Voisivatko nämä kommenttiosion wannabe-kiusaajat hankkia itselleen pallikarvat tai vaihtoehtoisesti kehittää vähäistä älykkyysosamääräänsä sen verran että osaavat hakeutua kauas videoista joiden aihe ei liikuta?
Minun luokall on semmoinen henkilö joka kokee itsensä koulu kiusatuksi vaikkei ole hän syyllistää muut että heille tulisi ongelmia enkä kyllä lannistu jos hän yrittää saada minullle hankaluuksia
Hah, te heikot kiusatut, ottaisitte itseänne niskasta kiinni ja ryhdistäytyisitte. Ja jos joku tästä nyt palkokasvin nenäänsä kiskoo ja tekee itsemurhan niin se on vain yksi piste minulle lisää.
@VattuLandia ...en enää harkinnut itsemurhaa. Tulevaisuus on pimeähkö. Vaikka tunnen itseni epävarmaksi enkä ole täysin parantunut masennuksesta, aion tapella kaltaisiasi HEIKKOJA ja TYHMIÄ ihmisiä vastaan. Voin kokemuksella kertoa, ettet olisi selvinnyt hengissä siitä, mitä minulle on tapahtunut viimeiset kuusi vuotta. Sinä olet heikko. Etkä näemmä tiedä mitään evoluutiobiologiasta lukiotaustastasi huolimatta.
Jos kokisit saman helvetin minkä minä olen kokenut, tappaisit itsesi.
@VattuLandia Olin kiusattu ala-asteella ja yläasteella, lukiossa minua ei onneksi kiusata. Minä, sosiaalisesti taitava, empaattinen ja hauskaksikin kutsuttu hyvä opiskelija ajattelin itseni tappamista ensimmäistä kertaa 6. luokalla. Jäin yksin. Opiskelu, musiikki ja harrastus auttoivat jaksamaan. Sain pari "kaveria" yläasteella. Masennuin 8. luokalla. Opiskelukyky katosi: se missä olin hyvä, sitä ei enää ollut. Harkitsen itsemurhaa tyynesti. Lukio alkoi: masennuslääkitys ja psykologi...
Ja mitä ihmettä te parutte tääl siitä, et jotku kertoo täällä et kiusataan eikä tiä mitä tekis jne. Ei vittu varmaa kukaa uskallakaa tehä mitää tai sanoa mistää kiusaamisesta kellekää, ku netissäki saa sellasen vastaanoton et painupa helvettii siit itkemäst. Huh huh.
mitä vittua te tuutte tänne itkemää ja vuodattamaa kyyneleitä ja odottamaan että joku tulee teitä säälimään saatana kuolkaa pois ei teitä kukaan tarvii suoraa afganistanii sotaa siellä ei perkele itketkä ja nyt nukkumaa saatana
@pirimias Sun on varmasti helvetin helppo tulla tänne sanomaan, jos et oo ite koskaan kokenu mitään tollasta. Ite olin koulukiusattu ylä- ja ala-asteella ja tiiän millasta helvettiä se on. Jättäis arvet varmasti jokaseen, ite jouduin muuttaa paikkakunnalta yläasteen jälkeen kun en uskaltanu jäädä sinne, koska pelkäsin että se sama paska jatkuu.
Toi sota on muutenki huono vertaus ; vaikka onhan kiusaaminen omalla tavallaan sotaa. Joka päivästä selviytymistä ja masennusta vastaan taistelemista.
@pirimias Voi helvetti sun kanssa. Helppohan se sulle on täällä netissä tulla haukkumaan kaikkia, et vissiin tiiä paskaakaan elämästä. Neuvo vaan sulle, pidä se turpas kii nii kaikilla on parempi olla.
Jootota noin... Miksi erilaisia ihmisiä sorsitaan - ja kiusataan? oikeesti suoraan snattuna ketuttaa tommonen käytös, ja tiiän kyl itekki ihan liian hyvin mitä tuntuu olla kiusattu, Ja sitten saa kattoo ko sun ainoot kaveris joutuu kiusatuiks koska ne on sen kiusatun kavereit -.-'

mäkin oon tunnettu siitä että minua kiusataan, ja oon vielä tukioppilas ja yritän auttaa muita kiusattuja. ja mulla on vahva sydän, ja jaksan uskoa että kaikki menee kohta paremmin.
On kyllä kerrankin hyvin tehty "mainos". Vittumaisinta tässä on että poikien välinen kiusaaminen on muuttunu samanlaiseks hihittelyksi ja juoruiluksi kun ennen vedettiin vaan turpaan. Näin siis omien kokemusten pohjalta. Ja henkinen kiusaaminen on aina fyysistä pahempaa.
@tontsa911 nykyajan ylä-astelaiset ei lyö ellei niitä tarpeeksi vituta, koska ei halua hankaluuksia. henkisestä kiusaamisesta ei niin helposti jää kiinni.
manneheimin lasten suojelu liiton nuorten ja -lasten kaikki päivistys puhelimet ovat kaikki varattuja ole hyvä ja soita hetken kuluttua uudellen.tuttua?
ps.pilapuheluita laitetaan tästede joka päivä nuorilla mll:än paskan toiminta kyvyn takia on vitun huono olla
yleensä 1-2 ihmiselle pystyy vittuilee EHKÄ takasin, just ja just, mut ainaha ne kiusaajat on sellasii ylisuosittuja ja ne saa kaikki aina vaa mukaansa...
yritän kuitenki pitää pääni pystyssä, mut se alkaa olla vaikeeta... onneks on kesäloma eikä tarvi mennä kouluu.
Iha hemmeti mukava ku mihi tahansa oon elämäni aikana menny nii aina, aina joku vitun lauma hyökkäämässä kynnet ojossa. Pikkuhiljaa alkaa uskoa että on ittessä aina se vika. Mua ahdistaa olla yksin julkisella paikalla ku asun tälläses vitun pienes kaupungis mis väkisinki tulee vastaan kaikki tutut koulust ja sit joutuu sietää niiden katseita ja kommentteja. Ja näit tällasii ihmisii on liikaa. Ja on tosi raukkamaista että isol joukolla ne aina tulee ja pilaa päivän. Eiks niil yksin oo sit pokkaa?
Heheh, kannattais sit varmaan kiusata takaisin. Nykyään liian moni äpärä valittaa "Kun kiusataan", opettelisi itse puolustautumaan, ei se maailma mikään leikkipaikka ole työelämässäkään
Kahen litran oohoocee turbokolmosenkautta nelosenpuhaltimella sierra jättää sen..Kahen litran oohoocee turbokolmosenkautta nelosenpuhaltimella sierra jättää sen..Kahen litran oohoocee turbokolmosenkautta nelosenpuhaltimella sierra jättää sen..Kahen litran oohoocee turbokolmosenkautta nelosenpuhaltimella sierra jättää sen..Kahen litran oohoocee turbokolmosenkautta nelosenpuhaltimella sierra jättää sen..Kahen litran oohoocee turbokolmosenkautta nelosenpuhaltimella sierra jättää sen..
Minäkin olen saanut hengenahdistuskohtauksia kiusaamisesta. Ihan sairasta ja säälittävää tuommonen turha pahan aiheuttaminen toiselle ihmiselle. Ja vielä kokonainen lauma yhtä uhria vastaan, niin aina pahempi.
No just eile koulun jälkee kävelin kotiin, sovittiin muutaman meidänluokkalaisen kaa että me aletaan auttamaan meiän luokan syrjityintä. se kenen kaa sovittiin oli meidän luokan suosituimpia. =)
ne on säälittävii pelkuri homoja jotka kiusaa muita... jee jee vitun hienoo mennääks haukkuu tota. voi vittu. voisin sanoo et pitäis takoo vähän järkee semmosille päähän.
@Herrasmiesvaras Ja mitähän homoilla ja prostituoiduilla on tekemistä kiusaamisen kanssa? Järki käteen ihminen, homot joutuvat kärsimään helvetisti koulu- ja muuta kiusaamista. Huhhuh.
@Herrasmiesvaras No niin! :) Ja totta, kiusaaminen on vakava ongelma. Itse olen ollut aikoinaan ensin kiusattu, sitten kiusaaja ja taas kiusattu. Kumpikin kamalia vaihtoehtoja, inhottavaa ajatella että olen itse aiheittanut muille samaa kipua mitä minä olen kokenut. Noh, ihminen oppii ja viisastuu. Kiusaaminen kertoo henkisestä epäkypsyydestä.
no voi nyyh nyyh. Ei kannattais olla heikko niin ei joutuisi kiusaajan kohteeksi. PS olin koulukiusattu mutta vedin kiusaajaa turpaan niin se loppu siihen.
@telaketjufeministi mihin turpaan? sinua näköjään hevonen sitten kiusasi?? voi voi kuule. ei kannata olla niin heikko että hevonen alkaa sinua kiusaamaan.
Toi on totta, miks vitus toi on roskapostia? Mitä vittua nää kiusatut tulee itkeen Utubeen "vOI KYYNEL MUA KIUSATAAN IIK" VITTU JOS TEITÄ KIUSATAAN, VETÄKÄÄ NEKKUUN SAATANA!! EI OO SEN KUMMEMPAA!
Taitaa videon tekijä olla jotenkin kateellinen/Jälkeen jäänyt kun tommosen sun opettavaisen kommentin laittaa roskapostiks wtf.. Sanoit vaan miten kiusaamisesta pääsee eroon :D
Meille näytettiin tää joskus koulukiusaamisen vastaisella tunnilla ja sitten vielä tukari koulutuksessa. Kiusaaminen on alhaisinta, mitä toiselle voi tehdä. Kaikki joukolla kiusaamista vastaan, asiat ei muuten koskaan muutu!
On se kiusaaminen aika paha. Mulla on paniikkihäiriö kiusaamisen takia, nykyään pystyn lääkityksen ansiosta olemaan julkisilla paikoilla, mutta ei se herkkua ole. Toivottavasti jokainen miettii, mitä toiselle aiheuttaa jos kiusaa.

VictorVonHelsinki 1 month ago
Katottiin tää luokassa.
TheMaugirl 3 months ago
ei vittu, pääsiäinen on huhtikuussa, eikä maaliskuussa. :S
Hopeanuoli1 9 months ago
en älyy miks joitain pitää kiusata kun miettii et me kaikki ollaan ihmisiä
scaryjimi 10 months ago
Puhuuko noi oikeasti suomea vai ruotsia? Kun oon kuullut tän myös ruotsiks mut ku en nää ton äijän suuta kunnolla ku se puhuu :D
drinndrann 11 months ago
mil luokal noi on??
kiki4evaaa 1 year ago
siin luki että: Kivat kuteet saatanan noita mut pääsiäinen on vast maaliskuussa!
guitarherofreakist 1 year ago
Haha, mua ei uskalla ihmiset haukkuu ku syön ne *murr* :3 Mitä siin viestis luki ö_ö? jtn kivat kuteet, jne ö_ö_ö
TheMannapuuro 1 year ago
Voi vitun huorat, vihan tällaisia:D
TheIsmail15 1 year ago
Tää nä ytetään meidän kolussa joka vuosi
TheIsmail15 1 year ago
ja se on niin idiootti kun kirjoitin niin se alkaa heitellä pallolla päähän
SuperKirea 1 year ago
Minun luokall on semmoinen henkilö joka kokee itsensä koulu kiusatuksi vaikkei ole hän syyllistää muut että heille tulisi ongelmia enkä kyllä lannistu jos hän yrittää saada minullle hankaluuksia
SuperKirea 1 year ago
@SuperKirea en kyllä jaksa uskoa sinua.
jos joutuu kiusatuksi niin hänellä on syy olla vihainen teille(kiusaajille).
miten hän on kokenut sen asian? millai häntä on kiusattu??
jos häntä nimitellään koko ajan, syrjitään ja aliarvioidaan niin se on jo pahaa kiusaamista ja hän on aivan oikeassa jos hän pistää päitä vadille...
MrJuha82 10 months ago
Hah, te heikot kiusatut, ottaisitte itseänne niskasta kiinni ja ryhdistäytyisitte. Ja jos joku tästä nyt palkokasvin nenäänsä kiskoo ja tekee itsemurhan niin se on vain yksi piste minulle lisää.
VattuLandia 1 year ago
@VattuLandia Obvious troll is obvious?
Herrasmiesvaras 10 months ago
@VattuLandia ...en enää harkinnut itsemurhaa. Tulevaisuus on pimeähkö. Vaikka tunnen itseni epävarmaksi enkä ole täysin parantunut masennuksesta, aion tapella kaltaisiasi HEIKKOJA ja TYHMIÄ ihmisiä vastaan. Voin kokemuksella kertoa, ettet olisi selvinnyt hengissä siitä, mitä minulle on tapahtunut viimeiset kuusi vuotta. Sinä olet heikko. Etkä näemmä tiedä mitään evoluutiobiologiasta lukiotaustastasi huolimatta.
Jos kokisit saman helvetin minkä minä olen kokenut, tappaisit itsesi.
Sw0rdFishu 1 year ago 2
Comment removed
Khawaii002 1 year ago
@VattuLandia Olin kiusattu ala-asteella ja yläasteella, lukiossa minua ei onneksi kiusata. Minä, sosiaalisesti taitava, empaattinen ja hauskaksikin kutsuttu hyvä opiskelija ajattelin itseni tappamista ensimmäistä kertaa 6. luokalla. Jäin yksin. Opiskelu, musiikki ja harrastus auttoivat jaksamaan. Sain pari "kaveria" yläasteella. Masennuin 8. luokalla. Opiskelukyky katosi: se missä olin hyvä, sitä ei enää ollut. Harkitsen itsemurhaa tyynesti. Lukio alkoi: masennuslääkitys ja psykologi...
Sw0rdFishu 1 year ago
@pirimias, Opettele kirjottaa -.-
Appelsiininhenki 1 year ago
Ja mitä ihmettä te parutte tääl siitä, et jotku kertoo täällä et kiusataan eikä tiä mitä tekis jne. Ei vittu varmaa kukaa uskallakaa tehä mitää tai sanoa mistää kiusaamisesta kellekää, ku netissäki saa sellasen vastaanoton et painupa helvettii siit itkemäst. Huh huh.
Lawrencique 1 year ago 5
miks kaikkia parhaimman näkösiä kiusataan aina näissä mainoksissa ???
1xura 1 year ago
mitä vittua te tuutte tänne itkemää ja vuodattamaa kyyneleitä ja odottamaan että joku tulee teitä säälimään saatana kuolkaa pois ei teitä kukaan tarvii suoraa afganistanii sotaa siellä ei perkele itketkä ja nyt nukkumaa saatana
pirimias 1 year ago
@pirimias Sun on varmasti helvetin helppo tulla tänne sanomaan, jos et oo ite koskaan kokenu mitään tollasta. Ite olin koulukiusattu ylä- ja ala-asteella ja tiiän millasta helvettiä se on. Jättäis arvet varmasti jokaseen, ite jouduin muuttaa paikkakunnalta yläasteen jälkeen kun en uskaltanu jäädä sinne, koska pelkäsin että se sama paska jatkuu.
Toi sota on muutenki huono vertaus ; vaikka onhan kiusaaminen omalla tavallaan sotaa. Joka päivästä selviytymistä ja masennusta vastaan taistelemista.
Maikkiy 1 year ago 3
@Maikkiy
no vittuku ei vois vähempää kiinnostaa hyvä et sua kiusattii saatanan kusipää
pirimias 1 year ago
@pirimias Meeppä miettimään vähän mitä suustas päästät kakara.
PlasticScim 1 year ago
@pirimias Voi helvetti sun kanssa. Helppohan se sulle on täällä netissä tulla haukkumaan kaikkia, et vissiin tiiä paskaakaan elämästä. Neuvo vaan sulle, pidä se turpas kii nii kaikilla on parempi olla.
Maikkiy 1 year ago 2
@pirimias
:DDDDDDDDDDDDDDDDDD
n1mimerkki 1 year ago
@pirimias Minkähäntakia sä sitten katselet täällä kiusaamisaiheisia videoita, jos kerta noin ärsyttää? Voi elämä..
Hilu8D 1 year ago
Ihmiset on julmia.
TheKaichi 1 year ago
Ruma huora, en panis
Ei vittu saa taas hajoilla kommenteillenne :D
GUZiBUiCCO 1 year ago
This has been flagged as spam show
Jootota noin... Miksi erilaisia ihmisiä sorsitaan - ja kiusataan? oikeesti suoraan snattuna ketuttaa tommonen käytös, ja tiiän kyl itekki ihan liian hyvin mitä tuntuu olla kiusattu, Ja sitten saa kattoo ko sun ainoot kaveris joutuu kiusatuiks koska ne on sen kiusatun kavereit -.-'
MultiBluecup 1 year ago

kyllä kiusaaminen varmaan joissain tapauksissa loppuu nyrkeillä, mutta meneekö kukaan vetämään turpiin puolta kouluaan
n1mimerkki 1 year ago 35
@n1mimerkki auvinen ja saari
SuperHooCee 9 months ago
@n1mimerkki Eric David Harrisin, Dylan Bennet Kleboldin, Pekka-eric Auvinen Ja Matti Juhani Saari.
SuperHooCee 9 months ago
@SuperHooCee
no nää neljä olikin toiminnan miehiä ;)
n1mimerkki 9 months ago 3
mäkin oon tunnettu siitä että minua kiusataan, ja oon vielä tukioppilas ja yritän auttaa muita kiusattuja. ja mulla on vahva sydän, ja jaksan uskoa että kaikki menee kohta paremmin.
MsGunmother 1 year ago
vaikka oonki kasilla, minuakin kiusataan, melkeen koko koulu tuntee mut siitä et mua on helppo kiusata...
MsGunmother 1 year ago
Comment removed
n1mimerkki 1 year ago
Kerrottu on, mutta yksin jääty senkin jälkeen.
FIBURAZ 1 year ago
En oo yleensä sanonu mitää jos joku 14 v jengit huutelee jotaa, mut eri asia jos joku niist tulee yksin vastaa ...
BlackGuitar265 1 year ago
mitä tos tekstaris lukee en saa selvää :D
kiki4evaaa 1 year ago
@kiki4evaaa "Kivat kuteet saatanan noita mut pääsiäinen vast maaliskuussa!"
Manzikkakeitto 1 year ago
On kyllä kerrankin hyvin tehty "mainos". Vittumaisinta tässä on että poikien välinen kiusaaminen on muuttunu samanlaiseks hihittelyksi ja juoruiluksi kun ennen vedettiin vaan turpaan. Näin siis omien kokemusten pohjalta. Ja henkinen kiusaaminen on aina fyysistä pahempaa.
tontsa911 1 year ago
@tontsa911 nykyajan ylä-astelaiset ei lyö ellei niitä tarpeeksi vituta, koska ei halua hankaluuksia. henkisestä kiusaamisesta ei niin helposti jää kiinni.
p0mppanen 1 year ago
Vittu mitä paskaa, jos joku kiusaa lyökää keskelle naamaa vaan saatana ni ei ainakaan kiusata!!
Meidän koulus yhtä jätkää kiusattiin ennen mut se kesken koulupäivän hakkas yhen joka sitä alko kiusaamaan ni ei sitä oo kukaaan enää kiusannut.
Pacifiaction 1 year ago
manneheimin lasten suojelu liiton nuorten ja -lasten kaikki päivistys puhelimet ovat kaikki varattuja ole hyvä ja soita hetken kuluttua uudellen.tuttua?
ps.pilapuheluita laitetaan tästede joka päivä nuorilla mll:än paskan toiminta kyvyn takia on vitun huono olla
TheTomiking 1 year ago
@TheTomiking Miten oma hyvä tai huono olo voi johtua jonkun ml:ään toiminnasta?! haloo herätys se ei ole ihan niin.
justsomvids 1 year ago
yleensä 1-2 ihmiselle pystyy vittuilee EHKÄ takasin, just ja just, mut ainaha ne kiusaajat on sellasii ylisuosittuja ja ne saa kaikki aina vaa mukaansa...
yritän kuitenki pitää pääni pystyssä, mut se alkaa olla vaikeeta... onneks on kesäloma eikä tarvi mennä kouluu.
kaurissaturnus96 1 year ago
Iha hemmeti mukava ku mihi tahansa oon elämäni aikana menny nii aina, aina joku vitun lauma hyökkäämässä kynnet ojossa. Pikkuhiljaa alkaa uskoa että on ittessä aina se vika. Mua ahdistaa olla yksin julkisella paikalla ku asun tälläses vitun pienes kaupungis mis väkisinki tulee vastaan kaikki tutut koulust ja sit joutuu sietää niiden katseita ja kommentteja. Ja näit tällasii ihmisii on liikaa. Ja on tosi raukkamaista että isol joukolla ne aina tulee ja pilaa päivän. Eiks niil yksin oo sit pokkaa?
kaurissaturnus96 1 year ago 9
Heheh, kannattais sit varmaan kiusata takaisin. Nykyään liian moni äpärä valittaa "Kun kiusataan", opettelisi itse puolustautumaan, ei se maailma mikään leikkipaikka ole työelämässäkään
Varjo123 1 year ago
koulu kaveria kiusattiin 2vuotta ja se joutu miele sairaalaan sen takia ):
SuperNGProductions 1 year ago
turhaa mennä sanomaa että : voi ei ompa kamalaa .. jos tommosesta välittää niin on aika halpa paska... .. esimerkiksi monet sanoo noin..
kannattas vähän miettiä jos sua kiusataan 2 tai enemmän..
mua on kiusannu koko luokka.. mutta jos joku yksin vittuilee niin vittuilen takas
korneri1 1 year ago
siin tekstaris lukee "kivat kuteet saatanan noita mut pääsiäinen vast maaliskuussa!"
Horsikka 1 year ago
Muistaakseni jotaa
Kivat kuteet saatanan noita, vappu oli jo viime viikol
tms.
HaniBubble 1 year ago
This has been flagged as spam show
Kahen litran oohoocee turbokolmosenkautta nelosenpuhaltimella sierra jättää sen..Kahen litran oohoocee turbokolmosenkautta nelosenpuhaltimella sierra jättää sen..Kahen litran oohoocee turbokolmosenkautta nelosenpuhaltimella sierra jättää sen..Kahen litran oohoocee turbokolmosenkautta nelosenpuhaltimella sierra jättää sen..Kahen litran oohoocee turbokolmosenkautta nelosenpuhaltimella sierra jättää sen..Kahen litran oohoocee turbokolmosenkautta nelosenpuhaltimella sierra jättää sen..
Satanismia 1 year ago
oho, oho! Meiä viereisluokan ope Ristohan se siellä tv:ssä! :D
minisipsi99 1 year ago
Mitä tos tekstaris lukee
AnkkaPro1 1 year ago
mitä siin viesteis lukee? ;/
Mun mielest karseeta että kiusataa! ihan paskamaista, ne kuka kiusaa on iha kakaroit ku ei tajuu mistää mitää!
Miraniitti 1 year ago
Muakin kiusattiin viime vuonna ;( Se ei oo kivaa...
TheSelena232 1 year ago
olen itse aika pullea ja haukutaan jonkunverran koulussa ärsyttää:(
viljo98 1 year ago
@viljo98 Watcha gonna do?
dbzrulesyea1 1 year ago
Ei se kiusaajastakaa tunnu kivalt, mä ja mu bff ollaa lavastettui kiusaajii.
1Ellz 1 year ago
Vittu kaikki kiusarit on iha täysiä pellejä.
mikkey51 1 year ago
Tiään miltä tuntuu... =(
SuperHyperBananaGirl 1 year ago
Minäkin olen saanut hengenahdistuskohtauksia kiusaamisesta. Ihan sairasta ja säälittävää tuommonen turha pahan aiheuttaminen toiselle ihmiselle. Ja vielä kokonainen lauma yhtä uhria vastaan, niin aina pahempi.
Herrasmiesvaras 1 year ago
oli taas tosi hauska juttu mitä noi laitto tekstarilla. Ja kyllä, tiedän että tota ei oikeesti tapahtunu mut silti.
KiiviGaGa 1 year ago
Tollaset munapäät sais ampua. Harmi vaan kun siitä sais saman rangaistuksen kuin ihmisen tappamisesta.
700007123 1 year ago
Mitä siin kännykäs luki? ;o
No just eile koulun jälkee kävelin kotiin, sovittiin muutaman meidänluokkalaisen kaa että me aletaan auttamaan meiän luokan syrjityintä. se kenen kaa sovittiin oli meidän luokan suosituimpia. =)
Miraniitti 1 year ago 2
lol repesin.
telaketjufeministi 1 year ago
meil oli tää skoles
Shironum4 1 year ago
ne on säälittävii pelkuri homoja jotka kiusaa muita... jee jee vitun hienoo mennääks haukkuu tota. voi vittu. voisin sanoo et pitäis takoo vähän järkee semmosille päähän.
kaalikanava 1 year ago 2
Kiusaaminen on homojen/huorien hommaa.
Herrasmiesvaras 1 year ago
@Herrasmiesvaras Ja mitähän homoilla ja prostituoiduilla on tekemistä kiusaamisen kanssa? Järki käteen ihminen, homot joutuvat kärsimään helvetisti koulu- ja muuta kiusaamista. Huhhuh.
Suholaani 1 year ago
@Suholaani Ja homoilla ja huorilla tarkoitan HAUKKUMASANAA, en varsinaista merkitystä.
Herrasmiesvaras 1 year ago
@Herrasmiesvaras Selvä homma, sivistäpä itseäsi ja kartuta sanavarastoasi OIKEILLA haukkumasanoilla. :)
Suholaani 1 year ago
@Suholaani Korjataanpa: Kiusaaminen on täydellisten idioottien säälittävää hommaa. ;)
Herrasmiesvaras 1 year ago
@Herrasmiesvaras No niin! :) Ja totta, kiusaaminen on vakava ongelma. Itse olen ollut aikoinaan ensin kiusattu, sitten kiusaaja ja taas kiusattu. Kumpikin kamalia vaihtoehtoja, inhottavaa ajatella että olen itse aiheittanut muille samaa kipua mitä minä olen kokenut. Noh, ihminen oppii ja viisastuu. Kiusaaminen kertoo henkisestä epäkypsyydestä.
Suholaani 1 year ago
Vittu löisin sitä turpaan , joka haukkuu(kiusaa) mua!
max000ist 1 year ago
Voi LoL Jos ei oo ollu kiusattu nii ei tiiä milt toisest tuntuu!!!! Et pitäkää se turpanne kiinni vitun kiusaajat!!!!!!
miukumauku14 1 year ago
vituttaa kiusatut ku ne aina kerjää sitä taval tai toisel..
berenike000 1 year ago
ohan toi surullista toi kiusaus mut en mää kyl jelpi kiusattuja koska oon sitä tyyppii joka ei oo heulapoliisi ja puutu muitten asioihin... :D
pietu39 1 year ago
siin lukee : kivat kuteet saatanan noita mut pääsiäinen on vast maaliskuussa..
rumailbi 1 year ago 2
mitä tos viestis luki
muropatu 1 year ago
Mä ainaki kiusaan kaikkii ihan täysii koska mun nimi on jonne.
Mylparo 1 year ago
@Mylparo
Hhahahah!!!! :DDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDD
Pacifiaction 1 year ago
autan kiusattuja
gungsta6 1 year ago 3
sma :D
Shironum4 1 year ago
Siis mitä vittua... jos tämmöinen on sitä pahaa kiusaamista päättäjien mielestä niin aikamoisessa pumpulilinnassa asuvat.
Turkanen 1 year ago
Näin televisiossa...
DaBoomz13 1 year ago
ärsyttää tommoset, kun ei saa olla rauhassa
masamaid 1 year ago 5
joo meille kans näytettii tää koulus..
ttiinaaa 2 years ago
meillekkii näytettii tää koulus!
Pyrzes 2 years ago
Munaa suuhun noille kaikille, niin kyllä loppuis kiusaaminen
aqsqu4ever 2 years ago 5
meki katottii koulus tää joskus : D
GREENDAYL0VE 2 years ago
Enemmä kyl noidan näkösiä noi viestin lähettäjät :D aika fail
DreadMauler 2 years ago 9
This comment has received too many negative votes show
siis mitä vittua? kyl pitää olla heikko mielinen ihminen et jää tollasis jutuis jalkoihin... ei tuu toi muija pääsee pitkälle :D
roossi 2 years ago
@roossi Nii no heikothan sitä apuu tarviiki :P
PogoPena 1 year ago
@roossi
Totta.
Pacifiaction 1 year ago
onpa erittäin rankkaa kiusaamista
pelmu 2 years ago
Hah, nyt voi kommenteille nauraa. koulukiusaaja vaikka paistaisi voissa.
Levykevandaali 2 years ago 3
katottii tää koulus : D
allihandehullu2 2 years ago 2
This has been flagged as spam show
no voi nyyh nyyh. Ei kannattais olla heikko niin ei joutuisi kiusaajan kohteeksi. PS olin koulukiusattu mutta vedin kiusaajaa turpaan niin se loppu siihen.
telaketjufeministi 2 years ago
Se ei ehkä oo kaikilla noin helppoa.
Maikkiy 2 years ago 6
@telaketjufeministi mihin turpaan? sinua näköjään hevonen sitten kiusasi?? voi voi kuule. ei kannata olla niin heikko että hevonen alkaa sinua kiusaamaan.
zylekmer 2 years ago
no kuule heko hehehehehehe oliko vähän vanha vitsi...
telaketjufeministi 2 years ago
eei, toi oli vaan tietoutta.
zylekmer 2 years ago
yeah
telaketjufeministi 2 years ago
@telaketjufeministi
Toi on totta, miks vitus toi on roskapostia? Mitä vittua nää kiusatut tulee itkeen Utubeen "vOI KYYNEL MUA KIUSATAAN IIK" VITTU JOS TEITÄ KIUSATAAN, VETÄKÄÄ NEKKUUN SAATANA!! EI OO SEN KUMMEMPAA!
Pacifiaction 1 year ago
@Pacifiaction Niin saatana!
telaketjufeministi 1 year ago
@telaketjufeministi
Taitaa videon tekijä olla jotenkin kateellinen/Jälkeen jäänyt kun tommosen sun opettavaisen kommentin laittaa roskapostiks wtf.. Sanoit vaan miten kiusaamisesta pääsee eroon :D
Pacifiaction 1 year ago
Tosi koskettava video, ja kyllä pitäs kiusaajien ottaa itteensä !
riikkarinsessa 2 years ago 10
Hitto nous kyyneleet silmiin ku näin tän. Tiiän itte liiankin hyvin mitä kiusaaminen on ja mitä se uhrille aiheuttaa...
Lawrencique 2 years ago 37
This comment has received too many negative votes show
Ei kännykkää saa käyttää kesken oppitunnin xD
Kolikkosatsi 2 years ago
@Kolikkosatsi Älkää ny herranjumala miinuksia antako toiha oli hyvä ! :D Oli kaikenlisäks aika kovaa kiusaamist...
Migez93 2 years ago
Meille näytettiin tää joskus koulukiusaamisen vastaisella tunnilla ja sitten vielä tukari koulutuksessa. Kiusaaminen on alhaisinta, mitä toiselle voi tehdä. Kaikki joukolla kiusaamista vastaan, asiat ei muuten koskaan muutu!
GirlFromFinland94 2 years ago 16
On se kiusaaminen aika paha. Mulla on paniikkihäiriö kiusaamisen takia, nykyään pystyn lääkityksen ansiosta olemaan julkisilla paikoilla, mutta ei se herkkua ole. Toivottavasti jokainen miettii, mitä toiselle aiheuttaa jos kiusaa.
IdelinZu 2 years ago 46
mua taas pilkataan koulus eikä mul oo yhtää kavereit!:( kaikki pilkkaa mua.
zikas51 1 year ago
Näytettii tänää koulus
mummoaqs 2 years ago
siinä viestissä lukee "Kivat kuteet saatanan noita mut pääsiäinen vast maaliskuussa"
Quetzalcoholitl 2 years ago 4
eille näytettiin tää vuos pari sitten. Alko ärsyttämään tuollainen saatanan sikailu. Murr!
Kokolihamaila 2 years ago 2
nähtii tänää tää. ope kysy lopus minkä laisii tunteita tää herätti.
Pommac96 2 years ago
Oon nähny tän telkkarista, mutta en ole saanut selvää että mitä viestissä luki?? jotain hiuksista..:(
sannni95 2 years ago 2
Comment removed
sannni95 2 years ago
MÄKI NÄIN TÄN :D
sonssuu 2 years ago
Meille näytettiin tää seiskalla Opossa kun käsiteltiin kiusaamista. On se hirveetä, omia kokemuksiaki on.
CherriBlood7 2 years ago
siis aivan hirveetä
seppopaska 2 years ago 2
Tää tulee ny nykyää telkkaristakin.
Ellyen14 2 years ago 2
Kattelenki näit kaikkii juttui nuortennetistä kannattaa käyd Stooreissa
Miraniitti 2 years ago
Meille näytettiin tää 5. luokan enkunluokalla
mileyfani97 2 years ago
:> mä näin tan kans ku menin seiskalle
sonssuu 2 years ago
Vitsi ku tänne laitettais kaikki tän sarjan videot. Äiti haluis nähä sen missä mä oon :(
OscarHolms 2 years ago 5
tää näytettiin meille ekana päivänä ku mentii seiskalle.
MurmeliMajava 2 years ago
Ihan järkevä video.Ja tommonen kiusaamine o aika lapsellist. o.o
Ellyen14 2 years ago 2
tää on näytetty meiä koulus
95MIZGA95 2 years ago
Toi loppu on hyvä
renttu 2 years ago
Tää näytettii koulussa ja pari muutaki.
werroli 2 years ago
Tossa lukee:''Kivat kuteet saatanan noita mut pääsiäinen on maaliskuussa''
ghostDrider 2 years ago 2