Kyllä näissä pitäisi olla samanlaista solidaarisuutta kuin... meinasin sanoa fudiksessa, jossa ei tehdä maalia jos joku loukkaantuu tai annetaan sitten vastapuolen tasoittaa. Muuten se on kyllä sellaista rankkarien kalastelua, että en tiedä mitä sanoa.
Mutta mitä olin sanomassa: Olisi pitänyt Kärppä-veskarin vain seistä maalilla ja TPS-pelaajam kuljettaa kiekko ohi. Olisi tullut välitön palaute Kruusille. Olisi jäänyt pisteet saamatta, mutta vastavuoroisesti ääretön määrä kunnioitusta tilille.
Täytyy nostaa hattua Kruusille että uskaltaa viheltää tuossa vaiheessa peliä rankkarin!! Suurin osa dumareist olisi paskonut housuun vaikka tilanteessa olisikin ollut selvä mailan heitto!!
"Kyllä kruussin ois pitäny päästä paralympialaisii viheltää saappaan heittoa XD"
Paralympialajeissa ei ole saappaan heittoa, ja sitäpaitsi ne kaikki jotka paralympialaisiin osallistuvat, ovat maailman parhaita lajeissaan. Aivan kuten normaali olympialaisien osallistujat.
Voisin pitää kommenttiasi loukkaavana, sekä alentavana invalideja kohtaan.
Ymmärrän toki pointtisi Kruussin teoista, mutta ei niitä kannattaisi vammautuneisiin ihmisiin verrata. Tuskin kukaan heistä noin hölmö on.
On muuten vähän ihme jäsennys tässä pätkässä. Ensin tulee video ja sitten vasta sanotaan asia mihin ois pitänyt kiinnittää huomiota. Mahtaneet telkkarista katsoneet arvostaa.
kruus ja favorin ehkä paskimmat tuomarit liigassa... nyt ei tuu muita mulkkuja mielee. mut levonen on ehkä asiallisin tuomari. painajais kaksikko kruus ja favorin samassa pelissä.... toivottavasti noi joskus tajuu kattoo itteesä peilii.
no vittu kyllä Boman on kanssa sen verran paska tuomari että huhhuh, viheltelee millon sattuu ja saa varmaan erektion kun saa ratkaista otteluja järjettömillä vihellyksillä. sm-liigassa niitä paskoja tuomareita riittää.
Muistuu yksi peli mieleen. Kruus on ainoana päätuomarina ja koko ottelussa tulee ainostaan 4 jäähyä. 1 kotijoukkueelle ja 3 vieraille. Ja koko ottelun aikana tapahtui sellaista huitomista ja kampimista ja kaikkea muuta molemmin puolin. Sellaset 20 jäähyä jäi viheltämättä.
Kruus jos joku pitäis ottaa uudelleen koulutukseen.
Vitun honkke tuomari saatanan puusilmäpena.Vittu kyllä haukutaa prkl.Jos noin kävis sun joukkuuele niin et varmasti haukkus.Kruusin paska lahjottu,ei sinne ketä tahasa oteta tuomaroimaa :D. Tepsillä menee nykyään aivan päin... Suikkanen kyllä muuttaa sitää varmasti ps. KÄRPPÄFANI
Koittakaa ny kakarat ymmärtää, että jos ite olisitte tuomari, ette varmaa itekkää ihan JOKA tilannetta huomais tarkalleen, että mitä siinä sitten pska tapahtui! Koittakaa käyttää järkee, älkääkä haukkuko kokoaja paska!
Markku Kruus on kyllä paska tuomari. Muistan kun Pelicans-ilves ottelussa pelicansin puolustaja sai vitosen korkeasta mailasta, vaikka todellisuudessa ilveksen oma pelaaja oli huitonu naamaan joukkuekaveriaan.
Ja tän jäähyn aikana Ilves tuli tasoihin ja vielä ohi. Ei oo koskaan vituttanu pelin jälkeen niin paljoa... Jos joukkue on kusessa niin huitase joukkuekaverias naamaan. Kyllä auttaa.
This comment has received too many negative votesshow
maalivahtina voin sanoo että helppo veto oli. olis pitäny torjuaja. on sitä helppo jälkeen päi parkua ku tuomareil on vain se yksi mahdollisuus päättää antaako jäähyä vai ei
Jaa... Kruusi on kyllä sellanen tuomari et ei helvetti... Muistan yhen pelin jossa se oli tuomarina ja jos olis ollu kunnon linja niin olis tullu ainakin joku 30 jäähyä. Mutta se antoikin vain 5 jäähyä! 1 kotijoukkueelle ja 4 vieraille. Ja ottelu päättyi jotain 3-1. Suomen tuomaritoiminta on muutenkin euroopan paskinta. Senhän takia ei oikeen maajoukkuepeleissä pärjätä.
vittu on kyllä kusipää tuo kruus. jotain selvästi kärppiä vastaan, esim. hyvösen 2+2 minuuttinen korkeasta mailasta joka ei osunut edes, ja miksi muutenkaan pitäisi antaa 2+2? ihme kun ei siitäkin pihalle heittänyt.
perttimatti kuule: ei tuomita ei jäähyjä videoiden perusteella mutta tuoha on iha selvä tapaus: pelaaja luistelee vastustajan molarin eestä ja tökkää mailaa ja se irtoo kädestä (pidelköön huonosti tai ei) niin siitä nyt antaa jäähyn mailanheitosta -.- P.S. jos tuosta tuli se 2min jäähy niin sillo on jo tuomarissa vikaa ......
"Vitun Kruus ne on ne videot siellä just tätä varten saatanan tali."
Ihan vaan tiedoksi: jäähyjä ei tuomita videoiden perusteella. Saisivat kokoajan olla kopissa istumassa nuo tuomarit kun jollain olisi aina jotain valittamista.
This comment has received too many negative votesshow
Iha tiedoks et jos pelaat lÄtkää ja toine esim ottaa vaa mailan sult ja heittää katsomoon? Milt tuntuis ku toine joukkue sais rankun ja siitä maalin? HÄ? Ooks iha tyhmä!
KRUUS jumalauta . on se kumma kun aina sattuu tolle jätkälle nämä katastrofalisimmat mokat... muistan ku ilveksen pelaaja löi omaa naamaan, lähin pelicanspelaaja oli kolmen metrin päässä, pelicans joutui 5 min alivoimalle jolla ilves tuli ensin tasoihin ja vielä ohi.
Eiköhän hommata NPossu liigaan niin nähdään kunnon tuomarointia... Kuinka moni kommentoijista on joskus tuomaroinut jotain lajia?! Saa mennä kokeileen voin sanoo ettei o helppo homma...
Taas tätä nähdään. Tuomareita haukutaan. Totta kai niitä haukutaan sillon, kun oma joukkue kärsii, mutta jos siitä hyötyy niin silloin ollaan vain ihan hiljaa. Mutta peleissä tuomarin sana on laki ei sitä voi muutta. Aina niille virheitä tapahtuu ja siihen pitää tottua.
Kyllä näissä pitäisi olla samanlaista solidaarisuutta kuin... meinasin sanoa fudiksessa, jossa ei tehdä maalia jos joku loukkaantuu tai annetaan sitten vastapuolen tasoittaa. Muuten se on kyllä sellaista rankkarien kalastelua, että en tiedä mitä sanoa.
Mutta mitä olin sanomassa: Olisi pitänyt Kärppä-veskarin vain seistä maalilla ja TPS-pelaajam kuljettaa kiekko ohi. Olisi tullut välitön palaute Kruusille. Olisi jäänyt pisteet saamatta, mutta vastavuoroisesti ääretön määrä kunnioitusta tilille.
kosseh 5 months ago
levonen on paska
nuppuPaSkA 8 months ago
kyllä levonen on paras tuomari ja kun vielä suosii kärppiä
fani97100 8 months ago
@fani97100 ai jaa kärppiäkö joku tuomari suosii? siitä ollaan nautittu viimeksi ehkä KJ:n aikakaudella :D
4never93 6 months ago
@4never93 no kj:n aikakautta tässä eletääkin
fani97100 4 months ago
Hankkisi tuo seepra moniteho lasit nisseniltä.:D
suomifani96 8 months ago 8
@suomifani96 jännää
SuperAku3 2 months ago
Mutta nyt Kruus on erotuomaripäälikkö.
SuperAku3 10 months ago
@SuperAku3 Mitäs helvettiä ei voi olla totta
PekkaSaauri 5 months ago
Tunnen Markku Kruusin.
SuperAku3 10 months ago
@SuperAku3 Otan osaa...
jovu321 10 months ago 9
@SuperAku3 Ketä vittua kiinnostaa?
TheRuoka 6 months ago
Markku työnnässe pilli perseeseen
poroesa17 10 months ago
Bäri tehny maalin oho :D
slammer94 11 months ago 2
se ei heittäny mailaa vaan se lähti sen käjestä ku TPS:n pelaaja luisteli siitä se näkyy tos 0:04
TORPPAMURDER 1 year ago
@TORPPAMURDER no ei kai ehkä kaikki kuitenki huomas sen pälli
PTenkrat 1 year ago 2
@TORPPAMURDER ihanko tosi
Abuddappaa 1 year ago
@TORPPAMURDER sherlock
nakkisoturi1 1 year ago
@TORPPAMURDER joo se oli se pointti tos videos pässi
DLarex 1 year ago
@TORPPAMURDER Ja mikäs sun ÄO on, 50?
LocoGroove 11 months ago
@TORPPAMURDER tämä henkilö on Markku Kruus.
IKingOwnI 11 months ago
Hyvä markku! KULLA
TheJimmu007 1 year ago
Puusilmää parhaimmillaan
HuutavaOrgasmi 1 year ago
Markku Kruus sellane kusipää että toista ei löydä vaikka oikeelle joukkueelle voittomeni :D
reibani 1 year ago
Täytyy nostaa hattua Kruusille että uskaltaa viheltää tuossa vaiheessa peliä rankkarin!! Suurin osa dumareist olisi paskonut housuun vaikka tilanteessa olisikin ollut selvä mailan heitto!!
MrPeksi86 1 year ago
@MrPeksi86 Ooksä noin idiootti?!
evilTaker90 1 year ago
@evilTaker90 Opettele juniori lukemaan! "Suurin osa dumareist olisi paskonut housuun vaikka tilanteessa OLISIKIN ollut selvä mailan heitto"
MrPeksi86 1 year ago
@MrPeksi86 Oho sori en lukenu kommenttii loppuu =)
evilTaker90 1 year ago
This has been flagged as spam show
@evilTaker90 Opettele juniori lukemaan!! "Suurin osa dumareist olisi paskonut housuun vaikka tilanteessa olisikin ollut selvä mailan heitto"
MrPeksi86 1 year ago
Joo, ei oo kyllä Kruus Kärppäfaneja.
Tzengal 1 year ago
Markku Kruus................Kärppien luonnollinen vihollinen.
veskari25 1 year ago
@veskari25 Markku Kruus...............KAIKKIEN luonnolline vihollinen
evilTaker90 1 year ago
täs taas nähdään se, että tuomarit pelaa pitkävetoo ja sen mukaan ne sitten viheltää noita jäähyjä. tai jätää viheltämättä selviä jäähypaikkoja...
ipabt 1 year ago
Comment removed
ipabt 1 year ago
Tepsi pelaaja olis ajellu ton niin varmaan olis tullu sukeltamisesta suihkukomento....
UFWC2009 1 year ago
Ei varmaan kannattais heitellä sitä mailaa, niin ei tule rankkareita. ;p
Kaarlo 1 year ago
@Kaarlo Ootkoha sokee, tepsiläine sen mailan otti -.-
Karppaguy 1 year ago
@Karppaguy Hymiöni koittaa esittää ironiaa.
Kaarlo 1 year ago
Vittu toi Kruus on kyl paskin tuomari mitä koko kiekkohistoriasta löytää.
Tenkify 1 year ago
mikä sitä Kruusia vaivaa?
zax788 1 year ago
This comment has received too many negative votes show
iha oikei ku kärpät hävis
TheSilver872 1 year ago
Vittu mikä pelle !
J5v5 1 year ago
tps on suomen paskin joukkue perkele.
omenakookos 1 year ago 8
TOPIonHOMO
pireman1234 1 year ago
tps on paras jote tiurpa kii
piparirasia 1 year ago
Komee heitto
M4gg 1 year ago
No jes just tollaset puusilmät tai lasisilmät sais jäädä eläkkeelle
Ozku9 1 year ago 9
ei oo ensimmäinen kerta ku tuomarit ratkasee pelejä kuten tänä vuonna jyp kärpät pleijareissa...
Maukkis90 1 year ago 4
ei jumalauta toi kruus on yks saatanan mikkihiiri!!!
tomppah11 1 year ago 5
vittu mikä homo toi kruus -.-
videosh4k3r 1 year ago 11
@videosh4k3r SITÄHÄ MINÄKI!!!!
vililover 1 year ago
This has been flagged as spam show
copy and paste
2.-paste it in 2 different videos
3.. hold breath for 10 secs
4.- look at your hand
beeveli 2 years ago
Kyllä kruussin ois pitäny päästä paralympialaisii viheltää saappaan heittoa XD
the848eht 2 years ago 184
@the848eht Niimpä! xD
ChaozHeart 1 year ago
@the848eht Hahahah aivan ^^
AYALMAHAJIR 1 year ago
@the848eht jeba :D
Pertsa98 1 year ago
@the848eht : heh...oon samaa mieltä :D
LasseL 10 months ago
This has been flagged as spam show
@the848eht
"Kyllä kruussin ois pitäny päästä paralympialaisii viheltää saappaan heittoa XD"
Paralympialajeissa ei ole saappaan heittoa, ja sitäpaitsi ne kaikki jotka paralympialaisiin osallistuvat, ovat maailman parhaita lajeissaan. Aivan kuten normaali olympialaisien osallistujat.
Voisin pitää kommenttiasi loukkaavana, sekä alentavana invalideja kohtaan.
Ymmärrän toki pointtisi Kruussin teoista, mutta ei niitä kannattaisi vammautuneisiin ihmisiin verrata. Tuskin kukaan heistä noin hölmö on.
Randomnick123 9 months ago
This comment has received too many negative votes show
no on niitä kyllä muutama tullu mutta mutä te sille voitte
smliiga12 2 years ago
This has been flagged as spam show
mitä te valitatte toi tekee yhen virheen ja sit te itkette siitä ette varmaan oo kauheesti parempia
smliiga12 2 years ago
S**tanan Puusilmä toi Kruus!
kaarakalle 2 years ago 25
Kruus on ihan perseestä
hantta94 2 years ago 4
tääl on hyvii videoita kruusist
sonataheavy 2 years ago 2
Vittu tää kruuski nii perus paska tuomari... Suomest ei muita hyvii tuomareita löydy ku Levonen
mummo1994 2 years ago 7
@mummo1994 sekää mikää hyvä ole -.-
Julleeee1000 2 years ago
On muuten vähän ihme jäsennys tässä pätkässä. Ensin tulee video ja sitten vasta sanotaan asia mihin ois pitänyt kiinnittää huomiota. Mahtaneet telkkarista katsoneet arvostaa.
veper 2 years ago
kruus ja favorin ehkä paskimmat tuomarit liigassa... nyt ei tuu muita mulkkuja mielee. mut levonen on ehkä asiallisin tuomari. painajais kaksikko kruus ja favorin samassa pelissä.... toivottavasti noi joskus tajuu kattoo itteesä peilii.
DJfinsk 2 years ago
levonen on ihan ok tuomari
osmo55 2 years ago
joo lol voitti sen ansiosta mitä paskaa
jonu556 2 years ago
pelle markku kruus
Jooksa7 2 years ago 8
Niin, ja oli taas Kruus... Tosiasiassa ei yllätä ollenkaan. Onneksi meni jo "eläkkeelle"...
finlandlapland 2 years ago 2
Optikolla alennus 99%
JYStudios 2 years ago 8
tuomari pelistäkin ainoa valmentaja joka uskaltaa siitä julkisesti puhua on tami!!!! ja puhuu vieläpä asiaA!!!
MrVaasansport 2 years ago 6
paskatasoinen liiga saa ansaitsemansa tuomarit :(
85Susu 2 years ago
no vittu kyllä Boman on kanssa sen verran paska tuomari että huhhuh, viheltelee millon sattuu ja saa varmaan erektion kun saa ratkaista otteluja järjettömillä vihellyksillä. sm-liigassa niitä paskoja tuomareita riittää.
rolledbacon 2 years ago 4
puhut asiaa hirvee läski joka kaivaa persettä näin kerran ihan oikeasti kun tää kaveri oli käsi housussa hakamettässä
matomies7 2 years ago
joo paskin tuomari sm liiga historiassa = D
19qp19 2 years ago 6
vihaan moempia joukkueita tps ja kärppiä mutta en niin paljon ku tota saatanan mulkkua.
tytotmoi 2 years ago
Silmä optikoita on jo melkein joka paikkakunnilla!
multifoxses 2 years ago 8
paska tuomari vittu varmaa sokee
TheTPS1999 2 years ago 8
Ihme mikkihiiri...
joonaksu 2 years ago 6
Varmaan joku jalkapallotuomari ku tosta anto rankkarinki kaiken kukkuraks...
kassu28 2 years ago
oikeen puusilmiä
missionbeast 2 years ago 7
Muistuu yksi peli mieleen. Kruus on ainoana päätuomarina ja koko ottelussa tulee ainostaan 4 jäähyä. 1 kotijoukkueelle ja 3 vieraille. Ja koko ottelun aikana tapahtui sellaista huitomista ja kampimista ja kaikkea muuta molemmin puolin. Sellaset 20 jäähyä jäi viheltämättä.
Kruus jos joku pitäis ottaa uudelleen koulutukseen.
Momentumia 2 years ago 3
This comment has received too many negative votes show
just hyvä tuomari ;P
herrakibazu 2 years ago
Kruus on liigan huonoimpia pillipiipareita
TheCrosby877 2 years ago 128
Näin on.
Triarity 2 years ago 3
Vitun honkke tuomari saatanan puusilmäpena.Vittu kyllä haukutaa prkl.Jos noin kävis sun joukkuuele niin et varmasti haukkus.Kruusin paska lahjottu,ei sinne ketä tahasa oteta tuomaroimaa :D. Tepsillä menee nykyään aivan päin... Suikkanen kyllä muuttaa sitää varmasti ps. KÄRPPÄFANI
fzhar17 2 years ago 4
Pdä sää se pääs kiii!!!!!!
FinnBlizzard 2 years ago
joooo.... parempi kun es sano mitään
toniuncle 2 years ago 3
This has been flagged as spam show
Koittakaa ny kakarat ymmärtää, että jos ite olisitte tuomari, ette varmaa itekkää ihan JOKA tilannetta huomais tarkalleen, että mitä siinä sitten pska tapahtui! Koittakaa käyttää järkee, älkääkä haukkuko kokoaja paska!
Auvvine 2 years ago
tuomarit on hei ammattilaisia kyllä ne tollaset on nähtävä!!! jos ei nää, niin on sijoittunut virheellisesti, mikä on siiis tuomarin oma vika!
AirsoftVaasa 2 years ago 7
:DDDDDDDDDDDDDDDD
Suomalaistuomarit ei taida olla ammattilaisia.
jharju62 2 years ago
Helvetin huonoja noi jotkut tuomarit,tuntuu että ei seuraa peliä yhtään.
NiceLeijona 2 years ago
onneks markku kruus lopetti...
Sapwe 2 years ago 2
Markku Kruus on kyllä paska tuomari. Muistan kun Pelicans-ilves ottelussa pelicansin puolustaja sai vitosen korkeasta mailasta, vaikka todellisuudessa ilveksen oma pelaaja oli huitonu naamaan joukkuekaveriaan.
sepposaamari 2 years ago 8
Ja tän jäähyn aikana Ilves tuli tasoihin ja vielä ohi. Ei oo koskaan vituttanu pelin jälkeen niin paljoa... Jos joukkue on kusessa niin huitase joukkuekaverias naamaan. Kyllä auttaa.
aheeeee 2 years ago
markku kruus vitun munapää sun takia kärpät hävis nuija!
JYStudios 2 years ago
just niin
ritariassa1 2 years ago
kai niil saatana kamerat löytyy
Beruth90 2 years ago 7
vaikken ookkaa kärppäfani ni kyllä oli paskamainen temppu tuomarilta
Karvasukka13 2 years ago 17
Tässä oli sitä Ruotti meininkiä
Jonza121 2 years ago 9
Tuomaroiminen on kuules paljon vaikeampa miltä näyttää. Virheitä sattuu jokaiselle tuomarille, tai no sanoppas joku jolle ei ole koskaan sattunut.
TheScorpionss 2 years ago
siis onko tuomari tyhmä vaiko hidasälyinen miks maalivahti tossa tilantees ois heittäny mailan voi tittujen vittu.....
haukkula 2 years ago 8
hidasälyinen tyhmä.
ritariassa1 2 years ago
TPS on muutenki ihan paska joukkue! Ei se voita ilman hujjaamista!
jonskate8 2 years ago 9
This comment has received too many negative votes show
maalivahtina voin sanoo että helppo veto oli. olis pitäny torjuaja. on sitä helppo jälkeen päi parkua ku tuomareil on vain se yksi mahdollisuus päättää antaako jäähyä vai ei
akuankka94 2 years ago
haha sanoo kaveri -94.oisin voiny lyödä vaikka tonnista vetoa ettet ois saanu tuota kutia.
1.olet paljon pienempi ku kärppävahti (oletan)
ja kuva oli hidastettuna joten näytti lussulta vedolta
RapGaMe69 2 years ago 3
vittu mikä homo tuomari!! vetäköö vittu kätees!!!
nettajere 2 years ago
vedä sä vittu päähäs ja leiki leppäkerttuu...
nirvanaonedge 2 years ago 2
Juu juu maalivahti varmaan tarkotuksella oman pään hyökkäyksessä viskaa mailansa pois. Kruusin logiikka (y)
kristinafin 2 years ago 3
Jaa... Kruusi on kyllä sellanen tuomari et ei helvetti... Muistan yhen pelin jossa se oli tuomarina ja jos olis ollu kunnon linja niin olis tullu ainakin joku 30 jäähyä. Mutta se antoikin vain 5 jäähyä! 1 kotijoukkueelle ja 4 vieraille. Ja ottelu päättyi jotain 3-1. Suomen tuomaritoiminta on muutenkin euroopan paskinta. Senhän takia ei oikeen maajoukkuepeleissä pärjätä.
Momentumia 2 years ago
voi helvetti saatana paska
joughellu 2 years ago
vittu on kyllä kusipää tuo kruus. jotain selvästi kärppiä vastaan, esim. hyvösen 2+2 minuuttinen korkeasta mailasta joka ei osunut edes, ja miksi muutenkaan pitäisi antaa 2+2? ihme kun ei siitäkin pihalle heittänyt.
valitseparas 2 years ago
Sillä ei oleväliä osuuko se...ja jos olet niin etevä niin mene itse tuomaroimaan,hyvä se on uusinnasta sanoa...
nirvanaonedge 2 years ago
levonenki on aika homo
0purex0 2 years ago
pahoittelen virhettä: siis rankkaria tarkoitin :'D
Mannerheim96 2 years ago
perttimatti kuule: ei tuomita ei jäähyjä videoiden perusteella mutta tuoha on iha selvä tapaus: pelaaja luistelee vastustajan molarin eestä ja tökkää mailaa ja se irtoo kädestä (pidelköön huonosti tai ei) niin siitä nyt antaa jäähyn mailanheitosta -.- P.S. jos tuosta tuli se 2min jäähy niin sillo on jo tuomarissa vikaa ......
Mannerheim96 2 years ago
"Vitun Kruus ne on ne videot siellä just tätä varten saatanan tali."
Ihan vaan tiedoksi: jäähyjä ei tuomita videoiden perusteella. Saisivat kokoajan olla kopissa istumassa nuo tuomarit kun jollain olisi aina jotain valittamista.
perttimatti 2 years ago
Vitun Kruus ne on ne videot siellä just tätä varten saatanan tali..
daroi0 2 years ago
miks vitussa ne tuomarit ei kato niitä videoita saatana! esim. jos jollai juomapullo kaatunu housuille nii heti antaavat 2+2 housuun kusemisesta -.-
Mannerheim96 2 years ago 3
Kruus on paska
Tuusaaja 3 years ago
Comment removed
M1kSB4mb 3 years ago 4
Ei Kruus ole ehkä paskin, mutta yksi huonoimmista tosiaan!
SIJRAV 3 years ago
Ei jumalauta... repsxD
Gobraza 3 years ago
Kruus on liigan paskin tuomari.
Jaikukki 3 years ago 6
joo loogistahan se on että mokke nakkaa yhtäkkiä mailan tuone kulmaan ku on hyökkäys omasa pääsä? hyvä kruus
genn82 3 years ago
ei se ollu tepsin vika maila oli huonosti kädes
mankeli997 3 years ago
Ihan oikein noille paskarotille! Just yleensä niillä käy munkki mikä onki niitten ainoo menestyksen salaisuus.
Toi oli NAUTINNOLINEN tilanne ihan tosiaan
Menkää kärpät pohjoseen valittee oma lajinne!!!
Kelppu 3 years ago
ja sinäkö väität että ne munkilla tuli mestariksi? viime vuonna ja sitä edellisenä
Juho0o 3 years ago
okei. munkilla ja isolla budjetilla. ja eikä unohdeta tuomarien lahjontaa.
ismoproject 3 years ago
Missäköhän se Kruus tossakin tilanteessa seiso
maalikunq 3 years ago
Comment removed
putflintsky 3 years ago
eihän se tepsin vika ollu
Juho0o 3 years ago
Comment removed
putflintsky 3 years ago
...vittu mieti mitä sanot..... onko se silti mailan heittämistä jos pitää huonosti kii ja sit joku luistelee mailaas päi ja se lentää....
osqboy 3 years ago
This comment has received too many negative votes show
Iha tiedoks et jos pelaat lÄtkää ja toine esim ottaa vaa mailan sult ja heittää katsomoon? Milt tuntuis ku toine joukkue sais rankun ja siitä maalin? HÄ? Ooks iha tyhmä!
jonskate8 2 years ago
Haha. Mahtaa kalvaa. :) Hyvä TPS, onneks voitettiin.
T. Turku. :)
ElComanchero 3 years ago
KRUUS jumalauta . on se kumma kun aina sattuu tolle jätkälle nämä katastrofalisimmat mokat... muistan ku ilveksen pelaaja löi omaa naamaan, lähin pelicanspelaaja oli kolmen metrin päässä, pelicans joutui 5 min alivoimalle jolla ilves tuli ensin tasoihin ja vielä ohi.
aheeeee 3 years ago 10
joo tota pelicans-ilves juttua ei unoha :D
wiinirybale 3 years ago 4
olin paikanpäällä :D
mullikuna 3 years ago
Kerranki rotilla käy paska munkki, ja niille ihan oikein.
Finnarry 3 years ago
En kyl ois pistäny pahakseni jos tosta ois saanu potkut, ei jeesus mikä tuomari..
M1kSB4mb 3 years ago 4
Kyllä tuomarille saa joskus virheitä sattua, mutta ei näin ei todellakaan näin.
onsePRKL 3 years ago
voi lolleroinen... kuuden vuoden tyhmin rangaistus.
genzoushishi 3 years ago 2
kruus voi iha haistaa paskaa !
ryankellerfan 3 years ago 3
olin kattoo tätä, vittu et repesin :DD
Oaklley 3 years ago 2
kroos, lindroos, rönn.
sm-liigan paskimmat tuomarit
Rammsteinrules1994 3 years ago 4
Kruus ku on tuomarina, saa aina ennen peliä jo huokailla.
HerkkuSad 3 years ago
EI VOI OLLA NOIN TYHMÄ!
AEROLIK 3 years ago
kruus on ihan vitun paska tuomari
FinnHockeyGuy5 3 years ago 3
Katoin telkkarista tuon pelin. Aika huonosti tuomittu, jos näin vois sanoa.
Sgff95 3 years ago 5
en mä muista tälläistä ollenkaan, voi vittu mikä tuomio.
niinihoki 3 years ago 3
kyl muaki ois vituttanu :D
heteropoika 3 years ago 2
kruus o iha paska!
177cRonaldo717 3 years ago
kruus saa painuu kouluu :DDDDDDDDDDDDDD
willuri 3 years ago 4
ei vittu :/
saukkonen1442 3 years ago
AHHAAHHAAA!! Tais oululaiset lähettää tuomarille lahjakortin optikolle rehellisestä tuomaroinnista
fillar7 3 years ago 5
vittu tosiaankin ammatti tuomari voi vittu mikä pelle toi kruus
!!
amorphis456 3 years ago
Tais nakertaa oululaisia:DDDDDDDDD
pesoseleiseiso 3 years ago 6
aika heino tuomari virhe...
beketas 3 years ago 2
Ahahaa, kruus taas esittää osaamistaa
HollyzChannel 3 years ago
Eiköhän hommata NPossu liigaan niin nähdään kunnon tuomarointia... Kuinka moni kommentoijista on joskus tuomaroinut jotain lajia?! Saa mennä kokeileen voin sanoo ettei o helppo homma...
RUDD777 3 years ago
joo, mut saa sitä järkeeki pikkase käyttää ^^
teppx 3 years ago
rönn, kroos, ringmom, rantala...suomalaista "tuomariosaamista"
LasseL 3 years ago 3
kruus on paskin tuomari ikinä!!
maikale333 3 years ago
kruus sucks
FinnBlizzard 3 years ago
Ammattituomarit liigaan mjötö :D
NPossu 3 years ago
Mä en kyllä tajua, että jos kiekko on kulmassa niin miksi mv heittäisi silloin mailan?
Elohopea41 3 years ago
Huvin vuoksi.
ZaaaaaNi 3 years ago
Taas tätä nähdään. Tuomareita haukutaan. Totta kai niitä haukutaan sillon, kun oma joukkue kärsii, mutta jos siitä hyötyy niin silloin ollaan vain ihan hiljaa. Mutta peleissä tuomarin sana on laki ei sitä voi muutta. Aina niille virheitä tapahtuu ja siihen pitää tottua.
ZaaaaaNi 3 years ago
kusipää kruus.. aina noittte etelän evojen puolella...
M1kSB4mb 3 years ago