Tämä oli paras vitsi koko sarjassa, yliammuttua dramaattisuutta ja mahdollisimman tarttuva kappale, tälläiseen 90% suomalaisista kappaleista pyrkii. Ironista kyllä, vaikka biisi onkin tehty ihan läpällä, niin se on silti parempi kuin valtaosa näistä suomalaisista "masentaa ja kaikki menee päin helvettiä" -biiseistä.
vissi ainoa video missä lyriikat on tehty "oikein". melkein aina kaikissa videoissa lyriikat menee liian nopeasti ohi tai tulee liian myöhään. tässä on just oikeilla kohilla :)
@el060248 Oikeassa olet, vaikkakin trollaamisesta tai tyhmästä kansasta on paha mennä mitään sanomaan. Ko. biisi todellakin on parodia perusmelankolisesta suomalaisesta hittibiisistä, mutta Pasilassa Kyösti Pöystikin mainitsee, että on "amatöörimäisen simppelin nerokkaat kertosäkeet ja mauttomat tarttuvat synaviulut." Kuin tehty uppoamaan suomalaisiin, mutten sanoisi että olisi ilkeämielinen disautus ketään kohtaan. Kuka tykkää, kuka ei.
Miljoonat suomalaiset tykkää tästä biisistä, mutta ei sen satiirisesta arvosta, vaan tosissaan. V**tu meitä tapetaan hitaasti tai vähintäänkin zombeiksi tehdään tämänkaltaisella kidutusmusiikilla!!
@trollslandan koitas ääliö ymmärtää, että biisin hyvyys ja sen satiiri arvo ei sulje toisijaan pois. päin vastoin tässä ne näyttää tukevan toisiajaan aika kivasti.
18 v Raumalta nauttii riitelystä vai ? :) Onkohan sun nimi Makkula? - Ei sulje toisiaan pois.Eikä kommentin mikään lause niin sanonutkaan. Tuonlaisten vastineitten kirjoittajille ei paljon enempiä kannata aikaansa laittaa.
Muille lukijoille,jos tarvitsee täydennystä: Ammattilaisten tekemän, laadukkaan"imitoivan"kappaleen tarkoitus oli kiteyttää tiettyjä pitkäaikaisia trendejä - SATIIRITARKOITUKSESSA, ei promotoidakseen lisää vastaavaa musaa.Mutta jos muuta luullaan,kysykää tekijöilt
@trollslandan Ei tämä 18 vuotias raumalainen ei tykkää lukea kommenttaja, jotka kerjää riitelyä, joten tämä ilo taitaa olla molemminpuolinen. Sinä et nimittäin tiedä pitääkö ihmiset tästä sen sisältämän satiirin vai jonkun muun seikan takia. MInä taas väitän ja väitin, että ihmiset pitävät tästä nimenomaan sen vuoksi, että se on humoristinen versio kaikesta siitä mitä pidetään kansansyvien rivien psyykkeenä. Kirjoitin ehkä kyseenalaiseen vastineen, mutta aloittava viestisi ei ollut sen kauniimpi
Uskomattoman osuva satiiri :D Tapana on käydä välillä lähiöbaarissa parilla ja odotan vaan sitä päivää ku näen jonku pubisankarin laulamassa tätä. Lupaan nauraa itseni hengiltä.
@jipasd Tänään tuli Yön-kappale työpaikka radiossa jossa "Suru muutti kammariin vuodeksi asumaan." Sitten taas muistin tämän parodian ja että Andy Suonsilmässä oltiin aika lähellä Olli Lindholmia ja Pate Mustajärveä :D
siis jotenkin tää on niin suomalaista. juuri tällasia me suomalaiset ollaan. suomalaisen sielua kuvataan hienosti. tällaistakin karskia miestä alkaa itkettää!
googleen kaksi sanaa: lataa sekä youtube, niin löytyy toimiva palvelu joka on noiden sanojen yhdistelmä. Jos kirjoittaisin linkin, niin kommentin kirjoitus tähän estettäisiin.
@forestmasafox Toivottavasti julkaisevat tämän virallisen version, jotta Yle saa viimeisen sanan. Oishan tuo kiva kuppilassakin kuulla taustalla soivan :)
@forestmasafox toisaalta pirtin pilkkominen kyllä luo tunnelmaa, että ehkä joku efektimäinen reuhonta tähän sopiskin ja loppuun vielä palavan saunan ääniä.
@samihokkanen Facebookin Pasila-ryhmästä luin, että laulaja on Olli Ylikotila. Sovittaja taasen on Kalle Koivisto, sanoittajina Atte Järvinen & Kalle Koivisto.
khyl... tämmöstä kuuleppa viikonloppuna perjantaina ku on oluella nii laittaa soimaan parin oluen jälkeen ja miks ei ennenki sitä mut kumminki fiilis nousee kohti kattoa nopiaa! Tosi loistava biisi ja kiitos x008h:lle ku laitoit lyriikat mukaan ja muutenki parhaimman version tänne nettiin!! kiitos!!

MrJerkkeri 4 days ago
höhöö 5 ihmistä on syönyt saunamakkaraa ;DDDDDDDD
djavatar93 4 days ago
sanotaan nyt että on niitä paljon paskempiakin biisejä jotka menestyy kuin tämä vitsillä tehty :D
mausimus 2 weeks ago
Höpinöit kuuluu kesken biisin. Ja kuuluu jtn ihme ääniä.
SuomiSly 1 month ago
1:16 :D
DannuDaniel 2 months ago
herran jumala, sehän on justin bieberin muna! eiku oho.... se olikin dislike bari........
TheJoopro 2 months ago in playlist Favorite videos 4
@TheJoopro EI SE NOIN ISO OO!!! >:O
mopopox99 1 month ago
vissi ainoa video missä lyriikat on tehty "oikein". melkein aina kaikissa videoissa lyriikat menee liian nopeasti ohi tai tulee liian myöhään. tässä on just oikeilla kohilla :)
Finkendama 3 months ago
tosi hyvvää settiä :))))))))
swuuup 3 months ago
Onko muuten typerämpää, kuin kerjätä peukkuja kommentoimalla kommentteja joilla kerjätään peukkua saadakseen peukkuja?
TheApinanaama 3 months ago
Hyvä, mutta tässä oli pari kirjoitusvirhettä...
JebeXD 4 months ago
Tää on oikeesti kaunis laulu... Jännästi
Dehdif 4 months ago 8
;( TÄÄON liiAN siiSTi);
metalgearsolidfani 4 months ago
@AAJVIDEOT Laulaja: Olli Ylikotila
Sovittaja: Kalle Koivisto
Sanoittajat: Atte Järvinen & Kalle Koivisto
Azurenna 4 months ago
@Azurenna Kappaleen nimi?
Suomi605 4 months ago
@Azurenna Kappaleen nimi?
Suomi605 4 months ago
Pasilan tekijätiimi trollaa tätä tyhmää kansaa ihan täysillä.
Loistava parodia suomalaisesta paskamusiikista.
el060248 6 months ago 3
@el060248 Oikeassa olet, vaikkakin trollaamisesta tai tyhmästä kansasta on paha mennä mitään sanomaan. Ko. biisi todellakin on parodia perusmelankolisesta suomalaisesta hittibiisistä, mutta Pasilassa Kyösti Pöystikin mainitsee, että on "amatöörimäisen simppelin nerokkaat kertosäkeet ja mauttomat tarttuvat synaviulut." Kuin tehty uppoamaan suomalaisiin, mutten sanoisi että olisi ilkeämielinen disautus ketään kohtaan. Kuka tykkää, kuka ei.
teipoi 6 months ago 7
@el060248 voisin lyödä vaikka vetoa että joku niistä kuuntelee tätä suomalaista "paskamusiikkia"
Nuudom 6 months ago 5
Tää on ihan mahtava! Siis tällä kertaa pasilaan on tullut tosi hyvä iskelmä :)
Janika757 7 months ago
mahtava biisi!
00420ify 7 months ago
ees pihatontut selvinny :(
Strikerz0r 7 months ago 3
Voiko joku oikeesti kuunnella tällästä paskaa tosissaan?
MrJuha83 7 months ago
En tykkää vaan rakastan
MultiKhalle 8 months ago
2 tyyppiä ei oo tainnu lyyä vaimojansa. EINÄIN !
eminemovechkin 8 months ago
@eminemovechkin Niin osalla meistä ei ole itsellä vaimoja. Nimim. "Vaimo olen itsekin (talven routa tappaa pihatontutkin" ;)
Vaeril 8 months ago
@kakkalia Kun nykyinen linkki on youtube . com/jotain niin muuta se muotoon lataayoutube . com/jotain
AGfinland 8 months ago
tää euroviisuihin =).
akuankka321876 8 months ago 2
Suomi maailmanmestari! w00w00t
moipoi1 9 months ago
RAIRAIRAIRAIRAIRAIRAIRAIRAIRAIRAIRAIRAIRAIRAIRAIRAIRAIRAIRAIRAIRAIRAIRAIRAIRAIRAIRAIRAIRAIRAIRAIRAIRAIRAIRAIRAIRAIRAIRAIRAIRAIRAIRAIRAIRAIRAIRAIRAIRAIRAIRAIRAIRAIRAIRAIRAIRAIRAIRAIRAIRAIRAIRAIRAIRAIRAIRAIRAIRAIRAIRAIRAIRAIRAIRAIRAIRAIRAIRAIRAIRAIRAIRAIRAIRAIRAIRAIRAIRAIRAIRAIRAIRAIRAIRAIRAIRAIRAIRAIRAIRAIRAIRAIRAIRAIRAIRAIRAIRAIRAIRAIRAIRAIRAIRAIRAIRAIRAIRAIRAIRAIRAIRAIRAIRAIRAIRAIRAIRAIRAIRAIRAIRAIRAI
gayboing 10 months ago 4
hakkasin tämän kuultuani kaksi kämppistäni.
Feilur89 10 months ago 7
laita youtube sanan etee lataa tonne url osoitteesee ni tulee paik jost voi ladata
2starkiller 10 months ago
vittu o hyvä biisi xd vielläki jaksaa kuunnella tätä :D
Kommentoii 10 months ago
Onko muuten typerämpää, kuin kerjätä peukkuja kommentoimalla "hauskasti" niiden määrää, jotka eivät tykänneet.
"Höhöö, 2 ihmistä on palanu karrelle."
ArttuH5N1 11 months ago 48
@ArttuH5N1
Hassunhauskat Justin Bieber vitsit pääsevät ainakin lähelle.
Zarkath 10 months ago
@ArttuH5N1ei se kyllä peukkuja saa jossei hauska oo
Feilur89 10 months ago
@ArttuH5N1 Hajosin kommentilles, koska se onniin totta :DD
p5ycopaatt1 1 month ago
@ArttuH5N1 On.
mikkaramies 4 weeks ago
Kaks vaimoo kuunnellu tän joita on hakattu
wmassimo 11 months ago
Euroviisuihin ;D
hellpatrol445 11 months ago
@hellpatrol445
Euroviisuihin! Oikein aitoa suomalaista melankoliaa parhaimmillaan! :D
ihmisviikate 11 months ago 2
@ihmisviikate suomi voittais ihan varmasti
TheJanzuli1 9 months ago
Näköjään löyty yks Kyösti Pöystiki kuuntelijoiden joukosta. Anna palaa Andy! :D
SomeDoodle 11 months ago
1 ihminen on herra joka ei ymmärrä andyä
AngryFinlandKid 11 months ago
rai rai rai rai kohas voi kuulla taustalt jani volasen äänen :DDD Mut muuten, ihan saatanan paras biisi!!♥♥♥ 586768/5
ValtsuHanC 11 months ago
"ittekki rumpuja soitin lukiossa" reps :DD
FanCenaJohn 11 months ago
Yksi ihminen pitää pihatontuista :D
hottis100 11 months ago
Yksi ihmineni pitää pihatontuista :D
hottis100 11 months ago
Pasilan biiseistä ja Repomiehen rallatuksista kokoelmalevy!
FutisLauri 11 months ago
Hirveetä paskaa josta sa päänsärkyä... -.-''
TheLOVEHATEme 11 months ago
Aivan täydellinen biisi
Artonedi 11 months ago
saat tähä vielä tabit nii oot hyvä
irobot1996 11 months ago
tämä kappale jotenkin sisällyttää kaiken suomalaisuuden sisäänsä.
WhisperingDeath90 11 months ago
This has been flagged as spam show
Ihan liian hyvä;D Jää soimaan päähän
PikkuTatti 1 year ago
Ihan liian hyvä;D Jää soimaan päähän
PikkuTatti 1 year ago
Oishan se pitänyt arvata:
Miljoonat suomalaiset tykkää tästä biisistä, mutta ei sen satiirisesta arvosta, vaan tosissaan. V**tu meitä tapetaan hitaasti tai vähintäänkin zombeiksi tehdään tämänkaltaisella kidutusmusiikilla!!
trollslandan 1 year ago
@trollslandan koitas ääliö ymmärtää, että biisin hyvyys ja sen satiiri arvo ei sulje toisijaan pois. päin vastoin tässä ne näyttää tukevan toisiajaan aika kivasti.
FinReVieWs 11 months ago
@FinReVieWs
18 v Raumalta nauttii riitelystä vai ? :) Onkohan sun nimi Makkula? - Ei sulje toisiaan pois.Eikä kommentin mikään lause niin sanonutkaan. Tuonlaisten vastineitten kirjoittajille ei paljon enempiä kannata aikaansa laittaa.
Muille lukijoille,jos tarvitsee täydennystä: Ammattilaisten tekemän, laadukkaan"imitoivan"kappaleen tarkoitus oli kiteyttää tiettyjä pitkäaikaisia trendejä - SATIIRITARKOITUKSESSA, ei promotoidakseen lisää vastaavaa musaa.Mutta jos muuta luullaan,kysykää tekijöilt
trollslandan 11 months ago
@trollslandan Ei tämä 18 vuotias raumalainen ei tykkää lukea kommenttaja, jotka kerjää riitelyä, joten tämä ilo taitaa olla molemminpuolinen. Sinä et nimittäin tiedä pitääkö ihmiset tästä sen sisältämän satiirin vai jonkun muun seikan takia. MInä taas väitän ja väitin, että ihmiset pitävät tästä nimenomaan sen vuoksi, että se on humoristinen versio kaikesta siitä mitä pidetään kansansyvien rivien psyykkeenä. Kirjoitin ehkä kyseenalaiseen vastineen, mutta aloittava viestisi ei ollut sen kauniimpi
FinReVieWs 11 months ago
Comment removed
trollslandan 1 year ago
Oot elämäs velkaa Jennalle : D
kauppin3n 1 year ago
Tabulatuurit löytyy:
students.oamk.fi/~k9lija00/rairairai.txt
url ei näköjään oikein toimi, copypastetkaa ja tarkistakaa... Youtube ei anna linkkejä laittaa :|
Blot 1 year ago
Comment removed
Blot 1 year ago
Comment removed
Blot 1 year ago
Sitten kun musta tulee maailman kuningas pasilasta tehdään maailman kansallisohjelma
MoustachioGuy1996 1 year ago
Uskomattoman osuva satiiri :D Tapana on käydä välillä lähiöbaarissa parilla ja odotan vaan sitä päivää ku näen jonku pubisankarin laulamassa tätä. Lupaan nauraa itseni hengiltä.
jipasd 1 year ago 2
@jipasd Tänään tuli Yön-kappale työpaikka radiossa jossa "Suru muutti kammariin vuodeksi asumaan." Sitten taas muistin tämän parodian ja että Andy Suonsilmässä oltiin aika lähellä Olli Lindholmia ja Pate Mustajärveä :D
Ruosteinenknight 1 year ago
1 ei pidä biisistä... oiskohan pöysti :D
Tsubodae 1 year ago 8
Pasilaa parhaimmillaan :)
boyboyboy102 1 year ago
peukut jos tykkäätte tästä kappaleesta :D
joku124joku 1 year ago 28
rairarairairai... ei voi muuta sanoo. ja nyt se soi mulla päätä saatana seuraavat neljä viikkoa
sabarty4 1 year ago
Karrelle palanut enkeli voitti muuten YleX:n tämänviikkoisen Rytmibarometrin.
Azurenna 1 year ago
Comment removed
Azurenna 1 year ago
Hieno kipale! :)
makeXD100 1 year ago
watch?v=u5YYVf6QIPo&
Täyspitkä, ja ilman kontiovaaran höpinöitä.
kostibulished 1 year ago
tämä on kyllä niitä biisejä että jos koulussa kuuntelee tunnilla niin yhtäkkiä saatta huomata että laulaa mukana :D
glock691 1 year ago
Tästä karaoke-versio niin voi sanoa vaan, että "NO HUHHUH!" :) Tässä kyllä kiteytyy koko suomalainen äijäiskelmä.
Repl1c4FIN 1 year ago
siis jotenkin tää on niin suomalaista. juuri tällasia me suomalaiset ollaan. suomalaisen sielua kuvataan hienosti. tällaistakin karskia miestä alkaa itkettää!
haisenpahalle 1 year ago 2
@haisenpahalle Suomalaiset tälläsii....ja paskan marjat ;DD
TheLOVEHATEme 11 months ago
Comment removed
javemaru 1 year ago
Karrelle palanut enkeli on saanut tänään ensisoittonsa valtakunnallisesti YleX:llä! :D
javemaru 1 year ago
iha oaraaas rai rai raiXDXD
janne684 1 year ago
@kakkalia kirjota sana lataa sanan youtube eteen osoiterivillä.
maegine 1 year ago
@kakkalia Kirjota osoteriville sanan youtube eteen sana lataa.
maegine 1 year ago
Euroviisuihin!!!!
r4nd0m10 1 year ago
Pasiradiossa voisi ehdottaa tätä kipaletta Perjantain kunniaksi.
BatteryEnergyF1 1 year ago
Ihan hemmetin hyvä biisi.
BatteryEnergyF1 1 year ago
KÄYTTISTÄ!!!! =))))
hakkissami 1 year ago
Tästä abiristeilylle hittibiisi! :)
joole5005000 1 year ago
googleen kaksi sanaa: lataa sekä youtube, niin löytyy toimiva palvelu joka on noiden sanojen yhdistelmä. Jos kirjoittaisin linkin, niin kommentin kirjoitus tähän estettäisiin.
x008h 1 year ago 23
perkele nyt PITÄÄ MENNÄ POLTTAA SAUNA SUUUAAAATANAAAAAAA
superKrene 1 year ago
@kakkalia googleen kirjoittaa youtube2mp3, sieltäpä löytyy sivustoja joilla voi konvertoida kun osoitteen syötttää ja valitsee laadun.
x008h 1 year ago
@x008h Itse olen todennut video2mp3 parhaaks : P
Straawie 1 year ago
Aivan stanan kova biisi! Soittoääneksi.
aakettu 1 year ago
Mistäs tän voi ladata?
TheOverlordNiko 1 year ago
This has been flagged as spam show
Tekijätiedot FB:n Pasila-sivulta: Karrelle palanut enkeli: Säv. ja sov. Kalle Koivisto, san. Atte Järvinen & Kalle Koivisto, laulanut Olli Ylikotila
kaappipaa 1 year ago
Sopii hyvin vitutukseen JUMALAUTA
Raineri96 1 year ago
AIVAN HUIPPU BIISI!!!
Jusku96 1 year ago
Eeppistä
Avatoteam 1 year ago
Sais vielä nuo muutkin ryminät ja toimittajan puheet pois nii olis täydellinen. Mutta loistava se on näinkin :)
forestmasafox 1 year ago 15
@forestmasafox Toivottavasti julkaisevat tämän virallisen version, jotta Yle saa viimeisen sanan. Oishan tuo kiva kuppilassakin kuulla taustalla soivan :)
x008h 1 year ago 39
Comment removed
TheTemessi 1 year ago
@forestmasafox
Tuossa, ihan pyynnöstäsi tein :)
/watch?v=HsHvUpQw_gE
TheTemessi 1 year ago
@forestmasafox toisaalta pirtin pilkkominen kyllä luo tunnelmaa, että ehkä joku efektimäinen reuhonta tähän sopiskin ja loppuun vielä palavan saunan ääniä.
Slugbunny 6 months ago
Onks tietoo kuka tämän laulaa?
samihokkanen 1 year ago
@samihokkanen Vaikuttaisi Pauli Hanhiniemeltä Kolmas Nainen-yhtyeestä. Tuo Vainio vain hämää, olisikohan sanoittaja?
x008h 1 year ago
@samihokkanen Facebookin Pasila-ryhmästä luin, että laulaja on Olli Ylikotila. Sovittaja taasen on Kalle Koivisto, sanoittajina Atte Järvinen & Kalle Koivisto.
Azurenna 1 year ago
@Azurenna Kiitos :) Pitääkin kuunnella heti ton Ylikotilan tuotantoa.
x008h 1 year ago
khyl... tämmöstä kuuleppa viikonloppuna perjantaina ku on oluella nii laittaa soimaan parin oluen jälkeen ja miks ei ennenki sitä mut kumminki fiilis nousee kohti kattoa nopiaa! Tosi loistava biisi ja kiitos x008h:lle ku laitoit lyriikat mukaan ja muutenki parhaimman version tänne nettiin!! kiitos!!
ThePonotte 1 year ago 2
@ThePonotte Thanx! On niin hyvä biisi, ettei sitä kestä pilatakaan :)
x008h 1 year ago
Ihana kappale, sanat täydelliset, aijai, loistoa ;) ''Aivan mahtavaa!''
OoweeTube 1 year ago 3
Comment removed
Heuskimoro 1 year ago
Perjantaina täytyy tätä lauleskella parin oluen jälkeen :)
x008h 1 year ago 49
Jiihaaa!!! Paras biisi evar!!!!!!
mrFlowlessratMan 1 year ago