Juice näki lopun ja todellisuuden ja Ismo pudotti puusta. Sen jälkeen on yritetty nousta puuhun perse edellä, ennen anusta valvoi NL ja nyt EU,USA ja Venäjä. Hyvä pojat, vielä joskus Suomen aika koittaa, tällä pelillä ei kyllä ihan pian.
tää on niin jäätävää riimittelyä,juice varmaan tunnissa keksiny koko homman ja puoliherjalla tehty muutenkin. joltain "suomiräppäriltä" menis vuosi tällasen keksimiseen,ja silti ei olis lähelläkään yhtä hyvä. ajatelkaa nyt jotain cheekkiä tai mitä niitä on paleface?? huh huh mitä paskaa, eläköön juice!
Muistan Juicen haastattelun kyseisestä biisistä.Kertoi tehneensä tämän biisin kun ei tykännyt räpistä ja sanoi sellaisen musan tekeminen olevan iisi homma.Siinä samassa syntyi mielestäni paras räpbiisi.
Haluaisin nyt hieman tarkentaa ettei tule väärinkäsityksiä: Tämä huumausainerikossyyte on täysin tosi tapahtuma, siinähän Juice haastettiin syyttömänä oikeuteen huumekaupoista. Hänet oikeuteen haastanut diileri itse tuli tuomituksi niin huumausainerikoksesta kuin kunnianloukkauksesta Juicea kohtaan. Juicea vastaan nostetut syytteet hylättiin. Tapahtuma on ainakin osittain vaikuttanut tähän biisiin, mutta taustalla on toki paljon muutakin, kuten se että on pääosin tehty satiiriseksi kappaleeksi.
Mutta onkohan totta, mitä joskus muistelisin lukeneeni jostakin, että tämäkin biisi, vaikka sopii niin moneen perhanan hetkeen, on tehty niihin aikoihin, kun Juicea syytettiin huumausainerikoksesta ilman syytä? Vähän niinkuin oli Irwinin Haistakaa paska -biisin kanssa; Irwin teki tuon kappaleen, koska valtio ihan oikeasti ulosmittasi hänet omasta kodistaan.
Korjatkaa jos olen väärässä, en mene ihan varmaksi sanomaan mutta muistelisin että näin jossakin oli.
PS.Ministeriksikin pääsee vaikka ei ole käynyt peruskoulutusta loppuun ta ollut eduskunnassa.Mukavin kohta minusta oli kun ,rannalle ruostuu Wärtsilän armaada tässä biisissä.Sekin on sössitty jo ajat sitten.Kyllä Juicella oli ihan oikeaa faktaa asioista.Kuulema vähän karttelivat edustjat häntä ,ainakin julkisesti..
Ainut työpaikka ,minne pääsee ilman papereita ja koulutusta ,on kansanedustajanhomma .Juice tiesi tämän ,piti vaan olla suosittu ihan missä vaan.Tässä vittuiltiin sillei hienosti , siististi. Näitä kappaleen sanoja on varmaan turha yrittä opetella ulkoa.
Avaanpa vielä paria muuta yksityiskohtaa sanoituksissa. "Saatanan tunarit" on Kekkosen käyttämä sanonta. "Suomi on taikina, Karjala hiivana" viitannee vanhaan Kerenski-lauluun: "Kerenski se leipoi kuivan taikinan / suolaksi hän aikoi pienen Suomenmaan".
Kohdassa 1:58 lauletaan "hallittu rakennemuutos", joka oli Holkerin hallituksen (87-91) iskulause, mutta hallitun talouden muutoksen sijaan tuli kova lama. "Vetelin Aho" (2:25) viittaa Vetelistä kotoisin olleeseen Esko Ahoon (pääministeri 91-95)
Mäkin olen Hämeestä, ja siksi hidasälyinen. Mutta luulen, että Juice 1) pyrki pärskimään ympäriinsä ja 2) suomalaista ryssävihaa erityisesti. Suomi eläis pelkästään sillä että kasvattais ruokaa Pietariin. Ystävyys, se on kallista, se riipu ei hallintomallista.
@SuperRappari niin noh norja joka jäi ikäänkuin ruotsiin 1809 jne sai itse hallinon ja itsenäistyi 1905 ilman mitään sortokausia (en nyt aivan varma ole vuosiluvuista,mutta ymmärtänet pointtini.)
"Ja se Oolannin raha oli markka vai taalari"... kuka vielä muistaa tuon 90-luvun alun kun alle 30 000 asukkaan Ahvenanmaalle tosissaan puuhattiin omaa valuuttaa :D
mahtuu mahtuu tänne joo mutta se ei tarkoita että haluisin silti isompia veroja vaan siks et saadaan vähän pakolaisia asumaan tuilla tänne ja tuomaan sitä ihanaa kulttuurillista ''säpinää''
This comment has received too many negative votesshow
En oikeasti ymmärrä tuota suomalaisten ennakkoluuloa venäläisiä sun muita ulkomaalaisia kohtaan. Eiköhän tänne Suomeen pakolaisia ja siirtolaisia mahdu, mehän olemme hyvinvointivaltio.
Mutta Juice on kyllä ihan oikeassa tämän biisin suhteen.
Niin. Ottamatta lainkaan kantaa tämän biisin sanomaan, miksiköhän suomalaiset, virolaiset ja muutkin baltit ovat varsin ennakkoluuloisia venäläisiä kohtaan?
Pinta-alaa Suomessa on, sen puolesta kyllä, sitä en kiellä, mutta se ei olekkaan ainut asia tämän "mahtumisen" kannalta. Hyvinvointivaltio ei ole syy siihen miksi heitä pitäisi huolia rajojen sisälle. Tämä hyvinvointivaltio järjestelmänä kaatuu ajan kuluessa omaan mahdottomuuteensa, liian pieni työssäkäyvien joukko ei pysty pyörittämään koko järjestelmää, minkä varoista kuluu sosiaalihuoltoon suuria summia.
Kuvaa hyvin nykyistä Suomen rappiota, ja tulevaa tuhoa tämä biisi. Kommunistien ja kaikenmaailman "antifasistitien"=keskitysleirien ja diktatuurin kannattajien, "totuudet" valtaa alaa. Sanovat, että Karjalan palautus venäläistää Suomen. Miettikääs tätä: meillä on täällä nytkin 50.000 venäjää puhuvaa aj lisää tulee. Logiikka vähän hukassa näillä Suomettuineilla urpoilla. Hyvä biisi. Ihmetellä pitää, että tämä maa on kuitenkin toistaiseksi vielä olemassa.
Kyllä!! tai no ei mulla mitään noita nekrui ja sellasii vastaan oo jos ees pukeutus ja vaihtas uskonnon johonkin järkevään ja pukeutuis suunnilleen ku me mut ilman rättei!!
mun äiti on kuulemma käyny joskus juicen keikalla oisin itekki halunnu mut se oli pikkasen myöhäst ku synnyin vast 98 mut juice silti elää viellä kaikkien sydämmessä läpää rauhassa. muute super hyvä video ; D
Kekkonen on suomi punkin ehkä yleisin aihe : P mut juu... kova biisi... juice taas näyttää mallii näille uusille paskoille räppäreille miten se tehhää

Ei kaikkea kunniaa missään tapauksessa.
Mies oli petturi ja takinkääntäjä. Entisestä AKS:n jäsenestä ja isänmaan miehestä tuli kotikommunistien ja venäläisten kanssa veljeilevä konna, joka lähti itse masinoimaan sotasyyllisyysoikeudenkäyntiä ennen kuin Zdanovilta oli tullut minkäänlaista kehotusta edes siihen.
Olin Lintsillä katsomassa Juicea livenä joskus -80 luvulla kun he esittivät tämän biisin ekan kerran ja repesin silloin ihan täysin. Vieläkin 20 vuotta myöhemmin tämä naurattaa koska se on yksi Juicen parhaista poliittisista kannanotoista sen aikaiseen tilanteeseen. Kiitos tämän videon tarjoajille.
Saatan olla tyhmä tai hidasälyinen, mutta en tajua mistä kappaleessa lauletaan? Sen tajuan, että Suomen valtiosta, mutta sen tarkemmin en. Eli mikä on laulun pointti? Pls vastatkaa tähän kommenttiin
Taidat vaan olla sen verran nuori, ettei laulun sanoma aukea. Tässä lauletaan 90-luvun alun ajankohtaisista tapahtumista. Mauno Koivisto kehotti Baltian maita malttiin itsenäistymispyrkimyksissä. Neuvostoliitosta tuli kaapattuja matkustajakoneita Suomeen ja kaappaajien palautuksesta käytiin keskustelua. Ahvenanmaa suunnitteli tuolloin omaa taalari nimistä valuuttaa. Wärtsilän telakka oli juuri mennyt konkurssiin.
@Kullerv Kiitos tiedoista, itsekin olen tätä jonkun verran ihmetellyt. Ja itse kun olen syntynyt vasta -94, en ole voinutkaan olla tietoinen noista jutuista^^ Joka tapauksessa mainio biisi! :D
Ryssäpaskat... ja hah. Eiköhän niitä idiootteja ja paskoja ole ihan joka maassa. Ja jos mitään sotilaita ei olisi koskaan ollutkaan ikinä, niin kaikki eläisivät yhdessä maapallolla eikä olisi valtiorajoja. Ja saisi olla kulttuuriltaan ihan suomalainenkin, ja tutustua myös muihin kulttuureihin ja kunnioittaa niitä. Juice oli fiksu mies tehdessään sellaisia sanoituksia kuin esim. tämä ja Vaasankin veri vapisee.

nai sinä vitun reikäpää mutsias, sodat on iha oikei ! kaikki ryssät hautaa ni eipähä tarvii tuhlata ruokaa niihi eikä maailma ylikansoitui niin pahasti !!! eli vedä sinä vaa se vittus päähä mokkakulli
vittu oot kyllä tyhmä jätkä.... enemmän ne afrikan neekerit länsivaltojen varoja tuhlaa ku ryssät jotka sentää pärjää ilman mitää vitun avustuksia. olisha se sota hyvä nii ei tarvis tollasten munapäiden kommentteja lukea täältä.
No myönnän nyt minäkin että ne neekerit vievät varat meiltä, mutta niitä jotenkin kestää,toisinkuin ryssä.Sitä molotusta ei perkelekkään jaksa kuunnella!Ja sanohan, valtasko afrikkalaiset meiltä Karjalan?Vitun molopää, opettelen ensi historiaa, ja tuu sitten molottaa, saatana ryssä imijä!
ASIAT EIVÄT OLE NIIN HUONOSTI ETTEIKÖ NIITÄ VOISI PAHENTAA!
Sanoinko että pidän ryssistä? Sanoinko että neekerit valtas Karjalan? Tiedätkö sä edes koska talvisota käytiin? Tule itte molottaa vasta sitten kun tiedät faktat. Kiitos :)
No ensiksi, mietitään vuotta 1713-1721,kun venäläiset raukkamaisesti miehittivät suomen, kun suomessa ei ollut yhtäkään sotilasta, ja polttivat monia suomen kaupunkeja maan tasalle, ja kohtelivat suomalaisia väkivaltasin ottein. Ja vielä puutun yhteen asiaan, et sanonut että pitäisit ryssistä/neekereistä, mutta sanoinko minä että SINÄ pitäisit niistä?Ja mitä kysymykseesi tulee, talvisota käytiin 1939-1940.
tulkaaha tänne itä-suomee täällä on ryssiä iha tarpeeks, ei sitä paskaa jaksa joka päivä kuunnella eikä kattella. tulisivat vaan sit sinne teidä asuinseuduilla ja ostisivat kaikki tontit ja asunnot niiku täältäki, kyllä muute varmaa rupeis pikkuhiljaa vituttaa, spacet666 on iha oikeassa ryssien suhtee kaikki kuopion torille ammuttavaks
No aikaimoista luotien tuhlausta tappaa se kuusi miljardia kahdeksansataakahdesantoista miljoonaa tuhatsata ja risat. No ostetaan luodit USA:lta, Venäjältä ja Kiinalta niillähän niitä riittää, ja paskat ne välittää siitä, että niillä sitten ammuttaisiin niiden kansalaisia.
Aivan naurettavaa käyttäytymistä. Mitähän Juicekin sanoisi, jos tietäisi, että hänen musiikkivideonsa kommentti keskustelut on muuttunut äärinationalistien ja rasistien pellejen keskustelufoorumiksi...
No voi kauhiata! Onko ne neukut jotenkin saastaisia vai mitähä? Onhan tämä suomalainen kulttuuri arvokas juttu joo-o, mutta ei tässä mitään helevetin rotupuhtautta pidä ihmishenkien hinnalla vaalia.
"räppirockia" voi vittu oot tyhmä :D tää on siis iha räppiä. ja zorrotar, oot kuunnellu liikaa eminemiä nii et tiiä mitä oikee räppi on, lue wikipediasta mitä se on, ja kuuntele alkuperäsiä rap-yhtyeitä, kuten vaikka run DMC:tä ja semmosia nii saat tietää mitä räppi on. ja JuppeMuppe, senkö takia tää on rockia ku tähän on sämplätty jotain kitarointia? ei? monet rap-yhtyeet samplaa kitaraa, esim jimi hendrixiä ja beatlesia ja james brownia samplanny miljoonat.
tää on kyllä helvetin hyvä kappale... juice muutenkin eli aikaansa edellä... kyllä ku muitakin juicen biisejä kuuntelee niin huomaa että jätkä ties mistä kirjottaa...
Sori vaan vinkujat, mutta kyllä tämä ihan räppiä on. Tällä kappaleella ja kappaleella nimeltään Action!! Juice osallistui 1990-luvun alussa Suomen ensimmäiseen rap-aaltoon. Tyyli on hyvin samanlaista kuin Raptorin, tosin räkähuumorin sijaan on ko. kappaleessa tiivistettynä kotimaan politiikan ja Eurooppa-keskustelun sen aikaiset ajankohtaiset asiat.
Eli ei todellakaan ole herjausta sanoa tätä kappaletta rap-kappaleeksi, kun Juice on sen sellaiseksi itsekin tarkoittanut.
Juice oli hieno ihminen, harmittaa kun en voinut tavata häntä livenä. Hän oli manserokin kuningas.
mikkom100 2 weeks ago
Tää on kyllä nykyisinkin niin totta vaikka onkin toisaalta humoristinen..
cryogenium 1 month ago
Juice näki lopun ja todellisuuden ja Ismo pudotti puusta. Sen jälkeen on yritetty nousta puuhun perse edellä, ennen anusta valvoi NL ja nyt EU,USA ja Venäjä. Hyvä pojat, vielä joskus Suomen aika koittaa, tällä pelillä ei kyllä ihan pian.
pminkkin 1 month ago
juice oli ajaton tietäjä =) mikään ei oo muuttunu tän biisin tekoajoista..
omaa etuaan ajavat mulkut ajaa suomen suohon, ja kaikki on taas niinkuin ennenkin
serzinho1 2 months ago
Sopii hyvin tähänkin itsenäisyyspäivään. Eivätpä ole asiat paljon kahdessakymmenessä vuodessa muuttuneet.
pahakarhuz 2 months ago
Peukut ylös jos olet sitä mieltä että juicen kitara on maailman hienoin kitara!!
xlMustanglx 3 months ago 5
Bruttokansantulo! Tässä muutaman tunnin kuluttanut juicen tuotoksiin, ja silti tuntuu ettei ollut ihan turhaan kulutettua aikaa..
HuuhaaEsa 5 months ago
Joo-o nykynuoretki vois tykätä täst ku tää o räppii enemmä ku rokkii. :D
TaikaJamppa 6 months ago
Se toinen on vain kiroileva törkyturpa...
mikkom100 6 months ago
ja ollaan muuten samassa jamassa .. tuonajan fiilaamista -- hyvä hyvä -- jeps jeps ... näinköhän Juice vetää uudella laulukuorolla samoja biisejä ..
TheCrazymachineman 6 months ago
Comment removed
TheCrazymachineman 6 months ago
Ja vähän iskee kipinää toi kitara! :D
TaikaJamppa 6 months ago
Kekkonen hiihti Kekkonen kalasti, nyt se on Kekkonen riisuttu alasti XD REPESIN :DDD
TaikaJamppa 7 months ago
Juice pätkii Någard;in 100-0.
mikkom100 8 months ago 13
@mikkom100 toisesta noista ei kannattaisi edes mainita Juicen yhteydessä :)
Nickkerson 6 months ago
komia lippis. mist saa???? :D
TheUrpo99 8 months ago
parempia saa hakea
TheUrpo99 8 months ago
tää on niin jäätävää riimittelyä,juice varmaan tunnissa keksiny koko homman ja puoliherjalla tehty muutenkin. joltain "suomiräppäriltä" menis vuosi tällasen keksimiseen,ja silti ei olis lähelläkään yhtä hyvä. ajatelkaa nyt jotain cheekkiä tai mitä niitä on paleface?? huh huh mitä paskaa, eläköön juice!
vili1 9 months ago 3
@vili1 Paleface on ihan jees vielä mut olen muuten samaa mieltä kanssasi.. Juice on vaan jotain aivan jotain en tiedä mitä mutta helvetin hyvää!
Tuubiviiva 6 months ago
eläispä mehu leskinen vielä <3 kuuluu minun top 3 suomalais laulajiin!!:D
persauri 9 months ago
@persauri Top 3? Mulla hän on Top 1!:D
TaikaJamppa 6 months ago
@TaikaJamppa no katos kun hyviä suomalaisia laulajia ei oikeen ole
persauri 6 months ago
@persauri Ai ei ole? No, ei ehkä enää, mutta joskus oli. Juice Leskinen, Irwin Goodman... No, siinä parhaat.
TaikaJamppa 5 months ago
Oiskohan Juice ollut persu, jos hän olisi ottanut politiikkaan osaa?Jotenkin tässä olisi matskua moneenkin sotkuun.?Kiitos.
Guzzimies 9 months ago
E-e-e-e-en ko-ko-kommentoi. t. Vanhanen
Nobitur 10 months ago 3
Tää on just paras! Pätee sanat nykysinkin.
popcornered 10 months ago
Juicehan on parempi ku Nygård! Cheekistä nyt puhumattakana. Hemmetti, monilahjakkuus!
oonabitch 11 months ago 7
@oonabitch : kyllä Juice peittoaa kaikenmaailman räppärit 100-0
LasseL 9 months ago 3
Muistan Juicen haastattelun kyseisestä biisistä.Kertoi tehneensä tämän biisin kun ei tykännyt räpistä ja sanoi sellaisen musan tekeminen olevan iisi homma.Siinä samassa syntyi mielestäni paras räpbiisi.
sonicbarrier1 1 year ago
Comment removed
Guzzimies 1 year ago
Haluaisin nyt hieman tarkentaa ettei tule väärinkäsityksiä: Tämä huumausainerikossyyte on täysin tosi tapahtuma, siinähän Juice haastettiin syyttömänä oikeuteen huumekaupoista. Hänet oikeuteen haastanut diileri itse tuli tuomituksi niin huumausainerikoksesta kuin kunnianloukkauksesta Juicea kohtaan. Juicea vastaan nostetut syytteet hylättiin. Tapahtuma on ainakin osittain vaikuttanut tähän biisiin, mutta taustalla on toki paljon muutakin, kuten se että on pääosin tehty satiiriseksi kappaleeksi.
Retromies123 11 months ago
@Retromies123 No jotenkin noin se taisi mennä..
Guzzimies 11 months ago
Mutta onkohan totta, mitä joskus muistelisin lukeneeni jostakin, että tämäkin biisi, vaikka sopii niin moneen perhanan hetkeen, on tehty niihin aikoihin, kun Juicea syytettiin huumausainerikoksesta ilman syytä? Vähän niinkuin oli Irwinin Haistakaa paska -biisin kanssa; Irwin teki tuon kappaleen, koska valtio ihan oikeasti ulosmittasi hänet omasta kodistaan.
Korjatkaa jos olen väärässä, en mene ihan varmaksi sanomaan mutta muistelisin että näin jossakin oli.
Retromies123 1 year ago
Nythän se kruuna hävisi. Meni tämäkin biisi historiaan, mutta viesti on edelleen ajankohtainen! :)
KekkonenKalasti 1 year ago
Juice oli aika hyvä vittuilemaan.
tonivai1 1 year ago 6
PS.Ministeriksikin pääsee vaikka ei ole käynyt peruskoulutusta loppuun ta ollut eduskunnassa.Mukavin kohta minusta oli kun ,rannalle ruostuu Wärtsilän armaada tässä biisissä.Sekin on sössitty jo ajat sitten.Kyllä Juicella oli ihan oikeaa faktaa asioista.Kuulema vähän karttelivat edustjat häntä ,ainakin julkisesti..
Guzzimies 1 year ago 4
Ainut työpaikka ,minne pääsee ilman papereita ja koulutusta ,on kansanedustajanhomma .Juice tiesi tämän ,piti vaan olla suosittu ihan missä vaan.Tässä vittuiltiin sillei hienosti , siististi. Näitä kappaleen sanoja on varmaan turha yrittä opetella ulkoa.
Guzzimies 1 year ago
Ainiin,"somalia armasta, kotikylän lapsia" viittaa lauluun Amalia armas, joka alkaa sanoilla "Amalia armas kotikylän lapsi..."
fdsg4tst 1 year ago
Avaanpa vielä paria muuta yksityiskohtaa sanoituksissa. "Saatanan tunarit" on Kekkosen käyttämä sanonta. "Suomi on taikina, Karjala hiivana" viitannee vanhaan Kerenski-lauluun: "Kerenski se leipoi kuivan taikinan / suolaksi hän aikoi pienen Suomenmaan".
Kohdassa 1:58 lauletaan "hallittu rakennemuutos", joka oli Holkerin hallituksen (87-91) iskulause, mutta hallitun talouden muutoksen sijaan tuli kova lama. "Vetelin Aho" (2:25) viittaa Vetelistä kotoisin olleeseen Esko Ahoon (pääministeri 91-95)
fdsg4tst 1 year ago 3
Miten niin 90 luvun?
Vittu, nykyhallitus on paljon pahempi kähmijä ku Koiviston aikaan.
McProstata 1 year ago
Kaikille vähemmän fiksuille kerrottakoon, että tämä on hienostunutta vittuilua Suomen suomettuneelle politiikalle aikoinaan.
aivopark 1 year ago
Mäkin olen Hämeestä, ja siksi hidasälyinen. Mutta luulen, että Juice 1) pyrki pärskimään ympäriinsä ja 2) suomalaista ryssävihaa erityisesti. Suomi eläis pelkästään sillä että kasvattais ruokaa Pietariin. Ystävyys, se on kallista, se riipu ei hallintomallista.
haunopauno 1 year ago
Jos venäjä ei aikoinaan auttanut suomea niin paljon olisimme edellään ruotsin vallan alla . kiittäminen siis itsenäisyydestämme venkkua .
SuperRappari 1 year ago
@SuperRappari niin noh norja joka jäi ikäänkuin ruotsiin 1809 jne sai itse hallinon ja itsenäistyi 1905 ilman mitään sortokausia (en nyt aivan varma ole vuosiluvuista,mutta ymmärtänet pointtini.)
JazZzi88 1 year ago
"Ja se Oolannin raha oli markka vai taalari"... kuka vielä muistaa tuon 90-luvun alun kun alle 30 000 asukkaan Ahvenanmaalle tosissaan puuhattiin omaa valuuttaa :D
tonitsi78 1 year ago
Tämä on levytetty jo n. 20 vuotta sitten, mutta heittäkää sanat nykyaikaan. Joskin tällaista Juice heitti koko uransa ajan...
KalleHeiman 1 year ago
Olisi mukavaa käsitellä tuota kitaraa ku Jimi. Suorassa lähetyksessä.
Louhila 1 year ago 4
ei kun Suomi On Liian Pieni Kansa
timotakas 1 year ago
olisiko saapuvilla kappaletta: Suomi on liian pieni maa?
timotakas 1 year ago
Miltä levyltä tää löytyy?
SitruunaMelissa94 1 year ago
@SitruunaMelissa94
Taivaan kappaleita-levyltä, ellen väärin muista.
DishClothFromFinland 1 year ago
@DishClothFromFinland Kiitos^^
SitruunaMelissa94 1 year ago
Mistähän se johtuu, että hyvät artistit kuolevat aina nuorina. :(
Holyaxe 1 year ago
@Holyaxe ...mistäköhän johtunee.. :D
tulisoihtu 1 year ago
tämähän on vain huumoria :)
FairyGame 2 years ago 3
Juice oli niin LOISTAVA sanottaja, tietenkin myös laulaja!!
kiitos, ja malttia meille muillekkin!
xViipula 2 years ago 6
No, Juicehan oli kyllä hitommoinen sanoittaja, kenties paras meikäläisen muistin mukaan, muttei se kyllä kovin kummonen laulaja silti ollu. :)
hpk77 1 year ago
Tää sopii oikein hyvin nykyiseenkin menoon, Juice oli nero...:)
elise464 2 years ago 23
Juice (RIP) oli erittäin älykäs, edellä omaa aikaansa ja virtuoosimainen verbaalilahjakkuus
vegassipu 2 years ago 121
This comment has received too many negative votes show
mut onkohän tää muuten isänmaallinen vai epäisänmaallinen laulu... sanat on vähä ristiriitaiset
Juuuuuuuuuuhan96 2 years ago
Isänmaallinen... ei ehkä. Mutta hallitusta arvosteleva.
P45K141N3N 2 years ago 8
hieno biisi :D
Juuuuuuuuuuhan96 2 years ago 5
mahtuu mahtuu tänne joo mutta se ei tarkoita että haluisin silti isompia veroja vaan siks et saadaan vähän pakolaisia asumaan tuilla tänne ja tuomaan sitä ihanaa kulttuurillista ''säpinää''
migksunigsu 2 years ago
This comment has received too many negative votes show
En oikeasti ymmärrä tuota suomalaisten ennakkoluuloa venäläisiä sun muita ulkomaalaisia kohtaan. Eiköhän tänne Suomeen pakolaisia ja siirtolaisia mahdu, mehän olemme hyvinvointivaltio.
Mutta Juice on kyllä ihan oikeassa tämän biisin suhteen.
Rolfedol 2 years ago
@Rolfedol ootko tosissas ei muuta syö porkkanoita ja nosta sossusta rahat
fore000 2 years ago 2
Niin. Ottamatta lainkaan kantaa tämän biisin sanomaan, miksiköhän suomalaiset, virolaiset ja muutkin baltit ovat varsin ennakkoluuloisia venäläisiä kohtaan?
mnk756 2 years ago 3
Lisätäkseni vielä, suhteet yksittäisiin venäläisiin ihmisiin ovat aivan eri asia, kuin Venäjän valtiota kohtaan.
mnk756 2 years ago 4
Pinta-alaa Suomessa on, sen puolesta kyllä, sitä en kiellä, mutta se ei olekkaan ainut asia tämän "mahtumisen" kannalta. Hyvinvointivaltio ei ole syy siihen miksi heitä pitäisi huolia rajojen sisälle. Tämä hyvinvointivaltio järjestelmänä kaatuu ajan kuluessa omaan mahdottomuuteensa, liian pieni työssäkäyvien joukko ei pysty pyörittämään koko järjestelmää, minkä varoista kuluu sosiaalihuoltoon suuria summia.
HVASMS 2 years ago 3
@Rolfedol Se on totta mutta asia on kansalais- ja henkilökohtasta riippuu maasta ja tietty itse henkilöstä.
mememememitroking 2 years ago
This comment has received too many negative votes show
uskon et on mukavia venalaisia venaläisiä, mut ketä tällä rajan toisella puollela käy on niita rikkaita ketkä ei valita ku itestaa
Epppu1321 2 years ago
Ei kai isänmaallisuus tarkoita sitä, että täytyy purematta niellä byrokratian koukerot?
MegaUltraChicken5000 2 years ago
Kuvaa hyvin nykyistä Suomen rappiota, ja tulevaa tuhoa tämä biisi. Kommunistien ja kaikenmaailman "antifasistitien"=keskitysleirien ja diktatuurin kannattajien, "totuudet" valtaa alaa. Sanovat, että Karjalan palautus venäläistää Suomen. Miettikääs tätä: meillä on täällä nytkin 50.000 venäjää puhuvaa aj lisää tulee. Logiikka vähän hukassa näillä Suomettuineilla urpoilla. Hyvä biisi. Ihmetellä pitää, että tämä maa on kuitenkin toistaiseksi vielä olemassa.
jan135l 2 years ago 6
And about what a song?
kjonerlin 2 years ago
I think this song means: "the end of Finland".
jan135l 2 years ago
Demarin yllekö haalari?
silkkisukka 2 years ago 5
juicen musiikki elää yhä!!!!!!
thepakvids 2 years ago 4
Ja toi suomi kitara on niin komee <3
hilititantti 2 years ago 5
Kyllä!! tai no ei mulla mitään noita nekrui ja sellasii vastaan oo jos ees pukeutus ja vaihtas uskonnon johonkin järkevään ja pukeutuis suunnilleen ku me mut ilman rättei!!
hilititantti 2 years ago
paras!!!!
neekeri123456789 2 years ago
Juice on oikeassa!RYSSÄT PERKELE PAINUKAA VITTUUN SUOMESTA!!!!!!!!!!!!!!!!
SuomiMusic123 2 years ago 2
KYLLÄ on hyvä!!!
Jotenkin tulee mieleen nyky suomi:)
Heittojaosto 2 years ago 4
juice on kuningas :D
Wizar2091 2 years ago 17
katainen saatana....vanhanen perkele.. polkekaamme suohon nuo paskat....
eeroheebo 2 years ago 91
hallitus ei oo muuttunu juicen ajoista...
finntag 2 years ago 25
Loistava.. Ei voi muuta sanoa..
jotle 2 years ago 9
jos joku osaa sanat laittaa oikeille paikoille, vannon se on juice ! :D
iiahei 2 years ago 15
Ihan mieletön!
pusumisu 2 years ago
Comment removed
dimachka06 2 years ago
Elä ala marttyyriks..Juicen sanoituksia ei voi kun ihailla..
hessutherock 2 years ago 8
This comment has received too many negative votes show
Jos asut Suomenmaassa, ole Suomalainen.
aivopark 2 years ago
no jos oot nii muurta helevettiin täältä täällä ei kaivata venäläisiä pilaamassa hyvää maata
sanosesaatana 2 years ago
mun äiti on kuulemma käyny joskus juicen keikalla oisin itekki halunnu mut se oli pikkasen myöhäst ku synnyin vast 98 mut juice silti elää viellä kaikkien sydämmessä läpää rauhassa. muute super hyvä video ; D
humanmissile666 2 years ago
Humanmissile, oot ainoa, 96-98 syntyny joka syntymänsä uskalsi tunnustaa!!
zep6666 2 years ago
olemme tässä nyt oivaltamassa
että on valtio huonossa jamassa
raitti on ruskeena ryssää ja japsia
somalia armasta kotikylän lapsia
shingshock 2 years ago 6
Kekkonen on suomi punkin ehkä yleisin aihe : P mut juu... kova biisi... juice taas näyttää mallii näille uusille paskoille räppäreille miten se tehhää
topso619 2 years ago 6
Kekkonen kuoli 5v ennen kuin tämä biisi julkaistiin :D Malttia Balttiakin taitaa viitata lähinnä seuraavaan presidenttiin ;)
Dnahwols 2 years ago
kolme hurraa huutoa kekkoselle!!HURRAAA!!HURRAAA!!HURRAAA!!
okijuh 2 years ago
Kekkonen hoiti Venäjän ja Suomen välit aivan mahtavasti. Kekkoselle kaikki kunnia.
SandZeX 2 years ago 6
This comment has received too many negative votes show
Ei kaikkea kunniaa missään tapauksessa.
Mies oli petturi ja takinkääntäjä. Entisestä AKS:n jäsenestä ja isänmaan miehestä tuli kotikommunistien ja venäläisten kanssa veljeilevä konna, joka lähti itse masinoimaan sotasyyllisyysoikeudenkäyntiä ennen kuin Zdanovilta oli tullut minkäänlaista kehotusta edes siihen.
TheRaven747 2 years ago
Tosi hyvä biisi
hukkelipukkeli 2 years ago 4
Mauno Koivisto pitäisi karkottaa Venäjälle.
aivopark 2 years ago
good
uunoimutin 2 years ago
Olin Lintsillä katsomassa Juicea livenä joskus -80 luvulla kun he esittivät tämän biisin ekan kerran ja repesin silloin ihan täysin. Vieläkin 20 vuotta myöhemmin tämä naurattaa koska se on yksi Juicen parhaista poliittisista kannanotoista sen aikaiseen tilanteeseen. Kiitos tämän videon tarjoajille.
aklarvanto 2 years ago 3
tää video on jotain niin parasta :D
omenalaatikko 2 years ago 2
oli paras :D
katja934 2 years ago
Hauska biisi ja sisältää oikeaa asiaakin. Juice on suomen paras artisti.
hauskaailmanhumalaa 2 years ago 5
mahti biisi :) tää oli kova hitti joskus yläasteen aikoihin. muistoja muistoja.
pekkis1979 2 years ago
Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä valtionsyyttäjälaitos ja jorma kalske leikkivät mussolinia ja hitleriä islamistien hyväksi
Teuraaksi Jumalan karistsoina Lehto Seppo ja Jussi Halla-aho
Tervetuloa tutustumaan pääsiäissanomaan
Godslamb2009 2 years ago
Saatan olla tyhmä tai hidasälyinen, mutta en tajua mistä kappaleessa lauletaan? Sen tajuan, että Suomen valtiosta, mutta sen tarkemmin en. Eli mikä on laulun pointti? Pls vastatkaa tähän kommenttiin
Ytopzor 2 years ago 11
Taidat vaan olla sen verran nuori, ettei laulun sanoma aukea. Tässä lauletaan 90-luvun alun ajankohtaisista tapahtumista. Mauno Koivisto kehotti Baltian maita malttiin itsenäistymispyrkimyksissä. Neuvostoliitosta tuli kaapattuja matkustajakoneita Suomeen ja kaappaajien palautuksesta käytiin keskustelua. Ahvenanmaa suunnitteli tuolloin omaa taalari nimistä valuuttaa. Wärtsilän telakka oli juuri mennyt konkurssiin.
Kullerv 2 years ago 37
Selvä. Kiitos tiedonannosta! Olen tosiaan 94-syntyinen joten ei ihme että en ymmärtänyt.
Ytopzor 2 years ago 4
@Kullerv Kiitos tiedoista, itsekin olen tätä jonkun verran ihmetellyt. Ja itse kun olen syntynyt vasta -94, en ole voinutkaan olla tietoinen noista jutuista^^ Joka tapauksessa mainio biisi! :D
almafiina 1 year ago
@Kullerv Minä kyllä älysin tämän idean jo 4 vuotiaana,olenko viallinen?
rosenttiina 1 year ago
Comment removed
Metalperse 2 years ago
This has been flagged as spam show
no on kyllä tosi komea. oikeen tyypillinen suomalainen junttilakki. hyi saatana. luulisin että eurolla saat halpa-hallista.
Surgensurgen 2 years ago
se onkin vitsiksi tarkoitettu
Kaarle15 2 years ago 3
Mistähän sais tommosen lippiksen??
rojeremy 2 years ago 4
yhks mahtavimmist juicen biiseist
snakehuntter 3 years ago 3
mahtava kipale
NaantalisMostWanted 3 years ago 2
Biisi on tuttu mutta ensimmäistä kertaa näin tämän videon.
vesa1976 3 years ago
kova biisi. harvoja hyviä rappibiisejä
Rautas78 3 years ago 9
Ihan sama mihin genreen kuuluu tääkin räppii, rokkiin tai mihin lie, mutta tää on silti Juicea se on pääasia :D
r1kke 3 years ago 8
Asia piisi.Lepää rauhasa Juice
Mosku13 3 years ago 7
hyvä biisi :D
mannerheim2008 3 years ago 10
This comment has received too many negative votes show
Ei oo mikään vitun hyvä laulu..Ku miettii missä me oltas ilman noita sotamiehiä
Scapet666 3 years ago
No jos koskaan ei olis ollut yhtään sotamiestä, kaikki eläisivät rauhassa, että ei olis hirveen huonosti asiat...
HikiLuoma 3 years ago
ja me elettäis sit vaikka ryssäpaskojen hallus
voutipappa 3 years ago
Ryssäpaskat... ja hah. Eiköhän niitä idiootteja ja paskoja ole ihan joka maassa. Ja jos mitään sotilaita ei olisi koskaan ollutkaan ikinä, niin kaikki eläisivät yhdessä maapallolla eikä olisi valtiorajoja. Ja saisi olla kulttuuriltaan ihan suomalainenkin, ja tutustua myös muihin kulttuureihin ja kunnioittaa niitä. Juice oli fiksu mies tehdessään sellaisia sanoituksia kuin esim. tämä ja Vaasankin veri vapisee.
HikiLuoma 3 years ago 5
juice oli sinä et syö pääs
voutipappa 3 years ago
Vedätkö voutipappa vitun päähäsi HikiLuoma puhuu asiaa ja aika helvetin rasistinen kommentti toi sun "ryssäpaska." häpeäisit vähän.
Morttinen 2 years ago 7
This comment has received too many negative votes show
nai sinä vitun reikäpää mutsias, sodat on iha oikei ! kaikki ryssät hautaa ni eipähä tarvii tuhlata ruokaa niihi eikä maailma ylikansoitui niin pahasti !!! eli vedä sinä vaa se vittus päähä mokkakulli
voutipappa 2 years ago
This has been flagged as spam show
vittu oot kyllä tyhmä jätkä.... enemmän ne afrikan neekerit länsivaltojen varoja tuhlaa ku ryssät jotka sentää pärjää ilman mitää vitun avustuksia. olisha se sota hyvä nii ei tarvis tollasten munapäiden kommentteja lukea täältä.
spede553 2 years ago
No myönnän nyt minäkin että ne neekerit vievät varat meiltä, mutta niitä jotenkin kestää,toisinkuin ryssä.Sitä molotusta ei perkelekkään jaksa kuunnella!Ja sanohan, valtasko afrikkalaiset meiltä Karjalan?Vitun molopää, opettelen ensi historiaa, ja tuu sitten molottaa, saatana ryssä imijä!
ASIAT EIVÄT OLE NIIN HUONOSTI ETTEIKÖ NIITÄ VOISI PAHENTAA!
Scapet666 2 years ago 5
This has been flagged as spam show
Sanoinko että pidän ryssistä? Sanoinko että neekerit valtas Karjalan? Tiedätkö sä edes koska talvisota käytiin? Tule itte molottaa vasta sitten kun tiedät faktat. Kiitos :)
spede553 2 years ago
No ensiksi, mietitään vuotta 1713-1721,kun venäläiset raukkamaisesti miehittivät suomen, kun suomessa ei ollut yhtäkään sotilasta, ja polttivat monia suomen kaupunkeja maan tasalle, ja kohtelivat suomalaisia väkivaltasin ottein. Ja vielä puutun yhteen asiaan, et sanonut että pitäisit ryssistä/neekereistä, mutta sanoinko minä että SINÄ pitäisit niistä?Ja mitä kysymykseesi tulee, talvisota käytiin 1939-1940.
PS.Tiedän faktat, kiitos kysymästä, molopää!
Scapet666 2 years ago 9
Njet molotov.
spede553 2 years ago
tulkaaha tänne itä-suomee täällä on ryssiä iha tarpeeks, ei sitä paskaa jaksa joka päivä kuunnella eikä kattella. tulisivat vaan sit sinne teidä asuinseuduilla ja ostisivat kaikki tontit ja asunnot niiku täältäki, kyllä muute varmaa rupeis pikkuhiljaa vituttaa, spacet666 on iha oikeassa ryssien suhtee kaikki kuopion torille ammuttavaks
voutipappa 2 years ago
kaikki ulkomaalaset ammuttavaks vaan suoraan
spede553 2 years ago
No aikaimoista luotien tuhlausta tappaa se kuusi miljardia kahdeksansataakahdesantoista miljoonaa tuhatsata ja risat. No ostetaan luodit USA:lta, Venäjältä ja Kiinalta niillähän niitä riittää, ja paskat ne välittää siitä, että niillä sitten ammuttaisiin niiden kansalaisia.
Aivan naurettavaa käyttäytymistä. Mitähän Juicekin sanoisi, jos tietäisi, että hänen musiikkivideonsa kommentti keskustelut on muuttunut äärinationalistien ja rasistien pellejen keskustelufoorumiksi...
14sixtyone 2 years ago 10
Loistava kappale tosin
14sixtyone 2 years ago
menisin juicen kanssa polttelemaan pilveä. ^^
spede553 2 years ago 3
Comment removed
aivopark 2 years ago
no sun eukkos pään vois vaikkapa vetää vitun pelle :D ja mitäs siitä ei paljo paina ku joku tiukkapipo patu itkee
voutipappa 2 years ago
ja kun miettii että jos meillä ei olis ollu näitä sotamiehiä ja neukuilla olis ni eihän täällä olis varmaan enää ketää alkuperin suomalaista jäljel !
voutipappa 3 years ago 3
No voi kauhiata! Onko ne neukut jotenkin saastaisia vai mitähä? Onhan tämä suomalainen kulttuuri arvokas juttu joo-o, mutta ei tässä mitään helevetin rotupuhtautta pidä ihmishenkien hinnalla vaalia.
HikiLuoma 3 years ago
ei tommosta helevetin kommunistista liirumlaarumia.
Kaarle15 2 years ago
Ai mikä oli kommunistista liirumlaarumia?
HikiLuoma 2 years ago
Tai ei sentään.. paistoihan ne muutamat viivat sieltä pohjalta, kunhan oikein tarkkaan vahtasi.
civ81 3 years ago 4
This comment has received too many negative votes show
Tätä videota varten Juicekin näemmä kerrankin malttoi ajaa ainaiset teiniviiksensä pois.
civ81 3 years ago
hieno kitara... tulee kipinöitä LOL
manoffire11 3 years ago
legendaarista
aerox21 3 years ago 4
Meidän uusi lippulaulumme...
DiamondClaw1991 3 years ago 4
Totta vaan mahtava laulu.
KazilTheDarkeye 3 years ago 5
LOISTAVA BIISI
Squbbe 3 years ago 5
Brrr...brrr...bruttokansantulo:D
pygmis69 3 years ago 4
olkoon tämä räppiä vai rappia vai mitä se sit onkaan. ni tämä on EHDOTTOMASTI PARAS räp rap mitä olen kuullut ja tulen kuulemaan
NikoJefi 3 years ago 9
"räppirockia" voi vittu oot tyhmä :D tää on siis iha räppiä. ja zorrotar, oot kuunnellu liikaa eminemiä nii et tiiä mitä oikee räppi on, lue wikipediasta mitä se on, ja kuuntele alkuperäsiä rap-yhtyeitä, kuten vaikka run DMC:tä ja semmosia nii saat tietää mitä räppi on. ja JuppeMuppe, senkö takia tää on rockia ku tähän on sämplätty jotain kitarointia? ei? monet rap-yhtyeet samplaa kitaraa, esim jimi hendrixiä ja beatlesia ja james brownia samplanny miljoonat.
mikapa5 3 years ago
tää on kyllä helvetin hyvä kappale... juice muutenkin eli aikaansa edellä... kyllä ku muitakin juicen biisejä kuuntelee niin huomaa että jätkä ties mistä kirjottaa...
kaunisharju88 3 years ago 6
Tavallaan surullista miten ajankohtainen tämäkin Juicen biisi taas on.
KekkonenKalasti 3 years ago 6
Juicella on sana hallussa.
Kuhlfurst 3 years ago 6
Juice tohti sanoa hallitukselle miten asiat o.
Mosku13 3 years ago 4
Paras!
Juice on tehnyt aina hyviä kappaleita!
Parhaita on tämä, KK, ja Eesti
H3RKK0 3 years ago 4
Ja mä ku oon aina luullu että tää on Raptorin kappale :O No aina oppii näköjää jotai uutta.. Mutta mahtava kappale :)
hukkapatka08 3 years ago 5
Sori vaan vinkujat, mutta kyllä tämä ihan räppiä on. Tällä kappaleella ja kappaleella nimeltään Action!! Juice osallistui 1990-luvun alussa Suomen ensimmäiseen rap-aaltoon. Tyyli on hyvin samanlaista kuin Raptorin, tosin räkähuumorin sijaan on ko. kappaleessa tiivistettynä kotimaan politiikan ja Eurooppa-keskustelun sen aikaiset ajankohtaiset asiat.
Eli ei todellakaan ole herjausta sanoa tätä kappaletta rap-kappaleeksi, kun Juice on sen sellaiseksi itsekin tarkoittanut.
rikuza100 3 years ago 11
This comment has received too many negative votes show
Räppiä? Ehkä vuonna risu ja käpy...
zorrotar 3 years ago
täää on räppi-rockia!
JuppeMuppe 3 years ago 2
This comment has received too many negative votes show
Vai että Suomiräppiä?
Jessuhah 3 years ago
Voi kunpa räppimusiikki olisikin tällaista.
Harmillista, että Juicen aikanaan vetämä maamme-versio on poistettu youtubesta. Sen muistan parhaana.
plasmis77 3 years ago 11
Miks joku kehtaa sanoa et tämä on rap-musiikkia??? Vois jumalauta kakarat kunnioittaa yhtä kaikkien aikojen suomalista rock laulajaa.. Ei näin.
Paronical 3 years ago 2