@tyttis1972 Wikessä sanottiin tämän kokoonpanoksi: Nyman, Heinonen, Isotupa, Hipponen, Lindholm. Ainakin Tommi Micklin puuttuu siten. Viimeiseksi laulajaksi mainittiin Iku. Mä olin kyllä tunnistavinani tuon laulaja-basistin Isotuvaksi ihan äänen fraseerauksen perusteella, mutta mutta, kaikelviisii..
@tyttis1972 Joo, en tarkoittanut ollenkaan, että Wiki olisi se oikea, siksi päätinkin viestini päläpölöön.. Mutta kuka sun mielestäsi on tuo komea ja hyvä skulaamaan tuo bassolaulumies..? En tajua mikä mua vaivaa; olen viimeisen 3 kk:n aikana kuunnellut tämän yli 20 krtaa. Tässon jotain... Enpäs ole kertonut, että 1980-luvun ihan alussa tein minäkin tietty pienlehteä, ja oli kahdessakin numerossa Vaavin kirjehaastattelu. Jep. Muistan kun Isotuvan osoite oli Isotuvanmäki.
P&Y-keikoilla (2009) kokoonpano oli Nyman-Heinonen-Isotupa-Hipponen-Lindholm. Solistina vaihteli biisin mukaan Nyman-Heinonen => Hepa H. lauleli Tytöt Hymyilee biisin, jonka on säveltänyt Iku Viitanen.
Micklin-Viitanen komppiryhmä ei ehtinyt omilta kiireiltään keikoille - siis Lindholm-Heinonen hoiti homman ja kuullostaa oikealta.
Wikipedian "vaavi" on pääsääntöisesti potaskaa, mutta ihmiset uskovat kuitenkin mitä haluavat ja parhaiten pirtaan passaa. Olkoon niin.
@tyttis1972 Pitäisi varmaan mutta... Musiikki on ainoa olennainen totuus ja se löytyy tallenteilta. Suomisen Ollin Tempaus oli muuten originaalisolisti Nurmisen Jorman bändi... Että niin ne bändit yhdistyivät.
@vaavinnolattunero Kiitos tiedoista! Mutta minä kuule viimeeksi uskon kaikkea mitä on olemassa; tuon Wikin vaan heitin tuohon, koska yhtä hyvin mikä tahansa sivusto voi olla päin kissaa."Musiikki on ainoa olennainen totuus", kirjoitat. Olen vähän eri mieltä; minua ainakin ovat aina kiinnostaneet myös asiat asioiden takana. En ole kuitenkaan opettelemassa ulkoa vaikkapa "Suomi-punkin historiaa." Olen itse elänyt sen kauden 1978-1983 ja silloin luin kaiken mitä oli, eli Soundi ja pienlehdet.
@hepatiitti "..juuri missään perusteessa..." En ihan ymmärrä tuota! mutta ei sen väliä, uskon, että on Heinonen kun tuossa laulaa.. Itse diggasin -78-80 Isotupaa, kuin myös Nymania.
@tyttis1972 Siis tämä joka laulaa myös, vai? Ei kai sentään? Luulin kyllä tunnistavani hänet. 1985 näin muistaakseni bändin Koivu ja Tähti festareilla ja Iku soitti bassoa ja lauloi, Isotupa toista kitaraa. Muistan, että se oli aivan kauhea, Ikulla oli farkkuhaalarit ja "homokaulakoru."
@tyttis1972 Seuraavalle Vaavi-keikalle sinä joka menet, ota vid.cam. megeen, meinaan jos on näin hienoo matskuu - siis tämähän on uskomattoman hienoa soittoo, - niin sitten vaan tänne tuubiin: tai Vaavin jätkät: tehkää hyvin. Laittakaa tuota kamaa: se on nimittäin vielä parempaa kuin -79/80. Kyllä!
Miten nämä pystyvät näin hyvään suoritukseen 30 vuoden jälkeen? Osa jätkistä vaihtunut? Itseasiassa kun kuuntelee tuota kitarajuttua ja kappalerakennetta, niin se on aika kompleksinen...ei mikään pelkkä A-D-E. Hipponen sävelsi paljon hyviä kappaleita aikoinaan!
Ensiksi: Hyvä jätkät! Mä diggasin Neljä nolattua neroa-lp:tä niin perkeleesti, että faija pani söhköt poikki (: poika on sekaisin..). Postaajalle kiitos paljon, ja jos mahdollista, laita lisää, pleaze. Vaavi oli hieno Suomi-punk.
Netistä löytyvän historiikin,perusteella Hepa hyväksyttiin messiin jo helmikuussa-86.
tyttis1972 1 year ago
@tyttis1972 Wikessä sanottiin tämän kokoonpanoksi: Nyman, Heinonen, Isotupa, Hipponen, Lindholm. Ainakin Tommi Micklin puuttuu siten. Viimeiseksi laulajaksi mainittiin Iku. Mä olin kyllä tunnistavinani tuon laulaja-basistin Isotuvaksi ihan äänen fraseerauksen perusteella, mutta mutta, kaikelviisii..
TZukiMrAxlson 1 year ago
@TZukiMrAxlson Juu, mutta netistä löytyy toinenkin Vaavi-kertomus.Luullakseni sama tarina on pistetty niiden Myspace-sivullekin.
tyttis1972 1 year ago
@tyttis1972 Joo, en tarkoittanut ollenkaan, että Wiki olisi se oikea, siksi päätinkin viestini päläpölöön.. Mutta kuka sun mielestäsi on tuo komea ja hyvä skulaamaan tuo bassolaulumies..? En tajua mikä mua vaivaa; olen viimeisen 3 kk:n aikana kuunnellut tämän yli 20 krtaa. Tässon jotain... Enpäs ole kertonut, että 1980-luvun ihan alussa tein minäkin tietty pienlehteä, ja oli kahdessakin numerossa Vaavin kirjehaastattelu. Jep. Muistan kun Isotuvan osoite oli Isotuvanmäki.
TZukiMrAxlson 1 year ago
P&Y-keikoilla (2009) kokoonpano oli Nyman-Heinonen-Isotupa-Hipponen-Lindholm. Solistina vaihteli biisin mukaan Nyman-Heinonen => Hepa H. lauleli Tytöt Hymyilee biisin, jonka on säveltänyt Iku Viitanen.
Micklin-Viitanen komppiryhmä ei ehtinyt omilta kiireiltään keikoille - siis Lindholm-Heinonen hoiti homman ja kuullostaa oikealta.
Wikipedian "vaavi" on pääsääntöisesti potaskaa, mutta ihmiset uskovat kuitenkin mitä haluavat ja parhaiten pirtaan passaa. Olkoon niin.
t. kvaavi
vaavinnolattunero 1 year ago
@vaavinnolattunero ...no voisko sitä Wikipedian virhemössöä oikaista..?
tyttis1972 1 year ago
@tyttis1972 Pitäisi varmaan mutta... Musiikki on ainoa olennainen totuus ja se löytyy tallenteilta. Suomisen Ollin Tempaus oli muuten originaalisolisti Nurmisen Jorman bändi... Että niin ne bändit yhdistyivät.
vaavinnolattunero 1 year ago
@vaavinnolattunero Kiitos tiedoista! Mutta minä kuule viimeeksi uskon kaikkea mitä on olemassa; tuon Wikin vaan heitin tuohon, koska yhtä hyvin mikä tahansa sivusto voi olla päin kissaa."Musiikki on ainoa olennainen totuus", kirjoitat. Olen vähän eri mieltä; minua ainakin ovat aina kiinnostaneet myös asiat asioiden takana. En ole kuitenkaan opettelemassa ulkoa vaikkapa "Suomi-punkin historiaa." Olen itse elänyt sen kauden 1978-1983 ja silloin luin kaiken mitä oli, eli Soundi ja pienlehdet.
TZukiMrAxlson 1 year ago
@TZukiMrAxlson laulaja on Heinonen. Isotuvan fraseeraus ei ole ikinä ollut juurimissään perusteessa....!
hepatiitti 8 months ago
@hepatiitti "..juuri missään perusteessa..." En ihan ymmärrä tuota! mutta ei sen väliä, uskon, että on Heinonen kun tuossa laulaa.. Itse diggasin -78-80 Isotupaa, kuin myös Nymania.
TZukiMrAxlson 8 months ago
@tyttis1972 Joo, sillon harjoteltiin Salossa, Puljun yläkerrassa ikinä julkaisematonta "Karjaa-levyä" varten
hepatiitti 8 months ago
Basisti on "uusi" mutta sekin (Hepa) jo 80-luvun reunion-kaudelta.
tyttis1972 1 year ago
@tyttis1972 Siis tämä joka laulaa myös, vai? Ei kai sentään? Luulin kyllä tunnistavani hänet. 1985 näin muistaakseni bändin Koivu ja Tähti festareilla ja Iku soitti bassoa ja lauloi, Isotupa toista kitaraa. Muistan, että se oli aivan kauhea, Ikulla oli farkkuhaalarit ja "homokaulakoru."
TZukiMrAxlson 1 year ago
@tyttis1972 Seuraavalle Vaavi-keikalle sinä joka menet, ota vid.cam. megeen, meinaan jos on näin hienoo matskuu - siis tämähän on uskomattoman hienoa soittoo, - niin sitten vaan tänne tuubiin: tai Vaavin jätkät: tehkää hyvin. Laittakaa tuota kamaa: se on nimittäin vielä parempaa kuin -79/80. Kyllä!
TZukiMrAxlson 1 year ago
Miten nämä pystyvät näin hyvään suoritukseen 30 vuoden jälkeen? Osa jätkistä vaihtunut? Itseasiassa kun kuuntelee tuota kitarajuttua ja kappalerakennetta, niin se on aika kompleksinen...ei mikään pelkkä A-D-E. Hipponen sävelsi paljon hyviä kappaleita aikoinaan!
TZukiMrAxlson 1 year ago
Ihan vitun hyvä. Svidu että mä tykkään Vaavista!
TimmyTheDude 1 year ago 6
@TimmyTheDude
Niin mäkin!
tyttis1972 1 year ago
Eilen Salossa oli ihan HEMMETIN hyvä keikka.
tyttis1972 1 year ago 3
Ensiksi: Hyvä jätkät! Mä diggasin Neljä nolattua neroa-lp:tä niin perkeleesti, että faija pani söhköt poikki (: poika on sekaisin..). Postaajalle kiitos paljon, ja jos mahdollista, laita lisää, pleaze. Vaavi oli hieno Suomi-punk.
TZukiMrAxlson 1 year ago
Enempää ei ole, mutta mene keikalle kattoo viikon päästä! (Valitettavasti minä en pääse, olen väärässä maassa :( )
bgrrrlie 1 year ago
Miltä vuodelta tämä on ? VAAVILLE NOOTTI: Laittakaa tänne keikkakamaa, jos kerran on noin hyvä styge vielä. Kiitollisena minä ja taatusti moni muu.
TZukiMrAxlson 1 year ago 2
Sorry, tuossahan tuo vuosiluku isolla lukee. Olin niin tohkeissani!
TZukiMrAxlson 1 year ago
Hyvä Kari,mahtava soolo!!
hipponen 2 years ago
;-)
bgrrrlie 2 years ago