@LiNTuMies5 nelitahtimoottoreissa on venttiilit joiden kautta seos tulee sylinteriin ja toiset venttiilit mistä pakokaasut lähtee ulos sylinteristä. yleensä venttiileitä on 2-4/sylinteri. OHC(Overhead CamShaft) on nokka-akseli, jota sylinterit pyörittää. OHC on sama ku SOHC eli Single Overhead CamShaft. On olemassa myös DOHC mikä tarkoittaaa DualOHC, eli tällöin nokka-akseleita on 2kpl.
Turha lähteä yleistämää ammattikouluissa kun sattuu olemaan vähän muitakin aloja kuin autonkorjaus, heitä vain se perus lukiolais emoletti rullalle ja lähde ottamaan vähän sidukkaa ku ette muuhun pysty, sad but true.
kyl mä sanon et amikset on niin fanaattisia noista autoistaan et ei voi muuta kun nauraa. Niin saatanan lapsellista touhua. Suomessa on nopeusrajoitukset siks että niitä noudatettaisiin. Ja 90% kaikista tyhmistä onnettomuuksista on just tällasten amisten syytä. Vitun kakarat, kasvakaa aikuisiks
Niimpä, vaikka siinä ei edes oo hyrskytintä. Täysin ruuvvaamaton ja sanoo vaan että hyrsky hyrsk. Ja valitettavasti me ollaan jo eellä. Tunnen suurta myötähäpeää :;D
Ei nyt muuta, mutta amikset ilmeisesti luulee että nämä kossusierrat ja bemarit tippuu taivaasta joista ne väittelee. Ne kun ovat tekniikaltaan kaikkine venttiilineen ja turboineen puhtaita insinöörien luomuksia kummatkin. Ja sitten vihataan insinöörejä :)
00:07 Aika randomin näköne
sakuthekyosho 2 months ago
mikä on intelkuureli?
ShinobIHunteR666 6 months ago
@ShinobIHunteR666 tietokoneosa.jpg
theeeme 3 months ago
voi voi.. ei tiedä ees mistä puhuu:D
kipe89fin 7 months ago
Onneks löysit koneeltas lojumasta ja laitoit tänne. Mitä elämä olisikaan ilman tätä? :D
HuutavaOrgasmi 8 months ago 4
tää jätkä on legenda jo eläessään :)
mxu79 9 months ago
25 tyyppiä ei oo pärjänny vakiocossulla, kevyitä huoria.
Perastor 10 months ago 3
Kuuluu vaa että hyrsk hyrsk :D :D
Ei helvetti tälle ei voi lakata putoilemasta.
sfprivateer 10 months ago
vssssstt- pspsps
hostiMATE 11 months ago
fsssssst pftftftft
Porkkana89 1 year ago
vittu tajuis autoista enempi ni kyl varmaa repeis enempi :DDD (15v vasta)
Kaljaukko 1 year ago
kellään sitä alkuperäistä pidempää versiota?
juippi 1 year ago
Ei herra jumala saatan sentään :D
tudarocki 1 year ago
ei tälle voi muutaku nauraaa
pervoremix 1 year ago
@LiNTuMies5 nelitahtimoottoreissa on venttiilit joiden kautta seos tulee sylinteriin ja toiset venttiilit mistä pakokaasut lähtee ulos sylinteristä. yleensä venttiileitä on 2-4/sylinteri. OHC(Overhead CamShaft) on nokka-akseli, jota sylinterit pyörittää. OHC on sama ku SOHC eli Single Overhead CamShaft. On olemassa myös DOHC mikä tarkoittaaa DualOHC, eli tällöin nokka-akseleita on 2kpl.
saeccify 1 year ago
Mikä on 16 venttiilinen ohc? :D
LiNTuMies5 1 year ago
valitettavasti me ollaan jo eellä
finkako86 1 year ago 10
kahen litran ohc turpo kolmosen kautta nelosen pualtimella sierra jättää sen
93bumba 1 year ago
@93bumba oohoocee. ja se on TURBO eitä turpo vitun säkki
Totatu2 1 year ago
@Totatu2 se on och turpo ja oo sinä hiliaa ku et kuitenkaan tiiä asiasta. vitun muovipussi. :)
93bumba 1 year ago
@93bumba Haista sinä paska sinisellä uulla :D
Totatu2 1 year ago
@Totatu2 oot nähtävästi valmis toteuttamaan sen paskan sinisellä uulla? huomaa sun kivesten kallistuskulmasta!
93bumba 1 year ago 2
mitenniiii amiksiiiii
TheMoeva 1 year ago
3,6!
ghui6 1 year ago
Saatanan amikset -.- lol
FlashBoyFool 1 year ago
"lyödäänkö v8 tulille?" ykskää noista ei oo v8...
lottopotti4 1 year ago 6
@lottopotti4 kyllä toi bemari tos on v8... kuuntele 0:40 eteepäi...
DjJerSki 1 year ago
@lottopotti4 Tuo BMW on V8..
KaBaTaaki 1 year ago
Helsinkiläiset taas puhuu autoista
r1ch4rdg3r3 1 year ago
fsyiiit psihyhyhyhyhyhy
huuperi 1 year ago
Intelkuurel :D
ariathon 1 year ago 6
charbu86, hankkiudut videosta eroon laittamalla sen tänne? kukas sää noista jätkistä olet?
sikapena 1 year ago
Hyrskyn hyrskyn.
Pahnaperse 1 year ago
LEGENDA :D
PeugeotPvMonkey 1 year ago
No kai nyt kännissä irtoo vaikka millasta paskaa
chvyant 2 years ago
Vittu mitä helvetin Juntteja :D
Finland133 2 years ago
valitettavasti me ollaan jo eellä.... kyllä
TheReJr 2 years ago 5
0:21 :D:D:D:DD lol vähä urpoja
kaltszu 2 years ago
"mikä saatanan mopo siellä" :D
vitunolo 2 years ago
interkuurel
zndxxx 2 years ago
kattokaa tuo "amis-ismo laittaa veekasin tulille" siin on tätä samaa läppää ja helvetin hauska video :D
refridgeratorimation 2 years ago
vakio vakio XDXD
GrazyGuy93 2 years ago
This has been flagged as spam show
EI WITTU MIKÄ URBO!!!!
jarppis 2 years ago
ei helvetti tää on hyvä_D:D
router1337 2 years ago
valitettavasti me ollaa jo eellä!
:DD intelcoorel, aivan vakio
ledari 2 years ago 10
This comment has received too many negative votes show
0:56 mies vähän pilves
GreedyAssassinZ 2 years ago
kaikki respecti noille jätkille
cockerel95 2 years ago 4
hyrsk hyrsk :)
megajoujou 2 years ago
Missä tämä on kuvattu, maksan vaikka rahaa että nään nämä amikset livenä. Ei saatana MADE MY DAY!
judeeep 2 years ago 14
fsssssssssst phiihihihiih, fssssssssssst phihihihii, fssssssssssssst phihihihihi
Nikoj00 2 years ago 93
vitun amikset...
anusaukko444 2 years ago 6
Lippis amis-kulmassa ;D
tonezia 2 years ago 6
This has been flagged as spam show
Missä helvetin 'amis-kulmassa', ehkä kaksi parin vuoden aikana vastaan osunut :D
LigalosCo 2 years ago
Ai että mikä amis-kulma? :D
Katsos poika videoo ja opi....
tonezia 2 years ago 6
"Intterkuurel" :D
PhotoGalleria 2 years ago 5
Sitk ku vedetään siihen hyrskytin kylkeen, nii kuuluu vaan "hyrskyn hyrskyn" :D:DDD
lightyellowcarrot 2 years ago 21
turpo intter kuurel :D
Karvasukka13 2 years ago 13
valitettavasti me ollaan jo eellä
azatikru 2 years ago 13
JA JÄÄÄ
emultia 2 years ago 6
valitettavasti me ollaan jo eellä!
JeKkUJeEsUs 2 years ago 5
This has been flagged as spam show
Btw oon ite käyny Amiksen,Koneistajan linjan et tiiän ettei kaikki tod oo auto friikkei..Kuhan pistin kommenttii huvittuneena...
Makaronimano 2 years ago
on tällä pätkällä katsojia jumankauta!
alpinweiss 2 years ago
turpa kii molemmat
Sekä amiksista että lukiolaisista löytyy näitä autofanaatikkoja :D
legendapoju22 2 years ago 16
This has been flagged as spam show
Noil salee kesto Stondikset ku jauhaa autoista ja niitten vitun makeista Turboista 24/7..Who Cares?!Mielummin pokailen muijii ja pidän hauskaa frendien kaa ku dokaamas oon.Mut Amikset o Amiksii..Sad but true!
Makaronimano 2 years ago
Turha lähteä yleistämää ammattikouluissa kun sattuu olemaan vähän muitakin aloja kuin autonkorjaus, heitä vain se perus lukiolais emoletti rullalle ja lähde ottamaan vähän sidukkaa ku ette muuhun pysty, sad but true.
antisankari15 2 years ago
sä mitää muijii saa
bissemies 2 years ago
oiskohan jannut kalajoella hiekkasärkillä. Passais maisema ja murre
lehtimarssinen 2 years ago
"kolmepistekuus.. kolmepistekuus, VAPARI VAPARI! " : :D:D: :D: D:D
Jessori 2 years ago
inttelkuurer :D :D
legendapoju22 2 years ago
vitun puhina ku näyttää jo loppuva ja sitte pistääki vielä täpillä :D
suxn 3 years ago 6
Hahahahha :))) joo kolmas suhina tulee ihan viimisillä :-D
sunkka09 3 years ago
kyl mä sanon et amikset on niin fanaattisia noista autoistaan et ei voi muuta kun nauraa. Niin saatanan lapsellista touhua. Suomessa on nopeusrajoitukset siks että niitä noudatettaisiin. Ja 90% kaikista tyhmistä onnettomuuksista on just tällasten amisten syytä. Vitun kakarat, kasvakaa aikuisiks
legendapoju22 3 years ago
tämä on rautanen pätkä,
missähän päin Suomea kuvattu.
kuulostaa pohjosen murteelta...
mosku 3 years ago
Tästä on tullu kyl legenda :D
Ewawillew 3 years ago 11
Valitettavasti mul o bemmii uuet kummid.
gldphish 3 years ago
On ruma poika kyl!
Deat87 3 years ago 4
lol lol
oulukarhu 3 years ago
VVVVVST-SHSHSHSH
Ahnzky2 3 years ago 11
Toi INTTELKUURER repäisee joka kerta.
haha4000hoho 3 years ago 4
Voi vittu mikä nuija!!!!
masitaly511 3 years ago 4
onneksi bensa kallistuu.
rapulanaimo 3 years ago 33
Haha, repesin aika hyvin, ihan oikein tollasille :)
Paranoxius 3 years ago 2
valitettavasti rintalan toni oli mun kans samassa koulussa ;D
Jakestation 3 years ago
"Hyrskytin vedetää kylkee nii kuuluu vaa että hyrskytihyrskyti" EI VITTU :DD
Samix933 3 years ago 3
Juntit............ -.-
k0mpassi 3 years ago 2
vitun juntit
purjoperse 3 years ago 2
VSSSSSST-pfpfpfp
TeroDahl 3 years ago 5
Tää on hyvä kattoo aina ku on huonopäivä....
empit 3 years ago 5
aivan loitava video :D
Juki8 3 years ago
Vsssst-pfpfpfp, lol
Lookkino 3 years ago 5
melkein kuulosti turbolta
MeitsiDikkaa 3 years ago
mitä vittua meinasko iha että vakio cossulla 6.4s 0-100?
refridgeratorimation 3 years ago 8
Niimpä, vaikka siinä ei edes oo hyrskytintä. Täysin ruuvvaamaton ja sanoo vaan että hyrsky hyrsk. Ja valitettavasti me ollaan jo eellä. Tunnen suurta myötähäpeää :;D
jebitsu 3 years ago 3
No voi vittu xD
poopottaja 3 years ago
Tuo sierra tuolla taustalla ole ainakaa cossu
Savukoski 3 years ago 6
lyyäänkö veekasi tulille.
jeppekoira3 3 years ago
loistava editointi. toivon tekijälle uraa amishuumorin parissa.
Bmeson 3 years ago 9
Vsssst-pfpfpfp
Limukone 3 years ago 6
Hyrskyn hyrskyn.
Kenttiristi 3 years ago 7
Ja sitten ne sanoo et hevarit hävettää :D Voisin sanoa että jos tossa on suomen tulevaisuuden toivot niin muutan ruotsiin :D
Deimiond 3 years ago 22
ja jää
lankinen 3 years ago
vitu juntit :D
kiichy 3 years ago
ei vittu :D tälläne amistelu pitäis nähä livenä :D
hupspuuppa 3 years ago 66
@hupspuuppa etkö oo nähny? oot jääny paljosta paitsi
makezeda 1 year ago
Kuuluu vain että hyrskyt, hyrskyt!
- JEP!
cookiesandcartoons 3 years ago 15
VALIITETTAVASTI ME OLLAAN JO EELLÄ!
availablename12 3 years ago 21
Sierrat jättää:D
100crazy93mike93 4 years ago
Jätkä harjotellu ohjekirjast koneen tiedot :D
Markus1122 4 years ago 17
This has been flagged as spam show
Niin no päin helvettiä, Sierrassa on OHC kone niin ku hän sanoo, mut sit hän väittää että Sierran koneessa on 16 venttiiliä, hah, naurettavaa.
MiksuLupO 4 years ago
This has been flagged as spam show
cossu sierrassa on 16venttiilinen DOHC,että otappa asioista selvää ennenku tuut pätemään.
peltzie36 4 years ago
on, mutta kaverihan puhuu videossa koko ajan OHC:sta, eli väärin.
nitrobasez 3 years ago 13
:D sierra jättää
Oistinen 4 years ago
Sisäsiittoisuuden lopputulos
royoki 4 years ago 22
HEHA :D
EbnoC 4 years ago
Intterkuureli!!
vasilip 4 years ago 18
Primustako tuolla taustalla soi? :D
M3553N01R 4 years ago
*reps* vittu vaan xD xD xD
tuta1991 4 years ago
Valitettavasti me ollaan jo eellä
spookyboo1 4 years ago 12
hahaha,repes perse :D
postiosmo 4 years ago
intercoorel
Slaygee 4 years ago 10
Valitettavasti me ollaan jo eellä.
nohaloo 4 years ago 11
Hävettääkö?? By-hyy
Valtsu1975 4 years ago
tää on kyl ihan uskomaton pätkä :D ei muuta kun fyiiiiiiii-fyfyfyfyfyy ja hyrskyn hyrskyn
mickke 4 years ago
2 litranen turbo 16venttiilinen "itnttercooler:D" 204heppaa eikä oo ruuvvattu yhtää saa olla aika kova vakio bemari jos vetää eellä :REPS
ladamies1 4 years ago 12
ja tietoo löytyy..... hahaaa AmIs
Kapanaattori 4 years ago
Tää on ehkä kaikista kovin amis pätkä mitä on.
hesusiili 4 years ago 13
#team-released
romme8 4 years ago
wuuuu ZIZIZIZIZ! wuuuu ZIZIZIZI! xD
rankaasia 4 years ago
amis :D
artsibundo 4 years ago
Ihan paras!
hesusiili 4 years ago
16 venttiilinen turbo
farmoshi 4 years ago
plX
vozERi 5 years ago
tää on paras!! jaksaa naurattaa vaik oma mutsi kuolis:D
makee lippis ja tukka! äiskä leikkas:D
iiivari 5 years ago
Ei niit vissii täält juutuupist saa avina ladattuu. :o
charni86 5 years ago
flv:nä saa ladattua, kääntämällä jollain softalla saa aviks
maccelicco 3 years ago
tääo vitu hyvä mutta en saa .avina millää koneelle perkele
tumeta 5 years ago
voi vittu miten surullista että joidenkin vapaa-aika on oikeasti tälläistä
cmdrcool555 5 years ago 13
"lyyäänkö veekasi tulille!? lyäänkö"
redeemer665 5 years ago
näähä selittää iha tulessa
t0sku 5 years ago 2
tätä on taas haettu! tää on varsinainen klassikko.
esalphamale 5 years ago
Ei nyt muuta, mutta amikset ilmeisesti luulee että nämä kossusierrat ja bemarit tippuu taivaasta joista ne väittelee. Ne kun ovat tekniikaltaan kaikkine venttiilineen ja turboineen puhtaita insinöörien luomuksia kummatkin. Ja sitten vihataan insinöörejä :)
Jupitereight 5 years ago 10
Legenda
huora5000 5 years ago
.D
mohkof 5 years ago