Kun kerran muutkin kertoo mielipiteensä niin minäkin:NATO on kusetusta ja Suomen ei tulisi mennä siihen se ajaa vain länsi valtioiden talous politiikkaa ja Venäjä on perseenreikä Neuvostoliitto oli samaa paskaa eri paketissa
@Voraz1981 Voit tulla sen jälkeen sanomaan jotain Venäjästä kun se on taas vahva ja vanha Neuvostoliitto, sitten alkaa multakin tippumaan rispektiä. Venäjä on vaan niin korruptoitunut köyhä epävakaa valtio.
Vaikka luonnonrikkauksia paljon on mutta ne hyödynnetään turhaan. Venäjä ei ole edistynyt vuodesta 1990 saakka ikävä kyllä. Luin ihmisten kirjoituksia Georhian sodasta muuten, venäläisillä sotilailla oli jokasella eri uniformut joissain joukoissa eli eikö tämä kerro jo hälytttävästi?
@Voraz1981 Se on totta. Kurille omat rajansa. Venäjällä hakataan simputetaan. Mutta eihän jätkät sen puolestä enään tappele? Niillä menee moraali siinä. Suomalaiselle sotilaalle annetaan koulutus jossa opetetaan asioita, ei väkivallalla vaan sisäisellä isänmaallisuudella ja voimalla. Siksi suomalaiset taistelevat sitkeästi vihollista vastaan, koska on joku hyvä asia minkä puolesta taistella. Ei köyhyys, narkomania, korruptio, kapitalismi: Kuten tämän hetkisellä Venäjällä.
@Voraz1981 NATO arvioi että Venäjän armeija ei sodan tullen edes kykene mobilisoimaan joukkoja niin hyvin kuin Neuvostoliiton aikaan. Venäläisten taktiikat ei ole muuttunut oikein Toisen maailmansodan jälkeen. Groznyssä kuoli valtavasti nuoria miehiä massahyökkäysten takia. Georgiaankin ne vain ryntäsivät.
Käsittääkseen olet virolainen? Tai väität olevasi, olet vain yksi miehittäjä. Ei se tee sinusta virolaista jos on passi ja olet tullut laittomasti maahan.
@Voraz1981 Kansainvälisten tietojen mukaan Suomella on Euroopan parhain puolustus, tykistö on suurin.
Suomalaisten puolustustahto on maailman korkeimpia 80% NATO maat kylmänsodan aikana pelkäsivät Suomea siksi koska täällä oli yksi isoimpia armeijoita siihen aikaan, ja NL:än kanssa tehty YYA-sopimuksen takia. Kehtaatki sanoa Venäjää mahtavaksi ja parhaaksi? Maa on ihan rappeutunut korruptoitunut. Ei sitä voi verrata Neuvostoliiton mahtavuuteen.
@Voraz1981 Itseasiassa olen osittain venäläinen, ja olen käynyt pariinki otteeseen.
Venäläiset valittivat kylmyydestä uusien digitalpukujen takia. Suomalaiset ovat vain taistelukykyisimpiä.
Venäläiset jäätyi Suomessa vuosina 1939-1940. Surkean varustuksen takia. Jos Suomella on niin paska armeija, miksi venäläiset hävisivät? Niin tosiaan, missä kävit Intin?
@Voraz1981 Venäjä epätoivoissaan yrittää siirtyä digitalkuvioituihin maastotakkeihin. Ja hassuinta, kalusteetkin on ihan liian vanhoja, vaikka paperilla panssarivaunuja on n. 20 000 ja suurinosa niistäkin on ikivanhaa T54/T55 mallin tankkeja. Venäjällä ei ole edes mahdollisuuksia käyttää ydinaseita Suomea vastaan.
Haittavaikutukset omaan maahan Piteriin esimerkiksi. Suomessa on käytössä mottitaktiikat, sissisota.
Eihän Venäjä saa edes USA:n marylandin kokoista osavaltiota kuriin, Tsetseniaa.
@Voraz1981 Suomea ei ole koskaan vallattu. Paitsi jos puhutaan Suomenmaasta, eli entisestä Suomesta jossa ei ollut yhteinäisyyttä, slaaviheimot ja balttiheimot taistelivat jatkuvasti. Silloin Ruotsi tuli ja laitto stopin ja nimitti omaksi maakunnakseen.
Mistä luet noita Komsomolskaja Pravdasta? Luin muuten äsken reserviläislehdestä että aikaa pienennetään 2 viikkoa vuodesta 2013 lähtien. Venäjällä ei ole edes varaa sotilaiden varusteisiin.
@Voraz1981 Suomessa vain erikoisrajajääkärit, ketkä on ensimmäisenä ryssiä vastaan joutuu vain pahaan fyysiseen koitokseen, viluun ja nälkään viikoiksi. Meillä kunnioitetaan sotilaita, sotilaat palkitsevat sen voittamalla taisteluita. Me pidetään henkistä tasoa, eikä pelotella sotilaille. Ja ota huomioon suomalaisten asenne itsenäisyyttä ja maata kohtaan. Suomalaiset ei anna koskaan periksi. Toinen Maailmansota todisti sen. Se on periytyvää sukupolvelta toiselle, sanooko sana ''sisu'' mitään?
@FINwarfare Jatkan vielä, oletko todellakin sitä mieltä, että varsinaisen sodan loputtua Suomen tulisi taistella sissisodankäynnin keinoin vastaan? Mielestäni siitä koituvat ihmishenkien menetykset ja tuhot ovat niin valtavat (kuten Tsetseniassa ja Afganistanissa nähtiin), että ennemmin suomen tulisi liittyä NATOon, että todellakin olisi uskottava puolustus. Tällöin ei tarvitsisi turvautua sissisodankäyntiin siinä tapauksessa, että todellakin rupeaa tapahtumaan.
@aliciarar4 Afganistanin sissisodankäynti ei olisi vielä mitään verrattuna Suomalaiseen vastaavaan. Suomessa on yli miljoonan sotilaskoulutuksen saanutta isänmaallista miestä. jos venäläiset haluaisivat estää sissisodan suomesta, heidän pitäisi tappaa jokainen siviili viimeiseen mieheen asti ja osa naisistakin.
@Voraz1981 Voraz, olet tyhmääkin tyhmempi. Fyysisesti rankkakoulutus ei takaa sotilaan tulevaisuutta.
Venäjällä tehdään itsemurhia, tositilanteessa venäläiset pakenevat omia upseereita pakoon.
Jaa ettäs miten Tsetsenia? Mitä siellä kävi? Nehän panee teidät polvilleen. Suomessa on parhain koulutus mitä voi taata sotilaille, muutenkin se 6 kk 2 kk on vain paskan jauhamista, ja pinkkojen kasaamista, tetsaamista. Suomalaiset käyttää älyä enemmän kuin voimaa. Meillä on paremmat tekniikat, strategiat
Hei pellet, tulin vain kertomaan, ettei sotia käydä youtubessa uhoamalla. FINwarfare voisi ottaa myös järjen käteen, ja tajuta että Venäjällä todella on helvetisti Suomea enemmän resursseja pistää sotimiseen, eikä siinä suomalaisen randomsoltun tekniikat paljoa paina. Suomi voi sissitaktiikoilla pistää vastaan pitkiäkin aikoja, mutta silloin sota on jo hävitty, ainakin keskiverto suomalaisen näkökulmasta. Koittakaa nähdä metsä puilta. Uskottava Suomen puolustus edellyttäisi NATOa.
@FINwarfare Mitä koitat sanoa? Venäläiset hävisivät sodat? Afganistanissa jokaista kuollutta neuvostoliittolaista kohti oli yli kymmenen kuollutta afgaania. Tsetseniassa myös kuoli huomattavasti enemmän tsetseenien väkeä kuin Venäjän armeijan. Puhumattakaan siitä, mihin kuntoon Groznyi jäi. YK kutsui sitä vuonna 2003 maailman tuhoutuneimmaksi kaupungiksi. Jos Helsinki pistettäisiin samaan kuntoon, kutsuisitko sitäkin voitoksi?
@Voraz1981 Otan osaa että olet joutunut venäläisen propagandan uhriksi.
Mutta fatka on se, että sodassa ei taistella 1-2 metrin päässä toisista. Suomi ei turhaan kouluta.
Mutta jos haluat toki tietää onhan meillä erikoisrajajääkäreillä lähitaistelukoulutus. Samoin kaupunkijääkäreillä. Voin sanoa että venäläinen ei hyödy yhtään ninjailusta jos ''suomipoika'' osoittaa RK-62:lla. Jopa Virolaisetkin pitävät Venäjää vitsinä, ja antaa kovia vastalauseita takaisin.
@Voraz1981 Venäjän häviöt Suomelle : Suomen sisällissota (Venäläisten ulosajo Suomesta) Heimosodat (taisteluissa kärsiä mukavia tappioita mutta Tarton rauhan vuoksi eivät alueellisia tappioita kovasti kärsinyt paitsi Petsamon yms.) Talvisota ( Puna-Armeija raiskattiin totaalisesti monissa taisteluissa esim. Raatteen tie). Jatkosota ( Suomi valloitti kuukausissa takasin omat alueet, Petrozavodskin Neuvostoliitolta.
Venäjä ei ole koskaan saanut vallattua itsenäistä Suomea.
@FINwarfare "Kukaan ei pidä teistä". Kukaanko? Miks oot nii varma? "Ette osaa käyttäytyä" On tylsä kun yleistetään. On paskiaisia kaikissa maissa. Se voi olla "ryssä" tai "chukhon'" ( siks Venäjällä jotkut tyhmät kutsuu suomalaisia), ihan kuka vaan. Ja kyllä mä ymmärrän et Suomessa on paljon venäläisiä jotka ei osaa käytäyttyä mutta pitäis tietää et emme kaikki oo sellaisia. Muuten, sama juttu tääl monien suomalaisien kans, mutten lakaa kunnioitamasta teitä.
@Voraz1981 En mutta venäläiset sai vähän aikaa sitten kivasti turpaan Cannonball's MC'ltä.
Mikä sinulla on Suomea kohtaan? Kai me nyt vihataa tollasia nyrpeänokkaisia paskoja häviäjiä.
Samoin kuten Eestiläiset. Kukaan ei pidä teistä kun ette osaa käyttäytyä. Voin luvata että jalkaväkitaistelussa Suomi hakkaisi Venäjän totaalisesti. Venäjä on aina hävinnyt Suomelle, mutta suurvaltapolitiikan ansiosta ikävä kyllä voittanut ''symbolisesti''.
@Voraz1981 Suomessa on jopa Science magazinen mukaan parhaiten koulutettu armeija Euroopassa.
Jopa nykyään jenkitki osaavat hoitaa operaationsa paremmin kuin hikinen ja vanha Spetsnaz.
Sodankäynti on suomalaisille taitolaji ollut aina. Ruotsi käytti suomalaisia eliittijoukkoina, niin teki myös venäläiset. Ja säälittävin osa tulee nytten: Venäjä ei miljoonan miehen avulla voinut valloittaa pientä Suomea. Suomalaiset olisivat korkeintaan luovuttanut venäläisille hautausmaan ja niin kävi.
@Voraz1981 Jos vertailet joukkoa joka potkii ja hakkaa kun mitkäkin ninjat.
Näiden koulutukseen kuuluu tekniikka, strategia ja ampumataito yms. Spetsnaz ei pärjännyt Tšetšeniassakaan. Mitä kävi Moskovan teatterissa, Beslanissa. Venäjällä on todella paska turvallisuus rajojen sisällä koska niitä johtaa idiootit ja korvien välissä ei olekkuin Show ja Valta.
Taistelut käydään nykyajassa yleensä rynnäkkökiväärein, ja kaukaa. Ei me juosta vastustajaa päin ja tapeta itseämme niinkuin venakot.
@Voraz1981 Paremmin ne on koulutettu kun Venäjän sotilaat, tai Viron.
Mitä kävi Venäläisille vuonna 1939-1944? yli miljoona kuoli molemmissa, kun suomalaisten tappiot ylsi vain päälle 100 000. Suomi on aina potkinut ryssät pois maasta.

AirsoftJaeger 1 month ago
Pakko kysyä: minkä vuoksi SP-joukkueella monilla on videossa khakin väriset housut yllään eikä M91/05?
joomoi87 4 months ago
@joomoi87 lumipuvuvun housut. ei melkein koskaan kukaan pitänyt lumipuvun takkia
Jwe3 4 months ago
@joomoi87 Mulla ainakin oli uudet vermeet mutta toki näin noita hiekan värisiä. Valmiusjoukot ja rauhanturvaajat käyttää, muista en tiedä
Kokkisoturi 1 month ago
@Voraz1981 Voit tulla sen jälkeen sanomaan jotain Venäjästä kun se on taas vahva ja vanha Neuvostoliitto, sitten alkaa multakin tippumaan rispektiä. Venäjä on vaan niin korruptoitunut köyhä epävakaa valtio.
Vaikka luonnonrikkauksia paljon on mutta ne hyödynnetään turhaan. Venäjä ei ole edistynyt vuodesta 1990 saakka ikävä kyllä. Luin ihmisten kirjoituksia Georhian sodasta muuten, venäläisillä sotilailla oli jokasella eri uniformut joissain joukoissa eli eikö tämä kerro jo hälytttävästi?
FINwarfare 4 months ago
@Voraz1981 Se on totta. Kurille omat rajansa. Venäjällä hakataan simputetaan. Mutta eihän jätkät sen puolestä enään tappele? Niillä menee moraali siinä. Suomalaiselle sotilaalle annetaan koulutus jossa opetetaan asioita, ei väkivallalla vaan sisäisellä isänmaallisuudella ja voimalla. Siksi suomalaiset taistelevat sitkeästi vihollista vastaan, koska on joku hyvä asia minkä puolesta taistella. Ei köyhyys, narkomania, korruptio, kapitalismi: Kuten tämän hetkisellä Venäjällä.
FINwarfare 4 months ago
@Voraz1981 NATO arvioi että Venäjän armeija ei sodan tullen edes kykene mobilisoimaan joukkoja niin hyvin kuin Neuvostoliiton aikaan. Venäläisten taktiikat ei ole muuttunut oikein Toisen maailmansodan jälkeen. Groznyssä kuoli valtavasti nuoria miehiä massahyökkäysten takia. Georgiaankin ne vain ryntäsivät.
Käsittääkseen olet virolainen? Tai väität olevasi, olet vain yksi miehittäjä. Ei se tee sinusta virolaista jos on passi ja olet tullut laittomasti maahan.
FINwarfare 4 months ago
@Voraz1981 Kansainvälisten tietojen mukaan Suomella on Euroopan parhain puolustus, tykistö on suurin.
Suomalaisten puolustustahto on maailman korkeimpia 80% NATO maat kylmänsodan aikana pelkäsivät Suomea siksi koska täällä oli yksi isoimpia armeijoita siihen aikaan, ja NL:än kanssa tehty YYA-sopimuksen takia. Kehtaatki sanoa Venäjää mahtavaksi ja parhaaksi? Maa on ihan rappeutunut korruptoitunut. Ei sitä voi verrata Neuvostoliiton mahtavuuteen.
FINwarfare 4 months ago
@Voraz1981 Tykistö? Huolto hahah.
FINwarfare 4 months ago
@Voraz1981 Itseasiassa olen osittain venäläinen, ja olen käynyt pariinki otteeseen.
Venäläiset valittivat kylmyydestä uusien digitalpukujen takia. Suomalaiset ovat vain taistelukykyisimpiä.
Venäläiset jäätyi Suomessa vuosina 1939-1940. Surkean varustuksen takia. Jos Suomella on niin paska armeija, miksi venäläiset hävisivät? Niin tosiaan, missä kävit Intin?
FINwarfare 4 months ago
@Voraz1981 Venäjä epätoivoissaan yrittää siirtyä digitalkuvioituihin maastotakkeihin. Ja hassuinta, kalusteetkin on ihan liian vanhoja, vaikka paperilla panssarivaunuja on n. 20 000 ja suurinosa niistäkin on ikivanhaa T54/T55 mallin tankkeja. Venäjällä ei ole edes mahdollisuuksia käyttää ydinaseita Suomea vastaan.
Haittavaikutukset omaan maahan Piteriin esimerkiksi. Suomessa on käytössä mottitaktiikat, sissisota.
Eihän Venäjä saa edes USA:n marylandin kokoista osavaltiota kuriin, Tsetseniaa.
FINwarfare 4 months ago
@Voraz1981 Suomea ei ole koskaan vallattu. Paitsi jos puhutaan Suomenmaasta, eli entisestä Suomesta jossa ei ollut yhteinäisyyttä, slaaviheimot ja balttiheimot taistelivat jatkuvasti. Silloin Ruotsi tuli ja laitto stopin ja nimitti omaksi maakunnakseen.
Mistä luet noita Komsomolskaja Pravdasta? Luin muuten äsken reserviläislehdestä että aikaa pienennetään 2 viikkoa vuodesta 2013 lähtien. Venäjällä ei ole edes varaa sotilaiden varusteisiin.
FINwarfare 4 months ago
@Voraz1981 Suomessa vain erikoisrajajääkärit, ketkä on ensimmäisenä ryssiä vastaan joutuu vain pahaan fyysiseen koitokseen, viluun ja nälkään viikoiksi. Meillä kunnioitetaan sotilaita, sotilaat palkitsevat sen voittamalla taisteluita. Me pidetään henkistä tasoa, eikä pelotella sotilaille. Ja ota huomioon suomalaisten asenne itsenäisyyttä ja maata kohtaan. Suomalaiset ei anna koskaan periksi. Toinen Maailmansota todisti sen. Se on periytyvää sukupolvelta toiselle, sanooko sana ''sisu'' mitään?
FINwarfare 4 months ago
@FINwarfare Jatkan vielä, oletko todellakin sitä mieltä, että varsinaisen sodan loputtua Suomen tulisi taistella sissisodankäynnin keinoin vastaan? Mielestäni siitä koituvat ihmishenkien menetykset ja tuhot ovat niin valtavat (kuten Tsetseniassa ja Afganistanissa nähtiin), että ennemmin suomen tulisi liittyä NATOon, että todellakin olisi uskottava puolustus. Tällöin ei tarvitsisi turvautua sissisodankäyntiin siinä tapauksessa, että todellakin rupeaa tapahtumaan.
aliciarar4 4 months ago
@aliciarar4 Afganistanin sissisodankäynti ei olisi vielä mitään verrattuna Suomalaiseen vastaavaan. Suomessa on yli miljoonan sotilaskoulutuksen saanutta isänmaallista miestä. jos venäläiset haluaisivat estää sissisodan suomesta, heidän pitäisi tappaa jokainen siviili viimeiseen mieheen asti ja osa naisistakin.
TheQneb 2 months ago
@Voraz1981 Voraz, olet tyhmääkin tyhmempi. Fyysisesti rankkakoulutus ei takaa sotilaan tulevaisuutta.
Venäjällä tehdään itsemurhia, tositilanteessa venäläiset pakenevat omia upseereita pakoon.
Jaa ettäs miten Tsetsenia? Mitä siellä kävi? Nehän panee teidät polvilleen. Suomessa on parhain koulutus mitä voi taata sotilaille, muutenkin se 6 kk 2 kk on vain paskan jauhamista, ja pinkkojen kasaamista, tetsaamista. Suomalaiset käyttää älyä enemmän kuin voimaa. Meillä on paremmat tekniikat, strategiat
FINwarfare 4 months ago
Hei pellet, tulin vain kertomaan, ettei sotia käydä youtubessa uhoamalla. FINwarfare voisi ottaa myös järjen käteen, ja tajuta että Venäjällä todella on helvetisti Suomea enemmän resursseja pistää sotimiseen, eikä siinä suomalaisen randomsoltun tekniikat paljoa paina. Suomi voi sissitaktiikoilla pistää vastaan pitkiäkin aikoja, mutta silloin sota on jo hävitty, ainakin keskiverto suomalaisen näkökulmasta. Koittakaa nähdä metsä puilta. Uskottava Suomen puolustus edellyttäisi NATOa.
aliciarar4 4 months ago
@aliciarar4 Mutta Tsetsenia? Mutta Afganistan?
FINwarfare 4 months ago
@FINwarfare Mitä koitat sanoa? Venäläiset hävisivät sodat? Afganistanissa jokaista kuollutta neuvostoliittolaista kohti oli yli kymmenen kuollutta afgaania. Tsetseniassa myös kuoli huomattavasti enemmän tsetseenien väkeä kuin Venäjän armeijan. Puhumattakaan siitä, mihin kuntoon Groznyi jäi. YK kutsui sitä vuonna 2003 maailman tuhoutuneimmaksi kaupungiksi. Jos Helsinki pistettäisiin samaan kuntoon, kutsuisitko sitäkin voitoksi?
aliciarar4 4 months ago
@Voraz1981 Otan osaa että olet joutunut venäläisen propagandan uhriksi.
Mutta fatka on se, että sodassa ei taistella 1-2 metrin päässä toisista. Suomi ei turhaan kouluta.
Mutta jos haluat toki tietää onhan meillä erikoisrajajääkäreillä lähitaistelukoulutus. Samoin kaupunkijääkäreillä. Voin sanoa että venäläinen ei hyödy yhtään ninjailusta jos ''suomipoika'' osoittaa RK-62:lla. Jopa Virolaisetkin pitävät Venäjää vitsinä, ja antaa kovia vastalauseita takaisin.
FINwarfare 4 months ago
@Voraz1981 Venäjän häviöt Suomelle : Suomen sisällissota (Venäläisten ulosajo Suomesta) Heimosodat (taisteluissa kärsiä mukavia tappioita mutta Tarton rauhan vuoksi eivät alueellisia tappioita kovasti kärsinyt paitsi Petsamon yms.) Talvisota ( Puna-Armeija raiskattiin totaalisesti monissa taisteluissa esim. Raatteen tie). Jatkosota ( Suomi valloitti kuukausissa takasin omat alueet, Petrozavodskin Neuvostoliitolta.
Venäjä ei ole koskaan saanut vallattua itsenäistä Suomea.
FINwarfare 4 months ago
@FINwarfare "Kukaan ei pidä teistä". Kukaanko? Miks oot nii varma? "Ette osaa käyttäytyä" On tylsä kun yleistetään. On paskiaisia kaikissa maissa. Se voi olla "ryssä" tai "chukhon'" ( siks Venäjällä jotkut tyhmät kutsuu suomalaisia), ihan kuka vaan. Ja kyllä mä ymmärrän et Suomessa on paljon venäläisiä jotka ei osaa käytäyttyä mutta pitäis tietää et emme kaikki oo sellaisia. Muuten, sama juttu tääl monien suomalaisien kans, mutten lakaa kunnioitamasta teitä.
Mut kyl voitte haukkua ja mitellä.
Abigor922 4 months ago
@Voraz1981 En mutta venäläiset sai vähän aikaa sitten kivasti turpaan Cannonball's MC'ltä.
Mikä sinulla on Suomea kohtaan? Kai me nyt vihataa tollasia nyrpeänokkaisia paskoja häviäjiä.
Samoin kuten Eestiläiset. Kukaan ei pidä teistä kun ette osaa käyttäytyä. Voin luvata että jalkaväkitaistelussa Suomi hakkaisi Venäjän totaalisesti. Venäjä on aina hävinnyt Suomelle, mutta suurvaltapolitiikan ansiosta ikävä kyllä voittanut ''symbolisesti''.
FINwarfare 4 months ago
@Voraz1981 Itseasiassa näille opetetaan lähitaistelua, mutta se ei ole mitään ninjahyppimistä kuin Nazeilla.
Venäjä ei edes voita Tšetšeeni separatisteja. Ylimielistä porukkaa. Onneksi Eestiläistekin vain pieksii ja pitää pilkkana teitä miehittäjiä.
FINwarfare 5 months ago
@Voraz1981 Suomessa on jopa Science magazinen mukaan parhaiten koulutettu armeija Euroopassa.
Jopa nykyään jenkitki osaavat hoitaa operaationsa paremmin kuin hikinen ja vanha Spetsnaz.
Sodankäynti on suomalaisille taitolaji ollut aina. Ruotsi käytti suomalaisia eliittijoukkoina, niin teki myös venäläiset. Ja säälittävin osa tulee nytten: Venäjä ei miljoonan miehen avulla voinut valloittaa pientä Suomea. Suomalaiset olisivat korkeintaan luovuttanut venäläisille hautausmaan ja niin kävi.
FINwarfare 5 months ago
@Voraz1981 Jos vertailet joukkoa joka potkii ja hakkaa kun mitkäkin ninjat.
Näiden koulutukseen kuuluu tekniikka, strategia ja ampumataito yms. Spetsnaz ei pärjännyt Tšetšeniassakaan. Mitä kävi Moskovan teatterissa, Beslanissa. Venäjällä on todella paska turvallisuus rajojen sisällä koska niitä johtaa idiootit ja korvien välissä ei olekkuin Show ja Valta.
Taistelut käydään nykyajassa yleensä rynnäkkökiväärein, ja kaukaa. Ei me juosta vastustajaa päin ja tapeta itseämme niinkuin venakot.
FINwarfare 5 months ago
@Voraz1981 Paremmin ne on koulutettu kun Venäjän sotilaat, tai Viron.
Mitä kävi Venäläisille vuonna 1939-1944? yli miljoona kuoli molemmissa, kun suomalaisten tappiot ylsi vain päälle 100 000. Suomi on aina potkinut ryssät pois maasta.
FINwarfare 5 months ago
@Voraz1981 Siihen mihin sinun taitosi ei riitä.
Baroquean 6 months ago
Should be shelter too with the Russian "friends" so nearby!
luckyowl249 6 months ago
@Voraz1981 Hyvin koulutettuja ne ainakin on.
Mysticization 6 months ago