Tätä en pysty kuuntelemaan kyynelittä, isä on mennyt pois jo aikaa sitten, hoivatkaa te , joilla on vielä mahdollisuus ja kunnia...kauniit ja arvokkaat muistot !
aivan sanattomaksi jää kyllä!! Ei voi kuin kiitollisin mielin ajatella niitä nuoria miehiä jotka kuoli ryssän aseen edessä, mutta vittu suomalainen ei kotiansa suojelematta jätä! Syvä kiitös veteraaneillemme ja sinulle dimapez!
@KarMikko pahoitteluni, en ole varma lähteestä josta olen kuvan alunperin löytänyt, mutta tavallisesti olen pitänyt huolen että lähde mainitsee kuvien olevan Public domainin alla ennen kuin olen käyttänyt niitä, vielä kerran pahoitteluni.
@erkki5152 moni taisteli vastoin tahtoaan hyökkäysvaiheen aikana, ja moni lähti käpykaartiin perääntymisen alkaessa, mutta jos sotilas taisteli edes kerran Suomen puolesta, on hän ansainnut siitä kiitoksen, historialliset dokumentit ovat kiistatta osoittaneet että kesällä 1944 Neuvostoliitto tähtäsi Suomen armeijan täydelliseen murskaamiseen ja Suomen miehittämiseen, Tali-Ihantalan ja Ilomatsin taisteluiden torjuntavoitot pelastivat Suomen ja kiitos siitä kuuluu veteraaneille.
Voi vain ihmetellä sitä mistä löytyi ne viimeiset voimavarat suurhyökkäyksen torjumiseen. Luojan kiitos että Saksa auttoi meitä, mutta tosiasia on että itsenäisyyden voittivat suomalaiset itse. Kaikille veteraaneille syvä kumarrus ja kiitos raskaammasta taipaleesta kuin olisi kenellekkään suotava.
@erkki5152 Suomalaiset eteni vapaaehtoisesti kunnes vanha raja tuli vastaan, sitten pakotettiin pistooliila uhaten etiäpäin. Niskottelijat vietiin saunan taakse. Kyllä, tätä valitettavasti tapahtui myös suomalaisten puolella.
dimapez: vad vill du veta? Har jag uppfattat dig rätt att din farfar var tre år när hans pappa dog där... ?Hur gammal är du? Känns att vi inte pratar om samma saker... Jag pratar om "sotaveteraaner" som fortfarande finns några kvar i finland... som var DÄR...när det gällde!!
@SuperSirken I am 20, my swedish is lousy at the best, what I wanted to say was " give my thanks to your father, my fathers' father was 3 when his father died in Karelia", he died while liberating his very home province Karelia, I'm eternally grateful for everyone who fought for Finland in 1941-1944, esspecially since I'm going to carry my grandfather to his last restingplace this thursday, in Karelia not even 20km from border we share with Russia.

MrVenetin 5 days ago
hyvää itsenäisyyspäivää!
goda självständighetsdagen!
Happy Independence day!
dimapez 2 months ago 3
Antakaa riittävä kunnia viimeisille Veteraaneille. Ilman Heitä ei olisi meitä.Lapset ja lastemme lapset,meidän on maa. Meidän vuoromme on.
24680MEify 2 months ago 2
Comment removed
KarMikko 5 months ago
Himmetä muisto ei koskaan saa!
sURESHOT1351 9 months ago 3
Iänaikainen kiitos ja kunnia sotiemme veteraaneille.
Me nuoremmat emme ikinä pysty maksamaan velkaamme heille.
Tounushi 10 months ago
Mahtavaa että saatiin tämmöinen tänne!
Kunnia Veteraaneille hei!
P4velman 1 year ago
ei itketä kuvasta ISÄNMAAN PUOLESTA VELJET.!!!
v11n1man 1 year ago
aivan sanattomaksi jää kyllä!! Ei voi kuin kiitollisin mielin ajatella niitä nuoria miehiä jotka kuoli ryssän aseen edessä, mutta vittu suomalainen ei kotiansa suojelematta jätä! Syvä kiitös veteraaneillemme ja sinulle dimapez!
magemaatikko 1 year ago
Tää on sitä mistä meidän nuorempien pitää osata jotain kunnioittaa''''''muistetaan!!!!!!!
kunnioittaja 1 year ago
Tämä on muuten minun kuvaama kuva Nastolan Kalliojärveltä ja luvatta olet sen Vastavalosta ladannut.
Olkoon kuitenkin esillä veteraanien kunniaksi kun kuva sopii kappaleen tunnelmaan.
Olipa yllätys törmätä tähän.
KarMikko 1 year ago
@KarMikko pahoitteluni, en ole varma lähteestä josta olen kuvan alunperin löytänyt, mutta tavallisesti olen pitänyt huolen että lähde mainitsee kuvien olevan Public domainin alla ennen kuin olen käyttänyt niitä, vielä kerran pahoitteluni.
dimapez 1 year ago
Paljon veteraaneja oli taistelemassa pakosta, silloin ei puhutu sankareista.
erkki5152 1 year ago
@erkki5152 moni taisteli vastoin tahtoaan hyökkäysvaiheen aikana, ja moni lähti käpykaartiin perääntymisen alkaessa, mutta jos sotilas taisteli edes kerran Suomen puolesta, on hän ansainnut siitä kiitoksen, historialliset dokumentit ovat kiistatta osoittaneet että kesällä 1944 Neuvostoliitto tähtäsi Suomen armeijan täydelliseen murskaamiseen ja Suomen miehittämiseen, Tali-Ihantalan ja Ilomatsin taisteluiden torjuntavoitot pelastivat Suomen ja kiitos siitä kuuluu veteraaneille.
dimapez 1 year ago 7
Voi vain ihmetellä sitä mistä löytyi ne viimeiset voimavarat suurhyökkäyksen torjumiseen. Luojan kiitos että Saksa auttoi meitä, mutta tosiasia on että itsenäisyyden voittivat suomalaiset itse. Kaikille veteraaneille syvä kumarrus ja kiitos raskaammasta taipaleesta kuin olisi kenellekkään suotava.
Aakkima 10 months ago
@erkki5152 Suomalaiset eteni vapaaehtoisesti kunnes vanha raja tuli vastaan, sitten pakotettiin pistooliila uhaten etiäpäin. Niskottelijat vietiin saunan taakse. Kyllä, tätä valitettavasti tapahtui myös suomalaisten puolella.
valmiustila 3 months ago
MAHTAVAA KIITOS!!!!
TheJouni62 1 year ago 3
dimapez: vad vill du veta? Har jag uppfattat dig rätt att din farfar var tre år när hans pappa dog där... ?Hur gammal är du? Känns att vi inte pratar om samma saker... Jag pratar om "sotaveteraaner" som fortfarande finns några kvar i finland... som var DÄR...när det gällde!!
SuperSirken 1 year ago
@SuperSirken I am 20, my swedish is lousy at the best, what I wanted to say was " give my thanks to your father, my fathers' father was 3 when his father died in Karelia", he died while liberating his very home province Karelia, I'm eternally grateful for everyone who fought for Finland in 1941-1944, esspecially since I'm going to carry my grandfather to his last restingplace this thursday, in Karelia not even 20km from border we share with Russia.
dimapez 1 year ago 5
Kunnia veteraaneille. Lakki päästä vain, kunnioitetaan veteraanejamme, koska ilman heitä. ei olisi ehkä meitäkään
Zavren 1 year ago 11
Sanattomaksi tässä jää... Lakki, päästä!
jouhann 2 years ago 31
Loistava kappale!
Kunnia Veteraaneille!!!
EWAN187 2 years ago 27
Ryser varje gång jag lyssnar.. FANTASTISK!
Tror inte jag nångång kunnat lyssna utan tårar..
Min pappa var där...
SuperSirken 2 years ago 16
=,)
MrEagle2010 2 years ago 8