Ei Irwin oikeasti säveltänyt kuin pari biisiä 1980-luvulla. Myöhäisen Irwinin kaikki hittikappaleet olivat Kassu Halosen säveltämiä. Vuonna 1982 häneltä kun meni toisesta korvasta kuulo. Irwin ei halunnut edes itselleen myöntää, että hän ei enää kykene säveltämään ja esitti televisiollekin piirtävänsä nuotteja, joita on Vexi on kutsunut harakanvarpaiksi.
@Vohobitti ja mistähän helvetistä sä ton tiedät? Oletkos itse joskus ottanut kitaraa käteen ja säveltäny? Ei sillä ole paskankaan merkitystä onko toisesta korvasta kuulo menny. Kyllä se säveltäminen onnistuu vaikka ilman päätä jos on ammattimies niinku Irwin oli. En nyt haluu haastaa riitaa mutta kyllä se Irwin ja Weksi teki musaa ihan loppuun asti. Hommaa vaikka levy ja kato kuka on säveltäny/sanottanu. Hyvää joulua kaikille!
Mestarin viimeinen vuosi menossa olisipa Antti vielä täälä, kävisin keikoilla usein. Parempaa artistia ei koskaan tule. Tietysti Kikka oli huippuartisti, mutta Irwin on aina paras.
@Nostalgikko Irwin kuitenkin TÄYSIN eri sarjaa kuin joku vitun Kikka :D Otetaan huomioon se, että Irwin sävelsi useita satoja kappaleita täysin itse ja veti 60-luvun lopulta kuolemaansa asti parhaimmillaan 300 keikan vuositahtia. Irwinistä ja Kikasta ei tulisi edes puhua samassa lauseessa.
@Vittumikajatka Siinä mielessä olet toki oikeassa, mutta jotain yhteisiäkin piirteitä heistä löytyy, molemmat olivat kansantaiteilijoita ja tekivät ns. kansanläheistä musiikkia humoristisella otteella, että se voisi näitä kahta yhdistää, mutta en lähtisi Irwiniä ja Kikkaa kyllä muulla tavoin vertailemaan toisiinsa.
@Warjot88 Kuka vitun Salminen? Irwin sävelsi 60- ja 70-lukujensa musiikin täysin itse ja 80-luvulla yhdessä Kassu Halosen kanssa. Vexi Salmi toimi koko Goodmanin uran ajan hänen sanoittajanaan kahta levyä ja Salainen Agentti -biisiä lukuunottamatta?
onko toi haastattelija tapani ripatti
Tallahasseessahallat 3 months ago
Irwin saattoi heitellä Kikalle, mutta myöhemmin Syksyn Sävel kisassa kun kuuli tytön esiintyvän ja laulavan livenä totesi "Tuo tyttöhän on laulaja!"
petrikakko666 7 months ago
Panulan nuorempi sisko on.
pirtukirkko 7 months ago
Kuka on tuo tumma nainen joka esittää tyhmän kysymyksen Antille 3.22
joneij1 7 months ago
Tietääkö kukaan miksikä noita silmälaseja kutsutaan joita Irwin mm.käyttää tässä.
Saako niitä mistään?
ComedyOfPC 10 months ago
perkele
irwini73 11 months ago
Toimittaja ihan tulessa.. "Sä olet säveltänyt jotain ite?"
Irwin heittää kans aika kovaa piikkii kikalle :D
karvanaamaria 11 months ago
Ei Irwin oikeasti säveltänyt kuin pari biisiä 1980-luvulla. Myöhäisen Irwinin kaikki hittikappaleet olivat Kassu Halosen säveltämiä. Vuonna 1982 häneltä kun meni toisesta korvasta kuulo. Irwin ei halunnut edes itselleen myöntää, että hän ei enää kykene säveltämään ja esitti televisiollekin piirtävänsä nuotteja, joita on Vexi on kutsunut harakanvarpaiksi.
Vohobitti 1 year ago
@Vohobitti ja mistähän helvetistä sä ton tiedät? Oletkos itse joskus ottanut kitaraa käteen ja säveltäny? Ei sillä ole paskankaan merkitystä onko toisesta korvasta kuulo menny. Kyllä se säveltäminen onnistuu vaikka ilman päätä jos on ammattimies niinku Irwin oli. En nyt haluu haastaa riitaa mutta kyllä se Irwin ja Weksi teki musaa ihan loppuun asti. Hommaa vaikka levy ja kato kuka on säveltäny/sanottanu. Hyvää joulua kaikille!
Suurikurpa 1 year ago
@Suurikurpa Kyllä se nyt vaan, rakas Suurikurpa, on niin, että Kassu Halonen vastas pääosin Irwinin tuotannon 1980-luvun sävellystyöstä.
CompleteBrick 1 year ago
3:23 LOL idiootti-ämmä :DDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDD
Suyyh 1 year ago 3
3:22 kohdan heitto sai ärähtään ääneen "perkeleen idiootti!"
Phenomenomix 1 year ago 2
Mestarin viimeinen vuosi menossa olisipa Antti vielä täälä, kävisin keikoilla usein. Parempaa artistia ei koskaan tule. Tietysti Kikka oli huippuartisti, mutta Irwin on aina paras.
matias723 1 year ago 10
Kyllähän tästä koko ohjelman olis voinut upata, tosin helvetinmoiset kiitokset tästäkin.
HeilAmarth 1 year ago 2
Siinä kaksi edesmennyttä legendaa eli Irwin ja Kikka.
Nostalgikko 1 year ago 2
@Nostalgikko Irwin kuitenkin TÄYSIN eri sarjaa kuin joku vitun Kikka :D Otetaan huomioon se, että Irwin sävelsi useita satoja kappaleita täysin itse ja veti 60-luvun lopulta kuolemaansa asti parhaimmillaan 300 keikan vuositahtia. Irwinistä ja Kikasta ei tulisi edes puhua samassa lauseessa.
Vittumikajatka 1 year ago 23
@Vittumikajatka Siinä mielessä olet toki oikeassa, mutta jotain yhteisiäkin piirteitä heistä löytyy, molemmat olivat kansantaiteilijoita ja tekivät ns. kansanläheistä musiikkia humoristisella otteella, että se voisi näitä kahta yhdistää, mutta en lähtisi Irwiniä ja Kikkaa kyllä muulla tavoin vertailemaan toisiinsa.
Nostalgikko 1 year ago
@Vittumikajatka salminen teki lähes jokaisen irwinin kappaleen
Warjot88 1 year ago
@Warjot88 Kuka vitun Salminen? Irwin sävelsi 60- ja 70-lukujensa musiikin täysin itse ja 80-luvulla yhdessä Kassu Halosen kanssa. Vexi Salmi toimi koko Goodmanin uran ajan hänen sanoittajanaan kahta levyä ja Salainen Agentti -biisiä lukuunottamatta?
Vittumikajatka 1 year ago
@Vittumikajatka mua lähinnä häiritsee ettei hän sanoittanut omia biisejään
Lonao 1 year ago
@Vittumikajatka Irwinin omien sanojensa mukaan jopa 400 keikkaa vuodessa. Maailman huippuluokkaa.
FFulmenTheFinnish 11 months ago
Miltä vuodelta tämä on?
qwcx1 1 year ago 2
@qwcx1
1990
DarraNaama 1 year ago 2