Tilastoissa ei olla huomioitu somalitaustaisia Suomen kansalaisia. Noin 50% Suomen somaleista on uussuomalaisia. Töissä olevat somalit ovat useimmiten Suomen kansalaisia. Islam on Suomessa melko neutraalia. Ei täällä ole ketään ääri-islamisteja. Terroristit muutenkin vain mustamaalavat islamin. Ei se ole sen pahempi kuin kristinuskokaan.
Tarkoitin nyt maahnmuuttoa yleensä. Esimerkiksi vietnamilaisten kanssa ei ole mitään ongelmaa.
Biisin sanoittaja Vexi Salmi tuki Haavistoa presidentiksi. Harmi että junttipellet ottavat tämän sarkastiseksi tarkoitetun kappaleen aivan tosissaan. No, minkäpä ihminen tyhmyydelleen mahtaa.
jokainen SUOMALAINEN dikkaa tätä biisiä mut äänet menee eurooppa paskaan eli kokoomus ja sdp.ei voi ymmärtää tätä suomalainen.no,köyhät luulee rikastuvansa äänestämällä kokoomusta ja muita takinkääntäjiä.on tässä maassa typerää kansaa voi vittu.30 miljardia meni vuonna 2011 muiden maiden velkoihin.suomalaisten rahoja.plus kehitysmaa avut.vittu on suomalaiset typeriä kun noita ääliötä sinne äänestää.no,katainen sanoo ihan mitä vaan niin kyllä tyhmä köyhä uskoo.hah hah.herätkää luuserit.
monta sivistysvaltiota löytyy tältä pallolta joissa valtaosa väestöstä on mustia?kymmenen vuoden päästä löytyy kaksi valtiota.suomi ja rakas naapurimme ruotsi.asuin siellä vitun hammarbyyssä.vitun getto.kokoomus rules.lisää nekruja kehiin.katainen ja urpilainen lupas ottaa koteihinsa pari naiseen.autotalliin.jyrkiboy on neekerin paras frendi.
olen asunut monessa eri maassa, eli olen suomalaisuudestani huolimatta ulkomaalainen .... mielestäni jokaisen pitäisi asua jossain muussa kuin synnyinmaassaan ainakin 6kk. sitten voi komentoida, jos enää siltä tuntuu.
Kyllä Suomen pitää olla Suomi eikä mikään Suomalia , ja kyllä se on totta että muuta kansaa kun tänne tulee niin se on pois Suomen omasta kulttuurista. Jos on totta että kouluissa ruvetaan pikkuhiljaa kieltämään perinteisiä joululauluja - ja juhlia sen takia että se loukkaa jotain mehmettiä niin ei kyllä hyvin mene. Ei tänne tarvi tulla jos ei omaksu suomalaisten tapoja , kuten sanonta kuuluu: maassa maan tavalla. Eiköhän pidetä rodut ja kulttuurit erillään niin kaikilla on parempi olla.
لا ينبغي أن يكون هنا في حال وجود الشر في الاعتبارالفنلنديون هم البرابرة عنيفةأحب إندونيسيا وتفوت! "ei pitäisi olla täällä jos on paha mieli, arabit ovat väkivaltaisia barbaareja kuten indonesiassa ja neitejä"? TERRORISTI!
@AndroidiNro17 Hehehhehehehei runkkari kuuntele sä tätä biisiä niinku haluut sen kuulla ja ryömi takas sinne luolaas jakamaan sitä koloas alkuasukkaille. Harmi ettei väri lähe kulumalla
@Busukis Roskaa, tämä on parodia ihan puhtaista rasisteista eikä maahanmuuttoa ei rasistisista syistä kritisoivista, kuten vaikkapa perussuomalaisista. Silloin kun tämä kappale on tehty Suomessa oli vielä hyvin vähän maahanmuuttajia, ja siksi maahanmuuttovastaisuus perustui lähinnä silkkaan rasismiin. Nyt kun ollaan nähty ettei tälläinen mamupolitiikka toimi sitä kritisoidaan ihan oikeista syistä. Tämä biisi on parodiaa rasisteista, joka ei ole synonyymi maahanmuuttokriitikkojen kanssa.
@Busukis Miksi kukaan vihaisi toista RODUN takia? Koko käsite on naurettava.. siitä on vaa tehty tabu puhua, jos ei tykkää maahanmuuttajasta on AUTOMAATTISESTI rasisti VAIKKA OLISI SAMAA VALKOINEN
@Pvjinflight Sano kuinka ei toimi? Islam on melko neutraalia Suomessa. Suomesta ei tule koskaan muslimivaltiota tällä tahdilla. Onko joku somali tullut joskus sinulle ihan huvin vuoksi aukomaan päätään? Maahanmuutto ei ole niinkään ongelma, se on mahdollisuus. Se poistaa tehokkaasti köyhyyttä maailmasta.
@AndroidiNro17 Maahanmuutto ei todellakaan poista köyhyyttä maailmasta. Afrikan köyhissä maissa syntyy joka päivä monta kertaa enemmän lapsia köyhyyteen kuin mitä Suomi voisi edes teoriassa ottaa vuodessa vastaan. Pakolaisten/Maahanmuuttajien ottamisella köyhistä maista ei ratkaista mitään, pikemminkin se vain lisää köyhyyttä kun nuo maat menettävät potentiaalista työvoimaa. Ongelmat pitää ratkaista lähtömaassa eikä roudata 0.001% väestöstä tänne.
@AndroidiNro17 Ja toinen juttu on se että jostain Somaliasta tulevat maahanmuuttajat tulevat niin täysin erilaisesta kulttuurista etteivät yleensä sopeudu tänne kunnolla. Tämän vuoksi Somaleilla onkin about 79% työttömyys. Raiskauksista muuten pääkaupunkiseudulla ulkomaalaistaustaiset tekevät noin 50%, ja koko maassa luokkaa 30% vaikka heitä on vain muutama prosentti. Jo tämä kertoo että jossain on menty pahasti metsään.
@AndroidiNro17 Siksi humanitäärinen maahanmuutto ja maahanmuuttajien ottaminen tuollaisista anarkian tyyssijoista kuten Somalia on silkkaa rahanhukkaa, ja vain ne joilla on suhteita tai ovat muuten vain vahvimpia ylipäätään pääsevät yleensä tänne asti, heikoimmat jäävät kärsimään kotimaahansa. Sillä rahalla millä tänne otetaan yksi Somali voitaisiin pelastaa useamman henki Somaliassa.
@Pvjinflight Tilastoissa ei olla huomioitu somalitaustaisia Suomen kansalaisia. Noin 50% Suomen somaleista on uussuomalaisia. Töissä olevat somalit ovat useimmiten Suomen kansalaisia. Islam on Suomessa melko neutraalia. Ei täällä ole ketään ääri-islamisteja. Terroristit muutenkin vain mustamaalavat islamin. Ei se ole sen pahempi kuin kristinuskokaan.

@natte579 Somaliassa on anarkia, siellä ei ole toimivaa hallintoa edes. Perussuomalaiset sais lähtee yhtä hyvin ahvenanmaalle tekemään sitä "malliyhteiskuntaansa." Te todistatte tässä kokoajan, kuinka rasisteja oikeasti olette. Älkää kusettako olevanne "maahanmuuttokriittisiä" rasisti on sopivampi termi. En yleistä nyt kaikkia, vaan heitä jotka ovat nyt vastanneet kommentteihini. Suomestakin lähti 1900-luvun alussa paljon siirtolaisia jenkkeihin
@Puist0fyysikko jaahas, en ole käyttänyt susta kertaakaan mitään halventavaa termiä, toisin ku sä minusta. Oon vaan sitä mieltä, että maailmassa on suurempiakin ongelmia, kuin Suomen maahanmuuttopolitiikan mahdolliset ongelmat.
:D sinne somaliaan vois lähettää esim rauhanturva joukkoja pistämään kylmäks ne islamisti jengit jotka tekee siit niin pahan paikan asua eikä tuoda sitä ongelmaa tänne suomee
@SUPlKOIRA vitun neekerin nussija, kaikki maahanmuuttajat saa ensimmäisen 2 vai 3 vuoden ajan yli 3000 euroo/kk, ja kenen verorahoista ne maksetaan niille? luulis suomella olevan parempiakin rahankäyttö kohteita ku maahanmuuttajien elättäminen?
Mitä vitun väliä? Ketään ei oikeasti edes kiinnosta/huomaa jos joku vitun somalia räjäytetään vittuun. Jos apinat ei riehu ihmisille ne tappaa toisensa. Luonnonlaki. sen takia nekekakaroita kuolee kun ne sikiää kun rotat,ei maa enää kestä. Sit yhyy kun on nälkä. Kuolkaa vittu.
كما أصبحت فنلندا الحالية أصبحت جزءاً من المملكة السويدية. وصل المستوطنون الناطقون باللغة السويدية إلى بعض المناطق الساحلية خلال القرون وفي سوق المنتجات. كما تمت خصخصة بعض الشركات المملوكة للدولة وبعض التخفيضات الضريبية المتواضعة. انضمت فنلندا
jos jonkun mielestä tämä laulu on rasismia niin ei sitten tarvitse kuunnella! ja olen varma että irwin lauloi tämän vitsillä. itse EN ole mikään rasisti mutta silti pidän tästä laulusta.
@tileile HAHAHAHAHAHAA juntti, kuuntele nää sanat, tämä biisi kyllä dissaa niitä maahanmuuttovastaisia ja suomalaisia, jos osaisi kuunnella sanoja muutenkin kun vain kertosäettä. dumbass.
Tiedän tapauksen jossa suomalainen kaverini on ettiny kämppää reilu vuden mutta ei oo sitä saanu ja pari kuukautta sitte kävi paikassa jossta ne ettii sulle hyvän asunnon jos on vaapana mutta sille ei vastattiin ei et ei oo kämppää mutta perässä tuli näitä tummaihoisia ja saiko se kämpän sai nii et on tää perseestä ku tulee tänne meijän rahat varastaa ku ei työtä tee vaa meijän vero rahoilla elelee täällä mulla ei oo mitää sitä vastaa jos ne työtä tulee teekee mut ne loput kerjäläiset ketuttaa!!
ite en oo pahemmin rasisti, mut silti ajatelkaa, mitä ne maahanmuuttajat tule tänne tekemmää? vie sun raha, ne saa mersut ja kaikki. ajatelkaa nyt järkrvästi? ne maahanmuuttajat ketkä tulee tekee töit nii se on just hyvä, mut ei semmoset ketkä varastaa jne..........
Asun Varissuolla ja se paikka on täynä maahanmuuttajia mutta mä tuun hyvin toimee niitten kanssa ja olen vielä suomalainen eli haistakaa paska kaikki skinarit ja uusnatsit ette selvis 5 minuutia vakkel
Eilen tuli illalla subilla hyvä ohjelma Vexi Salmesta ja Costello Hautamäestä! Siinä näytettiin pätkä tämän biisin musiikkivideosta jossa irwin ajoi avoautolla kaupungilla ja heilutteli suomenlippua. Vexi kommentoi siinä tämän laulun saamaa vastaanottoa.
@SUOMIlion Niin olen. Mutta ei tälläinen pieni rasistinen huumori ketään suoranaisesti satuta. Esim tuo juntti sana on itseasiassa paljo loukkaavampi, toki se ei minua loukkaa koska osaan ottaa asiat tarpeeksi kevyesti ja huumorilla.
Ainahan avoimet kommenttipalstat on varsinaisia kehitysvammaisuuden kokoontumisajoja, mutta jos haluaa huvitella lukemalla junttien, idioottien, persujen ja sekopäiden sylki poskella näpyttelemiä aivopieruja puhtaimmassa muodossaan, niin tämän videon kommentteihin saa upotettua aikaa tuntikaupalla.
Eiköhän tässä tarkalle korvalle ole kuultavissa melkoinen annos itseironiaa. Ehkä tämä ei se soveliain kappale ole tuon nationalistisen ajattelutavan esille tuomiseen.
''Myös Irwin unohti laulun alkuperäisen idean, vaikka olin pyytänyt häntä kaikissa haastatteluissa painottamaan laulun todellista sanomaa. Neil Hardwickin televisio-ohjelmassa, jossa olimme molemmat, Irwin pienessä kännissä alkoi ladella ulkomaalaisvastaisia mielipiteitään.''"
Ei ole väliä, oletko valkoihoinen, tummaihoinen, vai aasialainen.. Kaikki me ollaan ihmisiä ja kaikilla on sama ihmisarvo.. Huumorilla tän biisin voin toki ottaa.
@SeOnPetr11 No sulla taitaa olla köyhä elämä. Tuskin edes tunnet ensimmäistäkään tummaihoista, joka asuu Suomessa. Tutustu johonkin niin huomaat, että eivät he ole sen pahempia kuin muutkaan. Sinun täytyy oppia suvaitsevaisuutta. Siis ei ihmisen ihonvärillä ole kertakaikkiaan mitään merkitystä, sillä on merkitystä minkälainen ihminen on sisältä.
@WcpRS Suomen väestöstä noin 98-99% ovat kantasuomalaisia. Sä oot vaan niin nolo ja yksinkertaisesti ajatteleva, mukava varmaan olis jos sua sorrettais.
Kuolen häpeään. Miten joku vähäjärkinen idiootti voi ottaa tämän tosissaan? Täällä ei edes TIEDETÄ mitä rasismi on, valtaosa on vain puhtaita kiihkoilijoita, jotka ovat tähän asti eläneet perunakellarissa ja jotka eivät nyt maailman muuttuessa osaa sopeutua aikaansa. Ja näiden kommenttien perusteella myös satiiri on vieras käsite, mitä tähän kappaleeseen tulee. Pirusti hävetä enkä tiedä kumpaa; puhdasta typeryyttä vai sitä typerää puhtautta, jota ihmiset kuvittelevat suomalaisina edustavansa.
neekeri on nekeri vaikka ,kaatais jauho pussi:n päähän..! tykää tästä jos , olet ylpeä suomilainen isänmaan puolustus mielinen. ja vihaat neekereitä. terveisin,, ulvilan isän-maa nuoret
Mistä näitä teininatseja oikein sikiää? Eivät varmaan ole tummaihoista edes nähneet elämässään, tai korkeintaan silloin, kun huomasivat tyttöystävänsä lähteneen sellaisen matkaan. Ymmärtäähän sen, kun ei partahaiveniakaan vielä kasva, puhumattakaan alapään karvoituksesta. Jos älyllinen elämäkin on luokkaa "Hei, kustaax ristiin", niin eipä tuo ihme ole, jos amiksen jälkeen valitsevat pitkäaikaistyöttömän uran.
Siellä mut yritti ryöstää joku 150cm, muutama, ehkä neljä vuotta itseä nuorempi (olen 15) somppu, ja kun naurua pidätellessä en antanut sen pitää "Kaiki mitä mä löydä" uljaat isoveljet olivat vahvasti vakuuttuneita että rasistina kiusasin heidän pikkuveljeä...
Kuka oikeasti vastustaa maahanmuuttoa? Maahanmuutto voi olla hyväkin asia, kunhan tulijat oikeasti haluavat sopeutua ja hyödyttää Suomea.
Inkvisitio 1 päivä sitten
--------
Niimpä niimpä. Muttakun se ei läheskään aina ole näin. Monesti kuullut itse ulkomaille mennessä: maassa maan tavalla, mutta eihän niin kannata ajatella kuin suomeen tulee ei... pysyvästi tai ei.
Vexi Salmi, sanottaja, on itse sanonut biisin nimenomaan naureskelevan maahanmuuton vastustajille. Ja kyllähän sen sanoista kuulisikin ellei ole unohtanut kytkeä aivoja takaisin päälle Hommfoorumilla kirjoittelun jälkeen.
Tänne ketjuun palaaminen rauhoittaa aina mieltä kun on alkanut epäilyttämään persnatsien nousu. Ei huolta - tälläiset älykääpiöt eivät saisi kaadettua yhtäkään hallitusta alkoholistikansanedustajiensa, valehtelevien uusnatsivaltuutettujensa ja sairaalloisesta ylipainosta kärsivän idioottipuoluejohtajansa voimin. Porukka on kuin jostain vitsisarjasta, kuten tää pekkauolevikin.
Ei hyvää päivää, kuinka pihalla voi ihminen olla? :D Irwin oli loistava sanoittaja ja osasi pilkata "isäm maan puolustajia" sen verran taidokkaasti että näköjään vieläkin kuulapäät ja muut persukset menevät täysillä halpaan. Ei tässä tiedä pitäisikö nauraa vai itkeä että täältä löytyy näin monta idioottia...
Voi voi. Tyhmät juntit ei edes tajua kun niille vittuillaan. Sääli... onneks mä oon saanu monta vuotta lisää elämääni punaniskojen kustannuksella. Hih!
kyllä ehkä jotkut tummaihoset ja vinokiikarit menee vielä mutta että jottain vitun romaaneja jotka tappaa toisiaan keskellä katua ja sen jälkee menee pöllimää toiste tavarat
Ihmisiä pitäis tuomita ennemmi sen perusteella et mitä ne tekee , tarkotan että jos valkonen elää pummina ni se on pelle , ja jos musta tekee duunia nii se on kunnon kansalainen.
Parodiaa parhaimmillaan,ikävä vaan että niin monet eivät sitä ymmärrä ja vielä ikävämpää että vielä tänäkin päivänä niin monet suomalaiset ovat umpimielisiä.

kaikki somalit ja ynnä muut pakolaiset jotka ei tee elämisensä eteen mitään niin VITTUUN SUOMESTA JA ÄKKIÄ!!!! vaan kuluttaa Suomen valtion rahoja elämiseen niin pikana takas!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
ilmeisesti 244 arvostelijoista ei ole tajunnut, että biisi on parodia. tai puuttuu huumorintaju. vaikea sanoa, kuinka moni tykkääjistä ei tajua tätä....paras ironia on tahatonta. siinä biisin jonkinlainen nerokkuus juuri onkin, miten tehokkaasti se tekee pilaa idiooteista.
On se kumma, miten perussuomalaisten lämmittelemä "monikulttuurisuuden kritiikki" lipsahtelee lapinpolttajien puheenparsiin, ja heidän toinen aihionsa, "isänmaallisuus", jakaa kansaa kahtia rivakammin kuin Molotov Itä-Eurooppaa. Ottakaa selvää historiasta. Tämä maa on suomalaisten, mutta suomalaiset ovat ruotsalaisten, venäläisten ja saksalaisten pelimerkkejä. Irwinin veto voittaisi tämän väittelyn: suomalaisuutta on kyky nauraa omalla kustannuksella.
Comment removed
sam1sar 2 days ago

AndroidiNro17 5 days ago

akimaczar 1 week ago
14/88
thejanbenda 1 week ago 2
torin rinksalle popittaa tätä?
suomikultaa2011 1 week ago
Korkeaälyiset pullamössöt vauhdissa.
"NEEKERI NEEKERI SITÄ JA TÄTÄ YHYY VEROT"
rololoo 1 week ago
jokainen SUOMALAINEN dikkaa tätä biisiä mut äänet menee eurooppa paskaan eli kokoomus ja sdp.ei voi ymmärtää tätä suomalainen.no,köyhät luulee rikastuvansa äänestämällä kokoomusta ja muita takinkääntäjiä.on tässä maassa typerää kansaa voi vittu.30 miljardia meni vuonna 2011 muiden maiden velkoihin.suomalaisten rahoja.plus kehitysmaa avut.vittu on suomalaiset typeriä kun noita ääliötä sinne äänestää.no,katainen sanoo ihan mitä vaan niin kyllä tyhmä köyhä uskoo.hah hah.herätkää luuserit.
perse1basra 1 week ago
monta sivistysvaltiota löytyy tältä pallolta joissa valtaosa väestöstä on mustia?kymmenen vuoden päästä löytyy kaksi valtiota.suomi ja rakas naapurimme ruotsi.asuin siellä vitun hammarbyyssä.vitun getto.kokoomus rules.lisää nekruja kehiin.katainen ja urpilainen lupas ottaa koteihinsa pari naiseen.autotalliin.jyrkiboy on neekerin paras frendi.
perse1basra 1 week ago
Voi herran jestas. Ettekö tiedä, että tämä kappale nimenomaan nauraa niille, jotka näin ajattelee? Kattokaapas dokkaria Irwinistä.
Deimiond 3 weeks ago
@Deimiond kirjan olen lukenut ja mieshän itse kierteli kertomassa että ihan sananmukainen kappale, veksi sitten yritti selitellä muuta
patukka24 2 weeks ago
@Deimiond Juuri näin. :)
Losrandir 2 weeks ago
@Deimiond Sitä ei valitettavasti kovinkaan moni näistä valopääkommentoijista taida tajuta :)
Henkkanen93 1 week ago
Astrid Thors teki 258 käyttäjää dissatakseen järkeäpuhuvaa videota
AatuHermanni 3 weeks ago
SUOMI NEE KERI
TolerantBastard 1 month ago
get the finland nigger
TolerantBastard 1 month ago
Comment removed
TolerantBastard 1 month ago
@wrigleys321 Kyllä, kaikki NEEKERIT on samanarvoisia!
tileile 1 month ago
Eihän neekerit ymmärtäs tätä biisiä koska ei ne osaa suomea, hyvä jos omaakaan kieltään.
TheRaddoz 1 month ago
This has been flagged as spam show
Vitun neekerit, painukaa vittuun suomesta!
menkää vaikka amerikkaan, siellä sitä apua saatte.
Metalfanseries 1 month ago
Comment removed
Metalfanseries 1 month ago
GET OUT FROM FINLAND, LIQOURICE STICK
Daski69 1 month ago
WHITE POWER! NIGGER B GONE XD
lasseriks 1 month ago
olen asunut monessa eri maassa, eli olen suomalaisuudestani huolimatta ulkomaalainen .... mielestäni jokaisen pitäisi asua jossain muussa kuin synnyinmaassaan ainakin 6kk. sitten voi komentoida, jos enää siltä tuntuu.
wachuma36 1 month ago 3
Kyllä Suomen pitää olla Suomi eikä mikään Suomalia , ja kyllä se on totta että muuta kansaa kun tänne tulee niin se on pois Suomen omasta kulttuurista. Jos on totta että kouluissa ruvetaan pikkuhiljaa kieltämään perinteisiä joululauluja - ja juhlia sen takia että se loukkaa jotain mehmettiä niin ei kyllä hyvin mene. Ei tänne tarvi tulla jos ei omaksu suomalaisten tapoja , kuten sanonta kuuluu: maassa maan tavalla. Eiköhän pidetä rodut ja kulttuurit erillään niin kaikilla on parempi olla.
PiiraQ 1 month ago 4
Vähä mutta asiaa!!!
Rampotus 1 month ago
This has been flagged as spam show
@dangintukad onko lähelläkään mitä meinasit
لا ينبغي أن يكون هنا في حال وجود الشر في الاعتبارالفنلنديون هم البرابرة عنيفةأحب إندونيسيا وتفوت! "ei pitäisi olla täällä jos on paha mieli, arabit ovat väkivaltaisia barbaareja kuten indonesiassa ja neitejä"? TERRORISTI!
tileile 1 month ago
eii saa kiusata muita ihmisiä
piippu8 1 month ago
Morjes ei taida joka kaveri ymmärtää tänkään biisin todellista sanomaa...
MrTamminator 1 month ago 4
Viittaaks noi Ryynänen ja Horttanainen joihinkin oikeisiin henkilöihin?
Kyoshomies 1 month ago
Voisitko laittaa noi sanat ( lyrics ) tohon kuvaukseen ( description ) ?? hemmetin hieno biisi ;)
Goldcapped 2 months ago
@AndroidiNro17 Hehehhehehehei runkkari kuuntele sä tätä biisiä niinku haluut sen kuulla ja ryömi takas sinne luolaas jakamaan sitä koloas alkuasukkaille. Harmi ettei väri lähe kulumalla
tileile 2 months ago
Haha, Vexi Salmi itsekkin kertoo tehneensä tämän parodian teistä junteista, ehm, maahammuuttokriitikoista.
Busukis 2 months ago 2
@Busukis puhut asiaa
Suomolainen 1 month ago
@Busukis Roskaa, tämä on parodia ihan puhtaista rasisteista eikä maahanmuuttoa ei rasistisista syistä kritisoivista, kuten vaikkapa perussuomalaisista. Silloin kun tämä kappale on tehty Suomessa oli vielä hyvin vähän maahanmuuttajia, ja siksi maahanmuuttovastaisuus perustui lähinnä silkkaan rasismiin. Nyt kun ollaan nähty ettei tälläinen mamupolitiikka toimi sitä kritisoidaan ihan oikeista syistä. Tämä biisi on parodiaa rasisteista, joka ei ole synonyymi maahanmuuttokriitikkojen kanssa.
Pvjinflight 1 month ago
@Pvjinflight Monet rasistit piiloutuvat "maahanmuuttokriitikko" sanan taakse.. Ei kaikki, totta.
Busukis 1 month ago
@Busukis Jotkut, mutta väitän että suurin osa maahanmuuttokriitikoksi itseään kutsuvista ei täytä rasistin määritelmää.
Pvjinflight 1 month ago
@Busukis Miksi kukaan vihaisi toista RODUN takia? Koko käsite on naurettava.. siitä on vaa tehty tabu puhua, jos ei tykkää maahanmuuttajasta on AUTOMAATTISESTI rasisti VAIKKA OLISI SAMAA VALKOINEN
samusuomi96 1 month ago 2
@samusuomi96 Niin, miksi?
Busukis 1 month ago
@Busukis Koska kyseinen rotu tulee kulttuurista joka pilaa suomen.
samusuomi96 1 month ago 2
@Pvjinflight Sano kuinka ei toimi? Islam on melko neutraalia Suomessa. Suomesta ei tule koskaan muslimivaltiota tällä tahdilla. Onko joku somali tullut joskus sinulle ihan huvin vuoksi aukomaan päätään? Maahanmuutto ei ole niinkään ongelma, se on mahdollisuus. Se poistaa tehokkaasti köyhyyttä maailmasta.
AndroidiNro17 6 days ago
@AndroidiNro17 Maahanmuutto ei todellakaan poista köyhyyttä maailmasta. Afrikan köyhissä maissa syntyy joka päivä monta kertaa enemmän lapsia köyhyyteen kuin mitä Suomi voisi edes teoriassa ottaa vuodessa vastaan. Pakolaisten/Maahanmuuttajien ottamisella köyhistä maista ei ratkaista mitään, pikemminkin se vain lisää köyhyyttä kun nuo maat menettävät potentiaalista työvoimaa. Ongelmat pitää ratkaista lähtömaassa eikä roudata 0.001% väestöstä tänne.
Pvjinflight 5 days ago
@AndroidiNro17 Ja toinen juttu on se että jostain Somaliasta tulevat maahanmuuttajat tulevat niin täysin erilaisesta kulttuurista etteivät yleensä sopeudu tänne kunnolla. Tämän vuoksi Somaleilla onkin about 79% työttömyys. Raiskauksista muuten pääkaupunkiseudulla ulkomaalaistaustaiset tekevät noin 50%, ja koko maassa luokkaa 30% vaikka heitä on vain muutama prosentti. Jo tämä kertoo että jossain on menty pahasti metsään.
Pvjinflight 5 days ago
@AndroidiNro17 Siksi humanitäärinen maahanmuutto ja maahanmuuttajien ottaminen tuollaisista anarkian tyyssijoista kuten Somalia on silkkaa rahanhukkaa, ja vain ne joilla on suhteita tai ovat muuten vain vahvimpia ylipäätään pääsevät yleensä tänne asti, heikoimmat jäävät kärsimään kotimaahansa. Sillä rahalla millä tänne otetaan yksi Somali voitaisiin pelastaa useamman henki Somaliassa.
Pvjinflight 5 days ago
This has been flagged as spam show
@Pvjinflight Tilastoissa ei olla huomioitu somalitaustaisia Suomen kansalaisia. Noin 50% Suomen somaleista on uussuomalaisia. Töissä olevat somalit ovat useimmiten Suomen kansalaisia. Islam on Suomessa melko neutraalia. Ei täällä ole ketään ääri-islamisteja. Terroristit muutenkin vain mustamaalavat islamin. Ei se ole sen pahempi kuin kristinuskokaan.
Tarkoitin nyt maahnmuuttoa yleensä. Esimerkiksi vietnamilaisten kanssa ei ole mitään ongelmaa.
AndroidiNro17 5 days ago
@SUOMIlion Kuuneltu on. Vaikka olenkin maahanmuuttokriitikko (lue rasisti) niin tämä biisi saa aina nauramaan.
Inkvisitio 2 months ago 2
@SUOMIlion NEEKERI
SiikaPekka 2 months ago in playlist Suomalaista 40
لا ينبغي أن يكون هنا في حال وجود الشر في الاعتبار
الفنلنديون هم البرابرة عنيفة
أحب إندونيسيا وتفوت!
dangintukad 2 months ago
Get the fuck out of Finland,nigger.
homohevonen 1 month ago 24
257 Omistaa Lakupellen. :D
puttemon 2 months ago
وفي سوق المنتجات. كما تمت خصخصة بعض الشركات المملوكة للدولة وبعض التخفيضات الضريبية
Onko teist kukaan ajatellu minkälaista teillä olis jos te olisitte somaleja, ja miten teitä kohdeltaisiin?
SUPlKOIRA 2 months ago
@SUPlKOIRA Vittu me elettäis jo 10 kerroksisessa oma koti taloissa meidän vero rahoilla perkele
TheSupersoldier1234 2 months ago
@TheSupersoldier1234 häh? ette eläis missään 10 kerroksisessa huviloissa.
SUPlKOIRA 2 months ago
@SUPlKOIRA
mitä sä nigga uliset siel :D eiks sun pitäis olla merirosvoamassa somalian rannikolla :D
Puist0fyysikko 2 months ago
@Puist0fyysikko Ole sä juntti hiljaa jos ei ole muuta kuin noin ala-arvoista sanottavaa, menes töihin.
SUPlKOIRA 2 months ago
@SUPlKOIRA Somalit somaliaan ja homot ahvenanmaalle ! mitä suomelle ois käyny jos miehet ois lähteny -39 maasta pakoon ?
natte579 2 months ago
@natte579 Somaliassa on anarkia, siellä ei ole toimivaa hallintoa edes. Perussuomalaiset sais lähtee yhtä hyvin ahvenanmaalle tekemään sitä "malliyhteiskuntaansa." Te todistatte tässä kokoajan, kuinka rasisteja oikeasti olette. Älkää kusettako olevanne "maahanmuuttokriittisiä" rasisti on sopivampi termi. En yleistä nyt kaikkia, vaan heitä jotka ovat nyt vastanneet kommentteihini. Suomestakin lähti 1900-luvun alussa paljon siirtolaisia jenkkeihin
SUPlKOIRA 2 months ago
@SUPlKOIRA En ole kieltäny olevani rasisti, ja jos suomen olot ei kelpaa niin muuta pois mikään ei estä !
natte579 2 months ago
@natte579 Kestää ne, suurin osa ihmisistä kuitenkin täällä on suvaitsevaisia ja mukavia.
SUPlKOIRA 2 months ago
@SUPlKOIRA
neekeri vaa ulisee siel :D neekerit muutenki tekee 90% maahanmuuttajien tekemistä rikoksista :D
Puist0fyysikko 2 months ago
@Puist0fyysikko Kyllä ne suomalaiset osaa myös tehdä rikoksia. Ja muutenkin olen ihan suomalainen.
SUPlKOIRA 2 months ago
@Puist0fyysikko oot säälittävä.
SUPlKOIRA 2 months ago
@SUPlKOIRA
oot rasisti
Puist0fyysikko 2 months ago
@Puist0fyysikko jaahas, en ole käyttänyt susta kertaakaan mitään halventavaa termiä, toisin ku sä minusta. Oon vaan sitä mieltä, että maailmassa on suurempiakin ongelmia, kuin Suomen maahanmuuttopolitiikan mahdolliset ongelmat.
SUPlKOIRA 2 months ago
@SUPlKOIRA
:D sinne somaliaan vois lähettää esim rauhanturva joukkoja pistämään kylmäks ne islamisti jengit jotka tekee siit niin pahan paikan asua eikä tuoda sitä ongelmaa tänne suomee
Puist0fyysikko 2 months ago
@Puist0fyysikko tossa on jo kyllä perää
SUPlKOIRA 2 months ago
@SUPlKOIRA vitun neekerin nussija, kaikki maahanmuuttajat saa ensimmäisen 2 vai 3 vuoden ajan yli 3000 euroo/kk, ja kenen verorahoista ne maksetaan niille? luulis suomella olevan parempiakin rahankäyttö kohteita ku maahanmuuttajien elättäminen?
Zuppe3 2 months ago
@Zuppe3 niin no, miten sen nyt ottaa, ei ne sitä 3000e saa puhtaana käteen, vaan siihen sisältyy lapsilisä, asunto jne. käteen saavat reilu 1000e.
HappymanFIN 1 month ago
@HappymanFIN niin, mutta paljoko normi suomalainen työmies saa puhtaana käteen kun maksetaan kaikki laskut?
Zuppe3 1 month ago
@SUPlKOIRA OLEN RASISTI! JA HELVETIN YLPEÄ SIITÄ. MITÄS SIIHEN SANOT?!!!!!!!!
SekavaaShittii 1 month ago 3
Comment removed
natte579 2 months ago
Mitä vitun väliä? Ketään ei oikeasti edes kiinnosta/huomaa jos joku vitun somalia räjäytetään vittuun. Jos apinat ei riehu ihmisille ne tappaa toisensa. Luonnonlaki. sen takia nekekakaroita kuolee kun ne sikiää kun rotat,ei maa enää kestä. Sit yhyy kun on nälkä. Kuolkaa vittu.
homohevonen 1 month ago 7
كما أصبحت فنلندا الحالية أصبحت جزءاً من المملكة السويدية. وصل المستوطنون الناطقون باللغة السويدية إلى بعض المناطق الساحلية خلال القرون وفي سوق المنتجات. كما تمت خصخصة بعض الشركات المملوكة للدولة وبعض التخفيضات الضريبية المتواضعة. انضمت فنلندا
SUPlKOIRA 2 months ago
كما أصبحت فنلندا الحالية أصبحت جزءاً من المملكة السويدية. وصل المستوطنون الناطقون باللغة السويدية إلى بعض المناطق الساحلية خلال القرون
بوضع الجزء الثاني من هذا الأوبريت اضغط على اللنك
محمد المنصور و رجاء محمد - اوبريت قناديل الأمل - كامل
رجاء محمد وعبدالرحمن العقل - كلنا نحبها الكويت
شهيد دسمان - الشهيد الشيخ فهد الأحمد الصباح
شداوود حسين وانتصار الشراح - اغنية وين العروسه يا لولو
صلاح حمد خليفة - يا ساري الليل - سمرة نادي اليرموككما أصبحت فنلندا الحالية أصبحت جزءاً من المملكة السويدية
SUPlKOIRA 2 months ago
jos jonkun mielestä tämä laulu on rasismia niin ei sitten tarvitse kuunnella! ja olen varma että irwin lauloi tämän vitsillä. itse EN ole mikään rasisti mutta silti pidän tästä laulusta.
EvilWalrus10000 2 months ago
Comment removed
tileile 2 months ago
@tileile HAHAHAHAHAHAA juntti, kuuntele nää sanat, tämä biisi kyllä dissaa niitä maahanmuuttovastaisia ja suomalaisia, jos osaisi kuunnella sanoja muutenkin kun vain kertosäettä. dumbass.
AndroidiNro17 2 months ago 2
Tiedän tapauksen jossa suomalainen kaverini on ettiny kämppää reilu vuden mutta ei oo sitä saanu ja pari kuukautta sitte kävi paikassa jossta ne ettii sulle hyvän asunnon jos on vaapana mutta sille ei vastattiin ei et ei oo kämppää mutta perässä tuli näitä tummaihoisia ja saiko se kämpän sai nii et on tää perseestä ku tulee tänne meijän rahat varastaa ku ei työtä tee vaa meijän vero rahoilla elelee täällä mulla ei oo mitää sitä vastaa jos ne työtä tulee teekee mut ne loput kerjäläiset ketuttaa!!
123fireman1 2 months ago
Jotkut oikeasti luulee että tämä biisi on rasismia. Äly hoi. Satiiria ja vittuilua rasisteille.
nahkatakkinenLikka 2 months ago 2
ite en oo pahemmin rasisti, mut silti ajatelkaa, mitä ne maahanmuuttajat tule tänne tekemmää? vie sun raha, ne saa mersut ja kaikki. ajatelkaa nyt järkrvästi? ne maahanmuuttajat ketkä tulee tekee töit nii se on just hyvä, mut ei semmoset ketkä varastaa jne..........
rantasaari 2 months ago
Asun Varissuolla ja se paikka on täynä maahanmuuttajia mutta mä tuun hyvin toimee niitten kanssa ja olen vielä suomalainen eli haistakaa paska kaikki skinarit ja uusnatsit ette selvis 5 minuutia vakkel
TheSupersoldier1234 2 months ago
Ihana ja niin suomalainen.
MrMaukka10 2 months ago
kuuntelin todella tarkkaan sanat ja ainoa vähemmistö mille tajusin biisin irvailevan on suomalaiset
93maledizione 2 months ago 5
@SUOMIlion Kommentteihin ei tarvitse kirjoittaa mitään muuta kun JUNTTI, niin heti on lukiovihervasurit tykkäämässä.
Itsehän en ota kantaa maahanmuuton juupas-eipäs väittelyyn, mutta Irwin itse kännissä myönsi olevansa rasisti ja vihaavansa neekereitä.
Torgeytits 2 months ago 2
@Torgeytits Juuri näin ja itsekin myönnän olevani rasisti.. hate on hippies!
1Malgus 2 months ago
Eilen tuli illalla subilla hyvä ohjelma Vexi Salmesta ja Costello Hautamäestä! Siinä näytettiin pätkä tämän biisin musiikkivideosta jossa irwin ajoi avoautolla kaupungilla ja heilutteli suomenlippua. Vexi kommentoi siinä tämän laulun saamaa vastaanottoa.
irwini73 2 months ago
@SUOMIlion Niin olen. Mutta ei tälläinen pieni rasistinen huumori ketään suoranaisesti satuta. Esim tuo juntti sana on itseasiassa paljo loukkaavampi, toki se ei minua loukkaa koska osaan ottaa asiat tarpeeksi kevyesti ja huumorilla.
goldbullet50 2 months ago
ison talon antteja on ollu suvussa ;)
Goldcapped 2 months ago
osaispa soittaa tän sähkökitaral (:
allu901 3 months ago
asia biisi vaikka läpällä tehty
halvatunpappa98 3 months ago
Ainahan avoimet kommenttipalstat on varsinaisia kehitysvammaisuuden kokoontumisajoja, mutta jos haluaa huvitella lukemalla junttien, idioottien, persujen ja sekopäiden sylki poskella näpyttelemiä aivopieruja puhtaimmassa muodossaan, niin tämän videon kommentteihin saa upotettua aikaa tuntikaupalla.
failmore 3 months ago 2
hieno biiisi
ketsa666 3 months ago
Soini korjaa asiaa..
perjantai100 3 months ago 2
Mitä eroa on keltaisella viivalla ja neekerillä? Keltaisen viivan yli ei saa ajaa...
goldbullet50 3 months ago 3
Suomen kulttuuri on kuolemassa...
goldbullet50 3 months ago 3
Jos tätä pitää isänmaallisena kappaleena, täytyy olla hieman yksinkertainen.
KullervoRankkuri 3 months ago 3
@KullervoRankkuri Yksinkertaisuus on toisaalta kaunista.
xXGpisteXx 3 months ago
tässä oli jo totuus tulevasta perkele,kukaan ei sitä tajunu,mitä on nyt????
hevarimummo 3 months ago
kyl tuota vieläkin todella osataan arvostaa! ainakin minä!!!
MrRatsumies 3 months ago
Eiköhän tässä tarkalle korvalle ole kuultavissa melkoinen annos itseironiaa. Ehkä tämä ei se soveliain kappale ole tuon nationalistisen ajattelutavan esille tuomiseen.
OutlanderPr 3 months ago 13
@OutlanderPr "Ote Irwinin Vain elämää-kirjasta:
''Myös Irwin unohti laulun alkuperäisen idean, vaikka olin pyytänyt häntä kaikissa haastatteluissa painottamaan laulun todellista sanomaa. Neil Hardwickin televisio-ohjelmassa, jossa olimme molemmat, Irwin pienessä kännissä alkoi ladella ulkomaalaisvastaisia mielipiteitään.''"
FFulmenTheFinnish 1 month ago 2
This has been flagged as spam show
aPUA MÄ PELKÄÄN MUSTIA UKKOJA, HYIII, NE ON ÄLLÖJÄ, RUMII RAISKAAJIA!!!!
Valtteri2 3 months ago
Ei ole väliä, oletko valkoihoinen, tummaihoinen, vai aasialainen.. Kaikki me ollaan ihmisiä ja kaikilla on sama ihmisarvo.. Huumorilla tän biisin voin toki ottaa.
AndroidiNro17 3 months ago
@AndroidiNro17 olkoot vaikka kusipäitä! irwin laulo tän tosissaa! lakupellet vittuu suomest!!
SeOnPetr11 3 months ago
@SeOnPetr11 No sulla taitaa olla köyhä elämä. Tuskin edes tunnet ensimmäistäkään tummaihoista, joka asuu Suomessa. Tutustu johonkin niin huomaat, että eivät he ole sen pahempia kuin muutkaan. Sinun täytyy oppia suvaitsevaisuutta. Siis ei ihmisen ihonvärillä ole kertakaikkiaan mitään merkitystä, sillä on merkitystä minkälainen ihminen on sisältä.
AndroidiNro17 3 months ago
@AndroidiNro17 juu ja omat kotimaat joista ei tarvi tulla toisten riesaks.
WcpRS 3 months ago
@WcpRS No jos olisit, esimerkiksi vainottu esim. uskonnon takia kotimaassasi, niin tuskin edes pystyt vaikka haluaisitkin siellä asua.
AndroidiNro17 3 months ago
@AndroidiNro17 sitten #1 hyväksyt #2 kuolet marttyyrina
WcpRS 3 months ago
@WcpRS Olisi varmaan sinun muakva joutua sellaseen tilaan... kyllä sullakin ääni muuttuis kellossa
AndroidiNro17 3 months ago
@AndroidiNro17 tuskin joudun ellei nimenomaan tulokkaat suomeen sellaista tilaa aiheuta.
WcpRS 3 months ago 2
@WcpRS Suomen väestöstä noin 98-99% ovat kantasuomalaisia. Sä oot vaan niin nolo ja yksinkertaisesti ajatteleva, mukava varmaan olis jos sua sorrettais.
AndroidiNro17 2 months ago
@AndroidiNro17 ei kannata viisaita sanoja sanoa tyhjään päähän ku ajatukset lentää toisesta korvasta heti ulos ku varpusparvi vessanpönttöön.
xXGpisteXx 3 months ago
@AndroidiNro17 kyllä, kaikki ihmiset ovat samanarvoisia!
wrigleys321 1 month ago
jotkut suomalaiset ihmiset ajattellee näin. myös minä.
MrMarsalkka 3 months ago in playlist YouTube Mix for Irwin Goodman
tän on kuunnellu näköjään 251 mutakuonoa ja lakupelleä
isoIful 3 months ago 4
This has been flagged as spam show
Mikä on pitkä ja musta? - Sossujono
teppx 3 months ago 13
tää on suomalaisten mua
pate750 3 months ago in playlist pate750's favorites
yöntimo käveli eile pihalla
grapmeppe 3 months ago
* Pirusti saa hävetä (ennen kuin joku suuttuu)
VFM93 3 months ago
Kuolen häpeään. Miten joku vähäjärkinen idiootti voi ottaa tämän tosissaan? Täällä ei edes TIEDETÄ mitä rasismi on, valtaosa on vain puhtaita kiihkoilijoita, jotka ovat tähän asti eläneet perunakellarissa ja jotka eivät nyt maailman muuttuessa osaa sopeutua aikaansa. Ja näiden kommenttien perusteella myös satiiri on vieras käsite, mitä tähän kappaleeseen tulee. Pirusti hävetä enkä tiedä kumpaa; puhdasta typeryyttä vai sitä typerää puhtautta, jota ihmiset kuvittelevat suomalaisina edustavansa.
VFM93 3 months ago
Vexi Salmen sanoitukset menee taas idioottien hilseen ylitse niin että viuhahtaa.
Kyseessä on parodia nuijapäistä, jotka kuvittelevat rasismin ja isänmaallisuuden olevan synonyymejä.
HelsinkiXdrunkcore 3 months ago 4
@HelsinkiXdrunkcore Älä muuta sano.
VFM93 3 months ago
Irwin on Suomen Elvis. <3
TaikaJamppa 3 months ago
This has been flagged as spam show
Kulttuuri rikastuu, maa köyhtyy.
Ozku9 3 months ago
Comment removed
Ozku9 3 months ago
neekeri on nekeri vaikka ,kaatais jauho pussi:n päähän..! tykää tästä jos , olet ylpeä suomilainen isänmaan puolustus mielinen. ja vihaat neekereitä. terveisin,, ulvilan isän-maa nuoret
militaryduckk 3 months ago 31
@militaryduckk SÄ ULVILALAINEN? MÄKIN OON :DDD
TaikaJamppa 3 months ago
@militaryduckk halusin vaan sanoa että mun mielestä tää sun kommentti on tosi hauska. :) se pisti silmään.
VFM93 3 months ago
@militaryduckk vittu opettele kirjottamaan
imacperc 2 months ago
@militaryduckk HAHHAHHAH :D voi vittu mä sanon. voin kuvitella mitä teini-ikäsiä "natsi"paskoja ootte. äitin ostama pilottitakki ja maiharit (Y)
wilperi123 2 months ago 5
@militaryduckk Hei sano sun fuhrerille moi
TheSupersoldier1234 2 months ago
KAUNISTA!
Roloz71 4 months ago
Mistä näitä teininatseja oikein sikiää? Eivät varmaan ole tummaihoista edes nähneet elämässään, tai korkeintaan silloin, kun huomasivat tyttöystävänsä lähteneen sellaisen matkaan. Ymmärtäähän sen, kun ei partahaiveniakaan vielä kasva, puhumattakaan alapään karvoituksesta. Jos älyllinen elämäkin on luokkaa "Hei, kustaax ristiin", niin eipä tuo ihme ole, jos amiksen jälkeen valitsevat pitkäaikaistyöttömän uran.
tt128556 4 months ago
@tt128556
ootko sä ikinä käynyt itäkeskuksessa
Puistofyysikko 4 months ago 3
@Puistofyysikko Ei tarvi lähteä ku myyrmäkeen.
Siellä mut yritti ryöstää joku 150cm, muutama, ehkä neljä vuotta itseä nuorempi (olen 15) somppu, ja kun naurua pidätellessä en antanut sen pitää "Kaiki mitä mä löydä" uljaat isoveljet olivat vahvasti vakuuttuneita että rasistina kiusasin heidän pikkuveljeä...
XplosivCookie 3 months ago
@tt128556 jahas, ikää 35v oma firma ja jne...tuleppa vaan koittamaan jos uskallat...
makkeli75 4 months ago
This has been flagged as spam show
Kuka oikeasti vastustaa maahanmuuttoa? Maahanmuutto voi olla hyväkin asia, kunhan tulijat oikeasti haluavat sopeutua ja hyödyttää Suomea.
Inkvisitio 1 päivä sitten
--------
Niimpä niimpä. Muttakun se ei läheskään aina ole näin. Monesti kuullut itse ulkomaille mennessä: maassa maan tavalla, mutta eihän niin kannata ajatella kuin suomeen tulee ei... pysyvästi tai ei.
onouh 4 months ago
Ironia, sitä on monen hankala ymmärtää.
aendi1 4 months ago 5
Risiriidat pitää ratkaista paikanpäällä. Mielummin katsoin Horttanaista kun lerppahattua.
ThePerusjamppa 4 months ago
Nyt jo miljoona katsojaa on tajunnut, että tämä maa on suomalaisten
saippukivikauppias 4 months ago
TÄÄ MAA ON SUOMALAISTEN!! suomenkultajanbiisi...
MrRaivoapina 4 months ago
"Jollei muu auta, niin PUUKKO JUMALAUTA!"
TaikaJamppa 4 months ago
@TaikaJamppa miten oot tonki voinnu kuulla vittu väärin??!!??
wilperi123 4 months ago
This has been flagged as spam show
Vexi Salmi, sanottaja, on itse sanonut biisin nimenomaan naureskelevan maahanmuuton vastustajille. Ja kyllähän sen sanoista kuulisikin ellei ole unohtanut kytkeä aivoja takaisin päälle Hommfoorumilla kirjoittelun jälkeen.
aghgoo2 4 months ago 22
@aghgoo2 Kuka oikeasti vastustaa maahanmuuttoa? Maahanmuutto voi olla hyväkin asia, kunhan tulijat oikeasti haluavat sopeutua ja hyödyttää Suomea.
Inkvisitio 4 months ago 3
@aghgoo2 Niin ja millon sanat on tehty? Joskus 80 luvulla?
Nykyisin kun ählämi- ja neekerighettoja löytyy lähes jokaisesta euroopan maasta vexikin voisi olla vähän eri mieltä maahanmuutosta.
pekkauolevi 2 months ago
@pekkauolevi Ei helvetti :DD Kiitos tästä.
Tänne ketjuun palaaminen rauhoittaa aina mieltä kun on alkanut epäilyttämään persnatsien nousu. Ei huolta - tälläiset älykääpiöt eivät saisi kaadettua yhtäkään hallitusta alkoholistikansanedustajiensa, valehtelevien uusnatsivaltuutettujensa ja sairaalloisesta ylipainosta kärsivän idioottipuoluejohtajansa voimin. Porukka on kuin jostain vitsisarjasta, kuten tää pekkauolevikin.
aghgoo2 2 months ago
@aghgoo2 Tässä loistava esimerkki vasemmistolaisen pullamössöhomon argumentaatiotaidoista.
pekkauolevi 2 months ago
Comment removed
aghgoo2 4 months ago
Ei hyvää päivää, kuinka pihalla voi ihminen olla? :D Irwin oli loistava sanoittaja ja osasi pilkata "isäm maan puolustajia" sen verran taidokkaasti että näköjään vieläkin kuulapäät ja muut persukset menevät täysillä halpaan. Ei tässä tiedä pitäisikö nauraa vai itkeä että täältä löytyy näin monta idioottia...
aghgoo2 4 months ago 5
On se ikävää 95% vähemmistöstä pilaa koko porukan maineen...
tsyky2 4 months ago
@tsyky2 taidat itse kuulua siihen 5% vähemmistöön..
TheMrsannu 4 months ago
247 mutakuona ei pitäny tästä biisistä
kaappoo1 4 months ago
@kaappoo1 älä vittu jaksa kalastella noit peukkui, idiootti
GuTTuKTP 4 months ago
Voi ristus mikä itku ja parku tulis jos nyky aikana tällaisen laulun tekis. Vihreät ja vassarit vetäis tekiän munista hirteen.
Jarza75 4 months ago 3
Katsokaa kuinka neekerit valittaa
Poiuppi 4 months ago
suomi on pohjoinen maa ei tänne mustat sovi ollenkaa
patukka24 4 months ago
tää maa on suomalaisten!
MrPerustaja 4 months ago
Voi voi. Tyhmät juntit ei edes tajua kun niille vittuillaan. Sääli... onneks mä oon saanu monta vuotta lisää elämääni punaniskojen kustannuksella. Hih!
MrToupal 4 months ago 4
Asiallinen sanota.. en leimaa rasistiks itseäni silti..
naasulli1 4 months ago
kyllä ehkä jotkut tummaihoset ja vinokiikarit menee vielä mutta että jottain vitun romaaneja jotka tappaa toisiaan keskellä katua ja sen jälkee menee pöllimää toiste tavarat
K1ps1 4 months ago
@K1ps1 Noi novellit on myös aika vittumaista porukkaa... Perkele kirjoittaisit ees oikein! Sie ja siun romaanit se on romanit!
Kotikriitikko 4 months ago
Ihmisiä pitäis tuomita ennemmi sen perusteella et mitä ne tekee , tarkotan että jos valkonen elää pummina ni se on pelle , ja jos musta tekee duunia nii se on kunnon kansalainen.
TexaTK96 4 months ago 4
Tämän päivän pahin valtakunnan vihollinen on kunnianhimoinen paskan tärkeä suomalainen nainen.
skipzed 4 months ago
Hauskaa kun suuri osa porukasta ottaa Irwinin sarkastisen ironian niin kovin tosissaan. :) Kuunnelkaa nyt edes kerran tuo sanoitus ajatuksella.
MrMikamaki 4 months ago 16
Rasismi on iha perseestä.... mieti jos sua haukuttais vaikka ryssäksi. tuntuisko kivalta?
FeverELemENtaLx 4 months ago
@FeverELemENtaLx Eihän neekereissä mitään pahaa ole, mutta painuis vaa helvettiin Suomesta.
goldbullet50 4 months ago 4
Parodiaa parhaimmillaan,ikävä vaan että niin monet eivät sitä ymmärrä ja vielä ikävämpää että vielä tänäkin päivänä niin monet suomalaiset ovat umpimielisiä.
Jukkamauri 4 months ago 2
Parodiaa parhaimmillaan,ikävä vaan että niin monet eivät sitä ymmärrä ja vielä ikävämpää että vielä tänäkin päivänä niin monet suomalaiset ovat umpimielisiä.
Jukkamauri 4 months ago 3
maailman parhaat mutiaiset on meiän paikallisessa duunissa, asia po
rukkaa !
KOKSEVERYWHERE 4 months ago
kaikki somalit ja ynnä muut pakolaiset jotka ei tee elämisensä eteen mitään niin VITTUUN SUOMESTA JA ÄKKIÄ!!!! vaan kuluttaa Suomen valtion rahoja elämiseen niin pikana takas!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
erja75 4 months ago 6
asia musaa
ukseri 4 months ago
ilmeisesti 244 arvostelijoista ei ole tajunnut, että biisi on parodia. tai puuttuu huumorintaju. vaikea sanoa, kuinka moni tykkääjistä ei tajua tätä....paras ironia on tahatonta. siinä biisin jonkinlainen nerokkuus juuri onkin, miten tehokkaasti se tekee pilaa idiooteista.
tmapere 5 months ago
NEEKERI
LaksatiiviLate2 5 months ago 3
On se kumma, miten perussuomalaisten lämmittelemä "monikulttuurisuuden kritiikki" lipsahtelee lapinpolttajien puheenparsiin, ja heidän toinen aihionsa, "isänmaallisuus", jakaa kansaa kahtia rivakammin kuin Molotov Itä-Eurooppaa. Ottakaa selvää historiasta. Tämä maa on suomalaisten, mutta suomalaiset ovat ruotsalaisten, venäläisten ja saksalaisten pelimerkkejä. Irwinin veto voittaisi tämän väittelyn: suomalaisuutta on kyky nauraa omalla kustannuksella.
TeeHyvin 5 months ago