Ymmärrän, jos on monta hahmoa, mutta esimerkiksi jotkin liikkeet voisivat olla nopeampia samoin kuin lehtikohdat. Tai sitten sellainen alkutunnari, jossa ei mainittaisi nimiä, mutta se tosin ei välttämättä sopisi. Toinen vaihtoehto olisi lisätä alkutunnariin hahmoja sen mukaan milloin ne tulevat sarjaan mukaan tai saavat isomman roolin siinä kuin yhden lauseen vuorosana. JATK.
Ja katsojat tavallaan eivät vielä tiedä kuka hahmo on joten se saattaa tuottaa kiinnostusta tyyppiä kohtaan, sillä nimihän selviää vasta myöhemmin jaksossa tai viimeistään seuraavan tai sitäseuraavan jakson alkutunnarissa. Toivottavasti tajusit jotain selityksistäni ^^'
Asiasta vielä, että kuinka pitkä yksi jakso on ilman alkutunnaria? Ihmiset eivät nimittäin jaksa katsoa jaksoa, jossa puolet (tai enemmän) on alkutunnaria.
Tunnari näyttä ihan hyvältä, mutta on hitusen liian pitkä. Alan seurailemaan kunhan sarjaa ilmestyy.
Nekioka 2 years ago
Ok. Muutes miten nii pitkä? Eihän sille mitään voi jos on liikaa hahmoja. Siis todellakaan millään pahalla. Kunhan kysyin.
teruhullu 2 years ago
Ymmärrän, jos on monta hahmoa, mutta esimerkiksi jotkin liikkeet voisivat olla nopeampia samoin kuin lehtikohdat. Tai sitten sellainen alkutunnari, jossa ei mainittaisi nimiä, mutta se tosin ei välttämättä sopisi. Toinen vaihtoehto olisi lisätä alkutunnariin hahmoja sen mukaan milloin ne tulevat sarjaan mukaan tai saavat isomman roolin siinä kuin yhden lauseen vuorosana. JATK.
Nekioka 2 years ago
Ja katsojat tavallaan eivät vielä tiedä kuka hahmo on joten se saattaa tuottaa kiinnostusta tyyppiä kohtaan, sillä nimihän selviää vasta myöhemmin jaksossa tai viimeistään seuraavan tai sitäseuraavan jakson alkutunnarissa. Toivottavasti tajusit jotain selityksistäni ^^'
Asiasta vielä, että kuinka pitkä yksi jakso on ilman alkutunnaria? Ihmiset eivät nimittäin jaksa katsoa jaksoa, jossa puolet (tai enemmän) on alkutunnaria.
Nekioka 2 years ago
ihana tunnari fini oli ihan edukseen 3<3
enkelilapsi96 2 years ago
Kiitos <3
teruhullu 2 years ago