Nykyään tällainen humanismi ei ole oikein muodissa. Ihmiskunnan parhaimmisto on hiljaa, tai sitten on tullut pettymys ihmisen toimintakapasiteettiin. Ennen oli tietoa vähemmän, mutta viisautta enemmän. Tässä Yrjö Kallinen on esimerkkinä.
@FinnMove Yrjö oli hyvin poikkeuksellinen ihminen aikanaan ja olisi sitä vielä nykyäänkin. Viisautta kuitenkin on nykyään enemmän kuin koskaan, tosin sama pätee myös siihen toiseen ääripäähän. Aikamme "antiviisaus" on yhteiskunnallisen vapautumisen laukaisema vastaliike vuosisatojen ja vuosituhansien supressiolle ja täysin luonnollinen tapahtuma sellaisenaan. Uskallan toivoa, että kyseessä on laajamittainen egon kuoliprosessi.
@bawYARR Näköjään ominaisuuteen - kuten tässä tapauksessa - rikkauteen, perustuvaan ylivalta-asemaan uskovan tyypillisen oikeistolaisen halpamaisen asenteellinen, heti kaiken muun kuin oman "oikeaoppisen" näkemyksensä lyttäävä, kommentti. Oikeistolaiset arvot perustuvat jonkun ominaisuuden ylivaltaan, rotu, raha, kansallisuus, uskonto... omassa tapauksessasi se on kylmä raha.
"Ihmisen peruspsyykkeeseen ei kuulu tyytyminen siihen mitä annetaan. Pitää saada enemmän."
Jos näin olisi, eikö kannattaisi nousta tuon "peruspsyykkeen" yli, eikä antaa näin primitiivisten viettien viedä sinua mennessään? Ihmisellä jos kellään olisi se kyky. Eri asia käyttääkö tilaisuuden hyväkseen, vai tyytyykö siihen mitä on.
@fabulaattori Oikeemmin se olis että ihmisellä joka on kasvanut ympäristössä joka ajaa kilpailuun toisia vastaan niin psyyke kehittyy siten että hänen täytyy saada enemmän kuin muiden. Ja tämmöinen ympäristö ei ole ihmiselle luonnollinen, sillä ihminen on laumaeläin, joka kaipaa yhteistyötä ja sosiaalisuutta ja läheisyyttä. Mutta käytännössä länsimaissa kaikki lapset kasvavat kilpailuhenkisessä ympäristössä, mikä on aika valitettavaa ;O
täydellistä, pitkään itsekkin miettinyt asioita ja ymmärtänyt että yrjö on kokenut todellisen elämän. Nähnyt mielessään täydellisesti mitä ihmisyys on, ja nyt poimii tähän sen surulliset puolet. On tässä maailmassa paljon hyvääkin ihmisten tekemänä, mutta suurin osa on täyttä ahneudesta johtuvaa hevonpaskaa - juuri sitä mistä yrjö puhuu. Unessa olemista, luulemista että asiat vaan "on" niinkun tornista sanotaan :) ARVOSTUKSENI.
@2012comeonalready Mitä hait "pointillasi"? Sitä että hänellä on todellisuudentaju ja hän oli vuosikymmeniä aikaansa edellä? Todellisuudentajulla tarkoitan että vain naiivi idealisti voi oikeasti uskoa että sota ja/tai kommunismi voisi toimia. Ihmisen peruspsyykkeeseen ei kuulu tyytyminen siihen mitä annetaan. Pitää saada enemmän. Tästä johtuen tulee sotia ja ne jotka pystyvät tuottamaan sitä mitä halutaan (ei sama kuin mitä tarvitaan) rikastuvat. Kapitalismi ja liberalismi on osa ihmisluontoa.
Hieno idealisti mutta valitettavasti häneltä puuttuu todellisuudentaju. Kai tuolloin kommunismi tuntui vielä toimivalta, mutta samana ongelmana kuin sotien kanssa. Ihmisen ahneus on liian voimakas jotta nämä ajatukset olisivat tosiasia. Onko sitten niin että tässä muut kirjoittajat ovat olleet se avuton massa jotka ovat hurmaantuneet hyvästä puhujasta, eivätkä ole pystyneet erottamaan totuutta sanojen takaa? (Niinkuin Yrjö itse sanoi)
@CalaCucco Muutoksethan lähtevät aina siitä, että tehdään asioita jotka vaikuttavat mahdottomiltakin. Nykyaikana se nähdään. Ihmisellä on kaksi vaihtoehtoa; muuttaa toimintatapojaan tai ajaa itsensä tuhoon. Lopulta kyse ei ole siitä, etteivätkö ihmiset haluaisi, he vain elävät niin suuressa kuplassa, joka on lähes mahdotonta puhkaista opittujen ja sukupolvia jauhettujen ajatusten takia, että todellisuuteen herääminen on vaikeaa.
Todellisuus ei ole sitä, että hyväksymme asiat niin kuin ne ovat
@CalaCucco ja ajattelemme, ettei mikään voi muuttua. Todellisuus on sitä, että heräämme tuosta unesta ja myönnämme itsellemme ja toisillemme, ettei tällainen meno mitä nykyaikana harrastetaan voi jatkua loputtomiin.
@CalaCucco siun unesi oli tällä kertaa kommunismi-kapitalismi asettelu, Yrjöhän todellakin mainitsi vain tuon mitä itsekin: "avuton massa jotka ovat hurmaantuneet hyvästä puhujasta". Sinä itse taas olet hurmaantunut "vallitsevasta tilasta", uskot eläväsi kapitalismissa, koska niinhän sanotaan. Ja mustaksi tälle valkoiselle luulet kommunismin. Itse kuulin videossa vain sanoja yhteisöllisyyden tärkeydestä.
katsoin nämä kaikki osat ja olen mykistynyt... mies joka oli aikaansa edellä maassamme. kerrassaan hieno puheenvuoro, tästä tuli oikein hyvälle mielelle =)

FinnMove 2 months ago 2

bsalming1 6 days ago
Köyhän ulinaa.
bawYARR 8 months ago
@bawYARR Näköjään ominaisuuteen - kuten tässä tapauksessa - rikkauteen, perustuvaan ylivalta-asemaan uskovan tyypillisen oikeistolaisen halpamaisen asenteellinen, heti kaiken muun kuin oman "oikeaoppisen" näkemyksensä lyttäävä, kommentti. Oikeistolaiset arvot perustuvat jonkun ominaisuuden ylivaltaan, rotu, raha, kansallisuus, uskonto... omassa tapauksessasi se on kylmä raha.
TheCosmicDaddy 2 months ago
@TheCosmicDaddy Ilmeeni, kun kaksisanaisesta, viisi kuukautta vanhasta kommentistani tehdään kuusi riviä pitkä analyysi. /__\ Miksi niin peppukipeä?
bawYARR 2 months ago
Mahtava viisas mies!!!
spartamara 8 months ago
Yksi ihminen on yhä unessa, eikä näe tosiasioita tosiasiana.
Telstar85 10 months ago
"Ihmisen peruspsyykkeeseen ei kuulu tyytyminen siihen mitä annetaan. Pitää saada enemmän."
Jos näin olisi, eikö kannattaisi nousta tuon "peruspsyykkeen" yli, eikä antaa näin primitiivisten viettien viedä sinua mennessään? Ihmisellä jos kellään olisi se kyky. Eri asia käyttääkö tilaisuuden hyväkseen, vai tyytyykö siihen mitä on.
fabulaattori 1 year ago 5
@fabulaattori Oikeemmin se olis että ihmisellä joka on kasvanut ympäristössä joka ajaa kilpailuun toisia vastaan niin psyyke kehittyy siten että hänen täytyy saada enemmän kuin muiden. Ja tämmöinen ympäristö ei ole ihmiselle luonnollinen, sillä ihminen on laumaeläin, joka kaipaa yhteistyötä ja sosiaalisuutta ja läheisyyttä. Mutta käytännössä länsimaissa kaikki lapset kasvavat kilpailuhenkisessä ympäristössä, mikä on aika valitettavaa ;O
K3pukk4 11 months ago
1 on pihalla
digitalbeat 1 year ago
Yrjö ♥
vibatify 1 year ago
Kyllä täältä näitä vähemmän mielisairaita vielä löytyy :>
muffari 1 year ago
täydellistä, pitkään itsekkin miettinyt asioita ja ymmärtänyt että yrjö on kokenut todellisen elämän. Nähnyt mielessään täydellisesti mitä ihmisyys on, ja nyt poimii tähän sen surulliset puolet. On tässä maailmassa paljon hyvääkin ihmisten tekemänä, mutta suurin osa on täyttä ahneudesta johtuvaa hevonpaskaa - juuri sitä mistä yrjö puhuu. Unessa olemista, luulemista että asiat vaan "on" niinkun tornista sanotaan :) ARVOSTUKSENI.
Rikrakki 1 year ago
@2012comeonalready Mitä hait "pointillasi"? Sitä että hänellä on todellisuudentaju ja hän oli vuosikymmeniä aikaansa edellä? Todellisuudentajulla tarkoitan että vain naiivi idealisti voi oikeasti uskoa että sota ja/tai kommunismi voisi toimia. Ihmisen peruspsyykkeeseen ei kuulu tyytyminen siihen mitä annetaan. Pitää saada enemmän. Tästä johtuen tulee sotia ja ne jotka pystyvät tuottamaan sitä mitä halutaan (ei sama kuin mitä tarvitaan) rikastuvat. Kapitalismi ja liberalismi on osa ihmisluontoa.
CalaCucco 1 year ago
Hieno idealisti mutta valitettavasti häneltä puuttuu todellisuudentaju. Kai tuolloin kommunismi tuntui vielä toimivalta, mutta samana ongelmana kuin sotien kanssa. Ihmisen ahneus on liian voimakas jotta nämä ajatukset olisivat tosiasia. Onko sitten niin että tässä muut kirjoittajat ovat olleet se avuton massa jotka ovat hurmaantuneet hyvästä puhujasta, eivätkä ole pystyneet erottamaan totuutta sanojen takaa? (Niinkuin Yrjö itse sanoi)
CalaCucco 1 year ago
@CalaCucco Muutoksethan lähtevät aina siitä, että tehdään asioita jotka vaikuttavat mahdottomiltakin. Nykyaikana se nähdään. Ihmisellä on kaksi vaihtoehtoa; muuttaa toimintatapojaan tai ajaa itsensä tuhoon. Lopulta kyse ei ole siitä, etteivätkö ihmiset haluaisi, he vain elävät niin suuressa kuplassa, joka on lähes mahdotonta puhkaista opittujen ja sukupolvia jauhettujen ajatusten takia, että todellisuuteen herääminen on vaikeaa.
Todellisuus ei ole sitä, että hyväksymme asiat niin kuin ne ovat
2012comeonalready 1 year ago
@CalaCucco ja ajattelemme, ettei mikään voi muuttua. Todellisuus on sitä, että heräämme tuosta unesta ja myönnämme itsellemme ja toisillemme, ettei tällainen meno mitä nykyaikana harrastetaan voi jatkua loputtomiin.
2012comeonalready 1 year ago
@CalaCucco siun unesi oli tällä kertaa kommunismi-kapitalismi asettelu, Yrjöhän todellakin mainitsi vain tuon mitä itsekin: "avuton massa jotka ovat hurmaantuneet hyvästä puhujasta". Sinä itse taas olet hurmaantunut "vallitsevasta tilasta", uskot eläväsi kapitalismissa, koska niinhän sanotaan. Ja mustaksi tälle valkoiselle luulet kommunismin. Itse kuulin videossa vain sanoja yhteisöllisyyden tärkeydestä.
Tephanthep 1 year ago
Kuulemme, mutta kuuntelemmeko?
tsutomusiikki 1 year ago
Viisas mies mutta ihan guruko? ehei te olette vielä unessa ;)
sp33dou 1 year ago
katsoin nämä kaikki osat ja olen mykistynyt... mies joka oli aikaansa edellä maassamme. kerrassaan hieno puheenvuoro, tästä tuli oikein hyvälle mielelle =)
TedRaikas 1 year ago 8
Tuollaista tekstiä jaksaisi kuunnella vaikka kuinka
Mars7fin 1 year ago 6
Yksi hienoimpia ihmisiä, mitä Suomen rajojen sisäpuolella on ikinä oleillut!
Perkele78 1 year ago 10
Melkein tulee kyyneleet silmiin ;(
nutricarebodymilk 1 year ago 7
Tuli oikeen yliannostus järkipuhetta, liikuttavaa.
TheHappyCreature 1 year ago 11
Mielenkiintoinen persoona. Täytyypä lukea hänestä lisää.
Dalleer 1 year ago 9
Tämä mies puhuu asiaa!
saulimus 1 year ago 8
Kaikki tämä oppi on mennyt aivan kuuroille korville ja nykyään vihreät hokevat miten monikulttuurisuus on rikkautta jne.
tuntitommosille 1 year ago 15
Hänen kaltaisiaan on liian vähän.
ridgex 1 year ago 50
@ridgex Samaistun tyyppiin.
TheCosmicDaddy 2 months ago
Aivan mahtava! Guru!
klouhivu 2 years ago 38
Hieno mies ja juttelee asiaa
MrTauzero 2 years ago 13
...
B100D574R 2 years ago