Voi teitä.. Oikea isänmaallinen ei välttämättä ole rasisti, mä olen ainakin tyytyväinen venäläisiin jotka asuvat Suomessa. Ne osaa käydä töissä, itkette 70 vuotta sitten tapahtunutta asiaa jonka pani alulle vielä gruusialainen, ei venäläinen? Mielummin Ruotsia vihataan ne sentään ei antanut mahdollisuutta itsenäisyydelle ja kuritti meitä. Venäjä toi periaatteessa kulttuurin, itsekunnioituksen suomalaisille ja autonomian joka johti itsenäisyyteen. Saksakin olisi voinut mahdollisesti hyökätä 39-45
Laittakaa takaisin se versio missä Suomen mies ampui itään päin ja maahan rynniviä ryssiä! Vaikka en fanitakaan Putinia niin ei tässä perkele mitään salamurhaajia olla!
Just nää natsipellet on itse harvemmin edes käyny inttii. Reppanat on tyypillisesti vapautettu lättäjalkojen, tai jonkun muun yhtä miehekkään syyn perusteella. Ironistä videossa on vielä se, että kyseinen tähtäyskuvio on Dragunovin kiikarista, joka siis on venäläinen kevyt tarkkuuskivääri.
Todellinen Isäm Maan pulustaja anpuisi mie luummin TAK-85:lla. Ja todellinen isänmaan ystävä lopettaisi tällaisen natsipelleilyn ja lapsellisen uhoamisen.
Mutta nämäpä ovatkin tosissaan, siis niinq hei ihan oikeasti. Ja voisin suositella osallistumista muutamaan äidinkielen kurssiin, tosin uskon, että vielä taidat löytyä sieltä yläasteen penkiltä, jossei jopa ala-asteen. Sen verran kauheaa oli tekstiäsi lukea, hyi helvetti.
Kyllä on näissäkin kommenteissa käytetty helvetisti aikaa vain kylvämään vihaa ja negatiivisia ajatuksia..... eikö vaikkapa lenkkeily olisi parempi ajanviete?
1 suomalainen vastaa 10ryssää mutta saattaapi olla että kyse ei ole 10 vaan 100kappaleesta niillä vilunkipelleillä on saatana jo toppatakki päällä kun on +20 ja ovat kuolemaisillaan jo sillonkin kylmyyteen, sitä se aasian sairaus teettää
Helsinki on ryssien rakentama kaupunki,meidän suomalaisten pitää tuhota tuo kaupunki ja häätää loputkin ryssät rajan taakse, ja siirtää pääkaupunki Turkuun minne se kuuluu...Se joka kannattaa helsinkiä pääkaupungiksi on ryssien huora
seppelehtofanclub , taidat tietää että Suomessa on enemmän homoja kuin missääs muussa maassa että pidä sä vitun läski hevari turpaas kii ku muuten teikäläisillä on ongelmii...
@mochiKozlov You Declared war on us on 1939. Plans to take over Finland on 6 weeks were flushed down the toilet because of our will to fight. You didn't have big enough balls to take over a nation of mere 4 million citizens at that time, so shut the fuck up and go lick your wounds.
Which ones? 100k casualties is a joke for Soviet Union, like mosquito bite. The only thing which Finland reached is saving of own sovereignty with losing of some territories. That's all, everything else is an exaggeration.
And I don't understand that spiteful mentality, war was more than 70 years ago. So what? After 100,200,500, 1000 years Finns still will be angry on Russia? That's narrow-mindedness. Putin accused for actions of georgian monk Stalin? lol
You declared war on us in 1939 and got your ass kicked by a nation of mere 4 million at that time. So shut the fuck up and lick your wounds in private. No one likes a loser, even if you are citizen of a fading superpower.
Parasta tässä on että teinit ei tajua,että tää ei ole bändin omaa tuotantoa,kuten juuri muutkaan vastaavat. Korsuorkesteri sotien aikana tämän esitti. Kuten nuo muutkin. Mutta hyvä homma tässä on että tuodaan historiaa esille :-). Vielä kun teinitkin tajuaisivat sen.
Kyllä vihollinen tulee lännestä,ryssä meillä jo on naapurissa, ja vielä päästetään Nato tänne pyörimään.Todellakin nyky sukupolvella ei ole tilanne tajua .Kahakka käydäänkin tässä lähistöllä"".Että ennen ei olis tänne vieraan vallan joukuot tulleet ainakaan kutsumalla.? Nyt pitäis olla hissukseen eikä möykätä,jos jotain tapahtuu niin meidän Isiemme mailla, tanner ryskyy ja aitaa kaatuu, eli kusessa ollaan..!!
Säästäkää ne laakit mielummin omiin paskoihin poliitikkoihin. Suomalaisilla taistelutahtoa! Hah... Oma mätä hallitus panee perseeseen kansalaisia miten huvittaa (verottaa ja kusettaa) ja vastaan ei laiteta.. Mutta kyllä osataan aina wanhaa ryssää haukkua.
@mr13288 Suomi on suomalaisten, ei neekereitten, maahanmuuttajien tai muitten. Oon aina ollut sitä mieltä ihan ala-asteelta asti. On tullut opettajalta että olen natsi. Minä olen kertonut, ''Minun äidin ja isän ukit ovat olleet sodassa ja taistellet tämän meidän Suomen puolesta. He taistelivat tämän vapauteen, mitä he saivat? Veteraanimitalni tietenkin ja suuren kunnian. Mutta eletäänpä nyt tällä ajalla, maksamme veroja maahanmuuttajille ja muille, ja nyt vasta kerätään rahaa veteraaneille...''
@IveGotAnthrax venäläisiltä puuttuu jotain mitä suomalaisilla on ja se on taistelutahto ! ryssä aattelee et "20.000 ukkoo ei se haittaa mitään meillä on kalustoo ja miehiä" palan maata ehkä sattee mut suomessa ei elä veripunalippu haista vittu!
@IveGotAnthrax venäläisiltä puuttuu jotain mitä suomalaisilla on ja se on taistelutahto ! ryssä aattelee et "20.000 ukkoo ei se haittaa mitään meillä on kalustoo ja miehiä" palan maata ehkä sattee mut suomessa ei elä veripunalippu haista vittu !
Virolaiset eivät ole venäläisiä. Suomen kohtalo oli hyvinkin lähellä olla sama kuin Viron, mutta onneksi tässä maassa oli enemmän väkilukua ja taistelumme riitti edes torjuntaan. Virossa asuu noin 1,2 miljoonaa ja on ihme että se on edes olemassa. Suomi ja Viro ovat sukulaiskansoja keskenään. Faija oli muuten Suojeluskunnassa ja talvisodassa.
SUOMALAISET MEDBORGARE!! OLETTE VENÄJÄN ARMOILLA!! Riittää että naapurimme Venäjä sulkee kaasuhanat niin pienit skini-perseenne jäätyvät hirsimökkienne lattialla. Suomalainen bisness on täysin Venäläisistä riippuvainen. Voi teitä, jos Venäjä ylipäättänsä tulee rajan yli mitä aijotte tehhä? Varmaan ottaa aseet ja lähteä rintamalle. Enään ei eletä 40 - lukua. Luulisi nyt että Perussuomalaiset ovat omasta historiastansa lukenut!
Vittu. MÄ vihaan kaikki vitun RYSSII. kysipäät tappo vaariin. Ja sitten nää saatanan suomes asuvat kusipäitten jälkeläiset potkii mun kaverii.VITTU ny riitti . VITTUUN kaikki saatanan SOSIAALIPUMMIT.
No vaikka tampereella olis tilausta Suomalaisille, niin tyhmiä kun saappaat on tässä kylässä (ja kaikissa muissakin) nää "skinit". Ei todellakaan kaivata yhtään ryssää tässä maassa!
I'm Estonian, but I have Finnish roots and I'm damn proud of them. I consider myself as an Estonian, because i'm born and grown here. But i hate Estonians, who steal, rob and do other shit in foreign countries, includin Finland. So, brothers, I hope you're not mad at me. I hate invaders, and i bet you feel the same. I hate Russians and gypsies in our country, and you hate Russians and Estonians, who invade to your country. It's normal.
@Wajakki69 sä voit pyyhkästä itärajan yli jos kerran pelottaa venskaja! taidat olla käyny siviilipalveluksen vitun nynny.. melkeenpä kuka vaan aito suomalainen on valmis kuolemaan taistelussa isänmaasta!
Huvittavia nämä "anarkistiset" kappaleet. Vielä huvittavampaa on ihmiset jotka kommentoivat täällä. Luulevat tietävänsä maailman menoista ja Venäjästä kaiken, vaikkei kiveksetkään ole ehtineet laskeutua. Tästä kertoo muunmuassa ah niin idoottimainen kielenkäyttö. Kuullostaa lapselta, joka juuri on oppinut kirosanoja.
Uskomatonta millasia ihmisiä kommentoimassa... Kuunnelkaa sitä helvetin musiikkia, älkääkä riideldö siitä kuka otti suihin keneltä ja ketä pannaan perseeseen.
Ei oo mistreatin alkuperänen kun siitä on ollu puhetta aijemmin täällä... Tämä on sota-aikaan alunperin tehty ja soiteltu radiossa silloin. En tiedä / muista kenen esittäjän on alunperin, joku varmaan muistaa..
hyva laulu mutm kommentit taal on typeria. Ruotsalaiset on ollu paljon pahempia Suomea kohtaan kautta ajan. 1 kommunismi joka on jo mennyttaki ei paljoa heilauta...saatana noli ihmisia ennen isoisiaki.
Moro - Olisi kiva jos tämän "fanisivuston" ylläpitäjä kerkiäisi siivoamaan maamme ryssäläisten kommariapinoiden virolaisiin kohdistuvia solvauksia pois
@maidenabc painu sä helvettiin jos tiiä mitään asioista!! vai et sivareita???!!!johan pomppas !!skinheadit ne vasta armeijan käyvätkin kun ne puolustaa suomea kaiken maailman mutapelleiltä!!! me sä kouluun opiskelee historiaa vielä ja kunnolla!!!WHITE POWER!!!
@erja75 Vai puolustaa? Suomen viholliset eivät ole teidän populaari-vihollisia esim. Skinheadit vihaavat Mustia vaikka itse eivät poikkea juuri älylläkään ja ulkonäölläkään. Olette pohjasakkaa. Skinheadit ovat todellisia juoppoja ja heidät yleensä lähetetään maitojunalla-kotiin, kun he menevät inttiin.
@Qlasettaja haista kuule VITTU!!!mä tunnen aika monta skinheadia jotka on käynyt intin loppuun asti !!ne jotka eivät ole käynyt inttiä niin so what???!!aate on aate et kaikki pakolaiset vittuun suomesta et ne on vaan elintason takia täällä suomessa!!!!mies pakolaiset raiskaavat naisia täällä suomessa ja nostavat soskusta rahaa ja niitä silitellään vaan päähän et voi voi koita kestää!!!SAATANA ET VITUTTAA TOLLAISET SKINHEAD VASTUSTAJAT!!! WHITE POWER!!!
Vittu numiar palaa venäjää äitis perseesee mistä oot tullukki. ja mitä sä ryssää puollustat hyökkää 50 kertaa pienemmä kimppuu ja viä laittaa syys meen syyks ( mainilan laukaukset) saisivat kuol sukuputtoo ois kaikille paremmaks
Hommafoorumihuumoria tarjoaa teille uusia elämyksiä. Tervetuloa katsomaan kommentoimaan ja elämään vapaan rummunpaukuttajista vapaan Suomen ihannetta vaalien
muistakaa että tämä ei ole alunperäisin mistreatin kappale vaan ylen sodanaikaista probagandaa. Itselläni ei ole skinheadejä mitään vastaan, ihan tällee pai te vei..
@Qlasettaja TAPA KUULE ITTES ENSIN ITSESI!!VAI OOTKO NEKRUN RAKASTAJA???!!! MEE ANTAA NIILLE PERSETTÄS JOS HALUUT NIITÄ OLEVAN SUOMESSA TAI MUUTA ITSE PAKOLAISEKSI AFRIKKAAN!!! WHITE POWER!!!
When USSR broke up there were secret negotiations where the russians offered to return Karelia to FInland. The Finnish administrators said no thanks. The event wasn't widely reported by the media. Just a short clip in some current affairs program, and then forgotten. It's a disgrace really if it's true. I havent't seen anyone debunking it either.
This is a lie, Mannerheim never said so..Mannerheim was a russian educated officer ..finndjävel (finndevil)is a swedish rasistic name for finns, or knife pekka, knivpekka...finns are known in Sweden to be drunks and use knifes, because they are cowards...
Nimenomaan ovat samaa paskasakkia, tunkevat tänne tekemään rikoksia, pimeetä duunia ja elätettäväksi. Vironvenäläiset taitaa sitä paitsi syyllistyä enemmän raiskauksiin Suomessa kuin esim. somput!
@nurmiar Vitun ryssänäpärä! Opettele ensinnäki Suomea, vitun pelle.. Teiän mahti nähtiin sodassa. Hävisitte vittu Suomalaisille ja olitte olevinaan vitun kovia ja pelottavia.. sisua teillä ei oo vittuakaa!! Olympiajääkiekossakin lesoilitte aivan vitusti ja lopputulos: SIJA 6!!! Suomi oli 3:s joten haista vittu ja mene inisee sinne "äitivenäjälle".. Tuun perässä ja panen sitä äiti venäjää perseeseen ja karjun ku Suomen leijona, ja kusen lipunne päälle, vitun pelle!
@nurmiar Oh and ye.. Incase U didnt understand, I said: fuck U assholes, first of all learn some Finnish. Go back to ur "mother russia" if its so important, fucking asshole, I will go and fuck mother russia to ass and I will scream like a Finnish lion and then I'll pee on ur fucking flag, U idiot!
Olemmeko Hölmölässä vai pyrimmekö tarkoituksella kaiken arvokkaan romuttamiseen suosimalla miehittäjä-Ryssä mm. rekkaliikenteemme romuttamisella Ryssän hyväksi?
Eläköön valkoinen ja kristitty Suomemme kansa kyyttölehmiä sekä muuta alkuperäistä Suomen karjaamme myöden
Ohessa raportti kansakuntamme ja maataloutemme vaarantavasta islamista Seppo Lehdon ja monen muunkin arvostetun asiantuntijan mukaan hakusanalla suojeluskuntalainen ;) Muista jakkara jos olet islamisti ja laitumemme ;)
hyi vittu! natsit on perseestä, skinit on perseestä pitäis viedä kaikki luokin telakalle ja ampua clokilla päähän, ja heittää skinien raadot mereen....päästäis niistäkin, niin täällä olis ulkomaalaisten helpompi asua
This comment has received too many negative votesshow
hävettää olla SUOMALAINEN, ku lukee teiä idioottien kirkkaan älyn tuotoksia.. luulin löytäneeni ihmiskunnan typeryyden kaivon pohjan, mutta onneks teiä kaltaset apinat osottaa et se kaivo on pohjaton.
Voi teitä.. Oikea isänmaallinen ei välttämättä ole rasisti, mä olen ainakin tyytyväinen venäläisiin jotka asuvat Suomessa. Ne osaa käydä töissä, itkette 70 vuotta sitten tapahtunutta asiaa jonka pani alulle vielä gruusialainen, ei venäläinen? Mielummin Ruotsia vihataan ne sentään ei antanut mahdollisuutta itsenäisyydelle ja kuritti meitä. Venäjä toi periaatteessa kulttuurin, itsekunnioituksen suomalaisille ja autonomian joka johti itsenäisyyteen. Saksakin olisi voinut mahdollisesti hyökätä 39-45
FINwarfare 2 weeks ago
@FINwarfare Oot eka täällä joka ees on lukenu historiaa.
PunaSinappi 2 weeks ago
@FINwarfare gruusialainen? eli georgialainen
samullel 1 week ago
@samullel Gruusia ja Georgia on sama asia, itse suosin Gruusia nimeä ettei typerät jenkit luulee taas tällä kertaa että sinne on hyökätty.
FINwarfare 1 week ago
@FINwarfare aivan.
samullel 1 week ago
isänmää 14/88SS
roorbong69 1 month ago 2
kaunis näky, mut ei ryssä lopu tappamalla.Mut on se mukava yrittää eres.
mrsteelpuppy 1 month ago
no ite en hauku ketään toivon et tosta on jotain opittu vaikka tuskin on ainahan metsä vastaa jos sinne huudetaan vai mites se olikaan
ketsa666 1 month ago
Laittakaa takaisin se versio missä Suomen mies ampui itään päin ja maahan rynniviä ryssiä! Vaikka en fanitakaan Putinia niin ei tässä perkele mitään salamurhaajia olla!
pminkkin 1 month ago
Seuraavassa maailmansodassa Suomi ja Venäjä tulevat olemaan samalla puolella. Ruotsi taas voi olla vihollismaa, jos siellä on tarpeeksi mamuja.
JumalanMyrsky 1 month ago 3
@JumalanMyrsky Niin on pia suomeski.
kilttu98 1 month ago
suomessa puhutaan suomea :D
tyyrman 2 months ago 2
Just nää natsipellet on itse harvemmin edes käyny inttii. Reppanat on tyypillisesti vapautettu lättäjalkojen, tai jonkun muun yhtä miehekkään syyn perusteella. Ironistä videossa on vielä se, että kyseinen tähtäyskuvio on Dragunovin kiikarista, joka siis on venäläinen kevyt tarkkuuskivääri.
Todellinen Isäm Maan pulustaja anpuisi mie luummin TAK-85:lla. Ja todellinen isänmaan ystävä lopettaisi tällaisen natsipelleilyn ja lapsellisen uhoamisen.
Linjojenkolli 2 months ago 2
Tulikohan vormal nimimerkille laskuvirhe...tai ajatuserhe, heh ,heh.
jounipohjonen 2 months ago
This comment has received too many negative votes show
Jokainen venäläinen on kaikessa suhteessa parempi ihminen kuin sata tietämätöntä suomalaista idioottia.
Vormal 2 months ago
@Vormal Taidat olla huumorin tajuton.Ei kai tätä vakavissaan voi ottaa. Vai mitä .
Jokke9591 2 months ago
@Jokke9591
Mutta nämäpä ovatkin tosissaan, siis niinq hei ihan oikeasti. Ja voisin suositella osallistumista muutamaan äidinkielen kurssiin, tosin uskon, että vielä taidat löytyä sieltä yläasteen penkiltä, jossei jopa ala-asteen. Sen verran kauheaa oli tekstiäsi lukea, hyi helvetti.
Vormal 2 months ago
Kyllä on näissäkin kommenteissa käytetty helvetisti aikaa vain kylvämään vihaa ja negatiivisia ajatuksia..... eikö vaikkapa lenkkeily olisi parempi ajanviete?
InvalidSentence 2 months ago 3
@oOTerecoNOo
люди, которые приходят от такой бедной стране, как Россия, должен держать язык за зубами!
johunihuni 3 months ago
Finnish Hail! 14/88
PetriL79 3 months ago
Comment removed
mrsteelpuppy 3 months ago
Comment removed
mrsteelpuppy 3 months ago
Comment removed
mrsteelpuppy 3 months ago
aivan mahtava biisi!! lisää näitä!!
MrKaiffa 3 months ago
1 suomalainen vastaa 10ryssää mutta saattaapi olla että kyse ei ole 10 vaan 100kappaleesta niillä vilunkipelleillä on saatana jo toppatakki päällä kun on +20 ja ovat kuolemaisillaan jo sillonkin kylmyyteen, sitä se aasian sairaus teettää
krisu660 3 months ago
SIEG HEIL EUROPEAN SKINHEADS!!!
COME IN ITALYYYYYYYYYYYYYYYYYYYYYYYYYYYY
Paolobass182 4 months ago
This has been flagged as spam show
Helsinki on ryssien rakentama kaupunki,meidän suomalaisten pitää tuhota tuo kaupunki ja häätää loputkin ryssät rajan taakse, ja siirtää pääkaupunki Turkuun minne se kuuluu...Se joka kannattaa helsinkiä pääkaupungiksi on ryssien huora
55janne 4 months ago
mistäköhän vitusta mistreatin suomalaista tuotantoa löytäis? on muuten ihan vitun kova bändi!! SUOMI!!!!!! PARAS RYSSÄ ON KUOLLUT RYSSÄ!!
RustyBlade69 6 months ago
Perinnteinenvanilja
Täälläkö on homoja.Jos tulet tänne aukomaan suuta niin pidä huolta itsestäsi.Saattaa mennä hampaat kurkkuun ja syöt velliä pitkän aikaa
kiminki 6 months ago
seppelehtofanclub , taidat tietää että Suomessa on enemmän homoja kuin missääs muussa maassa että pidä sä vitun läski hevari turpaas kii ku muuten teikäläisillä on ongelmii...
perinteinenvanilja 7 months ago
seppo lehto, pekka siitoin hullui natsei molemmat onneks toinen on jo helvetiss !
frogley74 7 months ago
what is this? lol
those who hate Russia should declare war if have enough big balls for that or otherwise just shut up
mochiKozlov 9 months ago
@mochiKozlov You Declared war on us on 1939. Plans to take over Finland on 6 weeks were flushed down the toilet because of our will to fight. You didn't have big enough balls to take over a nation of mere 4 million citizens at that time, so shut the fuck up and go lick your wounds.
suolainenkoira 9 months ago 4
This has been flagged as spam show
@suolainenkoira "go lick your wounds"
Which ones? 100k casualties is a joke for Soviet Union, like mosquito bite. The only thing which Finland reached is saving of own sovereignty with losing of some territories. That's all, everything else is an exaggeration.
And I don't understand that spiteful mentality, war was more than 70 years ago. So what? After 100,200,500, 1000 years Finns still will be angry on Russia? That's narrow-mindedness. Putin accused for actions of georgian monk Stalin? lol
mochiKozlov 9 months ago
You declared war on us in 1939 and got your ass kicked by a nation of mere 4 million at that time. So shut the fuck up and lick your wounds in private. No one likes a loser, even if you are citizen of a fading superpower.
suolainenkoira 9 months ago
Comment removed
TiedK1 9 months ago
En osaa ottaa tosissaan sen paremmin äärioikeistolaisuutta kuin äärivasemmistolaisuutta joten kuuntelen virne naamalla molempien lauluja
gilthanas666 9 months ago
@gilthanas666
Parasta tässä on että teinit ei tajua,että tää ei ole bändin omaa tuotantoa,kuten juuri muutkaan vastaavat. Korsuorkesteri sotien aikana tämän esitti. Kuten nuo muutkin. Mutta hyvä homma tässä on että tuodaan historiaa esille :-). Vielä kun teinitkin tajuaisivat sen.
art77 5 months ago in playlist Käyttäjän art77 suosikkivideot 2
88 from Russia!
Jonnelu2 11 months ago
Kyllä vihollinen tulee lännestä,ryssä meillä jo on naapurissa, ja vielä päästetään Nato tänne pyörimään.Todellakin nyky sukupolvella ei ole tilanne tajua .Kahakka käydäänkin tässä lähistöllä"".Että ennen ei olis tänne vieraan vallan joukuot tulleet ainakaan kutsumalla.? Nyt pitäis olla hissukseen eikä möykätä,jos jotain tapahtuu niin meidän Isiemme mailla, tanner ryskyy ja aitaa kaatuu, eli kusessa ollaan..!!
Guzzimies 11 months ago
ootte noloi
Wajakki69 1 year ago
Säästäkää ne laakit mielummin omiin paskoihin poliitikkoihin. Suomalaisilla taistelutahtoa! Hah... Oma mätä hallitus panee perseeseen kansalaisia miten huvittaa (verottaa ja kusettaa) ja vastaan ei laiteta.. Mutta kyllä osataan aina wanhaa ryssää haukkua.
BlackStar250874 1 year ago
@BlackStar250874 Kommunisti on eri asia kuin isänmaallinen.
Zavren 10 months ago
@Zavren Tuotahan voisit kysyä vaikka Guevaralta. (Patria o muerte!) Mut ai niin, oikeistopaskat hänetkin tappoivat..
BlackStar250874 10 months ago
@BlackStar250874 Olen kuullut Guevarasta vain yhden asian, enkä ole sen enempää tutkinut hänestä.
Zavren 10 months ago
@IveGotAnthrax suomalaisilla on jotain mitä ryssällä ei oo ja se on taistelutahto! ja suomessa ei elä veripunalippu et haista vittu.
mr13288 1 year ago 39
@mr13288 Suomi on suomalaisten, ei neekereitten, maahanmuuttajien tai muitten. Oon aina ollut sitä mieltä ihan ala-asteelta asti. On tullut opettajalta että olen natsi. Minä olen kertonut, ''Minun äidin ja isän ukit ovat olleet sodassa ja taistellet tämän meidän Suomen puolesta. He taistelivat tämän vapauteen, mitä he saivat? Veteraanimitalni tietenkin ja suuren kunnian. Mutta eletäänpä nyt tällä ajalla, maksamme veroja maahanmuuttajille ja muille, ja nyt vasta kerätään rahaa veteraaneille...''
Zavren 10 months ago
Comment removed
mr13288 10 months ago
This has been flagged as spam show
@Zavren suomi ei ole velkaansa maksanut veteraaneille,työtä mitä ne teki ja asioita mitä näki ei voi mitalleilla ja kunnialla korvata, kiitos !
mr13288 10 months ago
This has been flagged as spam show
@IveGotAnthrax venäläisiltä puuttuu jotain mitä suomalaisilla on ja se on taistelutahto ! ryssä aattelee et "20.000 ukkoo ei se haittaa mitään meillä on kalustoo ja miehiä" palan maata ehkä sattee mut suomessa ei elä veripunalippu haista vittu!
mr13288 1 year ago
This has been flagged as spam show
@IveGotAnthrax venäläisiltä puuttuu jotain mitä suomalaisilla on ja se on taistelutahto ! ryssä aattelee et "20.000 ukkoo ei se haittaa mitään meillä on kalustoo ja miehiä" palan maata ehkä sattee mut suomessa ei elä veripunalippu haista vittu !
mr13288 1 year ago
Comment removed
mr13288 1 year ago
Virolaiset eivät ole venäläisiä. Suomen kohtalo oli hyvinkin lähellä olla sama kuin Viron, mutta onneksi tässä maassa oli enemmän väkilukua ja taistelumme riitti edes torjuntaan. Virossa asuu noin 1,2 miljoonaa ja on ihme että se on edes olemassa. Suomi ja Viro ovat sukulaiskansoja keskenään. Faija oli muuten Suojeluskunnassa ja talvisodassa.
aivopark 1 year ago 16
@aivopark juu ja meijän mummo oli kummassakin maailmasodassa. haista ny vittu noitten oaskapuhettei kanssa.
killerkider 2 months ago
Raja on auki, muuttakaa Venäjälle,jos sitä niin ihannoitte!
nasu1174 1 year ago
Pidä kommari turpas kiini!!
RastaBadma 1 year ago 2
SUOMALAISET MEDBORGARE!! OLETTE VENÄJÄN ARMOILLA!! Riittää että naapurimme Venäjä sulkee kaasuhanat niin pienit skini-perseenne jäätyvät hirsimökkienne lattialla. Suomalainen bisness on täysin Venäläisistä riippuvainen. Voi teitä, jos Venäjä ylipäättänsä tulee rajan yli mitä aijotte tehhä? Varmaan ottaa aseet ja lähteä rintamalle. Enään ei eletä 40 - lukua. Luulisi nyt että Perussuomalaiset ovat omasta historiastansa lukenut!
IveGotAnthrax 1 year ago
Tuu sä hakeen leipäs päälle voita, saatanan tuleva miinanraivaaja.
pq4679 1 year ago
Comment removed
Sickoldfuck 1 year ago
@IveGotAnthrax puhtko itäsuomesta?
raippaluoto 1 year ago
This has been flagged as spam show
Надо было стрельнуть!
Молодцы чухонцы, хорошие песни поют)))
MrMontyBanks 1 year ago
Comment removed
MrMontyBanks 1 year ago
Haukutte just niitä kahta maasta, mistä vodkanne tulee....
flammenblut 1 year ago
Urpo on urpo, jopa suomalainen natsi-urpo.
pxl8r 1 year ago
nerokkaat sanat :P
junttijee 1 year ago
Vittu. MÄ vihaan kaikki vitun RYSSII. kysipäät tappo vaariin. Ja sitten nää saatanan suomes asuvat kusipäitten jälkeläiset potkii mun kaverii.VITTU ny riitti . VITTUUN kaikki saatanan SOSIAALIPUMMIT.
fclk69 1 year ago 5
@fclk69 hahah otas lääkkeet :D ja kyllä venäläiset on kuule töissä täällä ja tekee kuule ihan mitä töitä tahansa kun joku suomalainen valikoi työnsä
nieminator 1 year ago
@fclk69 Vaarisi varmaan tappoi kolmen muun vaarin.
IveGotAnthrax 1 year ago
eiks tos kuvas oo kaks ryssää
sakkurae 1 year ago
Hauska homma, juttelin muutaman natsin kanssa ja kysyin heiltä mitä mieltä olette venäläisistä, vastaus oli että on hyvää porukkaa!!
Muukalais vihan luulis olevan korkeimillaan juuri sitä kohtaan josta on uhkaa, mutta ei näistä tiedä! Tampereella näin,
panokset 1 year ago
@panokset
No vaikka tampereella olis tilausta Suomalaisille, niin tyhmiä kun saappaat on tässä kylässä (ja kaikissa muissakin) nää "skinit". Ei todellakaan kaivata yhtään ryssää tässä maassa!
Otus777 1 year ago
This comment has received too many negative votes show
rasismi on typeryyttä!!
igorfin 1 year ago
paska biisi on paska biisi.
viskitjarommit 1 year ago
hell yeah /.../
raponpaskaa 1 year ago
tää pittäis melkee olla kansallis laulu :)
UrM0M13 1 year ago
I'm Estonian, but I have Finnish roots and I'm damn proud of them. I consider myself as an Estonian, because i'm born and grown here. But i hate Estonians, who steal, rob and do other shit in foreign countries, includin Finland. So, brothers, I hope you're not mad at me. I hate invaders, and i bet you feel the same. I hate Russians and gypsies in our country, and you hate Russians and Estonians, who invade to your country. It's normal.
Cheers, Finnish brothers!
satanism6666 1 year ago 7
mutta kyllä se o vaa fakta että jos venäjä haluaa ni se vois pyyhkästä suomen pois maailman kartalta iha koska vaan
Wajakki69 1 year ago
@Wajakki69 sä voit pyyhkästä itärajan yli jos kerran pelottaa venskaja! taidat olla käyny siviilipalveluksen vitun nynny.. melkeenpä kuka vaan aito suomalainen on valmis kuolemaan taistelussa isänmaasta!
deadgoodman 1 year ago
@deadgoodman älä ny ittees ota pelle ja sitä paitsi olen totaali joten pidäppä nyt se saatanan nokkas kii
Wajakki69 1 year ago
Venäjä on nykyään ystävä, ei vihollinen.
zepposeppo 1 year ago
@zepposeppo siihen ei kannata pahemmin luottaa
TheJarno1983 1 year ago
Comment removed
ProximaFIN 1 year ago
Huvittavia nämä "anarkistiset" kappaleet. Vielä huvittavampaa on ihmiset jotka kommentoivat täällä. Luulevat tietävänsä maailman menoista ja Venäjästä kaiken, vaikkei kiveksetkään ole ehtineet laskeutua. Tästä kertoo muunmuassa ah niin idoottimainen kielenkäyttö. Kuullostaa lapselta, joka juuri on oppinut kirosanoja.
Toothbrushie 1 year ago
Uskomatonta millasia ihmisiä kommentoimassa... Kuunnelkaa sitä helvetin musiikkia, älkääkä riideldö siitä kuka otti suihin keneltä ja ketä pannaan perseeseen.
Kristian1944 1 year ago
Ei oo mistreatin alkuperänen kun siitä on ollu puhetta aijemmin täällä... Tämä on sota-aikaan alunperin tehty ja soiteltu radiossa silloin. En tiedä / muista kenen esittäjän on alunperin, joku varmaan muistaa..
TheQneb 1 year ago
@TheQneb
Äänitearkisto:
Säveltäjä Sjöblom Herman Alexander
Sanoittaja Palmroth Reino W.
Sanoittaja Pallea vähän epäilinkin ennen tsekkausta.
arschka 1 year ago
hei, tässähän on asiaa!!!
mluhtis 1 year ago 2
Ei oo mistreatin biisi seppolehtofanclub. tää on cover!!!!!!!
tvanska 1 year ago
Perkele kun hoilaisivat armeijassa tätä tahdintoistona.. olis vain hienoa ja pysys tahissa!
WildjokRR 1 year ago 2
haukkukaa ennemmin vaikka ruottalaisia entä ommaa sukulaiskansaa,jep,Volvo on silti hyvä auto ja biisi on mainio,kuva kans heh
waffenestland 1 year ago
@maidenabc mene sit äitis syliin itkee äläkä täällä aina valita!!!vai sivareita???JA VITUT!! ITE OOT TÄYS PELLE!!!
erja75 1 year ago
hyva laulu mutm kommentit taal on typeria. Ruotsalaiset on ollu paljon pahempia Suomea kohtaan kautta ajan. 1 kommunismi joka on jo mennyttaki ei paljoa heilauta...saatana noli ihmisia ennen isoisiaki.
koponenii 1 year ago
Fire !
Janika6666 1 year ago
Jollei silmien välliin niin napaan sitten .. pääasia että tyssää ;)
Demlamafian jäsenille kuti silmien välliin sopisi laulujen sanoiksi aivan yhtä hyvin
Seppo Lehto maahanmuutto- ja islamkriitikko ;)
mamukriitikko 1 year ago
@Qlasettaja: Ihanko fatan maksamalla läppärillä kirjottelet siinä? Vai onko Nokian N97? Miltäs muuten tuntuu se uus auto minkä fatta sulle just osti?
Ainii pitäiskö mennä töihin välillä? Toisaalta miks vaivautua... käyköön tyhmät suomalaiset töissä, kun me nekrut ja ryssät päästään kyydillä.
Älä jauha täällä paskaa vaan mee poraa sitä Astridii toosaan, sitähän se haluu.
TheSpiT4201 1 year ago
This has been flagged as spam show
@Qlasettaja: Ihanko fatan maksamalla läppärillä kirjottelet siinä? Vai onko Nokian N97? Miltäs muuten tuntuu se uus auto minkä fatta sulle just osti?
Ainii pitäiskö mennä töihin välillä? Toisaalta miks vaivautua... käyköön tyhmät suomalaiset töissä, kun me nekrut ja ryssät päästään kyydillä.
Älä jauha täällä paskaa vaan mee poraa sitä Astridii toosaan, sitähän se haluu.
TheSpiT4201 1 year ago
@Qlasettaja: Ihanko fatan maksamalla läppärillä kirjottelet siinä? Vai onko Nokian N97? Miltäs muuten tuntuu se uus auto minkä fatta sulle just osti?
Ainii pitäiskö mennä töihin välillä? Toisaalta miks vaivautua... käyköön tyhmät suomalaiset töissä, kun me nekrut ja ryssät päästään kyydillä.
Älä jauha täällä paskaa vaan mee poraa sitä Astridii toosaan, sitähän se haluu.
TheSpiT4201 1 year ago
Moro - Olisi kiva jos tämän "fanisivuston" ylläpitäjä kerkiäisi siivoamaan maamme ryssäläisten kommariapinoiden virolaisiin kohdistuvia solvauksia pois
Seppo Lehto maahanmuutto- ja islamkriitikko
mamukriitikko 1 year ago
@mamukriitikko no mitä vitun välii tolla on ku saatana sais pysyy omissa maissaan .
TvTeletatti 1 year ago
Olisi kiva jos tämän fanisivun ylläpitäjä kerkiäisi joskus siivoamaan näitä ryssäläisten kommaripierujen virolaisten solvauksia pois
Seppo Lehto maahanmuutto- ja islamkriitikko
mamukriitikko 1 year ago
@maidenabc painu sä helvettiin jos tiiä mitään asioista!! vai et sivareita???!!!johan pomppas !!skinheadit ne vasta armeijan käyvätkin kun ne puolustaa suomea kaiken maailman mutapelleiltä!!! me sä kouluun opiskelee historiaa vielä ja kunnolla!!!WHITE POWER!!!
erja75 1 year ago 2
@erja75 Vai puolustaa? Suomen viholliset eivät ole teidän populaari-vihollisia esim. Skinheadit vihaavat Mustia vaikka itse eivät poikkea juuri älylläkään ja ulkonäölläkään. Olette pohjasakkaa. Skinheadit ovat todellisia juoppoja ja heidät yleensä lähetetään maitojunalla-kotiin, kun he menevät inttiin.
Qlasettaja 1 year ago
@Qlasettaja haista kuule VITTU!!!mä tunnen aika monta skinheadia jotka on käynyt intin loppuun asti !!ne jotka eivät ole käynyt inttiä niin so what???!!aate on aate et kaikki pakolaiset vittuun suomesta et ne on vaan elintason takia täällä suomessa!!!!mies pakolaiset raiskaavat naisia täällä suomessa ja nostavat soskusta rahaa ja niitä silitellään vaan päähän et voi voi koita kestää!!!SAATANA ET VITUTTAA TOLLAISET SKINHEAD VASTUSTAJAT!!! WHITE POWER!!!
erja75 1 year ago
Vittu numiar palaa venäjää äitis perseesee mistä oot tullukki. ja mitä sä ryssää puollustat hyökkää 50 kertaa pienemmä kimppuu ja viä laittaa syys meen syyks ( mainilan laukaukset) saisivat kuol sukuputtoo ois kaikille paremmaks
juispurg 1 year ago 4
@juispurg Niin ai taloudellekko? Suomi olisi kehitysmaa ilman Venäjää typerä Skinhead.
Qlasettaja 1 year ago
aijai repesin toho kuvaa :P
juispurg 1 year ago 2
@maidenabc Tässä biisissä ei olekkaan muuta skiniä kun laulajat.
LapinPete 1 year ago
Hommafoorumihuumoria tarjoaa teille uusia elämyksiä. Tervetuloa katsomaan kommentoimaan ja elämään vapaan rummunpaukuttajista vapaan Suomen ihannetta vaalien
Hommafoorumihuumoria 1 year ago
muistakaa että tämä ei ole alunperäisin mistreatin kappale vaan ylen sodanaikaista probagandaa. Itselläni ei ole skinheadejä mitään vastaan, ihan tällee pai te vei..
hessutherock 1 year ago
This comment has received too many negative votes show
Russian is the best white nation!
indaemonesdeus 2 years ago
@indaemonesdeus
...Nigger, you best be joking
Slaavilaiset runkkarit!
KittehPwnz0r 1 year ago
WHITE POWER!! täyttä asiaa tämäkin!!!
erja75 2 years ago 3
Comment removed
erja75 2 years ago
Vitun Nurmiar! Missä vitussa sää asut, nyt tuli lähtö!
Inoxnp 2 years ago 5
nurmiar, go fuck yourself!
Tomizku 2 years ago 9
nurmiar, Tapa ittes Ryssän sekasikiö!
nasu1174 2 years ago 24
@nasu1174 Tapa itsesi Skinhead.
Qlasettaja 1 year ago
@Qlasettaja TAPA KUULE ITTES ENSIN ITSESI!!VAI OOTKO NEKRUN RAKASTAJA???!!! MEE ANTAA NIILLE PERSETTÄS JOS HALUUT NIITÄ OLEVAN SUOMESSA TAI MUUTA ITSE PAKOLAISEKSI AFRIKKAAN!!! WHITE POWER!!!
erja75 1 year ago 3
@erja75 En ole vain naurettava surkea Skinnhead jolla ei ole edes toden tajuutta, ei ole syytä vihata mustia, katsos mitä netissä kirjoitat.
Qlasettaja 1 year ago
@Qlasettaja
@Qlasettaja: Ihanko fatan maksamalla läppärillä kirjottelet siinä? Vai onko Nokian N97? Miltäs muuten tuntuu se uus auto minkä fatta sulle just osti?
Ainii pitäiskö mennä töihin välillä? Toisaalta miks vaivautua... käyköön tyhmät suomalaiset töissä, kun me nekrut ja ryssät päästään kyydillä.
Älä jauha täällä paskaa vaan mee poraa sitä Astridii toosaan, sitähän se haluu.
TheSpiT4201 1 year ago
Mannerheim was educated in Russia ..he became a russian officer..he did not speak finnish, only swedish , russian ,french..
Because he was upperclass he did not learn finnish, finnish was the lower class language
nurmiar 2 years ago
Ihan osasi suomeakin, lue historiaa.
DaBoomz13 1 year ago
Hail
Sachsen/Germania
H8
LOKULTRA 2 years ago 2
Silmien välliin ryssää kyllä se siihen tyssää
Tomizku 2 years ago 9
When USSR broke up there were secret negotiations where the russians offered to return Karelia to FInland. The Finnish administrators said no thanks. The event wasn't widely reported by the media. Just a short clip in some current affairs program, and then forgotten. It's a disgrace really if it's true. I havent't seen anyone debunking it either.
tthuhta 2 years ago
terveiset Virosta, hyvä biisi! :)
rivanool 2 years ago 21
@rivanool terve. kiitos viro ja jalkaväkirykmentti 200
MrZhannes 1 year ago
since im no fin -.-
i cant understand it but i geuss its somting like
Shoot him between the eyes , or somting
can some 1 translate a little :D ?
albino007 2 years ago 2
@albino007 Mannerheim sanoi: sitä lähtään
silmien välliin ryssiä tähtään = Mannerheim said: lets go to shoot between russians eyes! (ryssä is racistic name for russian)
Kalzu0 2 years ago
This is a lie, Mannerheim never said so..Mannerheim was a russian educated officer ..finndjävel (finndevil)is a swedish rasistic name for finns, or knife pekka, knivpekka...finns are known in Sweden to be drunks and use knifes, because they are cowards...
nurmiar 2 years ago
@albino007
Mannerheim said "Lets go aim russians between the eyes". ...
Between the eyse to russians, that will stop them. Between the eyes yeah. ..
Thpse who bring us "civilization" will be soon poisoned by nickel...
I don't care if Rasputin comes. We'll grab his throat like this...
Ivans don't know the way home. They will rot at the ambush in Karelia...
The blood red flag doesn't wave in Finland... etc
Stuff like that.
tthuhta 2 years ago
A fun song, if you consider that the Finnish features are absolutely envy and malice.
zihyahya 2 years ago
Ryssiä ja Virolaisia on ihan liikaa Suomessa!!
Oldrollingstone 2 years ago 4
jos ei kelpaa muuta
aktivisti92 2 years ago
Tietääkseni virolaisissa eijoo mittää pahaa.
pataljoonassi 2 years ago
Mitä pahaa virolaisissa on?
Kyllähän sielä tallinnassa suomalaisekki riehuu ihan tarpeeksi :D
Nesmies 2 years ago 2
virolaisis mtn pahaa ole, ihan samanlailla nekin halunnu olla itsenäisiä, FUCK THE SOVIET UNION AND RUSSIA.
Miqimus 2 years ago
Fuck suomi juoppot
nurmiar 2 years ago
@Oldrollingstone Virolaiset ei ole mitään ryssiä !
aivopark 2 years ago 2
@aivopark
Nimenomaan ovat samaa paskasakkia, tunkevat tänne tekemään rikoksia, pimeetä duunia ja elätettäväksi. Vironvenäläiset taitaa sitä paitsi syyllistyä enemmän raiskauksiin Suomessa kuin esim. somput!
Slobotulos 2 years ago
Varmasti suomalaisjuoppot Ruotsissa tekevät enempi rikoksia kun ruotsalaiset..ja raiskavat ruotsalais naisia
nurmiar 2 years ago
En oike tajuu kirjotustas myöskää koska oot raiskannu sen aika kovasti
DaBoomz13 1 year ago
@Slobotulos haista ryssä paska !
aivopark 2 years ago 5
This comment has received too many negative votes show
Ei, he ovat vielä pahempia tonttuja kun suomalaiset
nurmiar 2 years ago
@nurmiar Vitun ryssänäpärä! Opettele ensinnäki Suomea, vitun pelle.. Teiän mahti nähtiin sodassa. Hävisitte vittu Suomalaisille ja olitte olevinaan vitun kovia ja pelottavia.. sisua teillä ei oo vittuakaa!! Olympiajääkiekossakin lesoilitte aivan vitusti ja lopputulos: SIJA 6!!! Suomi oli 3:s joten haista vittu ja mene inisee sinne "äitivenäjälle".. Tuun perässä ja panen sitä äiti venäjää perseeseen ja karjun ku Suomen leijona, ja kusen lipunne päälle, vitun pelle!
ProudToBeAFinn 2 years ago 6
@nurmiar Oh and ye.. Incase U didnt understand, I said: fuck U assholes, first of all learn some Finnish. Go back to ur "mother russia" if its so important, fucking asshole, I will go and fuck mother russia to ass and I will scream like a Finnish lion and then I'll pee on ur fucking flag, U idiot!
ProudToBeAFinn 2 years ago 5
Suomalaisia on liika ruotsissa
nurmiar 2 years ago
:) Shoot him between two eyes. I liked it.
alicosu 2 years ago 6
This comment has received too many negative votes show
Seppo Lehto ei pahalla mut ootko täysillä matkassa esim kun katsoo järjettömiä videoitasi ????
vaskiluoto 2 years ago
Olemmeko Hölmölässä vai pyrimmekö tarkoituksella kaiken arvokkaan romuttamiseen suosimalla miehittäjä-Ryssä mm. rekkaliikenteemme romuttamisella Ryssän hyväksi?
Seppo Lehto Tampere
Maallikkosaarnaaja
Maallikkosaarnaaja 2 years ago 7
mitä hyötyä meille on ollu ryssän ketkusta...ei mitään....älkää ainakaaan rahasta niitä tontteja myykö...perkeles
eeroheebo 2 years ago 3
Ei ole hyötö..ja sinä et voi mitään ..
nurmiar 2 years ago
Eläköön valkoinen ja kristitty Suomemme kansa kyyttölehmiä sekä muuta alkuperäistä Suomen karjaamme myöden
Ohessa raportti kansakuntamme ja maataloutemme vaarantavasta islamista Seppo Lehdon ja monen muunkin arvostetun asiantuntijan mukaan hakusanalla suojeluskuntalainen ;) Muista jakkara jos olet islamisti ja laitumemme ;)
Svinprophet 2 years ago 15
This has been flagged as spam show
hyi vittu! natsit on perseestä, skinit on perseestä pitäis viedä kaikki luokin telakalle ja ampua clokilla päähän, ja heittää skinien raadot mereen....päästäis niistäkin, niin täällä olis ulkomaalaisten helpompi asua
khaalei 2 years ago
no huhhuh, painus vittuun neki :D
penisliina 2 years ago 5
Comment removed
aivopark 2 years ago 2
This comment has received too many negative votes show
olisivat vaan tehneet maho neitsyttä ja pysyneet poissa tuosta kansallis homoudesta...sieg satan assholes
johnvondoom 2 years ago
This comment has received too many negative votes show
Mannerheim oli idiootti , se oli Suomen Hitler.
Qlasettaja 2 years ago
Perustelehan väitteesi.
Eikös Mannerheim juuri ollut yksi suurimpia Hitlerin inhoajia?
Killjoy45 2 years ago 3
This comment has received too many negative votes show
hävettää olla SUOMALAINEN, ku lukee teiä idioottien kirkkaan älyn tuotoksia.. luulin löytäneeni ihmiskunnan typeryyden kaivon pohjan, mutta onneks teiä kaltaset apinat osottaa et se kaivo on pohjaton.
vitunhippi666 2 years ago
Katso itänaapuria, niin se kaivo vaan syvenee.
BioHazard1Fin1 2 years ago 2
HYVIN SANOTTU!
Killjoy45 2 years ago 2
no putin ja dracun tähtäin näyttää hyvältä, syökää ryssät pitkä vittu ja nielkää lyijyä. Tervetuloa uudestaan.
vitunhippi666 2 years ago
Finns are cowards..uses knife ...the next time its beter that Russia uses nuclear bombs..so the world is liberated from these idiots in finland
nurmiar 2 years ago
@nurmiar Hand-to-Hand combat are for men. Nuclear bombs are for cowards.
Sweden didn't even fight what kind of girls you are? =)
Russians drink more alcohol than Finn's.
Qlasettaja 1 year ago
@Qlasettaja Well, did YOU fight?
LapinPete 1 year ago
@Qlasettaja Fail jätkä. Nuclear bombs are for those guys who have MONEY :)
Owlsandwich 1 year ago
ryssien tähtäin. GG
kiinankaali999 2 years ago
This comment has received too many negative votes show
Если Вы увидите Путина в оптический прицел, это будет последнее, что Вы видели в жизни.
ruhost