Älkää hyvät ihmiset menkö siihen lankaan että syytätte noita poliiseja tästä hommasta. Kyllä ne käskyt ovat tulleet joltain pampulta jolle korruptiopuheet ovat osuneet liian lähelle omaa nilkkaa...Jos ei käskyjä tottele tulee kenkää perseeseen ja toinen poliisi tilalle.
Mediassa arvostellaan kyllä korruptiota, vaikka media tunnetusti pitää yleistä linjaa poliisin ja valtiojohdon ohjurina. Ihminen, joka on saanut asiasta tarpeekseen, ja haluaa ilmaista mieltään, häädetään täysin laittomasti, vailla perusteita. Silti houraillaan sananvapaudesta. Tästä voi vetää johtopäätöksen; korruptio on koko johtavan elimen tiedossa, hyväksyttyä, ja kaikkia ylempiä tahoja koskettavaa. Mediassa tuodaan julki vain jäävuoren huiput, silloin kun tarkotuksena on häätää ei- toivottu
Tässä näemme miten suomen poliisi rikkoo lakia jota heidän pitäisi valvoa ja täysin korruptoituneiden poliitikkojemme suojeluksessa, ilman minkäänlaista pelkoa joutua vastuuseen viranomaisina tekemistään rikoksista.
Maamme on hyvin sairas demokraattisen oikeusvaltion irvikuva.
Kyllä pisti vituttamaan kyseinen video. Olen aikaisemmin pitänyt Suomen Poliisia ammattitaitoisena organisaationa, jonka tehtäviin kuuluu kansalaisten suojeleminen, mutta ilmeisesti mielivaltainen vapaudenriistokin on heidän toimintatapojensa mukaista. Helsiongin poliisi ilmeisesti ei piittää kansalaisista. Täällä Savossa tuntuu poliisit jopa asiansa osaavan.
miten muka he olisivat yhtään sen parempi ihmisiä kuin me muut kansalaiset?
Heillä on suurempi riski hairahtua koska he voivat hyvinkin helposti käyttää asemaansa väärin.Miten on mahdollista että tämä poliisi selvisi ehdonalaisella joka houkutteli alaikäisen luokseen virkamerkin avulla,juotti sammuksiin,raiskasi,kuvasi ja laittoi kuvat vielä nettiin????
Poliisit selvästi sortuivat virkavirheeseen, ja tästä pitää Sihvoselle antaa asianmukainen hyvitys. Eivät kaikki poliisit ole kusipäitä, mutta harmittavan moni.
Suomessa saa kuka tai ketkä tahansa ilmaista mieltään jos siitä ilmoittaa 5 tuntia aikaisemmin kaupungille ( perustuslaki ) valitettavasti poliisiviraiomaiset eivät tiedä tätäkään, Sihvonen oli ja on ilmoittanut mielenilmaisustaan mutta poliisi yrittää estää sen.
Kuvitteletko eläväsi muka jossain oikeusvaltiossa, jossa viranomainen kohtelisi kaikkia kansalaisia tasapuolisesti? Ei tämä nyt sentään mikään Sveitsi ole.
ihan mielenkiinosta.. miten nyt kun poliisi ei noudata lakia työssä.. onko hän silloin yksityis henkilö jolla on poliisin uniformu.. koska poliisi mun mielestä pitää totella lainmukaan.. sillon ku ne rikkoo lakii ne ei oo poliiseja vaan yksityis henkilöitä... mihin on kadonnu järki suomen poliisilta
jos tonne sais yhden lainopillisen (asianajajan) joka kerois meille et mikä on suomen lain mukasta ja mikä ei ni sit ku poliisi tulis ni se vois kysyy poliisilt mitä ne tekee. sillon ne olis kusessa koska ne ei voisi mitenkää järkevästi perustella tota tekoa.
No joo ja ei, Poliisin väkivaltainen vastustaminen on laitonta :D Mutta sitten, jos ne käyttää liiallista voimaa ja pidätys on perusteeton, niin ihan rauhassa, kunhan et vahingoita, vain laitat maahan ja pidät lukossa. Ei saa tulla fyysistä vahinkoa.
Mitä hyötyä on hallinnosta ja virkakoneistosta joka pelaa kaiken päättäjien omaan pussiin?? Uskoisin että Markon poistaminen mieltä osoittamasta on tarkoitus estää kansaa jälleen heräämästä todellisuuteen.. Mitä siitäkin tulisi jos mielenosoitus laajenisi ja totuus tulisikaan ilmi? Noh.. Poliitikot menettävät hulppeat etunsa ja fyrkkansa sekä asemansa. Tsemppiä Marko!! Sulla on munaa tehdä se mitä muut ei kehtaa! Hallinto ja virkakoneisto täällä määrää, ei kansa!
Mediapimento markon nälkälakon ympärillä kertoo karua kieltään siitä, miten keskittynyttä tiedonvälitys Suomessa on. Iltalehdessä pieni juttu, jossa annettiin hyvin epämääräinen kuva Markon motiiveista, pohjavesien myymisestä ei mainittu sanallakaan.
Onneksi on vapaa netti - vielä. Nyt täytyy olla hereillä, näyttää päättäjille että valta kuuluu yhä edelleen kansalle. Ei voi vain katsoa sivusta, kun maamme muutetaan Pohjois-Koreaksi.
Naamakirjassa asiaa voit edistää liittymällä kannatusrymään "Support Marko Sihvonen". Loggaa sisään ja hae ryhmä, nälkäinen esitaistelija tarvitsee sielunravintoa Arkadianmäen selätykseen!
Todella sankarillista toimintaa poliiseilta, onneksi ei tarvinnu armeijaa kutsua paikalle sen verran vaarallisen oloinen tilanne ja ihan neljällä autolla selvisivät.
Viesteihin vastataan jatkossa satunnaisesti. You Tube palvelu rivittää annettuja vastauksia valitettavasti väärään järjestykseen joten samoja vastauksia joudutaan kirjoittamaan jopa 3 kertaa.
Minä olisin mieluusti kuullut selkeitä perusteluita ottaakseni kantaa puolesta tai vastaan. Asia sinänsä on hyvä, mutta valitettavasti sekä tässä että toisessa videossa ei puhuta asiasta vaan asian vierestä. Tässä ja toisessa videossa puhutaan enemmän siitä, kuinka poliisi toimii väärin, ei siitä, mikä eduskunnasta tekee korruptoituneen.
Siitä huolimatta Marko esiintyy hyvin, joten lisää odotellessa...
Lehdistötiiedote löytyy netistä, kaikkea ei voi videolle mahduttaa. Voi hakea myös Googlesta infoa sanalla vaalirahoitus (oli kyllä asia tapetilla koko viime syksyn). Rahaa virtasi yrityksiltä ja liikemiehiltä puolueille ja samaan aikaan puolueet eivät puuttuneet näiden rahoittajien ylläpitämiin epäkohtiin. Ei vaan puhuttu mediassa siitä mitkä oli vaalirahoituksen brutaalit seuraukset oikeusturvalle ja kansalle.
Mikä olisi se tärkeämpi asia? Korruption seurauksena Suomi ei kunnioita ihmisoikeuksia eikä kansalaiset saa oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä... Onko todellakin mielestäsi henkilö joka nostaa epäkohtia esille "häirikkö" ja poliittinen poliisivalta joka sortaa perusoikeuksia "sankari"? Laillisuuden tarkastelun kannalta sankari tässä on kiistatta Marko. Poliisi sekä eduskunta on häpeäksi globaaleille perus- ja ihmisoikeuksille. T:HRF
lain mukaan poliisi voi ottaa talteen henkilön, joka on vaaraksi itselleen tai muille. Nälkälakko on pahimmillaan hidas itsemurha, poliisi teki oikein.
Poliisi EI noudattanut lakia eikä kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia. Poliisin teko oli vastoin sananvapautta.
Poliisi ei ottanut Markoa talteen vaan heitti autoon ja vei pois presidentin ja kansaedustajien silmistä. Marko vapautettiin sanoilla jos hän "pitää turpansa kiinni ja poistaa asuntovaunun".
Sivistysvaltiossa kylähulluilla ja muillakin on oikeus mennä mekastamaan eduskuntatalon eteen, samoin kuin tehdä kirkkomusiikilla säestetty Youtube-video.
Sen sijaan sivistysvaltiossa poliisilla ei ole oikeutta puuttua mihinkään sen perusteella, että "heidän mittansa on tullut täyteen". Julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin, eikä poliisien ailahtelevaan "mittaan".
Tässä silti rikottiin suomen perustuslakia.. oli sitten vain toinen puoli kakusta tai ei. Sihvonen ei kuitenkaan näytä olevan vaaraksi kellekään, ja paikalta poistaminen ei ole tarpeellista.
Taitavat poliitikot olleet asialla, soitelleet poliisille, kun vatuttaa kuunnella korruptio-vastalauseita. :p
Sihvonen sanoi jotakuinkin, että "Älä vittu väännä mun kättä" ja "Osaan mä itekin kävellä, saatana". Tosin poliisi-sedän tarkoituksena oli vain poistaa hänet väkivalloin paikalta.
tarpeetonta voimaa? kyl tuo urpo mun mielestä ite rimpuilee vastaan :D
8palli 1 year ago
Älkää hyvät ihmiset menkö siihen lankaan että syytätte noita poliiseja tästä hommasta. Kyllä ne käskyt ovat tulleet joltain pampulta jolle korruptiopuheet ovat osuneet liian lähelle omaa nilkkaa...Jos ei käskyjä tottele tulee kenkää perseeseen ja toinen poliisi tilalle.
ekku1979 1 year ago
@ekku1979 ja mitäs teet ku käskyjä tottelevat poliisit loppuu. ei tuu enään käskyjä.
ei ne natsisaksassakaan toiminu toi sanonta että toteltiin vaan käskyjä ku juutalaisia kaasuteltiin.
sakkurae 1 year ago
Mediassa arvostellaan kyllä korruptiota, vaikka media tunnetusti pitää yleistä linjaa poliisin ja valtiojohdon ohjurina. Ihminen, joka on saanut asiasta tarpeekseen, ja haluaa ilmaista mieltään, häädetään täysin laittomasti, vailla perusteita. Silti houraillaan sananvapaudesta. Tästä voi vetää johtopäätöksen; korruptio on koko johtavan elimen tiedossa, hyväksyttyä, ja kaikkia ylempiä tahoja koskettavaa. Mediassa tuodaan julki vain jäävuoren huiput, silloin kun tarkotuksena on häätää ei- toivottu
NstNasty 1 year ago
Siat vauhissa. Poliisivaltiota rakentamassa.
Silppur 1 year ago
Tässä näemme miten suomen poliisi rikkoo lakia jota heidän pitäisi valvoa ja täysin korruptoituneiden poliitikkojemme suojeluksessa, ilman minkäänlaista pelkoa joutua vastuuseen viranomaisina tekemistään rikoksista.
Maamme on hyvin sairas demokraattisen oikeusvaltion irvikuva.
ukkram09 1 year ago
Kyllä pisti vituttamaan kyseinen video. Olen aikaisemmin pitänyt Suomen Poliisia ammattitaitoisena organisaationa, jonka tehtäviin kuuluu kansalaisten suojeleminen, mutta ilmeisesti mielivaltainen vapaudenriistokin on heidän toimintatapojensa mukaista. Helsiongin poliisi ilmeisesti ei piittää kansalaisista. Täällä Savossa tuntuu poliisit jopa asiansa osaavan.
Kheldaurus 1 year ago
millä perusteella nuo poliisit suoritti tuon kiinnioton?
mikes22100 1 year ago
Ei ole tämä maa enää se johon synnyin
suokalmukki 1 year ago 2
Helsingin Poliisi = Suomen Epätoivo
Miskatakeable 1 year ago
Varsin hot tuo yks poliisi, wat.
JereHakala 1 year ago
Poliisia ei kuukaan vahdi!
miten muka he olisivat yhtään sen parempi ihmisiä kuin me muut kansalaiset?
Heillä on suurempi riski hairahtua koska he voivat hyvinkin helposti käyttää asemaansa väärin.Miten on mahdollista että tämä poliisi selvisi ehdonalaisella joka houkutteli alaikäisen luokseen virkamerkin avulla,juotti sammuksiin,raiskasi,kuvasi ja laittoi kuvat vielä nettiin????
takasalo 1 year ago 5
Poliisit selvästi sortuivat virkavirheeseen, ja tästä pitää Sihvoselle antaa asianmukainen hyvitys. Eivät kaikki poliisit ole kusipäitä, mutta harmittavan moni.
harlininRenny 1 year ago 3
Suomessa on sananvapaus kaukana...
DaBoomz13 1 year ago 6
Irwin Goodman - Haistakaa Paska Koko Valtiovalta
Nikkeloodeon 1 year ago 5
Poliiseilla ei taida olla tarpeeksi oikeita rikollisia jahdattavana...
Pakkoruotsi 1 year ago 5
Ohikulkiat vaan nauro. Ei helvetti mitä täällä tapahtuukaan...
nasuntappaja 1 year ago 8
vapauden riistoa..
hyvää työtä suomen poliisi ja valtiotaho.
haistan totalitarismia...
Puulma 1 year ago 17
vittu on tää kyllä sairasta touhuu tää "poliisien" toiminta tässä asiassa.
Vimmu1 1 year ago 7
Suomessa saa kuka tai ketkä tahansa ilmaista mieltään jos siitä ilmoittaa 5 tuntia aikaisemmin kaupungille ( perustuslaki ) valitettavasti poliisiviraiomaiset eivät tiedä tätäkään, Sihvonen oli ja on ilmoittanut mielenilmaisustaan mutta poliisi yrittää estää sen.
Mikalli66 1 year ago 5
miksi poliisilla puolustusvoimain pipo?
Jumala77 1 year ago
eikös valtakunnansyyttäjän pitäisi tässä tapauksessa ottaa poliisin rikollinen toiminta suurennuslasin alle ?
taucalm 1 year ago 5
Kuvitteletko eläväsi muka jossain oikeusvaltiossa, jossa viranomainen kohtelisi kaikkia kansalaisia tasapuolisesti? Ei tämä nyt sentään mikään Sveitsi ole.
Hiidenlintu 1 year ago 5
Jaa että pukin pitäisi vartioida kaalimaata? Itse en oikein jaksa luottaa tuon hyvävelikerhon omavalvontaan...
Miffy0618 1 year ago
Mutta ongelma on se että laki EI ole kaikille sama..
MurderBeat 1 year ago 5
ihan mielenkiinosta.. miten nyt kun poliisi ei noudata lakia työssä.. onko hän silloin yksityis henkilö jolla on poliisin uniformu.. koska poliisi mun mielestä pitää totella lainmukaan.. sillon ku ne rikkoo lakii ne ei oo poliiseja vaan yksityis henkilöitä... mihin on kadonnu järki suomen poliisilta
munrotat 1 year ago 10
ne on vain perseennuolijoita jotka haluavat edetä poliisiurallaan. jotta pääsevät itse säätelemään sormenjälkireksiterin kaltaisia lakeja.
oksansaa 1 year ago 3
jos tonne sais yhden lainopillisen (asianajajan) joka kerois meille et mikä on suomen lain mukasta ja mikä ei ni sit ku poliisi tulis ni se vois kysyy poliisilt mitä ne tekee. sillon ne olis kusessa koska ne ei voisi mitenkää järkevästi perustella tota tekoa.
munrotat 1 year ago 4
Häpeä Polisi.. jatkakaa vaan tota ni kohta ollaan kaikki barrikaadeilla... hitto meidän pitäis olla jo.
munrotat 1 year ago 5
saako poliisia vastaan käyttää itsepuolusta? noi pulla sorsat ei mua kyllä iha helpolla veis.
kuumaraut4 1 year ago 3
No joo ja ei, Poliisin väkivaltainen vastustaminen on laitonta :D Mutta sitten, jos ne käyttää liiallista voimaa ja pidätys on perusteeton, niin ihan rauhassa, kunhan et vahingoita, vain laitat maahan ja pidät lukossa. Ei saa tulla fyysistä vahinkoa.
EUBG 1 year ago
HYVÄ MARKO! Tsemppiä!
Jargors 1 year ago 5
Miliisit ja lahtarit kuriin, Suomessa valta kuuluu Suomen kansalle!
poromise 1 year ago 5
Maanantaina aamulla lisäämme tänne mielenkiiintoisen linkin Markon nälkälakkoon!
wwwoikeusturvainfo 1 year ago
Lisää keskitettyä infoa ja suoraa kuvaa lakkopaikalta löytyy osoitteesta; supportmarkosihvonen (lisää normaalit netin tunnisteet ja loppuun com)
wwwoikeusturvainfo 1 year ago
Ei jumalauta... hyvin menee meilläkin. Markolle täydet pisteet, esimerkillistä toimintaa. Mahdollisimman moni tuonne paikalle ketkä pääsee!
kotkavuori 1 year ago 7
Mitä hyötyä on hallinnosta ja virkakoneistosta joka pelaa kaiken päättäjien omaan pussiin?? Uskoisin että Markon poistaminen mieltä osoittamasta on tarkoitus estää kansaa jälleen heräämästä todellisuuteen.. Mitä siitäkin tulisi jos mielenosoitus laajenisi ja totuus tulisikaan ilmi? Noh.. Poliitikot menettävät hulppeat etunsa ja fyrkkansa sekä asemansa. Tsemppiä Marko!! Sulla on munaa tehdä se mitä muut ei kehtaa! Hallinto ja virkakoneisto täällä määrää, ei kansa!
MurderBeat 1 year ago 12
Mediapimento markon nälkälakon ympärillä kertoo karua kieltään siitä, miten keskittynyttä tiedonvälitys Suomessa on. Iltalehdessä pieni juttu, jossa annettiin hyvin epämääräinen kuva Markon motiiveista, pohjavesien myymisestä ei mainittu sanallakaan.
Onneksi on vapaa netti - vielä. Nyt täytyy olla hereillä, näyttää päättäjille että valta kuuluu yhä edelleen kansalle. Ei voi vain katsoa sivusta, kun maamme muutetaan Pohjois-Koreaksi.
NiksiSonni 1 year ago 8
Jep jep. Hyvä esimerkki siitä miten Suomikin on pikkuhiljaa luisumassa totalitaariseen poliisi/isoveli-yhteiskuntaan muiden länsimaiden vanavedessä.
vepakko 1 year ago 10
Lahtarit taas asialla!
xxxlicker 1 year ago 2
tää touhu pistää nii vihakseks...
Hagilo 1 year ago 7
Siat saa vapaasti tehdä tässä maassa mitä vaan nykyään. Voi v*ttujen kevät! Mahdollisimman nopeasti pois täältä P-Koreasta.
mushioov 1 year ago 6
Poliisit siinä suomalaista miestä ulkoiluttamassa!
Ikävää ja noloa työtä mutta minkäs teet, kun käsky on tullut esimiehiltä. Että tallaista sattuu Suomessakin.
ekspertold 1 year ago
eikä poliisit taaskaan saa mitään, heille meinataan antaa merkintä virkarikkeestä, mutta sekin kumotaan. suomi on kunnon poliisivaltio
theaelous 1 year ago 11
Poliisin pitää aina kiinniottaessaan perustella kiinniottamisen syy! AINA! "Teidät on kiinniotettu, koska (syy)"
doksonokso 1 year ago 8
Näinhän se menee, ei voi muuta sanoa kuin että saatanan fasistit ! Eihän tossa ollut mitään häiritsevää !
kundaflower 1 year ago 8
what it says? someone translate to english?
poolears 1 year ago
Translation is becoming the next few days.
wwwoikeusturvainfo 1 year ago
Ainakin tänään klo 12 oli asuntovaunu banderolleineen edelleen paikalla, en tiedä Markosta. Tsemppiä! T. Samanmieliset suomalaiset
Burzorg33 1 year ago
säälittävää suomi säälittäväää
mikko123456 2 years ago 9
Naamakirjassa asiaa voit edistää liittymällä kannatusrymään "Support Marko Sihvonen". Loggaa sisään ja hae ryhmä, nälkäinen esitaistelija tarvitsee sielunravintoa Arkadianmäen selätykseen!
Joko muutoksen aika paistaa lautakasaankin?
Aleksi75 2 years ago 8
Todella sankarillista toimintaa poliiseilta, onneksi ei tarvinnu armeijaa kutsua paikalle sen verran vaarallisen oloinen tilanne ja ihan neljällä autolla selvisivät.
Merkantti1 2 years ago 15
Erittäin kummaa touhua poliiseilla... Tosiaan sananvapautta on rikottu todella räikeästi. :(
PepperMintBomb 2 years ago 8
Viesteihin vastataan jatkossa satunnaisesti. You Tube palvelu rivittää annettuja vastauksia valitettavasti väärään järjestykseen joten samoja vastauksia joudutaan kirjoittamaan jopa 3 kertaa.
wwwoikeusturvainfo 2 years ago
Minä olisin mieluusti kuullut selkeitä perusteluita ottaakseni kantaa puolesta tai vastaan. Asia sinänsä on hyvä, mutta valitettavasti sekä tässä että toisessa videossa ei puhuta asiasta vaan asian vierestä. Tässä ja toisessa videossa puhutaan enemmän siitä, kuinka poliisi toimii väärin, ei siitä, mikä eduskunnasta tekee korruptoituneen.
Siitä huolimatta Marko esiintyy hyvin, joten lisää odotellessa...
AstralWaves 2 years ago 3
Lehdistötiiedote löytyy netistä, kaikkea ei voi videolle mahduttaa. Voi hakea myös Googlesta infoa sanalla vaalirahoitus (oli kyllä asia tapetilla koko viime syksyn). Rahaa virtasi yrityksiltä ja liikemiehiltä puolueille ja samaan aikaan puolueet eivät puuttuneet näiden rahoittajien ylläpitämiin epäkohtiin. Ei vaan puhuttu mediassa siitä mitkä oli vaalirahoituksen brutaalit seuraukset oikeusturvalle ja kansalle.
wwwoikeusturvainfo 2 years ago
In Finland we have this thing called REILU MEININKI...
Mescal420 2 years ago 28
Alkoi kyllä vituttamaan Markon puolesta.
Huumetukka 2 years ago 25
Mutta eikös maailmassa ole tärkeämpiäkin asioita murehdittavana.. Poliisi poisti häirikön.piste.
juhlo 2 years ago
Mikä olisi se tärkeämpi asia? Korruption seurauksena Suomi ei kunnioita ihmisoikeuksia eikä kansalaiset saa oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä... Onko todellakin mielestäsi henkilö joka nostaa epäkohtia esille "häirikkö" ja poliittinen poliisivalta joka sortaa perusoikeuksia "sankari"? Laillisuuden tarkastelun kannalta sankari tässä on kiistatta Marko. Poliisi sekä eduskunta on häpeäksi globaaleille perus- ja ihmisoikeuksille. T:HRF
wwwoikeusturvainfo 2 years ago
heh, kyttä on natsi sika.
nonoo 2 years ago 7
Se on mielenkiintoinen vertaus, natsien aikaan nähtiin vastaavaa valtiovallan toimintaa jossainpäin Eurooppaa...
wwwoikeusturvainfo 2 years ago
lain mukaan poliisi voi ottaa talteen henkilön, joka on vaaraksi itselleen tai muille. Nälkälakko on pahimmillaan hidas itsemurha, poliisi teki oikein.
NXJspeed 2 years ago
Poliisi EI noudattanut lakia eikä kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia. Poliisin teko oli vastoin sananvapautta.
Poliisi ei ottanut Markoa talteen vaan heitti autoon ja vei pois presidentin ja kansaedustajien silmistä. Marko vapautettiin sanoilla jos hän "pitää turpansa kiinni ja poistaa asuntovaunun".
wwwoikeusturvainfo 2 years ago
@NXJspeed Jep, paastoominenkin pitäis kieltää lailla!
bluesinkku 1 year ago
Pamppua, ei rakkautta.
Limukone 2 years ago 7
Juuri tässä järjestyksessä se Suomessa menee...
wwwoikeusturvainfo 2 years ago
0:57-1.01 Hannu Karpo saatana taustalla!
juhlo 2 years ago 2
Höpö, höpö. En nähnyt Karpoa missään. Mutta ehkä Karpo olisikin hyvä tyyppi ottamaan asiaan kantaa, kenties...?
PepperMintBomb 2 years ago 2
Sivistysvaltiossa kylähulluilla ja muillakin on oikeus mennä mekastamaan eduskuntatalon eteen, samoin kuin tehdä kirkkomusiikilla säestetty Youtube-video.
Sen sijaan sivistysvaltiossa poliisilla ei ole oikeutta puuttua mihinkään sen perusteella, että "heidän mittansa on tullut täyteen". Julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin, eikä poliisien ailahtelevaan "mittaan".
Tällä perusteella pisteet Markolle tästä 6-0.
wipem 2 years ago 16
Niin, tässäkin avautumisessa esitetään vaan se toinen puoli kakusta.
nakkimus 2 years ago 5
Tässä silti rikottiin suomen perustuslakia.. oli sitten vain toinen puoli kakusta tai ei. Sihvonen ei kuitenkaan näytä olevan vaaraksi kellekään, ja paikalta poistaminen ei ole tarpeellista.
Taitavat poliitikot olleet asialla, soitelleet poliisille, kun vatuttaa kuunnella korruptio-vastalauseita. :p
PepperMintBomb 2 years ago 6
Olisi mielenkiintoista kuulla, mitä Sihvonen on pidätystilanteessa sanonut - huulet liikkuvat vihaisen näköisesti.
Herättää kyllä ajatuksia tämä.
tunnelele 2 years ago 5
Sihvonen sanoi jotakuinkin, että "Älä vittu väännä mun kättä" ja "Osaan mä itekin kävellä, saatana". Tosin poliisi-sedän tarkoituksena oli vain poistaa hänet väkivalloin paikalta.
Krishnaliike 2 years ago 5
Ihan ymmärrettävää sanoa noin, jos asian laita on niin. Mutta väkisin on poistettu paikalta, ja se on väärin.
PepperMintBomb 2 years ago 5