Jonkun tarinan mukaan toimittaja oli sopinut jonkun sairaan lapsen kanssa, kun molemmat fanitti toista noista joukkueista jonka tulos kerrottiin, että mikäli maali merisään aikana tulee, niin toimittaja sen kertoo. Eli kyse ei olis mistään pilasta.
Väitän että kinaajat tässä tilanteessa ovat asettuneet vastaan vain koska joku on puolesta ja vice versa.
Täytyy sanoa että olen "harmistunut" nuiden ylen esimiesten nihkeilystä kaikkea mukavaa kohtaan. Lähetys on jätetty arenaltakin pois joten sen joutuu kuuntelemaan youtubesta. Miksi ihmeessä tuollaista nihkeilyä pitää rahoittaa verorahoilla ja lupamaksuilla?
heheee!!! hyvä hyvä!!! ihan parasta!! toivottavasti näitä rupeis satamaan lisää pikku hiljaa! suomi on niin daiju maa huumorin kanssa et oikein hävettää.. jopa ulkomailla nauretaan meidän jäykkyydelle ja se on ihan oikein!! vois jopa sanoa, että on yleissivistävää tutustua ulkomaiseen mainostarjontaan esim hauskojen mainosvideoiden kautta.. näkee vähän mitä muualle päin maailmaa mediassa tapahtuu..
Asiaa! Tätä olen pitänyt aina maailman tylsimpänä radio-ohjelmana ja en ymmärrä ollenkaan täällä sisä-suomessa asuvana, miksi meille pitää kertoa "hanko-nahkiaisen" merivedenlämmöt, yms jonniin joutavat paska tiedot. Varmaa toimittajakin vittuuntui vihdoinkin tähän mantraan.
@LooseEndsTiedInKnots Niin varmaan se on sinulle puuduttavaa, jonka ei tarvitse merenselillä laskella ja nostella rysiä. Kaikille KAIKKI radio- ja tv-ohjelmat eivät ole pelkkää viihdettä, miten se on niin vaikeata käsittää. Pyhitetään edes viranomaistiedotukset asiaohjelmiksi, jooko?
@Jusarius83 Olisko mitenkään mahdollista jos näinä päivinä tulis MERISÄÄ vaikka 5minuuttia myöhemmin, eikä kesken otteluselostusten!! ONKO SE RYSÄN NOSTO TODELLA MINUUTEISTA KIINNI???
@tanjamarihiltunen Voih, onhan se mustan kumilätkän perässä luistelemisen selostamisen kuunteleminen tärkeämpää kuin merisää, totta kai. Oletko ikinä ajatellut, ettei merillä ole koko ajan aikaa olla radion ääressä kuuntelemassa, milloin lätkäpojat lopettavat leikkinsä? Tietty kellonaika takaa sen, ettei tarvitse käyttää aikaa radion ääressä päivystämiseen, koska muutakin työtä todellakin on.
@Jusarius83 En missään vaiheessa ole sanonut, ettei merisää olisi tärkeä! Tottakai se on tärkeä niille ketkä siellä merellä ovat! Mutta onko sen pakko tulla JUURI samalla kun kiekko on meneillään? Monesti ei ole kuin muutamasta minuutista kiinni! Kerran oli tilanne päällänsä ja kesken lauseen tuli ... merisää. Toiseksi, otan suoran lainauksen carrfinilta: Kai se kipparin vika on jos karille rysäyttää jääkiekkotuloksen takia. Tarvitseeko kaiken olla aina niin vakavaa? (ei tästä kantsi kinata)
@tanjamarihiltunen Kyse on periaatteesta. Uutiset ja viranomaistiedotteet hoidetaan jämptisti ja tiukan asiallisesti uskottavuuden säilyttämiseksi. Muuten voidaan sitten olla "niinkuin Ellun kanat". Viihdettä ja urheilua vaikka 95 % sisällöstä, kuten se melkeinpä nykyään on. Olen edelleen sitä mieltä, että tietyt tiedotteet on tultava minuutilleen aikataulussa, riippumatta jääkiekko- tai kenguruitten kanoottikäsipallo-ottelun vaiheesta.

Prylarer 3 months ago
LOISTAVA PIRISTYS! Juontajalle palkankorotus eikä mitään puhutteluja!!
tanjamarihiltunen 1 year ago 2
Tää on niin huippu! Tollaisia ihan pieniä "piloja" pitäisi tehdä enemmänkin. Pisteet toimittajalle!
teromarsu 1 year ago 2
käsi ylös, kuka on koskaan kuunnellessaan Merisäätä kiinnittänyt huomiota itse säätiedotukseen?
proGoalie88 1 year ago
Täytyy sanoa että olen "harmistunut" nuiden ylen esimiesten nihkeilystä kaikkea mukavaa kohtaan. Lähetys on jätetty arenaltakin pois joten sen joutuu kuuntelemaan youtubesta. Miksi ihmeessä tuollaista nihkeilyä pitää rahoittaa verorahoilla ja lupamaksuilla?
Burner11111 1 year ago 3
Ei helkkari miten tiukkapipoista sakkia nuo Ylen esimiehet. Siellä saa varmaan aivastamisestakin huomautuksen?
Hermesfani 1 year ago 2
Ylen natsit saatana, harkitsi vielä jatkotoimenpiteitä. Mitä vittua?
turreu 1 year ago
Tää on tosi ihana!!!
elina976 1 year ago
Kalja-ankkuri sai potkut muttä lätkäsäänlukija ei saa? Kyllä Yle nyt eriarvoistaa työntekijöitään kovasti.
MrJarskaaja 1 year ago
kuka helvettiä kiinnostaa merisää?
Oaklley 1 year ago
@Oaklley Silakoita
Lampardi 1 year ago
This has been flagged as spam show
@Oaklley Silakoita
Lampardi 1 year ago
Vastaa tähän videoon... Ja ehkä haukia
Lampardi 1 year ago
heheee!!! hyvä hyvä!!! ihan parasta!! toivottavasti näitä rupeis satamaan lisää pikku hiljaa! suomi on niin daiju maa huumorin kanssa et oikein hävettää.. jopa ulkomailla nauretaan meidän jäykkyydelle ja se on ihan oikein!! vois jopa sanoa, että on yleissivistävää tutustua ulkomaiseen mainostarjontaan esim hauskojen mainosvideoiden kautta.. näkee vähän mitä muualle päin maailmaa mediassa tapahtuu..
supakimmo 1 year ago 11
Tylsää kuunneltavaa......
RussiaVFinnland 1 year ago
Asiaa! Tätä olen pitänyt aina maailman tylsimpänä radio-ohjelmana ja en ymmärrä ollenkaan täällä sisä-suomessa asuvana, miksi meille pitää kertoa "hanko-nahkiaisen" merivedenlämmöt, yms jonniin joutavat paska tiedot. Varmaa toimittajakin vittuuntui vihdoinkin tähän mantraan.
alkoholistinelamaa 1 year ago
Ihan helvetin hyvä, mitä ne tämmöisestä jaksaa tuossa jähmeässä putiikissa pauhata. Voi helvetti YLE, oikeasti?
Muutenkin kiekkokierroksella tämä Merisää on yksi helvetin vitsaus.
Jagemon 1 year ago 13
Kai se kipparin vika on jos karille rysäyttää jääkiekkotuloksen takia. Tarvitseeko kaiken olla aina niin vakavaa?
carrfin 1 year ago
Kummako ei saapas heilunu, olihan tuo nyt todella mautonta ja tarpeetonta!
Sarkasmi.
Qkkel1 1 year ago 2
...siis tästäkö Yle taas ottaa hernettä nenäänsä? :D
Siis hei come on! Mukavaa kevyttä läppää, mitä ei edes välttämättä huomaa jos ei ole skarppina.
Teemuslayer 1 year ago 4
Ihan paras! Ei oo mitään puuduttavampaa kuin merisää.
Hyvä vaan että testaa onko kuulijat skarppeina.
LooseEndsTiedInKnots 1 year ago
@LooseEndsTiedInKnots Niin varmaan se on sinulle puuduttavaa, jonka ei tarvitse merenselillä laskella ja nostella rysiä. Kaikille KAIKKI radio- ja tv-ohjelmat eivät ole pelkkää viihdettä, miten se on niin vaikeata käsittää. Pyhitetään edes viranomaistiedotukset asiaohjelmiksi, jooko?
Jusarius83 1 year ago
@Jusarius83 Olisko mitenkään mahdollista jos näinä päivinä tulis MERISÄÄ vaikka 5minuuttia myöhemmin, eikä kesken otteluselostusten!! ONKO SE RYSÄN NOSTO TODELLA MINUUTEISTA KIINNI???
tanjamarihiltunen 1 year ago
@tanjamarihiltunen Voih, onhan se mustan kumilätkän perässä luistelemisen selostamisen kuunteleminen tärkeämpää kuin merisää, totta kai. Oletko ikinä ajatellut, ettei merillä ole koko ajan aikaa olla radion ääressä kuuntelemassa, milloin lätkäpojat lopettavat leikkinsä? Tietty kellonaika takaa sen, ettei tarvitse käyttää aikaa radion ääressä päivystämiseen, koska muutakin työtä todellakin on.
Jusarius83 1 year ago
@Jusarius83 En missään vaiheessa ole sanonut, ettei merisää olisi tärkeä! Tottakai se on tärkeä niille ketkä siellä merellä ovat! Mutta onko sen pakko tulla JUURI samalla kun kiekko on meneillään? Monesti ei ole kuin muutamasta minuutista kiinni! Kerran oli tilanne päällänsä ja kesken lauseen tuli ... merisää. Toiseksi, otan suoran lainauksen carrfinilta: Kai se kipparin vika on jos karille rysäyttää jääkiekkotuloksen takia. Tarvitseeko kaiken olla aina niin vakavaa? (ei tästä kantsi kinata)
tanjamarihiltunen 1 year ago
Voihan myös olla, että YLE sai tästä uusia kuuntelijoita... Kantsis yleisradion myös ajatella siltä kantilta...
tanjamarihiltunen 1 year ago
@tanjamarihiltunen Kyse on periaatteesta. Uutiset ja viranomaistiedotteet hoidetaan jämptisti ja tiukan asiallisesti uskottavuuden säilyttämiseksi. Muuten voidaan sitten olla "niinkuin Ellun kanat". Viihdettä ja urheilua vaikka 95 % sisällöstä, kuten se melkeinpä nykyään on. Olen edelleen sitä mieltä, että tietyt tiedotteet on tultava minuutilleen aikataulussa, riippumatta jääkiekko- tai kenguruitten kanoottikäsipallo-ottelun vaiheesta.
Jusarius83 1 year ago 2
Comment removed
Varaani 1 year ago