On se jännää kun pitää ihan oikeen ei Perussuomalaiset ruveta vittuilemaan Perussuomalaisille. Jos olette tota mieltä lähtekää sit Suomest. Omiin yksityihin asioihin ei pitäisi missään vaiheessa puuttua
Konjakki täyttää korruptiopöytää... putkassa yksi oottaa linnamatkaa, hommiaan vielä ovelampi jatkaa... Irwin Goodman oli suorastaan ennustaja keväälle 2011. Suomi on maana todella kaunis, mutta sen yhteiskunta on niin paska että paskakin on kukkasilta tuoksuvaa appelsiinikiisseliä. Eduskuntatalo on päältä kaunis, sisältä niin mätä kun voi vaan mätä olla. Kela vittuilee, ruoan hinta nousee... Antti Hammarberg eli Irwin Goodman oli ennustaja-nero.
@samusuomi96 Oikeestaan toisen maailmansodan aikana kuoli n. 60 miljoonaa ihmistä ja kuka sen sodan aloittikaan? Saksa aloitti sodan tsekin sudeetti alueiden ja lopulta koko tsekin valtauksella. On totta että Stalinin kommarit tappoivat myös paljon ihmisiä, mutta sitäkään ei olisi tapahtunut ilman Hitleriä
Kristillisillä periaatteilla saataisiin myös maahanmuuttamista rajoitettua. Kaikki sotaveteraanit rukoilivat sodassa sydämmensä kyllyydestään että eivät menehtyisi sodassa.
jos sun ongelma somaleissa on että ne vie sun naiset niin ei sulla hyvin mee... joo, munkin mielestä painukoot (ei ihan kaikki) maahanmuuttajat vittuun, mutta silti. ei ne tänne tullu naisia meiltä viemään, rahat vaan, kun ei ne ite mitään osaa (ja taas puhun suurimmasta osasta)
@finlandman123 Miten tämä biisi liittyy kommenttiisi? Ei mitenkään. Goodman oli kaikkea muuta kuin rasistipelle. Tämä biisi pilkkaa kaikkia Suomen Eduskunnan kravattiherroja.
kristittyjä kaivataa lisää tähän maahan ja ketkähän ovat tämän maan "tähän" tilaan ajaneet elleivät "kristityt" poliitikot/kansalaiset (turha vittuilla veroista jos niitä haluaa kokoajan kiertää tai vähentää) Maassa maan lailla (eli kaikki uskonnot sallien ilman erillistä lainsäädäntöä) Lisäksi haluan nostaa hattua Erkki Tuomiojalle joka on ilmoittanut haluavansa maksaa enemmän veroja ja on ensimmäisiä valtapuolue poliitikkoja joka tunnustautuu ateistiksi
Ai että, kylläpä tämä biisi kertoo mahtavasti nykypäivän suomalaisista!
Kovasti jaetaan mielipiteitä kavereiden kesken, mutta sitten kun pitäis sanoa niitä joillekkin päättäjille niin yllättäen se mielipide vaihtuukin samaksi kuin ko. päättäjällä.
Nyt suomalaiset, menkää pallien kasvatus kurssille ja laitetaan päättäjät ruotuun. Perkele!
@headshot213 Räsäsellähän on fiksujakin kommentteja niinkuin esimerkiksi että otetaan suomeen vaan kristittyjä pakolaisia, menkööt muslimit kaltaistensa joukkoon.
@headshot213 Muslimit ovat ihmisiä, kyllä, mutta islam uskontona on yksinkertaisesti sairas. Pakolaiset pitäisi sopeuttaa suomalaiseen yhteiskuntaan eikä suomalaista yhteiskuntaa pakolaisiin... -.-' Pelkästään kristittyjen pakolaisten ottaminen on tästä syystä erittäin hyvä idea, tosin mukaan voisi lisätä myös ihan täysjärkisenä sakkina juutalaiset ja ateistit.
No en ole kyllä tuota mieltä. Muslimit ovat tervetulleita suomeen milloin vain minun puolestani. Ihan sama, jos he eivät viihdy, voivat painua silloin vittuun jos alkavat valittamaan. Mutta kaikille pitää antaa mahdollisuus elää, jos he pelkäävät omassa maassaan asua. Me olemme samalla tasolla kuin Skandinaaviset maat, eli meillä menee normaalia elintasoa paremmin. Joten siksi tänne hakee aika moni turvapaikkaa ja tänne pakolaisiakin tuppaa tulemaan.
Jos nää vitun rullahuulet käy uskonnollisen nihilistisyyden puolesta terrorisoimaan SUOMALAISIA niin silloin minä tapan ja kostan kaikille näille vitun idiootti muslimeille ja näytän mistä suomalainen sisu on lähtösin! PERKELE!!!
Onko niillä kaikilla helvetti joku ongelma, kun koko ajan ajavat omia etujaan? Ei jumalauta, istuvat siellä persettään raapien ja nostavat palkkojaan. Juu, ei ole kuulemma varaa nostaa lääkäreiden ja sairaanhoitajien yms. tärkeiden ammattien edustajien palkkaa, mutta perseen raapijoiden on! Ja voisivat miettiä vähän enemmin, mihin niitä rahoja laittaa.
@Tweequ Laskeskelin tässä äsken tämmöisiä, kunnat julkinen työllistää about 450 000 ihmistä. Palkkoihin menee vuodessa yhteensä 12 miljardia. Keskipalkaksi tulee jotain 2000€ päälle. Jos 50 000 eniten palkkaa saavalta leikattais palkkoja niin paljo että säästettäis miljardi niin sillä saatais 400 000 ihmiselle about 200€ palkankorotus. Eli sairaanhoitajille, siivoojille, lastenhoitajille yms.

@VitunLihapulla Niin, no luuletko et se jää tohon? Poliitikot kiertää kaiken maailman johtokunnis jne. ja ottaa hyvät rahat siitä ja vielä lahjotuksista. Ja aika moni ei tekisi esim. koulussa sitä työtä, mikä noihin hommiin YLEENSÄ tarvitaan.
@kibetsu Mutakuono ja Lakupellehän on niin selvä esimerkki satiirista kuin vain voi olla. Siinä biisissähän kehotetaan muun muassa vetämään muijaansakin turpaan. Voiko tuon biisin sanomaa ymmärtää mitenkään muuten kuin satiiriseksi ja vittuiluksi junteille?!?
@Vittumikajatka Tiedän sen ja tiedän myös että pyytämällä kuuntelemaan biisin olen saanu teidät nettipoliisit liikkeelle ;D Kaikkea sitä kans tääläkin pyörii...
Ei voi kun ihailla tätä sanotusta. Siin on kielikuvilla kikkailtu erittäin kauniisti. Ihailen ja arvostan niin biisin sanottajaa kuin laulajaakin ! Suuresti.
Niinpä niin. Ei voida nostaa lääkäreiden ja sairaanhoitajien yms. palkkoja, mutta ainahan löytyy ylimääräistä kuvetta omien palkkojen nostamiseen ja juhlien/virkistypäivien tekemiseen? :D
Politiikassa on kusettettu, jauhettu paskaa, juoniteltu jne. niin kauan kun sitä on harrastettu. Tarvittaisiin kunnon puolue joka pistää paskanjauhajat ruotuun!
@Perussaataja niin on suomen politiikan perus politiikka on= Työttömiltä ja OIKEISSA töissä käyviltä leikata rahat ja nostaa omia palkkojaan
esim. nyt tuli sellainen laki voimaan että Nuori joka ei saa koulutusta syystä tai toisesta tai ei yksinkertaisesti pysty niin niiltä leikataan 25% siitä vähästä määrästä jonka ne sossusta saa
eikä tarvitse sanoa mihin ne rahat menee...
ja suomi on kusessa joka tapauksessa suomi on velkaa 60 miljardia euroa ja ensi vuonna 10 miljardia lisää
@isod33 Luulisin sinun puhuvan juuri tästä meidän maahanmuutto poliitikastamme sillä sitähän se Thors johtaa,vai onko sinulla muita syitä hänelle tätä osoittaa?
En arvostele Irwinin kappaleita; päinvastoin, olen Irwin-fani! Harmittaa vain se, että jotkut käyttävät Irwinin kappaleita rasismin ja populismin keppihevosina, kun ymmärtävät joko tyhmyyttään tai tahallaan sanat ja sanoman väärin!
Täällä on näköjään joitakin "soinisteja", jotka ovat muutamien Irwinin kappaleiden kohdalla ymmärtäneet sanoman täysin väärin; tässä kappaleessa arvostellaan niitä poliitikkoja, jotka ajavat vain omaa etuaan (joista nykyisin Soini on hyvä esimerkki), ja Vexi Salmi itse on todennut, että kappale "Mutakuono ja lakupelle" on tehty RASISMIA VASTAAN! Ja sen kyllä jokainen tervejärkinen ymmärtää; vai onko siinä jotain ylpeilemistä, että "perheriidan tulos/on täällä ilmat ulos"?
Siis vittu....vexillä ja irwinillä oli pokkaa!!! Nykyään suomi on täynnä itseään ihailevia narsisti kusipäitä jotka ei vittu tajua mistään mitään. Jos nykyään tekee tällaisen biisin niin nämä vitun siveys-poliisit tulee osoittelemaan sormellansa. Vittu...mä teen ite biisin missä Jyrki Katainen panee Kiviniemeä perseeseen vittu senaatintorilla vittu että vitutta vittu. Kiitos Irwin!!! Olet kuningas!
"Kaikki äänestää vaaleissa sitten PerusSuomalaisia nii saadaan Suomen asiat parempaan suuntaan.
Timo Soini pressaksi "
Saatana, juuri näin! Suomi on teille tasapäille luotu! Niin kuin Irwin juuri lauloi. Ajatelkaa idiootit! Porvarit pois vallan kahvasta ja työläispuolueet ajamaan kansan asiaa. Siis mikä vittu siinä on ollut, että Suomen kansa on ajanut nämä nykyiset porvaripuolueet valtaan? No, eduskuntavaalit on tulossa. Vielä on tilaisuus korjata asia. Vai oletteko tyytyväisiä nykymeininkin?

Terveisi, Kärrystä!
jaaranpaa 3 weeks ago
ne 37 jotka ei pidä tästä on upporikkaita porvari poliitikkoja!!! >:D
EvilWalrus10000 1 month ago 2
semi tyly kuva :D
jokapaikanjohtaja 2 months ago
Terveisiä = bush ja keskisormi
Perseestä = Amerikka
Pahemminvointivaltio 2 months ago
Terveisiä nimenomaan sieltä!
╭∩╮(︶︿︶)╭∩╮
deadgoodman 3 months ago
Osuva kuva
mixmie 4 months ago
On se jännää kun pitää ihan oikeen ei Perussuomalaiset ruveta vittuilemaan Perussuomalaisille. Jos olette tota mieltä lähtekää sit Suomest. Omiin yksityihin asioihin ei pitäisi missään vaiheessa puuttua
TheSeinama 4 months ago
Comment removed
TheSeinama 4 months ago
TERVEISIÄ PERSEESTÄ YHTEISKUNNAN LUTEET, PÄSSIHOUSUT JA LIITURAITAKUTEET, TERVEISIÄ PERSEESTÄ KALKKIAIVOILLE KOTIKRIITIKOILLE.
TaikaJamppa 5 months ago in playlist YouTube Mix for Irwin Goodman
Aika hyvin on tähänkin totuus kiteytettynä. Sekoomus ja vihervasurit voi sit miettiä asiaa vähän syvällisemminkin.
Vittupillupuupallo 5 months ago 6
sitä alkaa miettiä että miks suomesta ei tehtäis kuningas kuntaa
Maahantallottu 5 months ago
terveisiä hallitukselle!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
mrcaiga 5 months ago in playlist Irwin
Comment removed
k3ssu88 5 months ago
Olisipas irwinin kaltaisia ihmisiä lisää..
Natikka684 5 months ago 4
kaunista musiiikkia
Parodyfilms1 6 months ago
Konjakki täyttää korruptiopöytää... putkassa yksi oottaa linnamatkaa, hommiaan vielä ovelampi jatkaa... Irwin Goodman oli suorastaan ennustaja keväälle 2011. Suomi on maana todella kaunis, mutta sen yhteiskunta on niin paska että paskakin on kukkasilta tuoksuvaa appelsiinikiisseliä. Eduskuntatalo on päältä kaunis, sisältä niin mätä kun voi vaan mätä olla. Kela vittuilee, ruoan hinta nousee... Antti Hammarberg eli Irwin Goodman oli ennustaja-nero.
villemutis 7 months ago 4
soinu koko päivän päässä
SuperNeonkiller 8 months ago
mamut vittuun
lasseriks 8 months ago
@samusuomi96 Oikeestaan toisen maailmansodan aikana kuoli n. 60 miljoonaa ihmistä ja kuka sen sodan aloittikaan? Saksa aloitti sodan tsekin sudeetti alueiden ja lopulta koko tsekin valtauksella. On totta että Stalinin kommarit tappoivat myös paljon ihmisiä, mutta sitäkään ei olisi tapahtunut ilman Hitleriä
BarrettBullet 8 months ago
@BarrettBullet Kyllä olisi tapahtunut. Ei ne puhdistukset liittynyt mitenkään Hitleriin.
Jonttuzor 8 months ago
Toi kuva on aika ykstoikkone.... Muuten Ihan OK!!!
thekkake 10 months ago 2
Comment removed
1Malgus 10 months ago
Kristillisillä periaatteilla saataisiin myös maahanmuuttamista rajoitettua. Kaikki sotaveteraanit rukoilivat sodassa sydämmensä kyllyydestään että eivät menehtyisi sodassa.
TheSeinama 11 months ago
Puhukaa maahanmuutosta muualla. Älkää pilatko Irwinin kappaletta. Se ei ole rasistinen!
Kotikriitikko 11 months ago 4
@Kotikriitikko XDD
TheVivikz 4 months ago
Comment removed
GatesOfHatred 11 months ago
hyvä
k18ball1 11 months ago
hyvä
k18ball1 11 months ago
iha ok
k18ball1 11 months ago
@finlandman123
Kaikki ajattelee, että natsit on niin läpeensä pahoja jnejne... joten "laadukas" kristillinen yhteiskuntamme on ajanut ne maan alle. Vittumaista..
DemonicChrist66 11 months ago 3
@DemonicChrist66 kuinka hurrata rasisteille ''tasaarvon'' ajassa...
boomber96 11 months ago
@DemonicChrist66 Ryssät tappo 50 miljoonaa ihmistä, natsit 7 miljoonaa...
samusuomi96 11 months ago
@samusuomi96 ai jaa...
k18ball1 11 months ago
@samusuomi96 Siis MITÄ PUUPÄÄ?? kuka tappo ja ketä ja missä ja milloin? neropatti selvennä edes vähän??
191304r 11 months ago
@191304r Ryssät tappo omia kommunismin aikana
samusuomi96 10 months ago
@DemonicChrist66 Mene sinäkin paskakasa samaan monttuun.
191304r 11 months ago
@finlandman123
jos sun ongelma somaleissa on että ne vie sun naiset niin ei sulla hyvin mee... joo, munkin mielestä painukoot (ei ihan kaikki) maahanmuuttajat vittuun, mutta silti. ei ne tänne tullu naisia meiltä viemään, rahat vaan, kun ei ne ite mitään osaa (ja taas puhun suurimmasta osasta)
DemonicChrist66 11 months ago
@finlandman123 Enemmän vie kyllä kosovolaiset ne naiset muutakuin ne ruskeat neekerit, jotka ei muutakuin osaa raiskata
TheSeinama 11 months ago
36 jotka eivät tykänneet ovat kirjaimellisesti nousseet PERSEESTÄ!!!
Jezse1000 11 months ago
@finlandman123 Miten tämä biisi liittyy kommenttiisi? Ei mitenkään. Goodman oli kaikkea muuta kuin rasistipelle. Tämä biisi pilkkaa kaikkia Suomen Eduskunnan kravattiherroja.
Vittumikajatka 1 year ago
35 on kansanedustajia
LittleRunaway24 1 year ago 2
Kehotan vaikenemaan.
Loppujen lopuksi nämä ovat vain terveisiä perseestä.
launaut 1 year ago 35
kristittyjä kaivataa lisää tähän maahan ja ketkähän ovat tämän maan "tähän" tilaan ajaneet elleivät "kristityt" poliitikot/kansalaiset (turha vittuilla veroista jos niitä haluaa kokoajan kiertää tai vähentää) Maassa maan lailla (eli kaikki uskonnot sallien ilman erillistä lainsäädäntöä) Lisäksi haluan nostaa hattua Erkki Tuomiojalle joka on ilmoittanut haluavansa maksaa enemmän veroja ja on ensimmäisiä valtapuolue poliitikkoja joka tunnustautuu ateistiksi
Hallstat72 1 year ago
ASTRID THORS ON IHAN PASKA xDDDDDDDDDDDDD HOMMAFOORUM
GUZiBUiCCO 1 year ago
Omistaisin itse kappaleen Persuille ja Kokoomukselle!
TheAsdukko 1 year ago
Omistettu persuille ja kokoomukselle
TheAsdukko 1 year ago
Biisi pitää nykypäivänäkin totta.
TheBestIrwin 1 year ago 2
Terveisiä perseestä!! saatanan eduskunta pellet taas hintojen korotuksista saatana.
191304r 1 year ago 2
bush on mun isan pojan veli
timojutila07 1 year ago
never ending classic
toskala351 1 year ago
Kaikki Äkkät pois Eduskunnalle Heti ja Perus Suomalainen Hallitus
46dundee 1 year ago
Kaikki Äkkät pois Eduskunnalle
46dundee 1 year ago
kyllä nykyajan politikoille kun täytyy olla oikeen torkkupeitot ja kaikki, muuten ei työt vissiin onnistu eduskunnassa.
Undeadson90 1 year ago
Aika jännä juttu, en tiiä onko tämä pilkun nussintaa mutta Irwin goodman oli mummon joku pikku serkku.. tiedän tärkee ja turhaa inffoo:D
vaananen9 1 year ago
KYLLÄ TOI IRWIN SIT OSAS
mrmakemakkara 1 year ago
Omistettu Kokoomukselle, Keskustalle, RKP:lle ja oikeistodemareille. Go Arhinmäki !
QuitarH3r0 1 year ago 3
Ai että, kylläpä tämä biisi kertoo mahtavasti nykypäivän suomalaisista!
Kovasti jaetaan mielipiteitä kavereiden kesken, mutta sitten kun pitäis sanoa niitä joillekkin päättäjille niin yllättäen se mielipide vaihtuukin samaksi kuin ko. päättäjällä.
Nyt suomalaiset, menkää pallien kasvatus kurssille ja laitetaan päättäjät ruotuun. Perkele!
TheNikke1983 1 year ago 4
@TheNikke1983 Joo, :D
AzRobot90 1 year ago
Tämä on omistettu erityisesti KDP:n Räsäsen äpärälle
headshot213 1 year ago 2
@headshot213 Räsäsellähän on fiksujakin kommentteja niinkuin esimerkiksi että otetaan suomeen vaan kristittyjä pakolaisia, menkööt muslimit kaltaistensa joukkoon.
deadheadkeijoq 1 year ago
@deadheadkeijoq
Ihme rasisti sinäkin. Ihan ihmisiä ne muslimitkin ovat.
headshot213 1 year ago
@headshot213 Muslimit ovat ihmisiä, kyllä, mutta islam uskontona on yksinkertaisesti sairas. Pakolaiset pitäisi sopeuttaa suomalaiseen yhteiskuntaan eikä suomalaista yhteiskuntaa pakolaisiin... -.-' Pelkästään kristittyjen pakolaisten ottaminen on tästä syystä erittäin hyvä idea, tosin mukaan voisi lisätä myös ihan täysjärkisenä sakkina juutalaiset ja ateistit.
hannalovesmcr 1 year ago
@hannalovesmcr
No en ole kyllä tuota mieltä. Muslimit ovat tervetulleita suomeen milloin vain minun puolestani. Ihan sama, jos he eivät viihdy, voivat painua silloin vittuun jos alkavat valittamaan. Mutta kaikille pitää antaa mahdollisuus elää, jos he pelkäävät omassa maassaan asua. Me olemme samalla tasolla kuin Skandinaaviset maat, eli meillä menee normaalia elintasoa paremmin. Joten siksi tänne hakee aika moni turvapaikkaa ja tänne pakolaisiakin tuppaa tulemaan.
headshot213 1 year ago
:)
spikmus 1 year ago
34 kansanerustajaa käyny laittamas vireolle peukun alaha.
Teqo7 1 year ago
This has been flagged as spam show
#
seilsbusters
1 minuutti sitten
Jos nää vitun rullahuulet käy uskonnollisen nihilistisyyden puolesta terrorisoimaan SUOMALAISIA niin silloin minä tapan ja kostan kaikille näille vitun idiootti muslimeille ja näytän mistä suomalainen sisu on lähtösin! PERKELE!!!
seilsbusters 1 year ago
Comment removed
seilsbusters 1 year ago
Comment removed
seilsbusters 1 year ago
Comment removed
seilsbusters 1 year ago
Comment removed
seilsbusters 1 year ago
Comment removed
seilsbusters 1 year ago
Comment removed
seilsbusters 1 year ago
Eduskunnan palkka enne palkan korotusta n.6000-7000 euroa kuukaudessa ja nyt vielä se palkan korotus ei hyvin mene!?
Jezse1000 1 year ago
ASTRID THORS, KUUNTELE TARKKAAN!
ValluZXC 1 year ago 3
Onko niillä kaikilla helvetti joku ongelma, kun koko ajan ajavat omia etujaan? Ei jumalauta, istuvat siellä persettään raapien ja nostavat palkkojaan. Juu, ei ole kuulemma varaa nostaa lääkäreiden ja sairaanhoitajien yms. tärkeiden ammattien edustajien palkkaa, mutta perseen raapijoiden on! Ja voisivat miettiä vähän enemmin, mihin niitä rahoja laittaa.
Tweequ 1 year ago 3
@Tweequ Laskeskelin tässä äsken tämmöisiä, kunnat julkinen työllistää about 450 000 ihmistä. Palkkoihin menee vuodessa yhteensä 12 miljardia. Keskipalkaksi tulee jotain 2000€ päälle. Jos 50 000 eniten palkkaa saavalta leikattais palkkoja niin paljo että säästettäis miljardi niin sillä saatais 400 000 ihmiselle about 200€ palkankorotus. Eli sairaanhoitajille, siivoojille, lastenhoitajille yms.
V7lNNVH 1 year ago

@Tweequ esimerkki surkeasta rahankäytöstä ovat nämä "torkkupeitot".
UriahHeepisbest 1 month ago
@UriahHeepisbest Vitut ne mitään torkkupeittoja on niiden alla ne... tiedätte kyllä..
Pahemminvointivaltio 1 month ago
Suomi POIS EU:STA ja pian!!!
nicehax 1 year ago 3
@nicehax kommari pää kiinni!!!
AirsoftJaeger 1 year ago
eduskuntalaisille ostettin torkkupeittoja 27 tonnin eest ihan järkevään tarkotukseen ihmisten verotki menny taas kerran -__-
dyybe1 1 year ago 19
@dyybe1 Kuinka monessa työssä saa edes nukkua työajalla? Ymmärtääkseni vain rekkahommissa, ja siinäkin vain ajoaikalakien takia....
BuenoSeraPerkele 1 year ago 2
kuka ny ei bushia tunnistais :D
N3n0Rak 1 year ago
sottaja, joo ei ollu, mutta ei voi ikään tietää oisko hän nytkään maahanmuuttaja vastainen.
fiftieee 1 year ago
Helvetin hyvä biisi !
Bloodymary88100 1 year ago
This has been flagged as spam show
Irwin ei edes ollut mikään maahanmuuttaja vastanen, ihan tiedoks vain.
fiftieee 1 year ago 20
@fiftieee Ei tainnut olla Irwinin aikana yhtä paljon maahanmuuttajia kuin nyt. Somaleitakin yli 10 000...
sottaja 1 year ago 4
@sottaja kaikki saatanan syöpäläiset pois suomest minä en ainakaan haluu elättää niit vero rahoil
AirsoftJaeger 1 year ago 3
@AirsoftJaeger Haluat siis laittaa fyrkat eduskunnan palkkoihi ja siihen et persun mersu kiiltää.
VitunLihapulla 1 year ago
@VitunLihapulla Itse ainakin haluan. Ainakin ne käy töissä...
Tailgunner757 1 year ago
@Tailgunner757 Töitä ja töitä... Kai sekin on mielipide että mikä on työtä ja mikä ei...
Mutta aivan loistava biisi, hyvä Irwin!
TheMethez 1 year ago
@Tailgunner757 Kuka ei kävis ku liksa on 6000-11 000e kuussa?
VitunLihapulla 1 year ago
@VitunLihapulla Niin, no luuletko et se jää tohon? Poliitikot kiertää kaiken maailman johtokunnis jne. ja ottaa hyvät rahat siitä ja vielä lahjotuksista. Ja aika moni ei tekisi esim. koulussa sitä työtä, mikä noihin hommiin YLEENSÄ tarvitaan.
Tailgunner757 1 year ago
@fiftieee Kuunteleppa Irwin Goodman - Mutakuono ja lakupelle
Laps' Suomeen ällös päästä muita
sä maahas ihanaan
Ulos mutakuono ja joka lakupelle
joita viidakossa on grillannut helle
Tää maa on suomalaisten
ryynästen ja horttanaisten
kibetsu 9 months ago
@kibetsu Otapas poika sanakirja esiin ja etsipäs sana satiiri.
circedge 9 months ago
@circedge Kiitos tästä valaistuksesta ja terveisiä perseestä kotikriitikko circedge:lle
kibetsu 9 months ago
@kibetsu Mutakuono ja Lakupellehän on niin selvä esimerkki satiirista kuin vain voi olla. Siinä biisissähän kehotetaan muun muassa vetämään muijaansakin turpaan. Voiko tuon biisin sanomaa ymmärtää mitenkään muuten kuin satiiriseksi ja vittuiluksi junteille?!?
Vittumikajatka 9 months ago 11
@Vittumikajatka Tiedän sen ja tiedän myös että pyytämällä kuuntelemaan biisin olen saanu teidät nettipoliisit liikkeelle ;D Kaikkea sitä kans tääläkin pyörii...
kibetsu 9 months ago
@Vittumikajatka no eise nyt ihan VITTUILUAkaan junteille ole. Kuitenkin sellanen läpällä tehty veisu :D
jokapaikanjohtaja 2 months ago
Comment removed
kibetsu 9 months ago
@fiftieee Eihän niitä maahanmuuttajia ees ollut vielä silloin!
ttesoro 9 months ago
Ei voi kun ihailla tätä sanotusta. Siin on kielikuvilla kikkailtu erittäin kauniisti. Ihailen ja arvostan niin biisin sanottajaa kuin laulajaakin ! Suuresti.
perkeleeze 1 year ago
@perkeleeze Jaa-a kauniisti? Ennemminkin suorasti ja peittelemättä...
loistava biisi kylläkin
RapGaMe69 1 year ago
32 ei tykkää eli politiikot
dudesons44 1 year ago
Nykyää laitan aina tän soimaan, ku eduskunnasta tulee jotain ihan idioottimaisia juttuja. Samaten myös haistakaa paska koko valtiovalta.
V4rp4 1 year ago
Miksi tuo pärstä on laitettu Irwinin musiikin taustalle
noivoiv 1 year ago
@noivoiv: Siinä on terveisiä perseestä.
Monkibomber93 1 year ago
@Monkibomber93 Joo Bushin terveiset meille
noivoiv 1 year ago
@noivoiv siksi. painu vittuun
janneismo98 1 year ago
@janneismo98 , Pittääpä painella, paina sinä sitten samaan vittuun minun jälkeen jämille.
noivoiv 1 year ago
127 € vilttejä?!?!?!
vmvl92 1 year ago 16
oleppa hyvä astrid thors
ankenstein69 1 year ago
Miksi George W Bush näyttää keskisormea?
11multimedia 1 year ago
@11multimedia se taitaa raapia nenää?
lintu25 1 year ago
Terveisiä Perseestä Nykynuoriso!
Metalfanseries 1 year ago
Terveisiä persestää Politiikot
Maradrow 1 year ago
Terveisiä Astrid Thorsille!
masimo94 1 year ago
Tässä olisi hyvä lahjavinkki poliitikoille(Tai yhteiskunnan pelleille).
pekuish 1 year ago
tää on hyvä löysin tän vihdoinkin meil oli xbox il tää mut silloon olin 7 nyt oon 11
WoWHiRmU 1 year ago
@WoWHiRmU mene nyt vittuun
JPR300 1 year ago
Omistettu Matti Vanhaselle ja Astrid Thorsille
ValluZXC 1 year ago
omistettu Matti Vanhaselle
mcainabylsii 1 year ago
miksei näitä voi radiossa soittaa? :(
fallentwister 1 year ago
This has been flagged as spam show
Irwin oli aikaansa edellä... Biisin sanoma pätee nykyään enemmän kuin koskaan!
panzzu 1 year ago
Comment removed
panzzu 1 year ago
Onko toi George Bush tossa kuvassa? :D
TrashMetalManiac 1 year ago
Astrid Thors vois mennä koittamaan afrikan maihin että saisko se sieltä turvapaikan... korkeintaan 9mm kuulan kalloon.
VilleV1996 1 year ago 30
@VilleV1996
Taitais olla 7.62:nen rynsesterin patruuna takaraivossa, kalashnikovi vaan on niin suosittu siellä.
Spermajeesus 1 year ago
Niinpä niin. Ei voida nostaa lääkäreiden ja sairaanhoitajien yms. palkkoja, mutta ainahan löytyy ylimääräistä kuvetta omien palkkojen nostamiseen ja juhlien/virkistypäivien tekemiseen? :D
Tweequ 1 year ago
Politiikassa on kusettettu, jauhettu paskaa, juoniteltu jne. niin kauan kun sitä on harrastettu. Tarvittaisiin kunnon puolue joka pistää paskanjauhajat ruotuun!
TheUltimateJappo 1 year ago 7
@TheUltimateJappo Perussuomalaiset, Timo Soini
Teqo7 1 year ago
@TheUltimateJappo Liity perussuomalaisiin se on se oikea puolue! :)
kiururi 1 year ago
Kyllä tää on nykyään koko eduskunnalle, joka nostaa palkkojaan AINAKIN 8,5 %...
Perussaataja 1 year ago 116
@Perussaataja niin on suomen politiikan perus politiikka on= Työttömiltä ja OIKEISSA töissä käyviltä leikata rahat ja nostaa omia palkkojaan
esim. nyt tuli sellainen laki voimaan että Nuori joka ei saa koulutusta syystä tai toisesta tai ei yksinkertaisesti pysty niin niiltä leikataan 25% siitä vähästä määrästä jonka ne sossusta saa
eikä tarvitse sanoa mihin ne rahat menee...
ja suomi on kusessa joka tapauksessa suomi on velkaa 60 miljardia euroa ja ensi vuonna 10 miljardia lisää
kusinen loppu
apinafilms 1 year ago
Suomesta löytyy whineejii ja kusipäit,mut paria hienoaki miestä löytyy ... mm. Simo Häyhä ja Irwin
St4rFly3r 1 year ago 2
Astrid Thors täytys hukuttaa suohon
vilho5656 1 year ago 3
Musiikista tuli nelonen kun vedin läpipääsy kokeessa tämä opettajalle ulkoa ilman virheitä...
Ja luokan pojat hämmenteli ja hurrasi,kun se luokan kiltti Rose kiroili ja kuunteli protesti musiikkia...
rosenttiina 1 year ago 34
Mieli piteeni,Suomi Suomalaisille,heitetään kaikki valtamiehet ja muut ulkomaille!
rosenttiina 1 year ago 7
Sanomaa biisissa...
"Koirana voitte tassuanne antaa ja viisaan maineen kantaa..."
ALPINETRADE 1 year ago
ja tulee olemaan
benq4144 1 year ago
Prässi hoousut!!ja liituraita kuteet...!!"!!
Sortti71 1 year ago
Astrid Thorsille omistettu biisi.Sais muijan karkottaa Ahvenanmaalle.
pyttismiilu 1 year ago 7
PARASTA ANTIA :)
Carambatar83 1 year ago
>>> Astrid Thors <<< tämä on omistettu erityisesti sinulle!!!
Vimma75 1 year ago 134
mave.foorumi.eu
marjis3 1 year ago
@Vimma75 Pitääkö aina olla rasistinen?
nahkatakkinenLikka 1 year ago
@nahkatakkinenLikka Tuo on joko todella surkeasti muotoiltu sarkastinen möläytys, tai sitten et tiedä sanan ''Rasismi'' merkitystä.
isod33 1 year ago
@isod33 Luulisin sinun puhuvan juuri tästä meidän maahanmuutto poliitikastamme sillä sitähän se Thors johtaa,vai onko sinulla muita syitä hänelle tätä osoittaa?
nahkatakkinenLikka 1 year ago
@nahkatakkinenLikka Maahanmuuttopolitiikka on yhdyssana.
Jarzka1990 1 year ago
@Jarzka1990 Pilkunnussija on yhdyssana.
nahkatakkinenLikka 1 year ago
terveisiä perseestä
masterofnivus 1 year ago 2
vittu mailma ei suomessa muutu ikinä et terveisiä irwiniltä!!
vilho5656 1 year ago 2
rakastan tätä biisiä
SuperAntoni666 1 year ago
Sulosäveliä tässä nöyristelyn valtaamassa ajassa...
Suurikurpa 1 year ago 2
This comment has received too many negative votes show
ViTTu MiTä PaSKaa
ToniiiZ 1 year ago
asiaa.. kerrankin!
MrMarsalkka 1 year ago
irwin aivan omassa sarjassaan! Tämäkin sitä parasta!!!!!!!!!
pentti1952 1 year ago 2
En arvostele Irwinin kappaleita; päinvastoin, olen Irwin-fani! Harmittaa vain se, että jotkut käyttävät Irwinin kappaleita rasismin ja populismin keppihevosina, kun ymmärtävät joko tyhmyyttään tai tahallaan sanat ja sanoman väärin!
kirjoittelija 1 year ago 11
Täällä on näköjään joitakin "soinisteja", jotka ovat muutamien Irwinin kappaleiden kohdalla ymmärtäneet sanoman täysin väärin; tässä kappaleessa arvostellaan niitä poliitikkoja, jotka ajavat vain omaa etuaan (joista nykyisin Soini on hyvä esimerkki), ja Vexi Salmi itse on todennut, että kappale "Mutakuono ja lakupelle" on tehty RASISMIA VASTAAN! Ja sen kyllä jokainen tervejärkinen ymmärtää; vai onko siinä jotain ylpeilemistä, että "perheriidan tulos/on täällä ilmat ulos"?
kirjoittelija 1 year ago 11
@kirjoittelija Mikä on sun pointtis kun arvostelet kappaleita. Nykyään kaikki on ihan erilaista kun silloin =,-)
bloodtini 1 year ago
sanat kohillaan :)
depath85 1 year ago
Timo Soinu on pelkkä HOUSU! Täys pelle. Ainoastaan täysi juntti arvostaa kyseistä kermapersettä!
TrueIthaka 1 year ago
kermapersettä?äijähän on ainoa fiksu eduskunnassa..mee sä panee katajaista..
jermuttaja 1 year ago
Mitäs "kansanedustajia" ovat sellaiset, jota itse kansa pakotetaan elättämään? Eivät yhtikäs mitään, laillisia rosvoja vain.
qwcx1 1 year ago
Siis vittu....vexillä ja irwinillä oli pokkaa!!! Nykyään suomi on täynnä itseään ihailevia narsisti kusipäitä jotka ei vittu tajua mistään mitään. Jos nykyään tekee tällaisen biisin niin nämä vitun siveys-poliisit tulee osoittelemaan sormellansa. Vittu...mä teen ite biisin missä Jyrki Katainen panee Kiviniemeä perseeseen vittu senaatintorilla vittu että vitutta vittu. Kiitos Irwin!!! Olet kuningas!
judettaja 1 year ago 16
Kyll nää Irwingin biisit iskee aika tehokkaasti.
JUVOnen96 1 year ago
tarvitaan 30 panosta...
pk3riii 1 year ago
neekereille postimerkki perseeseen ja kohti banaanisaarta!
samssaboy1 1 year ago 6
Nigat pistäny peukkua alaspäi 30 kertaa :/
Arsk1 1 year ago 10
Uskokaa tai älkää, mutta tää oli mun lempi kipale kun olin jotain 3 vuotta vanha...
stickguy703 1 year ago 3
@stickguy703 ja nyt olet 4 :)
CryZtalMovies 1 year ago
@CryZtalMovies ja sun ongelmas on? ei tarvii tulla suuta lörpöttään tänne legendan miehen biiseille
NahkaNakki 1 year ago
On sekin ikävää että Juice Leskinen on kuollu mutta oon vaan irwinin puolella.
AzRobot90 1 year ago 3
Kertoo kaikki nykyisestä eduskunnasta,
Halonen:Alennetaan veroja.... ja nostetaan vuoden päästä!
Stiguzki 1 year ago
EHDOTAN PASKAA!
randomizer885 1 year ago
This has been flagged as spam show
"Kaikki äänestää vaaleissa sitten PerusSuomalaisia nii saadaan Suomen asiat parempaan suuntaan.
Timo Soini pressaksi "
Saatana, juuri näin! Suomi on teille tasapäille luotu! Niin kuin Irwin juuri lauloi. Ajatelkaa idiootit! Porvarit pois vallan kahvasta ja työläispuolueet ajamaan kansan asiaa. Siis mikä vittu siinä on ollut, että Suomen kansa on ajanut nämä nykyiset porvaripuolueet valtaan? No, eduskuntavaalit on tulossa. Vielä on tilaisuus korjata asia. Vai oletteko tyytyväisiä nykymeininkin?
DirlyDirlyDee 1 year ago
@DirlyDirlyDee no en helvetissä ole tyytyväinen