Venäjällehän putos sillon se meteoriitti 1900-luvulla ja sen räjähdys oli kai 1000 megatonnin dynamiitin/ydinpommin(En muista) veronen ja se paineaalto kaato mettää 50km säteeltä ja se kai putos mereen lähelle rannikkoa.
@xZibeGx Son 1 000 000 000 000 TNT kiloa. vanha ja epatarkka mut nopee ja kateva tapa selittaa toi energian maara. Ni siis tellus(telamiina) oli abt 10 kg TNT...
Nois ei kuitenkaan aineen maara 2 x tarkota rajahdyksen voimaa 2 x.
Musta kaikki rajahde maarat yli 1 kg on tarpeeks ja kun sen saa lahelleen ei tarvi enaa sukkiaan vaihdella..amen.
En muista tarkkaa vuotta äkkiseltään, mutta lukemani mukaan joskus 2020-luvulla asteroidi ohittaa maapallon lähempää kuin koskaan tähän mennessä. Avaruudessa on joku noin 600 neliömetrin kokoinen "ikkuna", jonka läpi kulkiessaan asteroidi jää kiertämään maata joksikin aikaa ja putoaa lopulta maahan. Mahdollisuus on pieni, mutta olemassa.
Onhan noita olut kautta aikain.ennemmin tai myöhemmin tuollainen tulee jonnekkin päin maailmaa.Itseasiassa ei olisi pahitteeksi että täältä hieman porukkaa harvennettaisiin koska ei tämä pallo kestä tälläistä kulutusta.
Olisi jopa suotavaa että Linkolan ajatuksista osa jopa toteutuisi.
Taivaan ilmiöt on kyllä aina hienoja, aika mahtavaa olisi päästä itse näkemään jokin tuollainen. Muistissa on vain Hale Bopp-komeetan ohilento, sekin huonosti kun ikää oli silloin melko vähän. Tuosta löytynee lisää materiaalia ihan tubestakin.
Kyllä tämä oli niitä perseidien kipinöitä ;D
SuperKamaki 1 year ago
Nii muutes lisään tohon viel et se tapahtu vuon 1908 ja se oli 1000 ydinpommin tehonen
xZibeGx 1 year ago
rehtorin postilaatikkohan se siellä, uudenvuoden jäljiltä :D
FinDudeMBaD 1 year ago
Venäjällehän putos sillon se meteoriitti 1900-luvulla ja sen räjähdys oli kai 1000 megatonnin dynamiitin/ydinpommin(En muista) veronen ja se paineaalto kaato mettää 50km säteeltä ja se kai putos mereen lähelle rannikkoa.
xZibeGx 1 year ago
@xZibeGx Son 1 000 000 000 000 TNT kiloa. vanha ja epatarkka mut nopee ja kateva tapa selittaa toi energian maara. Ni siis tellus(telamiina) oli abt 10 kg TNT...
Nois ei kuitenkaan aineen maara 2 x tarkota rajahdyksen voimaa 2 x.
Musta kaikki rajahde maarat yli 1 kg on tarpeeks ja kun sen saa lahelleen ei tarvi enaa sukkiaan vaihdella..amen.
koponenii 1 year ago
@xZibeGx Joo muistan kun olin sillon tuol Ukrainas nii näky siel asti niit valoja
Herttaseiska 1 year ago
@Herttaseiska O.o Se putos vuonna 1902 en usko et näit sitä
xZibeGx 1 year ago
@xZibeGx Niin, vitsailin vain
Herttaseiska 1 year ago
En muista tarkkaa vuotta äkkiseltään, mutta lukemani mukaan joskus 2020-luvulla asteroidi ohittaa maapallon lähempää kuin koskaan tähän mennessä. Avaruudessa on joku noin 600 neliömetrin kokoinen "ikkuna", jonka läpi kulkiessaan asteroidi jää kiertämään maata joksikin aikaa ja putoaa lopulta maahan. Mahdollisuus on pieni, mutta olemassa.
juutas82 2 years ago
Se ''tapahtuu'' mukamas vuonna 2030-2036 ja se asteroidi on nimeltään ''Apophis'' ja se on yksi suurimmista asteroideista mitä ovat löytäneet
harale95 2 years ago 3
Onhan noita olut kautta aikain.ennemmin tai myöhemmin tuollainen tulee jonnekkin päin maailmaa.Itseasiassa ei olisi pahitteeksi että täältä hieman porukkaa harvennettaisiin koska ei tämä pallo kestä tälläistä kulutusta.
Olisi jopa suotavaa että Linkolan ajatuksista osa jopa toteutuisi.
pasiviheraho 2 years ago 5
Tämä tulee tapahtumaan nopeammin, kuin arvaatkaan ;)
series600 2 years ago
Olen nähnyt sen Hale-Bopp komeetan v 1997 Unkarin taivaalla. Pysyi koko ajan paikoillaan, muta vauhtia sillä oli silti aivan sairaasti.
Lahtiman81 2 years ago 4
jonnekin venäjällehän mötkähti komeetta 1900-luvun alussa. oli metsää matalana hurjan suurelta alueelta.
ilkkavu 2 years ago
näytti ihan keltalappuselta -30%viherpippurileikkeeltä..joka tipahti siwan roskapönttöön.heh heh .....
klonkkuu 2 years ago 28
Huijausta...tuo oli markon ladan pakoputki mikä lensi kangasalan yllä!
ghost663 2 years ago 35
ahaha voi helv. päivän naurut!
sonofkikkoman 2 years ago 6
Mihis tämä meteoriitti tippui lopulta, kun videossa se näytti menevän alaspäin?
macgyver112 2 years ago
Tämä meteoriitti ei iskenyt maahan asti vaan se kimposi yläilmakehästä takaisin avaruuteen.
Markorepairs 2 years ago
Taivaan ilmiöt on kyllä aina hienoja, aika mahtavaa olisi päästä itse näkemään jokin tuollainen. Muistissa on vain Hale Bopp-komeetan ohilento, sekin huonosti kun ikää oli silloin melko vähän. Tuosta löytynee lisää materiaalia ihan tubestakin.
Bashi88 2 years ago 2