Mahtava biisi, mutta toisaalta surullista, että tällaista musiikkia mitä Gösta lauloi, ei tuskin koskaan enää tulla tekemään...nämä kappaleet ovat jotain ainutlaatuista. Nykymusiikki on kaukana tästä, ja siitä tunteesta, mikä tulee, kun ylipäänsä näitä vanhoja SuomiPop-kappaleita kuuntelee. Lepää rauhassa Gösta, jätit suuren jäljen suomalaiseen musiikkiin, ja toivon, että tulevatkin sukupolvet näitä kappalieta kuuntelisivat ja kunnioittaisivat. T. 15v. Leevi & the Leavings fani.
Siinä olis hyvä video suomalaisilta Portugalille, vaikka ilman laulua. "pakko on tyydyttää" leipää vaan annetaa ja me vaan kairataan vaan muutaman särjen takia!.
Niinpä tietysti..Luulempa ettei pudjetti ollut ihan kaansainvälistä tasoa.? Istuukohan Helena tolla penkillä noitten valojen edessä ,tuli vaan mieleen että joku tommonen sen täytyi olla,ihan pussitkin rupes seisomaan..Heh heh..
Älyttömän hyvä video.Melkein tuntuu että tämä biisi olis tehty tätä filmiä varten.Siinä tuli kyllä julki riittävän selvästi , mitä tuli julki.." Sinänsä tyylikkäät sanat ,totta kai.Kiitos tästäkin pläjäyksestä.
Olen melko isohko metallia kuunteleva kaljupää. Silti... Mikään ei päihitä Leeviä. Yksin ajaessani Norjaan soi aina Teuvo. Tämä taas soi aina, ah, sydänsurujen kohdalla. Keltainen Huivi silloinkuin masentaa ja sitä rataa...
@imacperc Googleen voi kirjoittaa lyriikoita kuka tahansa väärin kuuleva. Kehotan lukemaan Soundin numeron 6/1995, jossa Gösta itse puhuu tämän biisin taustoista. Se muuten on Helena.
Mulla on teoria tähän Elena vs. Helena juttuun. Mielestäni sanoo aika selvästi "hiton Helena", mutta sit toisaalta kallistuisin "Elena ihana"n puoleen. Voisko olla mahdollista että Elena on ihana, ja joku Helena taas ihan perseestä? Jolloin kaikki olis oikeessa ja kävis vielä järkeenkin ne sanat. Villi veikkaus vaan.
Ei liene vieras kaikkein salaisinkaan mielihalu illasta iltaan pelkkä rakkauden työkalu ja vaikka käsittelet mua kuin jäistä lihapalaa sisälläni viha palaa Ei liene vieras kaikkein salaisinkaan mielihalu illasta iltaan pelkkä rakkauden työkalu ja vaikka käsittelet mua kuin jäistä lihapalaa sisälläni viha palaa iloisesti roihuten Elena ihana Rakkauden työkalu Elena ihana Hiton Elena (x2)
Gösta on hienoin suomalainen biisintekijä ikinä. Taakse jäävät Leskinen, Syrjät ja Hector. Göstan biisit tunnistaa heti, ja niissä on kaikissa samantyylinen hahmo johon köyhän ihmisen on helppo samaistua. Hän ei osannut kirjoittaa huonoa kappaletta.
Tai no... En ole varma. Itse olen aina luullut että siinä sanotaan Elena. Välillä se kuulostaa Elenalta ja välillä Helenalta... Ottaa siitäkin nyt sitten selvää. :P
Katselinpa tosiaan tuolta Koe-Eläinpuisto sivuilta että kyllä ainakin Army of Loversin Crucified-hitti on ollut Göstan yksi suurimpia suosikkikappaleita. Että varmaan se bändin diggaaminen on välittynyt näille leevi videoillekin.
Ehdottomasti paras Leevien musavideo, ja kappale parhaimmistoa koko yhtyeen uralta, vaikka kaikki biisit on yhtälailla legendoja. Gösta Gösta....perkele kun noin hienon miehen piti mennä kuolemaan ennen aikojaan. Tässä musavideossa näkyy kyllä kaikuja Army Of Loversista. Onkohan Göstä ottanut sieltä mallia näihin videoihin??.
Voi Gösta... miten saitkaan kappaleesi soimaan kauniisti, sävel ensin vangitsi minut ja sitten aloin kuuntelemaan sanoja...ihanasti kaksimielisesti tosia: sitähän elämä on! Kaksimielistä... mietin usein göstan bändiä, siis millaisiahan he ovat ihmisinä? Varmaankin jokainen heistä on todella luova persoona, jota gösta johdatti...
ei liene salainen kaikkein salaisinkaan mielihalu. illasta iltaan pelkkä rakkauden työkalu ja vaikka käsittelet muo kuin jäistä lihapalaa. sisälläni viha palaa. varmasti yksi parhaista kertosäkeistä mitä on.
Nyttemmin muutamat bändit ovat tehneet Leavings-covereita. Olin skeptinen mutta Göstan biisit ovat niin loistavia, että toimivat muillakin. Itse asiassa uudet esittäjät saivat kuuntelemaan biisit ajatuksella uudelleen ja kas, arvostan Göstan sanoituksia vieläkin enemmän.
Kyl voi sanoa, että Göstan huumori perustu aika pitkälti seksiin, vielä tosi kierolla tavalla. Meinaan vaan, että muistaako kukaan vanhan radiomafian Koe-eläinpuistoa?? Siellä se vasta hurja meininki oli valloillaan, vähintään yks homo per jakso :)
the first time i listened to this song in Finland in 1995... i went immediately to look for the CD at local store... (it took me one month to translate the song in french)
Eh eh ... unfortunately no it was 13 years ago... my finnish has not improved since but being in helsinki for the whole i ll try to see if i can translate them again... however i think that the song is great in finnish (like all their song... too bad the singer is gone) but i ll try to work on it this month...
Kuuntelin tässä kerrankin kunnon stereoilla ja ihan selvästi Helenaa tuo tuntuu laulavan. Näemmä se pieni ero on aika ratkaiseva. :)
nanonyme 1 week ago
Voihanse kyllä ollakki Jelena!
kekewi 2 weeks ago
Mahtava biisi, mutta toisaalta surullista, että tällaista musiikkia mitä Gösta lauloi, ei tuskin koskaan enää tulla tekemään...nämä kappaleet ovat jotain ainutlaatuista. Nykymusiikki on kaukana tästä, ja siitä tunteesta, mikä tulee, kun ylipäänsä näitä vanhoja SuomiPop-kappaleita kuuntelee. Lepää rauhassa Gösta, jätit suuren jäljen suomalaiseen musiikkiin, ja toivon, että tulevatkin sukupolvet näitä kappalieta kuuntelisivat ja kunnioittaisivat. T. 15v. Leevi & the Leavings fani.
omppumies2 1 month ago
härskit sanat, tyypillistä Göstaa haha mut huippu biisi.
MrJuha82 1 month ago
Hampaaton helena
Sendoxmen 2 months ago
Really wonderful song! But can anyone tell me why there are so many transvestites in the music videos by Leevi and the leavings?
DetEJagDe 5 months ago
@DetEJagDe These guys had a beautiful sence of humour and a need to bring up unspoken topics, heroes of free society in my opinion
jojotin 5 months ago
"Army of Lovers" yhtyeen vaikutus Göstan maailmaan näkyy myös tässä musiikkivideossa. Mahtavaa! Kerrassaan Mahtavaa! :)
petrikakko666 6 months ago
Siinä olis hyvä video suomalaisilta Portugalille, vaikka ilman laulua. "pakko on tyydyttää" leipää vaan annetaa ja me vaan kairataan vaan muutaman särjen takia!.
Hongonee 9 months ago
Lutunen koira Göstan sylissä.
Hemmetin hieno melodia.
NuDeSn0wMan 11 months ago
Niinpä tietysti..Luulempa ettei pudjetti ollut ihan kaansainvälistä tasoa.? Istuukohan Helena tolla penkillä noitten valojen edessä ,tuli vaan mieleen että joku tommonen sen täytyi olla,ihan pussitkin rupes seisomaan..Heh heh..
Guzzimies 1 year ago
Guzzi no se video o voittanu musavideo skaba ja sai moovi palkinno.
Raipparami 1 year ago
vitun helena
jooheiseontosijees 1 year ago
ainaki karaokessa se on vitun helena.
pinkcrokodale 1 year ago
Älyttömän hyvä video.Melkein tuntuu että tämä biisi olis tehty tätä filmiä varten.Siinä tuli kyllä julki riittävän selvästi , mitä tuli julki.." Sinänsä tyylikkäät sanat ,totta kai.Kiitos tästäkin pläjäyksestä.
Guzzimies 1 year ago 2
En ole varma, olisiko se minun suosikki suomalaisista musiikkivideoista xD
clioselene 1 year ago
varmasti laulaa helena ... koska se käykin paremmin kappaleen muihin sanoihin ... mut iha helvetin hyvä kappale ! (y)
viikatepoika 1 year ago
Comment removed
robo040 1 year ago
Olen melko isohko metallia kuunteleva kaljupää. Silti... Mikään ei päihitä Leeviä. Yksin ajaessani Norjaan soi aina Teuvo. Tämä taas soi aina, ah, sydänsurujen kohdalla. Keltainen Huivi silloinkuin masentaa ja sitä rataa...
nekkuapina 1 year ago 3
elena!!! menkääs katsomaan sanoja esim.l&l sivuilta.
mut hyvä biisi joka tapauksessa
Destroid1 1 year ago
1 parhaimmista l&l biiseistä!!
Destroid1 1 year ago
Comment removed
robo040 1 year ago
"...sisälläni viha palaa iloisesti roihuten." :) Hauskoja ja näennäisen kevyitä ilmaisuja painaville ajatuksille. Juuri näin kiitos! <3
Feanorielle 1 year ago
Comment removed
robo040 1 year ago
heh, hyvää läppää suttura naisista, gösta näköjään osas hommat ;)
vankzu 1 year ago
olen samaa mieltä jonkun kanssa siitä että *elena* on se kiva tyyppi ja *helena* on kuvottava
albuorkka 1 year ago
Comment removed
robo040 1 year ago
Hyvä Gösta
pallo56 1 year ago
Comment removed
robo040 1 year ago 2
Comment removed
robo040 1 year ago
Gösta!Aivan mahtava säveltäjä, sanoittaja!
Mikä taito pistää joka biisiin ihmisten nimiä, kansalaisuuksia yms.
Sanokaa joku toinen, joka yltää ees lähelle?!
waxlrose62 1 year ago
Jos "hän" on sivarissa HELENA ja "duunissa" ELENA?!
Videosta saan sellaisen kuvan nääs...
waxlrose62 1 year ago
Nousi suosikkibiisieni joukkoon KERTAHEITOLLa.
Kuuluu sinne Top5-10 heleposti.
Legendaarinen biisi TODELLA.
Vie sanat suusta.
MrJuha82 1 year ago
This has been flagged as spam show
Googlettakaa niin saatte sen selville! Se on Elena eikä Helena
imacperc 1 year ago
@imacperc Googleen voi kirjoittaa lyriikoita kuka tahansa väärin kuuleva. Kehotan lukemaan Soundin numeron 6/1995, jossa Gösta itse puhuu tämän biisin taustoista. Se muuten on Helena.
a2406 1 year ago
Googlettakaa tän sanat niin saatte selville.. Se on Elena!
imacperc 1 year ago
Mulla on teoria tähän Elena vs. Helena juttuun. Mielestäni sanoo aika selvästi "hiton Helena", mutta sit toisaalta kallistuisin "Elena ihana"n puoleen. Voisko olla mahdollista että Elena on ihana, ja joku Helena taas ihan perseestä? Jolloin kaikki olis oikeessa ja kävis vielä järkeenkin ne sanat. Villi veikkaus vaan.
WarPolli 1 year ago
jimkan70 1 year ago
Kyllä se on ELENA
Sitäpaitsi Gösta laulaa melkein joka toisessa biisissä venäläisistä naisista...
Ja tässä laulaa venäläinen puudeli... ja Venäläinen nimi ei ole HELENA..
Kuulet väärin
jimkan70 1 year ago
olisko sittenki jelena??
1rankku 1 year ago 3
Comment removed
robo040 1 year ago
HELENA !!!!
viikatepoika 1 year ago
Vähän kummallisen yksinäistä..
JadeLuminas 1 year ago
Aivan loistava kipale. Tosi hyvä. Leevin parhaimmistoo.
DepecheGirl33 2 years ago 4
Aivan upea biisi! Voiskohan joku pistää sen 16 vuoden yhtäjaksoinen sade -biisin tänne, en ole löytäny sitä. Kiva jos joku sen pistäis :)
imacperc 2 years ago 4
Ihana. :D
JeanneKate 2 years ago 4
omg, her underwear.
other than that, great song!
MaralHM 2 years ago 7
Naisia naisia.....venäläisiä puudeleita myös suomen baarit täynnä.Suomalaisia puudeleita..kokemusta on!
TheSakaali81 2 years ago 6
göstalla asianmukainen asustus.
leevilol 2 years ago 7
hyv biisi leevi and the leavingsiltä
MakeeSprite 2 years ago 2
leksu
pusumisu 2 years ago
Irwin ei pääse lähellekkään!
VihreaJoe 2 years ago 3
Irwin tulkitsee, ei tee itse lauluja kuten Gösta :) Molemmat kovia :)
Wormi900 2 years ago 3
Jep juuri niin. Vexihän se laulut kirjoitti.
Irwin vain sävelti ja tulkitsi :).
Tinonoppa 2 years ago
@VihreaJoe
Hammarbergin Antti eli Irwin otti kovasti kantaa biiseissään.
Oli kyllä hänkin oma persoona positiivisessa mielessä(:
MrJuha82 2 years ago
@MrJuha82 Eiköhän tuo ole iha sanomattakin selvä juttu.
HypnoCILL 2 years ago
Gösta on hienoin suomalainen biisintekijä ikinä. Taakse jäävät Leskinen, Syrjät ja Hector. Göstan biisit tunnistaa heti, ja niissä on kaikissa samantyylinen hahmo johon köyhän ihmisen on helppo samaistua. Hän ei osannut kirjoittaa huonoa kappaletta.
VihreaJoe 2 years ago 7
Entäs Irwin ;)?
Tinonoppa 2 years ago
ja vaikka käsittelet mua kuin jäistä lihapalaa...tuo kohta on paras tässä laulussa..sisälläni viha palaa iloisesti roihuten jne
kuulostaa coolilta tuo sävelkulku
MrJuha82 2 years ago 5
Yksi parhaista biiseistä ellei paras.
Tämä, Unelmia ja toimistohommia sekä Raparperitaivas ovat loistavia yhtyeen biisejä.
MrJuha82 2 years ago
aika härski biisi :d
MrDrFogg 2 years ago 4
Paras biisi !!! 4:12 loistava outfit :D
PullukkaJanne 2 years ago 2
...vitun helena
skitsopaa 2 years ago 16
Hieno biisi samoin kuin koko Göden tuotanto.
a696969 2 years ago 4
This comment has received too many negative votes show
vaihteeksi hyvä kipale LATL:ltä
HighflyerRay 2 years ago
Göstalle kunniaa. Ketään muu ei voi tälläisiä lyriikoita tempaista.
Jgarfunkel 2 years ago 14
Tosi hyvä video/Kipale....
Raipparami 2 years ago
Nää on siis niin upeita biisejä... *huokaus*
MrOzmoz 2 years ago 6
Helena tai Elena ???
JeanneKate 2 years ago 3
Helena.
JakkDaniel 2 years ago 3
@JeanneKate Jelena.
kekewi 1 week ago
This has been flagged as spam show
Oon kullu bändistä joskus ja luulin et se oli joku pikkunen yhtye, mutta täähän oli hyvää :D
Tosi hyvä melodia ja jäi päähän jo alle minuutissa.
video on tosiaanki huippu.
"vitun Helena" reps :P
megondlor 2 years ago
No onhan se hyvä, että säkin joskus pääset "sivistyksen" makuun :D
AimoPamaus 2 years ago 4
teinit aina tunkemassa joka paikkaan reps reps reps
VIIPERI123 2 years ago
Yks lemppareista. R.I.P Göstä
teibazaa 2 years ago 11
This has been flagged as spam show
Mykistävä viideo..Että tämmöstä laatua on joskus tehty...
Simotsio 2 years ago
Muistaakseni tämä on palkittu v.1994 hopeisella Muuvilla. Tämän videon on ohjannut Hannu Puttonen.
Piparkakkumauste 2 years ago 5
ihanin biisi <33
tipapulla 2 years ago 11
tääl oli vaan muutama leevin biisi kesällä 2007 ja sit alko tulee niin saatanasti 2008 alussa:):)
patu47 2 years ago 16
tää on niin Paras:D
jokosinnekki 2 years ago 14
hyvä melodia!
VIIPERI123 2 years ago 50
yks mun lempi kappaleista mitä Göstä on tehny :)
smurffimorfi 2 years ago 14
Kyllä se Helena kaikkialla on. Se on vaan vaikeeta kuulla tota H:ta, varsinkin jos yrittää kuvitella että sitä ei ole lyriikoissa.
grt833 2 years ago 12
Vitun Helena
grt833 2 years ago 10
Gösta osaa kuvata kaikenlaisia ihmistyyppejä sortumatta piittaamattomaan kusipäisyyteen tai rasittavaan moralisointiin. R.I.P Gösta
Yurikon3 3 years ago 79
Comment removed
Piiskanatsi 2 years ago
Vitun Helena.
kekewi 3 years ago 6
This comment has received too many negative votes show
kyllä se on ihan
Elena ihana
rakkauden työkalu
Elena ihana
hiton Elena
kesakko69 3 years ago
jep suurimmaksi osaksi mutta kerran tulee vitun helena tossa 3:19 kohdalla.
Helena ihana
vitun Helena
Helena ihana
Hampaaton helena
Helena ihana
hiton Helena
Helena ihana
Hampaaton helena
JakkDaniel 3 years ago 11
10 Ääni tosin huojuu melkoisesti :(
Jarmali 3 years ago 2
kerran tulee vitun helena
JakkDaniel 3 years ago 10
Se on hiton helena kuten lyriikoista luetaan :D
DryingBarnHill 3 years ago 2
mä en kuule mittää muut ku Helena
kivespussukka1 3 years ago
"Helena, (ihana)vitun Helena. Helena, (ihana) hampaaton Helena." reps
kekkone3 3 years ago
Elena * ;)
Silv3rliq 3 years ago 3
kyllä se helena on
JakkDaniel 3 years ago
eikö se sanokkaan "hiton Helena"?
lrlrrlrl 3 years ago
Ei sano. Kyllä se sanoo Elena. :)
Silv3rliq 3 years ago
Tai no... En ole varma. Itse olen aina luullut että siinä sanotaan Elena. Välillä se kuulostaa Elenalta ja välillä Helenalta... Ottaa siitäkin nyt sitten selvää. :P
Silv3rliq 3 years ago 2
Täänkö osais...
ri5matok 3 years ago
Aivan mahtava biisi. Parhaita leeveiltä.
Jgarfunkel 3 years ago 4
Katselinpa tosiaan tuolta Koe-Eläinpuisto sivuilta että kyllä ainakin Army of Loversin Crucified-hitti on ollut Göstan yksi suurimpia suosikkikappaleita. Että varmaan se bändin diggaaminen on välittynyt näille leevi videoillekin.
petrikakko666 3 years ago 3
Ehdottomasti paras Leevien musavideo, ja kappale parhaimmistoa koko yhtyeen uralta, vaikka kaikki biisit on yhtälailla legendoja. Gösta Gösta....perkele kun noin hienon miehen piti mennä kuolemaan ennen aikojaan. Tässä musavideossa näkyy kyllä kaikuja Army Of Loversista. Onkohan Göstä ottanut sieltä mallia näihin videoihin??.
petrikakko666 3 years ago 3
Voi Gösta... miten saitkaan kappaleesi soimaan kauniisti, sävel ensin vangitsi minut ja sitten aloin kuuntelemaan sanoja...ihanasti kaksimielisesti tosia: sitähän elämä on! Kaksimielistä... mietin usein göstan bändiä, siis millaisiahan he ovat ihmisinä? Varmaankin jokainen heistä on todella luova persoona, jota gösta johdatti...
aappa09 3 years ago 13
anteeks ``vieras`` ei ``salainen`` ;) Olin niin biisin hurmiois et kirjotinkin väärin.
mummo123456 3 years ago 4
ei liene salainen kaikkein salaisinkaan mielihalu. illasta iltaan pelkkä rakkauden työkalu ja vaikka käsittelet muo kuin jäistä lihapalaa. sisälläni viha palaa. varmasti yksi parhaista kertosäkeistä mitä on.
mummo123456 3 years ago 6
Nerokas Gösta.
tjemmbe 3 years ago 11
ihaN SAIRAAN hyv'
saatananlaps1 3 years ago 9
Helena, Helena, vitun Helena... kyllähän se Gösta osas biisejä tehdä :)
Lidlinlimu 3 years ago 12
aivan mahtava herra hän kyllä oli <3
LoKKENDALen 3 years ago 6
repesin 3.30 kohdal..
misimaja 3 years ago 5
aivan paras :)
suolakurkku8 3 years ago 4
näin on ;)
LoKKENDALen 3 years ago 3
Aivan mahti biisi, ei kulu kuuntelemalla sitten millään.
Oli Göstä kyllä niin nero mies ettei mitään rajaa.
wouund 3 years ago 11
Helena, vitun Helena=) Kiitos Gösta
marcusHabs 3 years ago 8
This has been flagged as spam show
Hyi hemmetti ku tota verta...
Rohan292 3 years ago
This comment has received too many negative votes show
En tiiä mut tarkottaaks gösta et raha on rakkauden työkalu?
ozzyy7 3 years ago
Varmaan sitäkin. Eiköhän tässä biisissä rakkauden työkalu ole kuitenkin tuo "vitun Helena".
kal3vi 3 years ago 5
Aivan loistava biisi. Onko kukaan muu huomannu että näitten videoissa niillä on aika usein naisten vaatteita päällä?
sic6664 3 years ago 3
Jep. Se on vain heijastus siitä, millaista huumoria Gösta tykkäsi viljellä niin biiseissään kuin radiokuunnelmissaankin (esim. Koe-eläinpuisto).
kal3vi 3 years ago 3
aivan mahtavaa! Gösta R.I.P :/
Kuumamunkki 3 years ago 2
Harmi että Gösta tekee musiikkia taivaassa nyt. Oli todella luova kaveri.
bxg520 3 years ago 7
ja vaik menee monta viikkoa, mä pistän noita kuuntelukertoja.
ROUVA81 3 years ago 3
hyvät sanat! + loistava laulu!!!
niinihoki 3 years ago 8
tää on niin paras; D voisko joku tehä parempia biisejäkö Göstä: D
prklkala 3 years ago 6
ei voi
Mubbet 3 years ago 2
tää on niin paras; D voisko joku tehä parempia biisejäkö Göstä: D
prklkala 3 years ago 5
vitun helena
admanneaku 3 years ago 11
neljäs tai viides kerta tänäpä tää kipale ja klo su alle yheksä.
ihana piisi ja parasta suomalaista sellaista.
ROUVA81 4 years ago 11
voi gönsta, miks kuolit!
Kikkanikka 4 years ago 11
Mahtavaa... aivan sanoin kuvaamattoman hyviä nämä Leevi and The Leavingsin biisit... tippa tulee kulmaan :D
SosiaaliTantta 4 years ago 11
Yksi lempibiiseistäni näiltä. Julmetun nostattavaa stadionpoppia.
sunisosiskos 4 years ago 5
alkaa itkettää perkele =(
harmi et gösta kuoli :(
nicehax 4 years ago 10
Tää on kyllä raikas tekele!!! Arvostan.
Sailensjo 4 years ago 8
Nuku hyvin Gösta siellä roudan alla. Sä osasit kiteyttää suomalaisuuden, perkele vie!!
khazad3 4 years ago 16
En olisi paremmin voinut sanoakaan!
tsiid 4 years ago 8
mahtavia nää biisit. sain äiti mieskaverilt 2 levyä leevilt (;; kuuntelen aika moni ilta niit nukkumaamenos 8)
Hhelllu 4 years ago 8
osaan kuvitella elävästi sen venäläisen puudelin josta göstä puhuu..loistava biisi.
kirannita 4 years ago 8
Nyttemmin muutamat bändit ovat tehneet Leavings-covereita. Olin skeptinen mutta Göstan biisit ovat niin loistavia, että toimivat muillakin. Itse asiassa uudet esittäjät saivat kuuntelemaan biisit ajatuksella uudelleen ja kas, arvostan Göstan sanoituksia vieläkin enemmän.
laskisikaihralima 4 years ago 8
Göstä, meillä on ikävä sua...
Me muistetaan sut aina !
Zajacin 4 years ago 13
This has been flagged as spam show
mun mielestäni tää video on... tota... kauniisti sanottuna tekotaiteellinen.
Zeld1122 4 years ago
Mahtava biisi. :)
HanoiRosie 4 years ago 8
Loistavaa.
Lihapullamies 4 years ago 8
Jostain syystä naurattaa toi kairaa pyörittävä kaveri ;D Gösta osas kyllä tehdä lempeää huumoria suomalaiseen makuun aiheesta kuin aiheesta =)
smaeinae 4 years ago 6
vitu hyvä
hyhhy 4 years ago 9
R.i.p Gösta... Mahtava säveltäjä, sanoitaja ja upea solisti. Nää biisit ei kuole koskaan.
silverstoner 4 years ago 8
RIP Gösta
khazad3 4 years ago 6
totta..
arouharouh 4 years ago
Kyl voi sanoa, että Göstan huumori perustu aika pitkälti seksiin, vielä tosi kierolla tavalla. Meinaan vaan, että muistaako kukaan vanhan radiomafian Koe-eläinpuistoa?? Siellä se vasta hurja meininki oli valloillaan, vähintään yks homo per jakso :)
kal3vi 4 years ago 6
Koe-eläinpuisto oli tosi mahtava ohjelma !!! Ennen ei lauantai ollut mitään, jos ei Koe-eläinpuistoa kuunneltu...
Zajacin 4 years ago 7
Ja paskat suomalaisilla on aina kova meno päällä!
21RedRabbit 4 years ago 5
This has been flagged as spam show
On kyl aika loukkaavaa Perussuomalaisia kohtaan että Leevingsillä ois semmoinen meininki
ANDITHELOL 4 years ago
This comment has received too many negative votes show
Hauska huomata että lähes jokaisessa Leevi & Leavingsien videoissa esiintyy transvestiittejä. Perussuomalaista meininkiä siis!
viergovoord2 4 years ago
nuku rauhassa göstä missä sit ootkin olit hieno mies
ja muusikko
Tuffernautti 4 years ago 7
RIP Gösta, maailman paras bändi, nyt ja aina!
hansul 4 years ago 3
Pisti kyllä hymyn herkkään, kun näki Göstan pitkästä aikaa....ja vieläpä noissa vaatteissa
HeikkiVuorinen 4 years ago 2
Paras säveltäjä/sanoittaja kautta aikain, ei tuu enää näin hyvää musaa, kiitti Gösta
portsan672 4 years ago
Jösta on jumala! Leeviä ehkä eniten tullut kuunneltua kaikista.
wesuredo 4 years ago
Siis kuunnelkaa näitä sanoja oikein tosissaan, mahtava biisi, leeviä on ilo kuunnella:)
mstonet 4 years ago
Pirun hyvä kappale ja video. Kiitokset lisäämisestä!
Teinyhr 4 years ago
AtomicM: Do you speak finnish?
Nikotiini 5 years ago
the first time i listened to this song in Finland in 1995... i went immediately to look for the CD at local store... (it took me one month to translate the song in french)
AtomicM 5 years ago
AtomicM, are your French lyrics available somewhere?
I would love to show that to a French friend.
tiksa 4 years ago
Eh eh ... unfortunately no it was 13 years ago... my finnish has not improved since but being in helsinki for the whole i ll try to see if i can translate them again... however i think that the song is great in finnish (like all their song... too bad the singer is gone) but i ll try to work on it this month...
AtomicM 4 years ago
Mahtava kappale aina ja ikuisesti.
lyska88 5 years ago
kai sitä vois, sitku jaksaa...siinä ei näy itse bändiä..
JakkDaniel 5 years ago
Heitäppä vielä Laura Jenna Elli-Noora Alexandra Camilla Jurvanen
Nikotiini 5 years ago