kerta ne tänne hädintuskin pääsee niin saisivat kyllä sitä arvostaa ja käyttäytyä...
Doomsday1995 2 years ago
Juu kerron mielelläni. Alko siitä kun somaleilla ei ollut mitään muuta tekemistä niin tullanpas sitten vähän kiusaa tai hakkaamaan sitähän ne tekevät. Kerran Turussa yksi somali hakkasi vaikka kuinka paljon ja kävi ostareissa mm hakkaamassa ja sitten hänet vietiin lappiin koska käyttäytymine ei parantunu sitte ollenkaan ja kerran somalit pöllisivät hieman ruokaa kaupasta vartija tuli ja pysäytti mutta hakkas sen ihan verille O.o
davidwfin 2 years ago
taisi hakata aika paljon
Lecrie 2 years ago 5
Juu'u. Kyllä suomalaisten pitää poistaa kaikki tällanen ns. rasistinen pois raiskarimaahanmuuttajien tieltä. Oikein avosylin toivotetaan tervetulleiksi raiskaamaan kaikki suomalaiset naiset (miksei nyt miehetkin...).
Daigaduu 2 years ago 3
Nami nami toi on herkkua!
TheJannobil 2 years ago 4
Mitä jos olis vaikka valkonen patukka, jolla on naama = valkoihoisten syrjintää? Lol mitä touhua
nobolettu 2 years ago 9
Neekeritkään välittäny siitä että niitä sanottiin neekereiks ennenkun joku idiootti keksi rueta nussimaan pilkkua
OnniCss 2 years ago 9
Sitä rasismia kaivetaan jo niin jokaisesta reijästä, että. Ihminen kun saa kaikenlaisia assosiaatioita pienistäkin ärsykkeistä. Liian pitkälle on menty ja pahempaa vain menee.
kakke69 2 years ago 10
lakritsista tehty ukkeli. Rasismia?
tertsiini 2 years ago 14
neekerit on kyll iha perseestä=Ddd
HenriGibson 2 years ago
lol
themerroyy 2 years ago
Musta mies!?
seetanaperkele 2 years ago 7
En kyllä tajua mitä rasistista tässä on.
Lunakaivo 2 years ago 13
This has been flagged as spam show
RASISMIA :D lol xP
Auvvine 2 years ago
No kyllä oli ''rasistinen'' mainos.
Killjoy45 2 years ago 4
niinpä -.-
Auvvine 2 years ago
yön Timohan se siinä!
latexi94 2 years ago
Aika touhua... Tätä hahmoo (Laku-Pekka) ei saa enää käyttää Suomessa. Kiellettiin oliko vuoden 2008 vai 2009 alussa...
Kokolihamaila 2 years ago 5
This has been flagged as spam show
neeekerit vittuu
mip512pi 2 years ago
This has been flagged as spam show
nii juuri!
anttiles 2 years ago
This has been flagged as spam show
Jaså har ni negrer i Finland också? Haha
nofreedomofspeech 2 years ago
gtfo swedish suomee täällä!
MrHaxorCss 2 years ago
holi holi holiday
Talipallo216 2 years ago
Noogai98 on täys äpärä sanon minä. Itkeä ja parkua jostain vitun NEEKERI sanasta.
MountainDrunk 2 years ago 3
halvan lakritsimainos on musta parempi
puttepossu97 2 years ago
sulla on sairas mieli noogai98
parkour720 2 years ago
Agreed
Mubbet 2 years ago
rupes tekee mieli lakuu 8((((
MrMatonaama 2 years ago
Laku on hyvää!
Louhila 2 years ago
Jaa no antaa mennä :D
Urtubeable 2 years ago
Zugaree kiinnostaa niin vitusti sunki kommentit,ehkä en oo 18,mutta ei paljoo kinnosta,En tuu muuttamaan Neekeri sanaa ikinä.
Urtubeable 2 years ago
Minä puhuin kyllä Noogai98:lle, jos se sentään vähän kinnostas?
Zugaree 2 years ago 3
NEEKERI!
Urtubeable 2 years ago 3
jopa lakritseissa vittuillaan afroille
parkour720 2 years ago
En kyllä tajua miksi noissa noissa lakuissa voi olla enää tota lakupojan kuvaa.. Onhan elovenapaketeissakin vaaleaihoinen tyttö. Oliskohan tääkin rasismia sitten?
SweetAmber000 2 years ago
Eletään kyllä aika pimeitä aikoja jos lakumainoksenkin kommenteissa puhutaan vaan neekereistä ja rasismista.
Taunusmies2000 2 years ago 4
Tää on kova mainos, mutta miksi nykyään valitetaan joka ikisestä asiasta. Rasismia PAH!!!
Suomileijonakuningas 2 years ago 11
Vittu enään ei ole lakupojan kuvaa noissa lakuissa! se on kuulemma liian rasistista!! VITUN NAURETTAVAA VALTIO!!!!!
nettajere 2 years ago 14
Comment removed
Noogai98 2 years ago
Ei vittu tota XD
PasilaFan 2 years ago
hmm.. ekana AAAHHHH OOOOOHHHHH UUUUHH ja sen jälkeen ''Musta Fazerin laku on hyvää'' alkaa jo kuvitella liiankin outoja juttuja... ekana kuvataan 2 mustaa pätkää, tulee AAAAHH OOOOOHHH ja senjälkeen ''Musta Fazerin laku on hyvää''
Tuominen98 2 years ago
Dirty tuominen XD
marvel626 2 years ago
jepjep XD
Tuominen98 2 years ago
This has been flagged as spam show
Neekeri petteri olis sopinu vitun hyvin ton lakun nimeks. Mitä vitun välii mitä ne apinat ajattelee. Painuis takas omaan maahansa jos tyyli täällä ei miellytä. Ei niist huorist oo muutenkaan mitään hyötyy. Tulee elää tänne sossulla ja varastelee ja raiskaa meidän naisia! sit kun me mennään niiden maahan niin tullaan tapetuks. Voi vittu et neekerit ja somalit vituttaa mua. Tää asia on menny liian pitkälle! Noille yön mustille paholaisille täytyy tehdä jotain!
bluffter 2 years ago
This has been flagged as spam show
Noogai98 2 years ago
This has been flagged as spam show
Noogai odottaa vaan rauhassa ensimmäistä kuukautisvuotoaan ennen kuin purkaa vitutuksensa viattomiin ulkopuolisiin. Muista varoa yönpimennossa valkohampaista somalimiestä, joka saattaa vaatia sinulta jotakin vastapalvelukseksi Ice Agen lipuista. Suosittelen myös immenkalvon puhkaisua kotioloissa myös venyttelemään pilluasi hissukseen, ettei tule neekerille piukat paikat kun yrittää tunkea heppiään 11-vuotiaan ahtaasta reiästä sisään...
Zugaree 2 years ago 5
This has been flagged as spam show
Noogai98 2 years ago
This has been flagged as spam show
Varmasti, varmasti olet 18 v, kun ottaa huomioon kielenkäyttösi sekä totaalisen kyvyttömyytesi artikuloida edes välttävän tasoisesti tämähän on varma! Siinäpä taas esimerkki tasa-arvoisesta ja vapaan kasvatuksen tuloksena syntyneestä demarivanhempien äpärälapsesta. Eihän Suomessa saa omata minkäänlaisia omia mielipiteitä? Kun kissa ei ole kotona, demarit hyppii pöydälle? Tämä on sitä kuuluisaa tasa-arvoasi kuule...
Zugaree 2 years ago 2
Mulla on sulle 5w paska jankutus... Oot ihan outo...
Mubbet 2 years ago
mee kotii itkee.
parkour720 2 years ago
Älä hippi puhu paskaa =)
FatalUnfair 2 years ago
Niin, onko se muka jumalanpilkkaa jos on kuva mustasta ihmisestä?? Mun alko muuten heti tekemään mieli lakua!
pannumon 2 years ago 3
Pelotava xD
Konkelimies 2 years ago
ei vtu repesin kivoi taustaäänii AAAHHH OOOHHH ja sit tollasii heiluvii juttui 8DDD ei mtn kaksmielist
Tuhkimotarina111 2 years ago 11
Eipä yhtään XD
Kinuskiki 2 years ago 2
SS kuten se natsien vartiopartio tai mikä lienee olikaan, mutta mustia ja mustalaisia ja juutalaisia se partio tappo keskitysleirillä.
Kaljunahka 2 years ago
En tajua miksi näitä pitää sensuroida. Mun mielestä nää ainenki on tosi hellyyttäviä omalla tavallaan.
brutalictesku 2 years ago 4
Häiritsevää.... psykedeelistä... hypnotisoiduin :s
Jonez69 2 years ago 3
Ei ihme että lakritsi on suosittu :DD
WeirdoEdo 2 years ago 2
This has been flagged as spam show
0:09 orgasmi
FinnishAirsoftplayer 2 years ago
Minusta Lakupekan kieltäminen oli äärimmäisen rasistinen teko. Halutaan suosia vain valkoista ja kieltää musta.
mauggeli 2 years ago 25
Enpäs ole ajatellut asiaaa noin päin...hmm...
AltShiftSpam 2 years ago 2
Nykyisin kyllä säikytään kaikkea tuollaista, niinkuin Lakupekan kuvaa tms, et se on kauhean rasistisesti loukkaavaa jne. ENpä usko et kovin moni on edes loukkaantunut tai pitänyt rasistisena jotain karkkipapereita tai esimerkiksi neekerin suukkoja, jotka nykyisin on neutraalisti vain suukkoja, vaikka sentään nätin kuvansa saivat pitääkin. Herttainen kuva se minusta on eikä niinkään rasistinen, vaikka nimenä olisinkin "neekerin suukko". :P
avaruusjellona 2 years ago 5
Sitä paitsi lakuhan on muutenkin herkku eikä väri tai rasismisesti mitään O.o
PasilaFan 2 years ago 4
Niinpä... Tosin nykyisin ollaan niin rasismisäikkyjä ettei esimerkiksi uskalleta esittää negatiivisia mielipiteitä esimerkiksi maahanmuuttajien tms. koskeviin asioihin. Sinänsä se on sääli ettei voida avoimesti keskustella asioista ilman että leimataan rasistiksi.
avaruusjellona 2 years ago 7
totta
seitteman 2 years ago
Vidun EU kun tuokin piti poistaa.
Mutta nykyäänkin jollain Halvalla esim samantapainen Laku-Jamppa hymyilee leveästi.
AaaJii69 2 years ago 11
VIHREE LAKU ON PAREMPAA!! :DDD
Vilde321 2 years ago
noista lakritseista vääntyy ss kuvio hmm
s0ulshot 3 years ago 11
lol
gonaone 3 years ago 4
Hieman epäilyttävä mainos.. O_o
Piparipossu 3 years ago 9
lakritsin vääntöä :D pakko saada lakua :D
TheReinikainen 3 years ago 2
hyvä biisi xD
MUSTA lakritsi on hyvää xD
Rbbto123 3 years ago 8
This has been flagged as spam show
mitä vittua
laupiaslammas 3 years ago
This has been flagged as spam show
Ei luuuoja x) ompa aika tyhmiä mainoksia
KukkaKimppu 3 years ago
neekeri
juhni 3 years ago 2
olet sinä
Eigeroo 3 years ago
EN ole neekeri!
juhni 3 years ago
Häirikkö...
CapdevillaSerrano 3 years ago
juhni
mixlllllll 2 years ago
repesin
sonkkoo123 3 years ago 7
Eipä tuohon aikaan se neekeri-sana ollut niin rasistinen, kuin nykyään...
Kaenkkymies 3 years ago 19
This has been flagged as spam show
Tein adressin, jossa vaaditaan neekeri-sanan kieltämistä lailla!
juhni 3 years ago