Totta tuokin,mutta eiköhän se ole meidän kaikkien asia heti tuoreeltaan puuttua asioihin jos näemme kiusaamista tapahtuvan.Asioita ei saa presidenttikään muuttumaan jos kukaan muu ei tee mitään,joten puhalletaan yhteen hiileen joukkueena!Joukkue on niin vahva kuin sen heikoin lenkki,autetaan sitä,niin autamme koko joukkuetta!
Minulla ei ole sinällään homoja tai lesboja vastaan mitään, ei todellakaan. Kaveripiiriini kuuluu myös heitä. MUTTA tämä on todella iso miinus pressaksi haluavan CV:ssä. On iso määrä maita, joihin ei sitten ole asiaa (ainakaan puolison kanssa) ja voi tulla hankalia tilanteita ilmankin. Saattaa myös olla, että tietyistä maista ei haluta tulla tänne. Presidentin täytyy olla taustaltaan sellainen, ettei mikään tällainen luo esteitä ja vaikeita tilanteita. Muuten ei ole Haavistosta suurempaa ...
@kessu2507 Et voi tosissasi jauhaa tätä samaa lainia joka on jo monta kertaa kumottu. Suomeen valitaan presidentti joka edustaa suomalaisuutta, eli suvaitsevaisuutta, avoimuutta ja kansainvälisyyttä. Siksi Pekka.
Mistä moinen itsesensuuri?. Suomalaiset eivät tunne/tiedä muiden maiden parlamenttarikoista ja ministereistä yhtäännmitään ja olettavat, että esim saksassa ollaan vielä vuodessa 0. USA pressaksi hakee henkilöitä joiden taustalla on vakavia talousrikostuomioita, mutta "who cares" ja kamppanjat pyörii.
Se että toisissa maissa ollaan niuhoja ei pitäisi olla meidän ongelma. Voisi jopa siteerata itänaapuriamme "Älkää puuttuko sisäisiiin asioihimme"
Niin - ensinnäkin minua on AINA suorastaan öklöttänyt kaikki imelät puheet huuri ennen vaaleja - on sitten ollut kyse mistä vaan vaaleista. Luvataan ummet ja lammet ! Mitä sinä Pekka todellakin tekisit niiden "pienten ihmisten" eteen ? Määräisit perustettavaksi työryhmän - se ei suuria vaadi, että sen tekee. En ole missään yhteydessä kuullut sinun puhuvan sotaveteraaneista. Ehkä se ryhmä ei sinua kiinnosta, koska olet siviilipalvelusmies. Miten olisi Suomen käynyt, jos olisi ollut vain sivareita
Ei mitään suurempaa homoja vastaan kunhan ei muhun kajoa.. Mutta Pekka Haavisto on siviilipalveluksen miehiäkin homouden lisäksi.. Presidenttihän on armeijan ylin pamppu, jotenka Suomen armeijaa johtais homosivari???
@deadgoodman Homosivari jolla on vuosien kokemus oikeissa sotatilanteissa johtajana toimimisesta, joka on saanut puolustusvoimien ansiomitalin ja jota puolustusvoimien entinen komentaja, amiraali Kaskeala on puoltanut. Sen että sanoo intin käymisen olevan vaatimus puolustusvoimien johtamiseen on niinkuin sanoisi vankilassa olemisen olevan vaatimus poliisina toimimiseen.
@aquaf0x Kekkonenkin oli ensin sotilaana ja todennäköisesti myös telotusryhmän päällikkönä, mutta kävi armeijan vasta jälkikäteen, vähän niinkuin jälki AUK;na
@deadgoodman kävikö halonen armeijan? kuinka moni suomen entisistä presidenteista itseasiassa onkaan käynyt armeijan jos lähtee asiaa tutkimaan? jos sota syttyisi, eiköhän armeijaa laitettaisi kaitsemaan joku jolla on tarpeeksi kokemusta.
@Reiskatuupe oh god, kun lukee tollasia kommentteja niin on vaikea pysyä asiallisena. ilmeisesti presidentin pitäisi siis olla jonkinlainen meedio ja selvännäkijä, joka pystyisi suihkahtamaan aina paikalle kun on hätä? ja luuletko todellakin että tyyppi, joka on kiertänyt maailmaa rauhan asialla keskittyisi missään toimissaan vain homoseksuaalien hyvinvointiin?
@elinalund eiköhän oikea perhe ole mikä vain sellainen, jossa tuntee olonsa turvalliseksi ja rakastetuksi. jos joku on onnellinen samaa sukupuolta edustavan kumppanin kanssa, se ei kauheasti pitäisi vaikuttaa meihin heteroihin.
velcra01,lle,Sinusta se on väärin, jokainen henkäys, minkä vedät, on Jumalan armoa.Jumalalta tulee myös viisas kansan johto ja keulakuva, ei ole valtiota valtakuntaa, ilman suurta Luojaa. Eriasia on jos ihminen omassa viisaudessaan ei usko , se on suuri puutos. toivon sinulle muutosta ja käsityskyvyn lisääntymistä, viisaus on nääs Jumalan lahja, terveys myös se voi olla huomenna eilistä:) Hyvä keulakuva tulee Jumalalta kansallenme, mutta voimme saada myös tekojemme mukaan ja se onkin sääli!
@elinalund Mitä jos itse lukisit sen Raamatun. Tiesithän, että Raamatun mukaan sun jumalasi ei myöskään salli vammaisia ihmisiä seuraajikseen? Jos et osaa elää vuodessa 2012, niin eristäydy sit sinne vitun vanhoillislestadiolaiseen tai muuhun pedofiiliyhteisöösi ja jätä netti ja muu maailma. Onneksi sun kaltaisia ihmisiä on äärimmäisen pieni, yksinäinen vähemmistö, Elina Lund. Valtaosa ihmisistä ei nauti siitä, kun vanhat ukot raiskaa niitä. Sinä vielä pidät sitä terveenä.
"Tapaukset, joissa vähemmistö on meinannut ottaa enemmistöltä oikeudet pois": Kyllä. Maailmanhistoriassa sellaisia tilanteita on olleet esim. Afrikan siirtomaiden tapaukset, jossa isäntämaa on asettunut pienen vähemmistön puolelle, aseistanut sen ja antanut sille valtaa, pitääkseen maan sekasorrossa - jotta kansa ei kävisi yhdessä valloittajaansa vastaan. Sekä esim. Etelä-Amerikassa sotilasvallankaappaukset, joissa Nato on auttanut rikkaita pelastamaan taloudellisen ylivaltansa (ks. Allende)
Armahdus: Koskee esim. tilannetta, kun "elinkautisesta" on lusittu 13 vuotta. Siinä kohdalla yleensä armahdus tapahtuu, koska ikuista rangaistusta ei Suomessa olekaan - vaikka kuinka toivoisitte. Käytännössä se nyt on lopputuloksen kannalta melko sama, kirjoittaako sen alle presidentti. Jos haluat paikkaan, missä elinkautinen on tosiaan elinikäinen, josta ei koskaan enää pääse pois, muuta toki - niitäkin maita maailmasta kun löytyy.
Säälittävää ihmiset! SUOMI perustuu kristillisiin arvoihin! Olisimme ensimmäinen maa, jossa olisi homopresidentti, Sanon vain, että arvomaailma on mennyt sekaisin myös suomessa, Todella huolestuttavaa!
@Maqruzi Kristilliset arvot ovat yleishumanistisia. Voi olla ettei kumpikaan presidentti ole fundamentaaleille ja kirjaan sokeasti uskoville oikea presidentti, mutta kyllä tässäkin puu hedelmistään tunnetaan ja Pekka on kyllä ihan täysiveristä presidenttiainesta ja puolustaa niitä keskeisimpiä kristillisiä arvoja kuten "rakastaa lähimmäistä kuin itseään".
@Maqruzi Homoseksuaalisuus ei ole arvo! Se on biologiaa! Homoseksuaalista käytöstä on havaittu yli 1500 eläinlajissa. Homofobiaa vain yhdessä: ihmisessä.
@NeverGonnaGonna...hmm.. mitä on peppukipeys...en osaa tulkita mitenkään...ja miksi sen takia äänestää...onhaa niitä ollu kautta maailman läpi varmaan useampikii homo vallassa ja maan päämiehenä vaan ei se oo ollu niin tärkeetä tietoo kun tänäpäivänä ja mitä väliä sillä sitten on...hmm...mutta ehkä me ollaan vielä liian konservatiivisia että oikeesti pelottaa sellainen mahollisuus että suomesta tulis edelläkävijä tässä asiassa...<3
Mitä Kansainvälisiä ja suomalaisia lakeja Haavisto rikkoi kun Eqadorissa maksoi suomen veronmaksajien kustannuksella alaikäisen rattopojan itselleen - ja toi sen vielä suomeen...?
Poikaprostituution kansainvälisin esimerkki.
Milloin alkaa tutkimukset alaikäiseen lapsiprostitoituun sekoamisesta...?
voin helpottaa kaikkien vihaisten ihmisten tuskaa kuka ei tahdo haavistosta pressaa.. siitä ei tule pressaa.... Ei sitten millään.. kannatukset on kun yö ja päivä älkää vaivatko päätänne tähän riitelyyn kuka on hyvä jätkä ja kuka ei.
@eka1939 Eka.. Voi tätä ironiaa.. Sinä olet juuri sellainen kiusaaja josta Haavisto mainoksessaan puhuu.. Ihme porukkaa tosiaan kun pitää tulla ilkkumaan, silläkin uhalla että kuulostaa aivan esikouluikäiseltä.
Haavisto kannattaa verkkokalastuksen kieltämistä saimaannorpan suojelualueella ja susien määrän lisäämistä, vaikka se vie häneltä ääniä. Hän ei kannata poliisin valtaoikeuksien lisäämistä, vaikka sekin vie häneltä ääniä.
Ihmisten peloilla ja ahneudella ratsastava Niinistö kannattaa susien tappamista, verkkokalastuksen sallimista ja poliisin valtaoikeuksien lisäämistä. Koska näiden asioiden kannattaminen tuo hänelle ääniä.
Haluatko presidentiksi populistin vai periaatteen miehen?
Haavisto selittää koko ajan vähemmistöjen tukemisesta. Noissa vaalilauseissa ei ole mitään järkeä loppupeleissä. On jo ollut monta tapausta missä vähemmistö on meinannut ottaa enemmistöltä oikeudet pois... mikä demokraattinen valtio se sitten on? Haavisto varmaan perustaisi presidenttinä kommunistisen puolueenkin...
Kiitos Pekka haavisto kun toit uutta virtaa politiikkaamme jatka vain ja vauhdilla sulla on Suomi takana.,Jos pressaksi pääset,on yksi toivomus tee kotimaassa työtäsi sydämellä ja järjellä ulkomailla järjellä sydäntä unohtamatta
Laajempi katsomus kansakuntaan ja kansakuntiin on nykyaikaa ja myös meidän ulkopoliitiikalle hyväksi,Kyseisellä hlöllä on myös sitä näkemysta ja kokemusta,intiani sanoo :ellet ole kävellyt hänen mokkasiineisaan kahta vuotta,älä arvostele
ei luoja.. haavisto pressaks nii siinä oikee "EDUSTAJA" suomelle? ulkopolitiikasta ei tiiä hevonv'''''a verrattuna niinistöön ja taustalla pelkkä lukio ei anna kovin uskottavaa kuvaa.
Haavisto sanoo että puolustetaan heikoimpia, mutta minun silmissäni heikoimpiin kuuluvat myös rikoksen uhrit ja heidän omaiset, ja Haavistohan on valmis armahtamaan rikollisia (toisin kuin Niinistö) eli Haavisto olisi mahdollisesti valmis päästämään kaikenmaailman murhaajia vapauteen ennemmin tai myöhemmin. Ja turha väittää että tiedätte varmuudella ettei hän murhaajia vapauttaisi, ette te sitä tiedä. Koivistokin vapautti.
Tästä johtuen en voi mitenkään äänestää Haavistoa.
@americastan Et sinäkään voi tietää, vapauttaako Haavisto murhaajia. Minä uskon kyllä, ettei hän kuitenkaan murhaajia vapauttaisi, ainakaan kevyin peruistein. Hän on nähnyt niin paljon kärsimystä maailmalla kulkiessaan, että varmasti ottaisi rikosten uhritkin huomioon tehdessään tällaisia päätöksiä.
Pakko sinua on kehua kuitenkin, hienosta näkökulmasta asiaan, itse en tullut edes ajatelleeksi tuollaista, kuin vasta nyt.
@americastan Tänne kyllä välillä tulee sellaisia perusteluja että näkee että täytyy ihan etsimällä etsiä jotakin asiaa minkä takia EI voi äänestää Haavistoa. Omahan on äänenne. Turha on kuitenkaan tuollaista täyttä potaskaa tulla levittelemään, tai jos levität niin tee se kiitos edes siellä Niinistön mainoksissa.
@qita0 On minulla muitakin syitä olla äänestämättä Haavistoa. Vaikka minulla ei sinällään ole mitään homoja vastaan, niin Haavistohan on sanonut että mitä tulee homojen oikeuksiin niin presidenttinä hän haluaisi Suomen isännäksi seksuaalivähemmistöjen oikeuksien puolustamisessa ja hän ryhtyisi voimallisesti ajamaan asiaa maailmalla kun taas Niinistö sanoi viisaasti tähän, että kyllä Suomi hänen puolestaan voi isännöidä, mutta on presidentillä muuten tärkeämpiäkin asioita ratkaistavana.
@americastan Ensin, tuo armahdusoikeus ei todellakaan ole mikään päätös jonka presidentti voi tehdä jostakin omasta päähänpistostaan, vaan se tehdään aina korkeimman oikeuden lausuntojen pohjalta. Toiseksi, Niinistö on sanonut että armahdusoikeus tulisi siirtää kokonaan korkeimman oikeuden päätösvaltaan, ei siis lakkauttaa kokonaan. Kolmanneksi, 2007-2010 on "armahdettu" 21 vankia, joilla enemmistöllä oli alkoholiongelma ja persoonallisuushäiriö. Että se niistä uhkakuvistasi.
@americastan Olit kyllä ihan oikeassa siinä että Niinistöllä varmasti on muutakin tekemistä kuin edistää ihmisoikeuksia maailmalla, esimerkiksi EU:n keskuspankkien johtajien liehittely. Se vasta onkin arvokysymys että kumpi on sinulle tärkeämpää, raha vai ihmisoikeudet, ja kuten Niinistö on antanut useasti ymmärtää: se että rahalla voidaan ostaa ihmisoikeudet, vrt. Kiinan miljoonat orjuutetut tehdastyöläiset
@americastan Haavisto on sanonut että ko. oikeutta tulisi käyttää harkiten, joten todennäköisemmin mahdollinen armahdettava on esimerkiksi totaalikieltäytyjä.
@americastan "Niinistö ei varmuudella ainakaan päästä murhaajia vapauteen, koska Niinistön sijaan murhaajat päästäisi vapauteen korkein oikeus". Hienoa, päädyttiin siis samaan lopputulokseen, paitsi että Niinistö pääsi hienosti pesemään kätensä tästä asiasta.
@americastan Ja nyt kun aletaan oikein pilkkua nussimaan, niin Niinistö vastusti aikoinaan avioliitossa tapahtuvan raiskauksen lakimuutosta koska "anteeksi antamisen mahdollisuus katoaisi", niin, suurin osa raiskauksista tosiaan tapahtuu tutun avo/aviopuolison toimesta...
@americastan... jaa onks hää sanonu armahtavasa...ja voihaa sitä miesten kiduttamii naisii tietty armahtaakkii...asiat on niin monihaarasii ja jutut monenlaisii..et järkee tarvii siinäkii hommas...pelkkä asenne ei riitä... :-)
@americastan haaviston mentaliteetillä ja periaatteilla missä jokainen voi muuttua ja anteeksi pitää aina antaa kaikille ja kaikesta olisi hitlerkin vapaaksi päässyt ja teot anteeksi annettu jos eloon olisi jäänyt
Jos tuo on ainoa peruste, miksi et äänestäisi Haavistoa, niin jo on. Se, että haluaako vielä vähentää presidentin oikeuksia ja valtuuksia entisestään (niitä on todella vähän vert. muiden maiden pressoihin), ei mielestäni ole väärin. Oletko sitä mieltä, että kerran kun tulee kaadutuksi, tulee ryömiä lopun ikäänsä? Onko väärin nostaa ylös ihminen, joka on ymmärtänyt tehneensä väärin ja haluaa / kenties jo on muuttanut tapansa ja virheensä. Kuvittele asia omalle kohdalles
@kastellinmafia On paljon tyyppejä jotka eivät todellakaan ansaitse toista mahdollisuutta vaikka kuinka tietäisivät tehneensä väärin ja muuta sellaista paskaa.
Esimerkiksi Jammu Siltavuori ja Juha Valjakkala......sen sijaan että kuvitellaan itsemme näiden tekijöiden päässä niin voisit kuvitella itsesi heidän tappamiensa ihmisten omaisten kohdalla: olisitko sinä valmis antamaan anteeksi miehelle joka raiskasi ja tappoi sinun kaksi pientä tytärtäsi?
@americastan Ei noita päätöksiä yleensä presidentti omin päin tee, vaan hänelle esitellään armahdukset. En usko, että tämä on kovin keskeinen argumentti presidenttiä valittaessa. Ihmiset voivat joskus muuttua, mutta kaikki eivät muutu.
@americastan Miksi vedät rikollisista heti ääriesimerkkinä murhaajat? Koivisto oli myöhempien tietojen perusteella itsekin miltei rikollinen. Lisäksi kaikki vapautettavat harkitaan tarkkaan, varsinkin nykypäivänä. Mutta koska et äänestä Haavistoa, äänestät siis Niinistöä jos siis äänestät (jos et=>et edes välitä), ja tällöin olet ilmeisesti sitä mieltä että väärän tuomion tmv. saaneetkin on parempi pitää armahtamattomina oikeiden murhaajien seurassa. Siksikin presidentin pitäisi osata armahtaa.
@americastan Joo, olet kyllä niin vääntämällä vääntänyt jonkun syyn olla äänestämättä Haavistoa. Voi kun ihmiset olisivat edes piirun verran avarakatseisempia.
Toi rusinan-nuuhkia ei pysty vaikuttamaan yhtään mihinkään?!
Ihme että tollanen hintti on edes eduskunnassa? Toisaalta, se todistaa että 199 apinaa on aivan turhia pellejä... Olavi Mäenpää jos olisi ehdolla, kansa äänestäisi sitä.
Naurettavaa koko sirkus. Haavisto tippuu oksalta niinkuin harakka ammuttuna!!!
vikatikki kun lapissa menit ulkomaalaisten tilaisuuteen ensiksi,muitakin vähä-osaisia suomessa löytyy.ääneni sait kuitenkin.ensikerralla sitten presidentiksi pääset....
This comment has received too many negative votesshow
Ei Ei Ei. maailmaa nauraa !!!!! Homo (Gay) ei todellakaan tulee predidentti vaikka jos maaliman fiksun mies. Homo (Gay) on sairaus ja tarvii hoitoa. Ihmisten täytyy herätä ja katsoa suomen rajan ulkopuolelle vähän. koko maailma kunnioittaa suomea, älkää pilatko tätä maata. ottakaa asia tosissaa, Homo (Gay) ei todellakaa tulee presidentiksi. paljon normaalit ja fiksut ihmiset haluavat muuttaa ruotsii jos tämä tapahtuu
Otan asian tosissani, kuten toivoit. Tämä maa pilaantuu juuri sinun kaltaisten vuoksi. Mutta onneksi olette pian vähemmistöä. Pekka Haavisto edustaa uutta aikakautta; arvoja ja tekoja, joilla ei ainoastaan Suomi, vaan koko maapallo pelastuu. Tulet sen näkemään ennemmin tai myöhemmin...
Kyllä äänestän Haavistoa ehdottomasti, se että ei ihmiset ei osaa hyväksyä erilaisuutta missään muodossa vaan aina on päästävä sanomaa jotai negatiivista saadakseen oma mielihyvä kohotettua ja toisen alennettua niin on sairaus, ei asennevika.
Totta ja siksi(kin) äänestän Saulia. Saulin kanattajana olen saanut lokaryöppyä niskaani väittämällä että olen "suvaitsematon paska", "maan petturi", "homovihaaja" ym, kannattajiltasi taitaa puuttua kyky suvaita muita joilla on eriävä ehdokas tai vaikkapa eriävä mielipide. Saulin kannattaja olen ollut jo pidemän aikaa. Arvostan myös sinua, mutta en koe sinulla olevan tarvittavaa kokemusta presidentin tehtäviin.
@anjahelin Oletkohan karannut hommafoorumilta? Ainakin tuo suvaitsevaisuuden kääntäminen vastasuvaitsevaisuudeksi on yhtä ad hominemia kuin siellä olevien puheiden perusteella. Mahtavia väittelytaitoja. Jos syysi äänestää Niinistöä on se, että pidät sillä kiinni "mielipideperiaatteesta," siinä on minulle yksi syy lisää olla kannattamatta edustuksellista demokratiaa ollenkaan. En aio äänestää kumpaakaan.
Älä perkele rupee lässyttään tota vanhaa kiusaus-hommaa. Sille ei vaan voi mitään.
Vichy112 1 month ago
This has been flagged as spam show
Miks tämmöstä paskaa ängetään mun Facebook sivulle?
jannejamo94 1 month ago
@jannejamo94 Se on mainos!
RutinaRottis 1 month ago
Vastuu on jokaisella, että huominen olisi parempi päivä.
Leimairr 1 month ago
Comment removed
fcfloratallinn 1 month ago 5
@fcfloratallinn Ei hän nyt sentään Jeesus ole vaikka hieno mies onkin :)
93weja 1 month ago
@fcfloratallinn olisitko sinä parempi, jos tappaisit murhaajan?
prxoz 1 month ago
Totta tuokin,mutta eiköhän se ole meidän kaikkien asia heti tuoreeltaan puuttua asioihin jos näemme kiusaamista tapahtuvan.Asioita ei saa presidenttikään muuttumaan jos kukaan muu ei tee mitään,joten puhalletaan yhteen hiileen joukkueena!Joukkue on niin vahva kuin sen heikoin lenkki,autetaan sitä,niin autamme koko joukkuetta!
68Kissa 1 month ago
Comment removed
elinalund 1 month ago
Check this
SURREALISTO 1 month ago
hey mitä suomessa oikein tapahtuu ?!?!?
VIIBalbeC 1 month ago
Minulla ei ole sinällään homoja tai lesboja vastaan mitään, ei todellakaan. Kaveripiiriini kuuluu myös heitä. MUTTA tämä on todella iso miinus pressaksi haluavan CV:ssä. On iso määrä maita, joihin ei sitten ole asiaa (ainakaan puolison kanssa) ja voi tulla hankalia tilanteita ilmankin. Saattaa myös olla, että tietyistä maista ei haluta tulla tänne. Presidentin täytyy olla taustaltaan sellainen, ettei mikään tällainen luo esteitä ja vaikeita tilanteita. Muuten ei ole Haavistosta suurempaa ...
kessu2507 1 month ago
@kessu2507
Moro, eli Suomen pitäisi laskeutua näiden valtioiden tasolle, joissa ei suvaitsevaisuutta suvaita - vaikka heillä selkeästi olisi opittavaa meiltä.
betegarcon 1 month ago
@kessu2507 Et voi tosissasi jauhaa tätä samaa lainia joka on jo monta kertaa kumottu. Suomeen valitaan presidentti joka edustaa suomalaisuutta, eli suvaitsevaisuutta, avoimuutta ja kansainvälisyyttä. Siksi Pekka.
aquaf0x 1 month ago
@kessu2507
Mistä moinen itsesensuuri?. Suomalaiset eivät tunne/tiedä muiden maiden parlamenttarikoista ja ministereistä yhtäännmitään ja olettavat, että esim saksassa ollaan vielä vuodessa 0. USA pressaksi hakee henkilöitä joiden taustalla on vakavia talousrikostuomioita, mutta "who cares" ja kamppanjat pyörii.
Se että toisissa maissa ollaan niuhoja ei pitäisi olla meidän ongelma. Voisi jopa siteerata itänaapuriamme "Älkää puuttuko sisäisiiin asioihimme"
RutinaRottis 1 month ago 6
Niin - ensinnäkin minua on AINA suorastaan öklöttänyt kaikki imelät puheet huuri ennen vaaleja - on sitten ollut kyse mistä vaan vaaleista. Luvataan ummet ja lammet ! Mitä sinä Pekka todellakin tekisit niiden "pienten ihmisten" eteen ? Määräisit perustettavaksi työryhmän - se ei suuria vaadi, että sen tekee. En ole missään yhteydessä kuullut sinun puhuvan sotaveteraaneista. Ehkä se ryhmä ei sinua kiinnosta, koska olet siviilipalvelusmies. Miten olisi Suomen käynyt, jos olisi ollut vain sivareita
kessu2507 1 month ago
Ei mitään suurempaa homoja vastaan kunhan ei muhun kajoa.. Mutta Pekka Haavisto on siviilipalveluksen miehiäkin homouden lisäksi.. Presidenttihän on armeijan ylin pamppu, jotenka Suomen armeijaa johtais homosivari???
deadgoodman 1 month ago
@deadgoodman
Johan sitä johti 12 vuotta nainen, että en kyllä näe tässä ongelmaa...
heitula 1 month ago
@deadgoodman
TIEDOKSI: armeijaa ei myöskään ollut suorittanut
K.J. Ståhlberg, L.K. Relander, P.E. Svinhufvud, Kyösti Kallio, Risto Ryti ja J.K. Paasikivi.
betegarcon 1 month ago
@betegarcon Halonen ?
RutinaRottis 1 month ago
@deadgoodman Homosivari jolla on vuosien kokemus oikeissa sotatilanteissa johtajana toimimisesta, joka on saanut puolustusvoimien ansiomitalin ja jota puolustusvoimien entinen komentaja, amiraali Kaskeala on puoltanut. Sen että sanoo intin käymisen olevan vaatimus puolustusvoimien johtamiseen on niinkuin sanoisi vankilassa olemisen olevan vaatimus poliisina toimimiseen.
aquaf0x 1 month ago
@aquaf0x Kekkonenkin oli ensin sotilaana ja todennäköisesti myös telotusryhmän päällikkönä, mutta kävi armeijan vasta jälkikäteen, vähän niinkuin jälki AUK;na
RutinaRottis 1 month ago
@aquaf0x "vankilassa olemisen olevan vaatimus poliisina toimimiseen" huonoin vertaus ikinä...
Inflames240 1 month ago
@deadgoodman kävikö halonen armeijan? kuinka moni suomen entisistä presidenteista itseasiassa onkaan käynyt armeijan jos lähtee asiaa tutkimaan? jos sota syttyisi, eiköhän armeijaa laitettaisi kaitsemaan joku jolla on tarpeeksi kokemusta.
enkä usko että suhun kajoaa kukaan.
velcra01 1 month ago
Comment removed
Ttn523cp 1 month ago
Pekka puolustaa oma perhettään jossa on kaksi homppelia eikä yhtään lasta.
Olis mielenkiintoista tietää miten se Haavisto niitä heikonpia puolustais oikeesti jos olis pressana?
Nytkin Toissäyönä Helsingissä oli kuollut 5 koditonta ihmistä pakkaseen,
Miks Haavisto ei ole puolustanut heitä vaikka on ollut politiikass ja ministerinäkin vuosikymmeniä.
Ehkäpä siksi kun pakkaseen paleltujat eivät olleet homoja?
Ei pekan puheisiin voi luottaa.
Reiskatuupe 1 month ago
@Reiskatuupe oh god, kun lukee tollasia kommentteja niin on vaikea pysyä asiallisena. ilmeisesti presidentin pitäisi siis olla jonkinlainen meedio ja selvännäkijä, joka pystyisi suihkahtamaan aina paikalle kun on hätä? ja luuletko todellakin että tyyppi, joka on kiertänyt maailmaa rauhan asialla keskittyisi missään toimissaan vain homoseksuaalien hyvinvointiin?
velcra01 1 month ago
Kiitokset Pekka! Hyvä mainos, Eihän 15 sek, voi paremmin asioita sanoakkaan jos jonkun arvomaailman uhrit eivät mahtuneetkaan mainokseen.
teukkaification 1 month ago
Comment removed
elinalund 1 month ago
Comment removed
elinalund 1 month ago
@elinalund eiköhän oikea perhe ole mikä vain sellainen, jossa tuntee olonsa turvalliseksi ja rakastetuksi. jos joku on onnellinen samaa sukupuolta edustavan kumppanin kanssa, se ei kauheasti pitäisi vaikuttaa meihin heteroihin.
velcra01 1 month ago
velcra01,lle,Sinusta se on väärin, jokainen henkäys, minkä vedät, on Jumalan armoa.Jumalalta tulee myös viisas kansan johto ja keulakuva, ei ole valtiota valtakuntaa, ilman suurta Luojaa. Eriasia on jos ihminen omassa viisaudessaan ei usko , se on suuri puutos. toivon sinulle muutosta ja käsityskyvyn lisääntymistä, viisaus on nääs Jumalan lahja, terveys myös se voi olla huomenna eilistä:) Hyvä keulakuva tulee Jumalalta kansallenme, mutta voimme saada myös tekojemme mukaan ja se onkin sääli!
elinalund 1 month ago
@elinalund Jumala Pressaksi?
RutinaRottis 1 month ago
go haavisto! susta ei ehkä tule presidenttiä, mutta ompahan hyvän puolesta yritetty parhaamme =)
velcra01 1 month ago
tätä kaveria en äänestä en ikinä
kotkaUG 1 month ago
Comment removed
elinalund 1 month ago
Comment removed
velcra01 1 month ago
@elinalund Mitä jos itse lukisit sen Raamatun. Tiesithän, että Raamatun mukaan sun jumalasi ei myöskään salli vammaisia ihmisiä seuraajikseen? Jos et osaa elää vuodessa 2012, niin eristäydy sit sinne vitun vanhoillislestadiolaiseen tai muuhun pedofiiliyhteisöösi ja jätä netti ja muu maailma. Onneksi sun kaltaisia ihmisiä on äärimmäisen pieni, yksinäinen vähemmistö, Elina Lund. Valtaosa ihmisistä ei nauti siitä, kun vanhat ukot raiskaa niitä. Sinä vielä pidät sitä terveenä.
oceanfoxful 1 month ago
Comment removed
elinalund 1 month ago
@elinalund Huokaus. Sun kaltaiset ahdasmieliset ihmiset saavat mut muistamaan, miksi erosin kirkosta. Pesunkestävä pakana, lesbo ja ylpeä siitä.
oceanfoxful 1 month ago
Comment removed
elinalund 1 month ago
Annan ääneni Pekka Haavistolle !
xxmaji95xx 1 month ago
Eihän se pääse muihin maihin paitsi ruotsiin...
thalonen 1 month ago
@thalonen Presidentti pääsee sinne mihin kutsutaan. Enkä ymmärrä logiikkaasi, koska Pekka on toiminut jo useammassa maassa kuin muut ehdokkaat.
eino1964 1 month ago
@eino1964
Sitä ei kustsuta mihin maan tahansa vain sen takia että hän on homo. On ainakin 70 maa mihin hän ei pääse!
thalonen 1 month ago
"Tapaukset, joissa vähemmistö on meinannut ottaa enemmistöltä oikeudet pois": Kyllä. Maailmanhistoriassa sellaisia tilanteita on olleet esim. Afrikan siirtomaiden tapaukset, jossa isäntämaa on asettunut pienen vähemmistön puolelle, aseistanut sen ja antanut sille valtaa, pitääkseen maan sekasorrossa - jotta kansa ei kävisi yhdessä valloittajaansa vastaan. Sekä esim. Etelä-Amerikassa sotilasvallankaappaukset, joissa Nato on auttanut rikkaita pelastamaan taloudellisen ylivaltansa (ks. Allende)
TheArmoful 1 month ago
Armahdus: Koskee esim. tilannetta, kun "elinkautisesta" on lusittu 13 vuotta. Siinä kohdalla yleensä armahdus tapahtuu, koska ikuista rangaistusta ei Suomessa olekaan - vaikka kuinka toivoisitte. Käytännössä se nyt on lopputuloksen kannalta melko sama, kirjoittaako sen alle presidentti. Jos haluat paikkaan, missä elinkautinen on tosiaan elinikäinen, josta ei koskaan enää pääse pois, muuta toki - niitäkin maita maailmasta kun löytyy.
TheArmoful 1 month ago
siellä on haavisto ja muut vihreät kumppanit olleet edesauttamassa tätä kiusaamisen maailmaa jo vuosikymmeniä.
ja yht'äkkiä yritetään jälleen kaksinaamaisuudella saada ääniä puolelleen vaikka kaikki teot puhuvat vastaan.
tytteli12 1 month ago
Säälittävää ihmiset! SUOMI perustuu kristillisiin arvoihin! Olisimme ensimmäinen maa, jossa olisi homopresidentti, Sanon vain, että arvomaailma on mennyt sekaisin myös suomessa, Todella huolestuttavaa!
Maqruzi 1 month ago
@Maqruzi Kristilliset arvot ovat yleishumanistisia. Voi olla ettei kumpikaan presidentti ole fundamentaaleille ja kirjaan sokeasti uskoville oikea presidentti, mutta kyllä tässäkin puu hedelmistään tunnetaan ja Pekka on kyllä ihan täysiveristä presidenttiainesta ja puolustaa niitä keskeisimpiä kristillisiä arvoja kuten "rakastaa lähimmäistä kuin itseään".
eino1964 1 month ago
@Maqruzi Homoseksuaalisuus ei ole arvo! Se on biologiaa! Homoseksuaalista käytöstä on havaittu yli 1500 eläinlajissa. Homofobiaa vain yhdessä: ihmisessä.
aquaf0x 1 month ago
This has been flagged as spam show
@qita0 Kyllä presidentit on armahtaneet ihan murhaajiakin, ei pelkästään alkoholiongelmaisia yms.
Sekä Koivisto että Halonen ovat
americastan 1 month ago
Olisi hyvää presidentti!
mariya0906 1 month ago
Ajattelin äänestää haavistoa vain yleisen peppukipeyden takia. Tulkitkaa miten haluatte.
NeverGonnaGonna 1 month ago
@NeverGonnaGonna...hmm.. mitä on peppukipeys...en osaa tulkita mitenkään...ja miksi sen takia äänestää...onhaa niitä ollu kautta maailman läpi varmaan useampikii homo vallassa ja maan päämiehenä vaan ei se oo ollu niin tärkeetä tietoo kun tänäpäivänä ja mitä väliä sillä sitten on...hmm...mutta ehkä me ollaan vielä liian konservatiivisia että oikeesti pelottaa sellainen mahollisuus että suomesta tulis edelläkävijä tässä asiassa...<3
tuulainen1 1 month ago
Mitä Kansainvälisiä ja suomalaisia lakeja Haavisto rikkoi kun Eqadorissa maksoi suomen veronmaksajien kustannuksella alaikäisen rattopojan itselleen - ja toi sen vielä suomeen...?
Poikaprostituution kansainvälisin esimerkki.
Milloin alkaa tutkimukset alaikäiseen lapsiprostitoituun sekoamisesta...?
crazy52075 1 month ago
voin helpottaa kaikkien vihaisten ihmisten tuskaa kuka ei tahdo haavistosta pressaa.. siitä ei tule pressaa.... Ei sitten millään.. kannatukset on kun yö ja päivä älkää vaivatko päätänne tähän riitelyyn kuka on hyvä jätkä ja kuka ei.
aim3t 1 month ago
Homosta ei koskaan Suomen Presidenttiä.Haluan asua Finlandiassa en Homolandiassa.Kilpailijasi tykkää sinisistä silmistä, sinä ruskeasta.
eka1939 1 month ago
@eka1939 Eka.. Voi tätä ironiaa.. Sinä olet juuri sellainen kiusaaja josta Haavisto mainoksessaan puhuu.. Ihme porukkaa tosiaan kun pitää tulla ilkkumaan, silläkin uhalla että kuulostaa aivan esikouluikäiseltä.
qita0 1 month ago
Haavisto kannattaa verkkokalastuksen kieltämistä saimaannorpan suojelualueella ja susien määrän lisäämistä, vaikka se vie häneltä ääniä. Hän ei kannata poliisin valtaoikeuksien lisäämistä, vaikka sekin vie häneltä ääniä.
Ihmisten peloilla ja ahneudella ratsastava Niinistö kannattaa susien tappamista, verkkokalastuksen sallimista ja poliisin valtaoikeuksien lisäämistä. Koska näiden asioiden kannattaminen tuo hänelle ääniä.
Haluatko presidentiksi populistin vai periaatteen miehen?
gohhoh 1 month ago 2
Haavisto selittää koko ajan vähemmistöjen tukemisesta. Noissa vaalilauseissa ei ole mitään järkeä loppupeleissä. On jo ollut monta tapausta missä vähemmistö on meinannut ottaa enemmistöltä oikeudet pois... mikä demokraattinen valtio se sitten on? Haavisto varmaan perustaisi presidenttinä kommunistisen puolueenkin...
MrVilleh 1 month ago
@MrVilleh EI millään pahalla mutta tämä on ihan täyttä puppua taas. En tajua ihan että mistä näitä edes keksitään. Olethan trolli? Olethan?
qita0 1 month ago
Kiitos Pekka haavisto kun toit uutta virtaa politiikkaamme jatka vain ja vauhdilla sulla on Suomi takana.,Jos pressaksi pääset,on yksi toivomus tee kotimaassa työtäsi sydämellä ja järjellä ulkomailla järjellä sydäntä unohtamatta
mammaMarjaana 1 month ago
Laajempi katsomus kansakuntaan ja kansakuntiin on nykyaikaa ja myös meidän ulkopoliitiikalle hyväksi,Kyseisellä hlöllä on myös sitä näkemysta ja kokemusta,intiani sanoo :ellet ole kävellyt hänen mokkasiineisaan kahta vuotta,älä arvostele
mammaMarjaana 1 month ago
miksi yhden lyhyen ajan mietinnän vuoksi hlö asetetaan kategoriaan jota ei ole ansainnut????????????????
mammaMarjaana 1 month ago
haavisto pääsi toisellle kierokselle siks että tiputettiin väyrynen pois
jagi90 1 month ago
tasavallan prsidentin ehkä mutta ei homon
jagi90 1 month ago
ei luoja.. haavisto pressaks nii siinä oikee "EDUSTAJA" suomelle? ulkopolitiikasta ei tiiä hevonv'''''a verrattuna niinistöön ja taustalla pelkkä lukio ei anna kovin uskottavaa kuvaa.
aim3t 1 month ago
Haavisto sanoo että puolustetaan heikoimpia, mutta minun silmissäni heikoimpiin kuuluvat myös rikoksen uhrit ja heidän omaiset, ja Haavistohan on valmis armahtamaan rikollisia (toisin kuin Niinistö) eli Haavisto olisi mahdollisesti valmis päästämään kaikenmaailman murhaajia vapauteen ennemmin tai myöhemmin. Ja turha väittää että tiedätte varmuudella ettei hän murhaajia vapauttaisi, ette te sitä tiedä. Koivistokin vapautti.
Tästä johtuen en voi mitenkään äänestää Haavistoa.
americastan 1 month ago 9
@americastan Et sinäkään voi tietää, vapauttaako Haavisto murhaajia. Minä uskon kyllä, ettei hän kuitenkaan murhaajia vapauttaisi, ainakaan kevyin peruistein. Hän on nähnyt niin paljon kärsimystä maailmalla kulkiessaan, että varmasti ottaisi rikosten uhritkin huomioon tehdessään tällaisia päätöksiä.
Pakko sinua on kehua kuitenkin, hienosta näkökulmasta asiaan, itse en tullut edes ajatelleeksi tuollaista, kuin vasta nyt.
Wer1Wet 1 month ago
@americastan argumenttisi on äärimmäisen retardi ja niin monesta kohtaa väärin ja misinformoitu. ole hiljaa.
Knukleheada 1 month ago 2
This has been flagged as spam show
@americastan Tänne kyllä välillä tulee sellaisia perusteluja että näkee että täytyy ihan etsimällä etsiä jotakin asiaa minkä takia EI voi äänestää Haavistoa. Omahan on äänenne. Turha on kuitenkaan tuollaista täyttä potaskaa tulla levittelemään, tai jos levität niin tee se kiitos edes siellä Niinistön mainoksissa.
qita0 1 month ago 13
@qita0 On minulla muitakin syitä olla äänestämättä Haavistoa. Vaikka minulla ei sinällään ole mitään homoja vastaan, niin Haavistohan on sanonut että mitä tulee homojen oikeuksiin niin presidenttinä hän haluaisi Suomen isännäksi seksuaalivähemmistöjen oikeuksien puolustamisessa ja hän ryhtyisi voimallisesti ajamaan asiaa maailmalla kun taas Niinistö sanoi viisaasti tähän, että kyllä Suomi hänen puolestaan voi isännöidä, mutta on presidentillä muuten tärkeämpiäkin asioita ratkaistavana.
americastan 1 month ago
@americastan Ensin, tuo armahdusoikeus ei todellakaan ole mikään päätös jonka presidentti voi tehdä jostakin omasta päähänpistostaan, vaan se tehdään aina korkeimman oikeuden lausuntojen pohjalta. Toiseksi, Niinistö on sanonut että armahdusoikeus tulisi siirtää kokonaan korkeimman oikeuden päätösvaltaan, ei siis lakkauttaa kokonaan. Kolmanneksi, 2007-2010 on "armahdettu" 21 vankia, joilla enemmistöllä oli alkoholiongelma ja persoonallisuushäiriö. Että se niistä uhkakuvistasi.
qita0 1 month ago
@americastan Olit kyllä ihan oikeassa siinä että Niinistöllä varmasti on muutakin tekemistä kuin edistää ihmisoikeuksia maailmalla, esimerkiksi EU:n keskuspankkien johtajien liehittely. Se vasta onkin arvokysymys että kumpi on sinulle tärkeämpää, raha vai ihmisoikeudet, ja kuten Niinistö on antanut useasti ymmärtää: se että rahalla voidaan ostaa ihmisoikeudet, vrt. Kiinan miljoonat orjuutetut tehdastyöläiset
qita0 1 month ago
@americastan Haavisto on sanonut että ko. oikeutta tulisi käyttää harkiten, joten todennäköisemmin mahdollinen armahdettava on esimerkiksi totaalikieltäytyjä.
jossuke91 1 month ago
@americastan "Niinistö ei varmuudella ainakaan päästä murhaajia vapauteen, koska Niinistön sijaan murhaajat päästäisi vapauteen korkein oikeus". Hienoa, päädyttiin siis samaan lopputulokseen, paitsi että Niinistö pääsi hienosti pesemään kätensä tästä asiasta.
qita0 1 month ago
@americastan Ja nyt kun aletaan oikein pilkkua nussimaan, niin Niinistö vastusti aikoinaan avioliitossa tapahtuvan raiskauksen lakimuutosta koska "anteeksi antamisen mahdollisuus katoaisi", niin, suurin osa raiskauksista tosiaan tapahtuu tutun avo/aviopuolison toimesta...
qita0 1 month ago
Comment removed
americastan 1 month ago
@americastan... jaa onks hää sanonu armahtavasa...ja voihaa sitä miesten kiduttamii naisii tietty armahtaakkii...asiat on niin monihaarasii ja jutut monenlaisii..et järkee tarvii siinäkii hommas...pelkkä asenne ei riitä... :-)
tuulainen1 1 month ago
@americastan haaviston mentaliteetillä ja periaatteilla missä jokainen voi muuttua ja anteeksi pitää aina antaa kaikille ja kaikesta olisi hitlerkin vapaaksi päässyt ja teot anteeksi annettu jos eloon olisi jäänyt
tytteli12 1 month ago
@americastan Jumala armahtaa, minä en, koska olen f.. terminaattori
teemusan 1 month ago
@americastan
Jos tuo on ainoa peruste, miksi et äänestäisi Haavistoa, niin jo on. Se, että haluaako vielä vähentää presidentin oikeuksia ja valtuuksia entisestään (niitä on todella vähän vert. muiden maiden pressoihin), ei mielestäni ole väärin. Oletko sitä mieltä, että kerran kun tulee kaadutuksi, tulee ryömiä lopun ikäänsä? Onko väärin nostaa ylös ihminen, joka on ymmärtänyt tehneensä väärin ja haluaa / kenties jo on muuttanut tapansa ja virheensä. Kuvittele asia omalle kohdalles
kastellinmafia 1 month ago
@kastellinmafia On paljon tyyppejä jotka eivät todellakaan ansaitse toista mahdollisuutta vaikka kuinka tietäisivät tehneensä väärin ja muuta sellaista paskaa.
Esimerkiksi Jammu Siltavuori ja Juha Valjakkala......sen sijaan että kuvitellaan itsemme näiden tekijöiden päässä niin voisit kuvitella itsesi heidän tappamiensa ihmisten omaisten kohdalla: olisitko sinä valmis antamaan anteeksi miehelle joka raiskasi ja tappoi sinun kaksi pientä tytärtäsi?
americastan 1 month ago
@americastan Ei noita päätöksiä yleensä presidentti omin päin tee, vaan hänelle esitellään armahdukset. En usko, että tämä on kovin keskeinen argumentti presidenttiä valittaessa. Ihmiset voivat joskus muuttua, mutta kaikki eivät muutu.
eino1964 1 month ago
@americastan Miksi vedät rikollisista heti ääriesimerkkinä murhaajat? Koivisto oli myöhempien tietojen perusteella itsekin miltei rikollinen. Lisäksi kaikki vapautettavat harkitaan tarkkaan, varsinkin nykypäivänä. Mutta koska et äänestä Haavistoa, äänestät siis Niinistöä jos siis äänestät (jos et=>et edes välitä), ja tällöin olet ilmeisesti sitä mieltä että väärän tuomion tmv. saaneetkin on parempi pitää armahtamattomina oikeiden murhaajien seurassa. Siksikin presidentin pitäisi osata armahtaa.
The3DZombie 1 month ago
@americastan
Toivotaan, että et tolla logiikalla äänestä ollenkaan, vielä moneen vuoteen.
masni92 1 month ago
@americastan Joo, olet kyllä niin vääntämällä vääntänyt jonkun syyn olla äänestämättä Haavistoa. Voi kun ihmiset olisivat edes piirun verran avarakatseisempia.
kukkanen170 1 month ago
Comment removed
americastan 1 month ago
jaa että heikoimpia pitäisi puolustaa, tarkoittanet siis keskiverto työssä käyvää suomalaista? niillä meinaan menee kaikista heikoimmin nykyään.
tolpopolpo 1 month ago
Niinistö /,,/
JasonFoxify 1 month ago
Mun vanhemmat äänesti niinistöö :( ite oisin tahtonu Pekan ::):)
Effief3 1 month ago
Miten sitä aiot estää?
ViljamiKorjaa 1 month ago
Toi rusinan-nuuhkia ei pysty vaikuttamaan yhtään mihinkään?!
Ihme että tollanen hintti on edes eduskunnassa? Toisaalta, se todistaa että 199 apinaa on aivan turhia pellejä... Olavi Mäenpää jos olisi ehdolla, kansa äänestäisi sitä.
Naurettavaa koko sirkus. Haavisto tippuu oksalta niinkuin harakka ammuttuna!!!
jappiherra 1 month ago
vikatikki kun lapissa menit ulkomaalaisten tilaisuuteen ensiksi,muitakin vähä-osaisia suomessa löytyy.ääneni sait kuitenkin.ensikerralla sitten presidentiksi pääset....
dierpmes 1 month ago
haistappa pekka kyrpä.
TheMane1986 1 month ago
@TheMane1986 varmaan mielellään..
korttihaj 1 month ago
This comment has received too many negative votes show
Ei Ei Ei. maailmaa nauraa !!!!! Homo (Gay) ei todellakaan tulee predidentti vaikka jos maaliman fiksun mies. Homo (Gay) on sairaus ja tarvii hoitoa. Ihmisten täytyy herätä ja katsoa suomen rajan ulkopuolelle vähän. koko maailma kunnioittaa suomea, älkää pilatko tätä maata. ottakaa asia tosissaa, Homo (Gay) ei todellakaa tulee presidentiksi. paljon normaalit ja fiksut ihmiset haluavat muuttaa ruotsii jos tämä tapahtuu
Majandera 1 month ago
@Majandera kuole
sufffel1 1 month ago
@Majandera Se nostaisi maan älykkyysosamäärää, kannatan muuttoanne oikein sydämeni pohjasta! Tervemenoa. :)
Buffooni 1 month ago
@Majandera
Otan asian tosissani, kuten toivoit. Tämä maa pilaantuu juuri sinun kaltaisten vuoksi. Mutta onneksi olette pian vähemmistöä. Pekka Haavisto edustaa uutta aikakautta; arvoja ja tekoja, joilla ei ainoastaan Suomi, vaan koko maapallo pelastuu. Tulet sen näkemään ennemmin tai myöhemmin...
irmeli0311 1 month ago
HOMO vaihoin mieli miteeni äänestän sua
TheTyrni 1 month ago
Niinistö mukana Vierailijoiden juoneesa vallata planeetta!!!
eDfxd8 1 month ago
sivari on tulossa armeijan ylipäälliköksi. Kyllä on asiat sekaisin.
halfcabheelflip 1 month ago
@halfcabheelflip koska halonen kävi 6 inttii
MrMastodontti 1 month ago
@halfcabheelflip
Halonen oli 12 vuotta ylipäällikkönä!
yxkaxrva 1 month ago
Olipas huono "mainos" hienolta mieheltä.
MrMastodontti 1 month ago
ei helvetti
Namupw 1 month ago
Hyvä Haavisto! Tsemppiä!
TortugaII 1 month ago
Kyllä äänestän Haavistoa ehdottomasti, se että ei ihmiset ei osaa hyväksyä erilaisuutta missään muodossa vaan aina on päästävä sanomaa jotai negatiivista saadakseen oma mielihyvä kohotettua ja toisen alennettua niin on sairaus, ei asennevika.
TortugaII 1 month ago 28
@TortugaII äänestän pekaa
MegaStimpe 1 month ago
@TortugaII Kaikki vetää syyksi tuon, jos äänestää Niinistöä. Get over it, on muitakin syitä kuin homous
onouh 1 month ago
Totta ja siksi(kin) äänestän Saulia. Saulin kanattajana olen saanut lokaryöppyä niskaani väittämällä että olen "suvaitsematon paska", "maan petturi", "homovihaaja" ym, kannattajiltasi taitaa puuttua kyky suvaita muita joilla on eriävä ehdokas tai vaikkapa eriävä mielipide. Saulin kannattaja olen ollut jo pidemän aikaa. Arvostan myös sinua, mutta en koe sinulla olevan tarvittavaa kokemusta presidentin tehtäviin.
anjahelin 1 month ago
@anjahelin Oletkohan karannut hommafoorumilta? Ainakin tuo suvaitsevaisuuden kääntäminen vastasuvaitsevaisuudeksi on yhtä ad hominemia kuin siellä olevien puheiden perusteella. Mahtavia väittelytaitoja. Jos syysi äänestää Niinistöä on se, että pidät sillä kiinni "mielipideperiaatteesta," siinä on minulle yksi syy lisää olla kannattamatta edustuksellista demokratiaa ollenkaan. En aio äänestää kumpaakaan.
Kaarlo 1 month ago
Haavisto on vakaa, iloinen. KANNATAN! Osaatko laulaa;) ?
arjahm 1 month ago
Tosi on kiusaajia riittää yhteiskunnassa Presidentin pitää puuttua asiaan että saadaan k
kiusaamiseen loppu semppiä Presidentti kisaan Pekka Haavisto
Markku Sinisalo
23Markku 1 month ago
Jos huominen on mun äänestä kiinni nii pelastan Suomen tulevaisuuden antamalla äänen NUMEROLLE 6 :)))))))<3<3<3<3<3<3
SchierHass 1 month ago
Olet Pekka tuossa asiassa NIIN oikeassa! Suomesta on tullut kiusaajien maa ja se pahenee vaan kaiken aikaa.
1Merzy 1 month ago
This has been flagged as spam show
Hyvä Pekka!!!
LadyJam111 1 month ago 7