Herra varjele ettei itsenäisyyttämme annettaisi pois EU:n liittovaltioon. Minunkin isäni on taistellut tämän maan vapauden ja itsenäisyyden puolesta. Kiitos virrestä!
Itsenäisyyspäivänä olin laulamassa tätä sankarihaudoille tehdyn kunniakäynnin yhteydessä, oli siinä paljon ajateltavaa kun katseli kolmirivin etummaisesta rivistä käsin niitä hautaristejä sekä vastapäätä hautausmaan toisella puolen asennossa seisovia aliupseerioppilaita.
Eturivissä Mannerheim-ristin ritarit mustissa puvuissa. Enää yksi on joukosta jäljellä. Toinen oikealta, Tuomas Gerdt. Syvä on kunnioitukseni näitä herroja kohtaan.
Hiukkavaarassa 6.12.1964: Sun kätes, Herrra, voimakkaan..."
Nämä kaiuttimista voimakkaana tulvivat virren sanat ja sävelet sytyttivät myös minun sisikuntani; ja kun tunsin jonkin verran näitä virren sanoja, avasin suuni ja annoin tulla koko sydämeni kyllyydestä. Vähääkään ei häirinnyt se, että ruotukaverit ympärillä katselivat syrjäsilmällä. Isänmaan itsenäisyys ja kansallinen vapaus ovat niitä arvoja, joiden puolesta on syytä avata niin suut kuin sydämetkin isänmaallisiin rukousvirsiin:
inhuan koko ajatusta, että pittää tapella ja sotia, mutta nähtävästi sitä on pakko tehä, jos meinaa yrittää olla "vapaa". kyllä se on tuo ihimisen lapsi tyhymä..
olin positiivisesti yllättynyt kun tämä soitettiin kenttärovastin puheen/saarnan päätteeksi tänään Itsenäisyyspäivän paaraatia edeltäneessä katselmuksessa Kuopiossa, luonnollisesti lauloin mukana, vaikka katsoinkin television välityksellä.
@dimapez Itse en tällä kertaa seurannut paraatia, vaikka varmasti kenttärovasti ja muut puhuivatkin asiaa. Olin messussa ja siellä toki vedettiin tää biisi.
@hisinfernalsith Jotkut asiat pysyy vuodesta toiseen samana... Ette ole ensimmäinen valaporukka, joka tätä biisiä on vedellyt. :) Itse en kyllä muista, mikä biisi me vedettiin valassa; siitä on jo seitsemisen vuotta.
@KamaDubz Suomessa on ollut uskonnonvapauslaki voimassa jo 1930-luvulta lähtien. Nykyisen uskonnonvapauslain lähestymistapa asiaan ns. positiivinen, eli jokaisella on oikeus uskoa niin kuin huvittaa. Siis oikeus uskoa ja harjoittaa uskoaan. Ja kenenkään ei tarvitse tunnustaa sellaista uskoa, mitä ei halua.
@Sentimental84 Toki, se on ihan hyvä asia, mutta viittasinkin lähinnä ev.lut. kirkon mollivoittoiseen ulinamusiikkiin. Iloitkaamme ja laulakaamme tuomionpäivän melodialla hartausmusiikkia.
@KamaDubz Suomalaiseen kulttuuriin kuuluu jonkinlainen hartaus ja vakavuus. Ne on sitten eri hetket, kun ollaan hilpeitä. Luterilaisuuteen ei kuulu karismaattisuus, jota näkee esimerkiksi amerikkalaisissa kirkkokunnissa. Joskin joissakin nuorisomessuissa on jo melko karismaattista menoa.
@Isanmaantoivo100 en ole ollut sitten ala-asteen kovin uskonnollinen, mutta Herralta on moneen kertaan rukoiltu varjelusta Isänmaalle, ja tämä virsi on rakas, monestakin syystä.

eijaxi 1 month ago

dimapez 2 months ago in playlist Favorite videos
Eturivissä Mannerheim-ristin ritarit mustissa puvuissa. Enää yksi on joukosta jäljellä. Toinen oikealta, Tuomas Gerdt. Syvä on kunnioitukseni näitä herroja kohtaan.
splashdivingfinland 2 months ago
Hiukkavaarassa 6.12.1964: Sun kätes, Herrra, voimakkaan..."
Nämä kaiuttimista voimakkaana tulvivat virren sanat ja sävelet sytyttivät myös minun sisikuntani; ja kun tunsin jonkin verran näitä virren sanoja, avasin suuni ja annoin tulla koko sydämeni kyllyydestä. Vähääkään ei häirinnyt se, että ruotukaverit ympärillä katselivat syrjäsilmällä. Isänmaan itsenäisyys ja kansallinen vapaus ovat niitä arvoja, joiden puolesta on syytä avata niin suut kuin sydämetkin isänmaallisiin rukousvirsiin:
Konkeloinen 2 months ago 2
@Konkeloinen Kyllä kauniisti keroit sotapojan tuntemuksista. Olet uljas mies!
lellona2008 2 months ago
@lellona2008 koko armeijan juttu löytyy kun googletat 4. Armeijan harmaissa. ja sieltä spirit 4.
Konkeloinen 1 month ago
Huilu passaa hyvin tähän.
Sippe1 3 months ago
kaunista ja suurta kenraalia muistaen
paska7able 6 months ago
inhuan koko ajatusta, että pittää tapella ja sotia, mutta nähtävästi sitä on pakko tehä, jos meinaa yrittää olla "vapaa". kyllä se on tuo ihimisen lapsi tyhymä..
sebre9000 6 months ago
valassa lupasin puolustaa Suomea ja sen lupauksen minä pidän
kiminki 7 months ago 15
@kiminki Samoon,vaikka oonki jo 63v eläkeläänen.
Seppo Mansesta
teuvalaanen 5 months ago 4
Kiitos siitä mitä teit Suomen hyväksi
kiminki 7 months ago 4
Min tröst och min borg. Tack!
Svansakuten 10 months ago 6
Hyvin kaunis. Kiitos.
Svansakuten 10 months ago 2
rauha, rakkaus, ISÄNMAA...
WitoutScars 1 year ago
olin positiivisesti yllättynyt kun tämä soitettiin kenttärovastin puheen/saarnan päätteeksi tänään Itsenäisyyspäivän paaraatia edeltäneessä katselmuksessa Kuopiossa, luonnollisesti lauloin mukana, vaikka katsoinkin television välityksellä.
dimapez 1 year ago 9
@dimapez Itse en tällä kertaa seurannut paraatia, vaikka varmasti kenttärovasti ja muut puhuivatkin asiaa. Olin messussa ja siellä toki vedettiin tää biisi.
Sentimental84 1 year ago
viimeksi laulettiin MPK:n kurssin aluksi kun majoituttiin seurakunnan omistamassa leiripaikassa.
dimapez 1 year ago 8
@dimapez Itse olen eilen kotiutunut MPKY:n kurssilta, joskin koulutuksen oli tilannut PV.
Sentimental84 1 year ago 5
Ehdottomasti yksi parhaista vanhoista virsistä . Aina ajankohtainen .
jupeto61 1 year ago 9
Täytyy sanoo et oli aika eeppinen olo, ku laulettii tää valassa
1/10 rules :)
hisinfernalsith 1 year ago 10
@hisinfernalsith Jotkut asiat pysyy vuodesta toiseen samana... Ette ole ensimmäinen valaporukka, joka tätä biisiä on vedellyt. :) Itse en kyllä muista, mikä biisi me vedettiin valassa; siitä on jo seitsemisen vuotta.
Sentimental84 1 year ago 8
@hisinfernalsith viikon päästä pe kans itekkin pääsee sit wibuu
setakakki 1 year ago
On se kiva kun meillä on niinkin iloinen asia kuin uskonto täällä.
KamaDubz 1 year ago
@KamaDubz Suomessa on ollut uskonnonvapauslaki voimassa jo 1930-luvulta lähtien. Nykyisen uskonnonvapauslain lähestymistapa asiaan ns. positiivinen, eli jokaisella on oikeus uskoa niin kuin huvittaa. Siis oikeus uskoa ja harjoittaa uskoaan. Ja kenenkään ei tarvitse tunnustaa sellaista uskoa, mitä ei halua.
Sentimental84 1 year ago 4
@Sentimental84 Toki, se on ihan hyvä asia, mutta viittasinkin lähinnä ev.lut. kirkon mollivoittoiseen ulinamusiikkiin. Iloitkaamme ja laulakaamme tuomionpäivän melodialla hartausmusiikkia.
KamaDubz 1 year ago
@KamaDubz Suomalaiseen kulttuuriin kuuluu jonkinlainen hartaus ja vakavuus. Ne on sitten eri hetket, kun ollaan hilpeitä. Luterilaisuuteen ei kuulu karismaattisuus, jota näkee esimerkiksi amerikkalaisissa kirkkokunnissa. Joskin joissakin nuorisomessuissa on jo melko karismaattista menoa.
Sentimental84 1 year ago 6
@Sentimental84 Aivan totta. Siksipä en kuulukaan kirkkoon.
KamaDubz 1 year ago
@KamaDubz Onneksi sulla on oikeus siihen.
Sentimental84 1 year ago 6
aika rasistinen laulu...
mauriantero666 1 year ago
@mauriantero666 Höpö höpö. Tämä on isänmaallinen virsi, joita on monia muitakin.
Sentimental84 1 year ago 7
Todella hieno laulu!
DaBoomz13 1 year ago 5
what is this about?
kronan11 1 year ago
@kronan11 This is finnish hymn/psalm (Virsi 577)
"Sun kätes, Herra voimakkaan suo olla turva Suomenmaan". It means, God's strong hands will guard the Finland.
Isanmaantoivo100 1 year ago 4
@Isanmaantoivo100 more like "Your hand, Lord, strong let be protection of Finland"
dimapez 1 year ago
@dimapez Loud and clear.
Isanmaantoivo100 1 year ago
Jumala varjelkoon Suomea.
Isanmaantoivo100 2 years ago 76
@Isanmaantoivo100 en ole ollut sitten ala-asteen kovin uskonnollinen, mutta Herralta on moneen kertaan rukoiltu varjelusta Isänmaalle, ja tämä virsi on rakas, monestakin syystä.
dimapez 2 years ago 2
Herra siunatkoon ja varjelkoon Suomen tasavaltaa, sen valtiosääntöä sekä erityisesti sen kansaa, älköön 1809, 1940, 1941 tai 1944 koskaan toistuko.
dimapez 2 years ago 3
Kyllä, samoilla linjoilla olen. Kirkossa ei tule niin hirveästi käytyä, mutta uskon korkeampaan voimaan.
Meidän on pidettävä Suomesta hyvää huolta, ja luovuttaa entistä parempana seuraavalle sukupolvelle.
Jos isänmaa kutsuu, silloin vastataan huutoon.
Isanmaantoivo100 2 years ago 13
Muistan kun opeteltiin tämä Valatilaisuutta varten, laulettiin usein myös jumalanpalveluksessa.
Kauneimpia virsiä, erityisesti säkeet 3-8 ovat lähellä sydäntä.
dimapez 2 years ago 3
@dimapez Joo. Tämä on hyvin isänmaallinen virsi. Jokainen saa itse miettiä, mitä virsirunoilija on tarkoittanut kuudennen säkeistön sanoilla...
Sentimental84 2 years ago
Kiitos.
Jumala Isänmaata suojelkoon.
wander4lust 2 years ago 43
Juurikin näin. :-) Katkelma tästä virresta kuullaan muuten tuoreessa Täällä Pohjantähden Alla -elokuvassa.
Sentimental84 2 years ago
Tosi tosi hieno virsi muuta ei voi sanoa.
musamasiina 2 years ago 9
Niinpä!
Sentimental84 2 years ago