.. Jep.. ihan ok.. olin töissä "hamaan loppuun asti Artekno-Metallissa" josta kuvakin voisi olla (poistettu kaupparekisteristä 2008 lopussa).. Asuimme 70-luvulla usean talon päässä Tampereen Raholassa Norlundeista jonka isä korjaili flippereitä.. ja bändi reenasi.. kuuntelime usein "ojassa,lastenkotia vasten" reenejä...
Kävinkin joskus Arosilla. Muuten, Juke oli jo silloinkin ihan reilu tyyppi.. hän opetti myöhemmin veljeäni soittaan rumpuja... legendaarisessa TajuBois:ssa...
Nyyh. Tulee vaan niin haikea olo, ku ite olen sirkkelille antanu peukaloni, ja vieläki jatkoin hommia sen tappauksen jäkeen. Nyt ne anto kenkää ja ei auta muu ku kuunnella tätä niin ees jottai muistaa...
Olen tehnyt työurani konepajoilla ja ollut Juicen fani alusta asti. Tämä on todella viiltävän totuudenmukainen kappale rautakourien arjesta. Käsittämättömän hienoa lyriikkaa.
Taitaa olla Juicen hauskin biisi, muistuttaa kovin samanlaista huumoria kuin Veikko Lavi viljeli.
Tämä ohittaa Napoleonin mopon ja Marilyn jää alle, Daisarit sivuuttaa, Ilomantsia ihanampaa, Norjalaisen villapaidan veroista lyriikkaa: Taidetta. Tällaisia lauluja lisää, oi musiikintekijät, näistä iso osa kansasta pitää.
Siis ennen kuin on kuunnellut Leskisen sanoituksia ei voi uskoa mihin kaikkeen suomen kieli hänen käsissään taipui. Siis nää on aivan uskomattomia sanailuja nämä Juice kappaleet.
juice lyriikan mestari =)
oozziko 6 months ago

Alijasseri 10 months ago
Tästä Nokialle uusi tunnusmusiikki.
sonicbarrier1 1 year ago
Ja tässähän se mukavasti raikaa juice konepajalla näin perjantaisen iltavuoron kunniaksi :P
PaskaRotta 1 year ago 2
Millä tuo alkumelodia muuten on soitettu? Pirun hyvä biisi muuten! :)
BuenoSeraPerkele 1 year ago
@BuenoSeraPerkele Syntikkahan siinä soi taitaapi olla vanha acces viru kb mutta enemmän sanoisin Korg 01/W/ FD
Glamstarr90 1 year ago
@BuenoSeraPerkele Syntikkahan siinä soi taitaapi olla vanha access virus kb mutta enemmän sanoisin Korg 01/W/ FD
Glamstarr90 1 year ago
Nerokasta, en muuta sano.
brakbatt 1 year ago
Nerokasta, en muuta sano.
brakbatt 1 year ago
tässä on valssi jonka tahtiin menin naimisiin.
rerro84 2 years ago 13
Nyyh. Tulee vaan niin haikea olo, ku ite olen sirkkelille antanu peukaloni, ja vieläki jatkoin hommia sen tappauksen jäkeen. Nyt ne anto kenkää ja ei auta muu ku kuunnella tätä niin ees jottai muistaa...
zep6666 2 years ago 10
kolahtaa konepajalla työskentelevään..=)
Topsiekku 2 years ago
This has been flagged as spam show
related videos sepultura kaiowas...
anake81 2 years ago
parhautta
reeti 2 years ago 3
Olen tehnyt työurani konepajoilla ja ollut Juicen fani alusta asti. Tämä on todella viiltävän totuudenmukainen kappale rautakourien arjesta. Käsittämättömän hienoa lyriikkaa.
wastemanne 2 years ago 46
jeah
tuula46 2 years ago 2
Odotamme konttoristineidin kuittausta.
qlight 2 years ago 7
Taitaa olla Juicen hauskin biisi, muistuttaa kovin samanlaista huumoria kuin Veikko Lavi viljeli.
Tämä ohittaa Napoleonin mopon ja Marilyn jää alle, Daisarit sivuuttaa, Ilomantsia ihanampaa, Norjalaisen villapaidan veroista lyriikkaa: Taidetta. Tällaisia lauluja lisää, oi musiikintekijät, näistä iso osa kansasta pitää.
pikkupukki 3 years ago 8
katso mun sivulle puhelinpylvästä; siitä nauru irtoo jeah
tuula46 2 years ago
Soitimme tätä joka maanantai aamu sillosella työpaikalla Moskovassa. Ilmeettöminä jatkoimme visojen vääntämistä ;)
hexii11 3 years ago 3
Arkipäivää.Juice oli paras.!!
jarrykarki 3 years ago 2
että tämmöstä veli on täällä opettajana ja onkin muuten helevetin hyvä jätkä...
pasi671 3 years ago
todellaki!
alamaailmanmana 3 years ago
Tässä on sitä jotain :)
ottohellberg 3 years ago 2
Juicen Parhaimistoa (rip) lepää rauhas mun idoli
RauliRock 3 years ago 3
makia
Vitunimija 3 years ago
Joo tuttu tunne.
LV85FI 3 years ago 2
Klassikko.:D
Rallifani1 3 years ago 6
kyöstin kanssa korttia löin. heh
reeti 3 years ago 6
Paras!!
justiina76 4 years ago 7
Siis ennen kuin on kuunnellut Leskisen sanoituksia ei voi uskoa mihin kaikkeen suomen kieli hänen käsissään taipui. Siis nää on aivan uskomattomia sanailuja nämä Juice kappaleet.
DeepPinkRiver 4 years ago 40
aikaa on huhtikuun kolmanteen.. 3.4. eli valssin sävellaji 3/4
Tamska 4 years ago 12
heh... huhtikuun kolmas tarkoittaakin valssia, fiksu äijä tuo Leskinen
LasseL 2 years ago 4
sanokaapa parempi sanaseppo
suikkamara5 4 years ago 11
legendaarista...aivan mahtava kappale tämä
LasseL 4 years ago 7
Voi jeesus, "turhan halvalla terveyden myin (jea)" Juice oli kyl nero.
jurgnn 4 years ago 9
karua
byrstooo 4 years ago
ite konepajal töissä ;D
Risto86 4 years ago
nerokas sanoitus.niinkuin juicella usein onkin
cyberpunk1991 4 years ago 6
loistava kappale
R56 5 years ago 4
Tasta on olemassa ainakin kuoroversio. Ei hassumpaa ellei jopa legendaarista!
jukkendahl 5 years ago 2