Katoin tämän menneellä viikolla kivan mietinnöllisessä pilvessä ja kappaleen sekä videon kauneus oli käsin kosketeltavissa. Uskomattoman kaunis video ja biisi. Tunnelma ei ollut mielestäni kuitenkaan yhtään synkkä, oikeastaan päin vastoin.
tältä yhtyeeltä. Jos CMX:n pojat on halunneet tehdä tälläistä musiikkia niin mitä vittua sitten. Ei kuuntelijat määräile artisteja siinä asiassa mitä musiikkia ne tekee. Mitä itua bändin urassa sitten on jos ei koskaan sais tehdä ja levyttää sellaista musiikkia kun haluaa. Mietikkääpä sitä! Kyllä tämä jopa CMX.:n Hardcoren voittaa! Tää on sydämmellä tehtyä musiikkia.
Hauskaa, että täällä keskustellaan hardcoresta. Tää piisi toimi sillon joskus '97 mun sisääheittopiisinä CMX:ään ja vasta kun löysin hc:n joskus tossa 3-4 vuotta sitten, selvisi että tää bändi on tehnyt sellaistakin joskus.
Tekeeks Morning Afteriki tällästä 2017 ? :) Sitä odotelles!
This comment has received too many negative votesshow
no jo on cmx kauas aikoinaan hc:sta eksynyt, taidanpa mennä kuuntelemaan arktista hysteriaa, julkasisivat ees demonsa ja ekat tuotoksensa vuoteen '92asti jossain boksissa, eivätkä aina vaan suosis näitä poppibiisejä, oltais me "yksinkertaset" ja "sivistymättömät" ug-urpot tyytyväisiä
Beautiful music, even though I didn't understand any words. The word that came to mind from the video was FREEDOM, the man achieved that in the end. Freedom into the next life after he ran from the his "demons" in this one. Something that will happen to us all, there's no escaping it ;)
i wish they could come to the united states just once. its a crime they're virtually unknown here
anonim0use 4 months ago
@anonim0use
Billy Gould co-produced one of their albums,so maybe there's a chance.
Zscheesus 3 months ago
kertoo parisuhteesta, molemmat on ns hukassa elämän virrassa.
elämä on täynnä asioita(olen väsynyt moniin sanoihin, olen väsynyt itseeni).
"missä kuljet kapeaa rantakaistaa
välillä meren ja maan" kuvastaa taistelua elämässä, maa on hyvä enne ja meri huonompi.
"kun jäljet sotkeutuu liejuun
kaikista vastauksista tahtoo pois"
tarkoittaa että kaikki asiat elämässä valuu liejuun kuvainnollisesti, katoaa pois.
"jos sanot jätä kaikki
seuraa minua, jättäisin ja seuraisin" on sanottu tosi hyvin.
MrJuha82 8 months ago
Parhautta.
Nuijin 1 year ago
@Nuijin
Toistettu'd
lareman 1 year ago
Kertosäkeessä melkein aina silmäkulmat kostuu, ko on niin kaunista musiikkia.
laiskiaiskarpanen 1 year ago 3
fascinating 5*****
MidsunCelebration 1 year ago
che canzone stupenda!!! e il video pure <3
4minerva6 1 year ago
kaksi puolta ihmisessä, "oikea siipi on valkee ja se vasen musta on" ...
hieno biisi, tulee mieleen tästä toi Ruoste vähän vaik eihän ne toki aivan samanlaisia ole mut perusidea on samanlainen.
Aluksi ei oikein kolahtunut koska jotenkin liian melankolinen mut nykyään kuuntelen enemmän.
Suuret kiitokset bändille että ovat jaksaneet taivaltaa pitkää tietänsä.
Kiitos että olette olemassa.
Biisejänne on hieno tulkita ja kuunnella.
Ei aivan tyypillistä perusmusaa.
MrJuha82 1 year ago
tulee mieleen, Suomen sisällys sota (punaset vastaan valkoiset)
MrJodli 1 year ago
Katoin tämän menneellä viikolla kivan mietinnöllisessä pilvessä ja kappaleen sekä videon kauneus oli käsin kosketeltavissa. Uskomattoman kaunis video ja biisi. Tunnelma ei ollut mielestäni kuitenkaan yhtään synkkä, oikeastaan päin vastoin.
MrK3ijo 1 year ago
viimeiset yli 10v olet tykännyt... ts. CMX.n parasta mitä on, niikuin tämä video!!!
jaholo 1 year ago
Mahtava tunnelma ja sovitus, todella koukuttava biisi. Varsinkin 0:53 eteenpäin
kikkelsson111 1 year ago
Hohoo. Liekö sanoitukset syntyneet hankeen sammumisen tuloksena.
No, syntyi mistä syntyi, kaunista kuultavaa kuitenkin.
UnclePutte 1 year ago
Hyvä biisi. ??
Mistä kohti!!
GAR988 1 year ago
tunnelma on synkkä mutta vapauttava! 2% humalas tätä biisiä ymmärtää!
filosofiset sanat!
moonwheel 1 year ago
Loistava biisi ja video.
Ymhymhm 2 years ago 3
hei yrjänä. lähdetkö viettämään joskus... iltaa.
zoologos100 2 years ago
mä oon missannu tän täysin, vaikka muka kaikki levyt on=O no hyvä että nyt kuulin.
MsMorko 2 years ago
Si, es muy bien pero a mi me gusta 'Sielunvihollinen' es el mayor. Lo siento,mi español es fatal :D
HarakkaBialoipokku 2 years ago
A pesar de no entender la mayoría de los comentarios (sino es que todos), es una muy buena canción... mi favorita desde hace algunos años =D
Gherann 2 years ago 3
Tämä on kyllä äärimmäisen kaunis kipale
tältä yhtyeeltä. Jos CMX:n pojat on halunneet tehdä tälläistä musiikkia niin mitä vittua sitten. Ei kuuntelijat määräile artisteja siinä asiassa mitä musiikkia ne tekee. Mitä itua bändin urassa sitten on jos ei koskaan sais tehdä ja levyttää sellaista musiikkia kun haluaa. Mietikkääpä sitä! Kyllä tämä jopa CMX.:n Hardcoren voittaa! Tää on sydämmellä tehtyä musiikkia.
Pul1lum1ukk0 2 years ago 7
Tämä menee taivaaseen, pehmeämpi on rakkaus, kovempi on viha! Kaikki ovat yksin kuinka nähdä tämä maailma.... Ja antakaa sille arvo.
finlanzer8sa 2 years ago 3
hyvä biisi mutta ei se joka soi useimmiten mun "toosasta" tai toosa on vähän huono sana mun mankalle lol
MrJuha82 2 years ago
Comment removed
Pul1lum1ukk0 2 years ago
Hauskaa, että täällä keskustellaan hardcoresta. Tää piisi toimi sillon joskus '97 mun sisääheittopiisinä CMX:ään ja vasta kun löysin hc:n joskus tossa 3-4 vuotta sitten, selvisi että tää bändi on tehnyt sellaistakin joskus.
Tekeeks Morning Afteriki tällästä 2017 ? :) Sitä odotelles!
JonathanFI 2 years ago 2
Comment removed
Pul1lum1ukk0 2 years ago
This comment has received too many negative votes show
sano vaan paska äläkä sensuroi, senkin nössöpaska
slayerhirvi 2 years ago
This comment has received too many negative votes show
no jo on cmx kauas aikoinaan hc:sta eksynyt, taidanpa mennä kuuntelemaan arktista hysteriaa, julkasisivat ees demonsa ja ekat tuotoksensa vuoteen '92asti jossain boksissa, eivätkä aina vaan suosis näitä poppibiisejä, oltais me "yksinkertaset" ja "sivistymättömät" ug-urpot tyytyväisiä
slayerhirvi 2 years ago
jos sä oikeesti tykkäisit siitä "vanhasta cmx:stä" niin et tuhlais täälä aikaa ja aukos sivistynyttä naamaas
luciferi158 2 years ago 6
This comment has received too many negative votes show
nääh, miksei sais puhua paskaa? puolivahingossa tän vaan katoin
slayerhirvi 2 years ago
Niinhän sen pitääkin olla...Hyvin paljon sitä
EvelynDungeon 2 years ago
kaunis ja herkkä biisi...
lunagatta 2 years ago 4
Beautiful music, even though I didn't understand any words. The word that came to mind from the video was FREEDOM, the man achieved that in the end. Freedom into the next life after he ran from the his "demons" in this one. Something that will happen to us all, there's no escaping it ;)
BetteDavisEyz 2 years ago 6
there is no sarcasm involved what i say next
2 last rows of your text were pretty well sayed made me almost cry :D and what you sayed its pretty muchly true i mean the whole text
Hyvä piisu kyl
DragonPower97 2 years ago 2
En tiedä miksi, mutta minusta tuo "lennä, mieleni, lennä/ voit mennä/ en pelkää ollenkaan" kohta on jotenkin kamalan surullinen.
kragary 2 years ago 6
isn't the whole song sad in a way?
szilviki 2 years ago 4
This has been flagged as spam show
korviin sattuu ku tämmöstä helvetin kauheeta "musiikkia" kuulee KURAAAAAAAAAAAAAAA
ledari 2 years ago
ei oo pakko kattoo jollei tykkää?
tuuttiz 2 years ago 4
This comment has received too many negative votes show
Ei vittu mitä paskaaaaaaaaaaaaaaaa, ihan helvetin kauheeta.
vitun kauhee video vitun kauhee biisi
ledari 2 years ago
Housussas on..
Täähän on niin kaunis.. so beautifull
kekatti 2 years ago 2
@ledari Perusteluja ?
mikkodude 11 months ago
ihana jahyvä videö ! NICE !
hybanhyba 2 years ago
this is our song armaanin kanssa :) rakastan sinua, kultaseni! :)
szilviki 2 years ago
Kauniit sanat <3456789
Ja kuvaa just mua täl hetkel ..
hybanhyba 2 years ago 2
Tässähän on oikeasti hyväkin video! Ja loistava biisi. Tarkovski tosiaan tulee mieleen...
HikiLuoma 2 years ago
Koko videosta tulee jonkinlainen "Ydinsodan jälkeisellä Sonkajärvellä"-fiilis
illegalusername 3 years ago
"Olen väsynyt moniin sanoihin,
Olen väsynyt itseeni.
Jos sanot 'jätä kaikki ja seuraa minua'
Jättäisin ja seuraisin"
Ehdottomasti yksi kauneimmista säkeistä mitä musiikista yleensä löytää.
illegalusername 3 years ago 12
Comment removed
HikiLuoma 2 years ago 2
Kaiken takana on nainen
illegalusername 2 years ago 2
En yhdessä elämäni vaiheessa pystynyt kuuntelemaan tota säettä ilman että tuli vedet silmiin...
hunnypoempkin 2 years ago 4
Haikea. Kaunis.
kettariX 3 years ago
todella koskettava biisi sekä video.
thyrrre 3 years ago
Ehdottoman, yksi koskettavimmista biiseistä mitä olen kuullut.
Dragoncrusher15 3 years ago
Tämä on CMX parhaimmillaan!
jaholo 3 years ago
perkeleen kaunis video ja biísi aivan loistava
pesix666 3 years ago 2
totaalisen kaunis biisi. ^^ niin CMX: ää.
deadMiracle 3 years ago
perkeleen kaunis biisi
Tokalafox 3 years ago
Hyvin karu video, mutta kuuluhan se asiaan. Hieno video, pidin tästä.. Ei siinä mitään, on musiikkkin todella hienoa. 5/5
kullikalle123 3 years ago
koira tulis vielä jäällä makaavan miehen luo niin olis stalkerit.haku:stalker with the dog
kariveikko 3 years ago
yrjänän tarkovski-fanittamisen huomioonottaen ei mitenkään kaukaa haettua.
flthy 3 years ago 5
maisema tekee tästä täydellisen omakohtaisen kokemuksen,erityisesti 80-lukuni,keihäsmiehet aavistus lapsuuttani intiaanina 60-luvulla...
kariveikko 3 years ago
Once again good CMX song, good to hear that some others than finish likes this.
Re1z0r 3 years ago 2
I think tää on vitun hyvä!!
dementes13 3 years ago 4
I think it is lovely that Irish boys like this music. The lyrics are very good, poetic. Almost perfect!
lumivilkki 4 years ago 6
mia huonosti puhun suomeksi..
se hyvä rock bändi!
kiitos
newstason 4 years ago 55
that's not bad finnish. I understood you, it's good enough :)
verikakka 4 years ago 21
What about sauna?
devoidi88 4 years ago 2
sauna = singular
saunat = plural
snow111111 4 years ago 2
This comment has received too many negative votes show
Aika paljon viewei sul.
Nieminen247 4 years ago
just great! Sepeteus
SioReX 4 years ago 4
'kuvat' is plural, 'kuva' is singular.
wrrtube 4 years ago 2
Tämä on kappale, joka merkitsee paljon itselleni. Kestosuosikki, ei vaan kyllästy.
Puuvertaus 4 years ago 2
ON kyllä oikeesti mahtava biisi... kiitos ystävälleni että kuulin kuseisestä yhtyeestä...
Hanzu286 4 years ago 2
Very good song :))
haaveellinen 4 years ago 2
Tää on henkilökohtaisest CMX:n yksi parhaimmista, ellei sitten parhain biisejä. <3
ChimeraMiu 4 years ago
täytyy todeta, että tää kappale saa ihon kananlihalle.
walkkendahl 4 years ago
Eikö tärkeintä ole se että video alkaa mietityttämään(Apuun Wittgenstein!)?Ja siitä voi oikeasti keskustella ilman F-sanoja.
PseudoLonginus 5 years ago
Vaikka video onkin hyvä, ei se kuitenkaan anna oikeutta biisille.
Safiirilintu 5 years ago
Hyvä biisi ja Paasilinnalainen maisema videossa...myönnän kuitenkin, ettei se anna oikeutta biisille jostain syystä.
vikinen 4 years ago 4
niin.. tämä musiikkivideo on jonkun mediaopiskelijoiden päättötyö.. silti aivan loistava
Eiyksikaan 5 years ago
Kiitos tästä. Aivan mahtava biisi ja videokin on kiinnostava.
tuomasd 5 years ago
Upea biisi ja yksi CMX:n parhaita videoita.
DiamonDie 5 years ago
laittakaa PALVELEMAAN KONETTA
sepq 5 years ago 2
Muuten hiton hyvä pointti, mutta, tuota noin, kyseiselle kappaleelle ei ole tehty videota...
PohjoinenZen 5 years ago 2
Yksi yhtyeen parhaista videoista, ehdottomasti... Ja kappalehan on luonnollisesti puhdasta neroutta.
PohjoinenZen 5 years ago
dvd:ltä repäisty, sen saa kaupasta. Hyvää mainosta silti. ;)
DrBubakles 5 years ago
En kyllä bändin DVD:tä ollut aikeissa mainostaa. Teitä ihmis-otuksia vartenhan minä nämä tänne laitoin.
Niggejonas 5 years ago 8
Loistavaa
Liukas90 5 years ago