Tulipas voimakas nostalginen tunne. Lapsena katselin Kaukametsän pakolaisia aina päiväkodin jälkeen ja ehkä vielä ensimmäisen kouluvuodenkin aikana =)
@Dekabristi Joo ajattelin asiaa. noi tiedostot on vaan aika isoja, saahan niitä pienemmiks kyl. Mut riittäiskö tarpeeks porukkaa lataamaan/seed et latausnopeus olis edes kohtuullinen? Pitää perehtyä asiaan kun oon kaikki saanu koneelle, tai edes ekan tuotantokauden. Ei oo mitään kokemusta tiedostojen jakamisesta torrentti muodos
Heti kun oltiin siirtymässä 2000-luvulle, niin länsimaisista piirretyistä alettiin kitkeä kaikki väkivalta ja kuolema pois. Mistäköhän sekin mahtaa johtua? Ainakaan minulle ei tule mieleen mitään tämän henkistä sarjaa joka olisi valmistunut 2000 luvulla. Sellaisia joissa käsitellään aiheena kuolemaa ja selviytymistä, niin kuin esimerkiksi tässä sarjassa. Anime-sarjoja ei lasketa!
@ShadowPrinceSefirosu Luulen että ainakin eurooppalaisten sarjojen kohdalla Jugoslavian hajoamissodilla on jotain tekemistä asian kanssa. Sehän ei ihan hirveästi haittaa, jos muualla maailmassa tapellaan, mutta kun omalla mantereella räiskyy, syntyy yleensä sellainen tahto etäännyttävään viihteeseen, jossa ei tarvitse ajatella näitä asioita... Ja tietysti tällainen yleinen pumpulissa kasvattamisen leviäminen, mikä menee usein jo pelkästään surullisiin mittoihin...
Oliko tässä se "Eppu Jussila" ?? Jotenkin hämärästi muistan sen jakson. Kiitos kuitenkin uppaamisesta! Näitä on tosissaan välillä mukava kattoo vanhemmalla iällä.
Tästähän ei ole edes dvdeitä koska ei ole kuulemma tuotantoyhtiöiden kans sovittu. Varmaan sama juttu kuin Alfredillakin kesti näinki kauan tulla dvdeelle.
Jokatapauksessa jumalattoman pitkä sarja tää oli. Muistan aina kun tätä tuli pari kertaa uusintana nii kirosin että kun näitä tuli ja tuli vaa. Vaikka kyllä on loistava sarja mutta sen ikäisenä ei sitä oikee napannu kun kymmeniin kertoihin nähnyt samat kohdat
tämä saisi tulla uudestaan telkkarista, sanoisin että tämä on ainainen ajankohtainen sarja kun immeiset rakentaa oikeeasti joka paikkaan lissää kauppakeskuskisa ynnä muuta p@skaa
nyt kyl pitäis laittaa jonnekkin postia että vanhoja sarjoja takaisin teeveeseen!!! eikä sit junioril >=( saa ihan tarpeeks kestää kun pokemonin eka kausi menee siel T_T . tv2 olis oikea kanava näil sarjoil!!!! tietääkö kukaan mihin vois laittaa postia tästä vanhojen piirretty sarjojen paluusta tv:hen?
@pyhhv Tv-yhtiöt tuskin haluavat maksaa lisenssimaksuja vanhojen lastenohjelmien uusista lähetyksistä kun lapsetkin katsovat BB:tä ja idolsia vai mitä paskaa sieltä nykyään tuleekaan =(
Tämä oli hyvä sarja lapsuudessani, surullista kun nykyään lastensarjat ovat vain jotain missä kaikki eläimet laulavat ringissä ja mitään pahaa ei tapahdu.
Oi kiitos että laitoit edes tämän yhden jakson! olen itku parun partaalla koettanut metsästää näitä jaksoja mutta huonolla tuloksella.... olisi vain niin ihanaa saada tämä koko sarja (kaikkine tuotantokausineen) DVD boxina...
Saisi tämäkin sarja pamahtaa DVD boxina hyllyille. Kyllä ilmestyisi omalle DVD-hyllylle. Ehdottomasti suosikki piirretty lapsuus ajoilta. Tällaisia ei enää tehdä.
Tulipas voimakas nostalginen tunne. Lapsena katselin Kaukametsän pakolaisia aina päiväkodin jälkeen ja ehkä vielä ensimmäisen kouluvuodenkin aikana =)
Scandinavian92 1 week ago
AH! Mä muistan tän ohjelman!
Aina pienenä kattosin!
On ollut kyl mielessä, mut nyt kun tän videon näin niin palautu todella hyvin mieleen.
Oli kyllä surullisia kohtia, sen muistan, mutta en tarkalleen muista mitä niissä kohdissa tapahtui D:
Mut aivan ihana sarja, aina kattosin! ^^
CuteEvilBakura 2 weeks ago
Latailen noita tänne pikkuhiljaa, melkeen kaikki löytyy yks ehkä puuttuu. Rock on!
Demonithewolf 1 month ago
@Demonithewolf Ethän viitsisi laittaa niitä jakoon esim. jollekin torrent trackerille? :)
Dekabristi 3 weeks ago
@Dekabristi Joo ajattelin asiaa. noi tiedostot on vaan aika isoja, saahan niitä pienemmiks kyl. Mut riittäiskö tarpeeks porukkaa lataamaan/seed et latausnopeus olis edes kohtuullinen? Pitää perehtyä asiaan kun oon kaikki saanu koneelle, tai edes ekan tuotantokauden. Ei oo mitään kokemusta tiedostojen jakamisesta torrentti muodos
Demonithewolf 3 weeks ago
lapsuus heräs mielee harmi ettei näit oo lisää tääl suomeks (muistin kaikis parhaiten kärpän noista eläimistä)Yhtä ärsyttävä kun muistinkin (hauskakin välillä)
Timjai1 2 months ago
This has been flagged as spam show
Tein uuden soittolistan johon on kerätty ssellaisia lastenohjelma sarjoja joista löytyy vähän jaksoja
pastanjauhaaja2 3 months ago in playlist Erillaisia Harvoja Lastenohjelmia mitä löytyy youtubesta
Heti kun oltiin siirtymässä 2000-luvulle, niin länsimaisista piirretyistä alettiin kitkeä kaikki väkivalta ja kuolema pois. Mistäköhän sekin mahtaa johtua? Ainakaan minulle ei tule mieleen mitään tämän henkistä sarjaa joka olisi valmistunut 2000 luvulla. Sellaisia joissa käsitellään aiheena kuolemaa ja selviytymistä, niin kuin esimerkiksi tässä sarjassa. Anime-sarjoja ei lasketa!
ShadowPrinceSefirosu 3 months ago
@ShadowPrinceSefirosu Luulen että ainakin eurooppalaisten sarjojen kohdalla Jugoslavian hajoamissodilla on jotain tekemistä asian kanssa. Sehän ei ihan hirveästi haittaa, jos muualla maailmassa tapellaan, mutta kun omalla mantereella räiskyy, syntyy yleensä sellainen tahto etäännyttävään viihteeseen, jossa ei tarvitse ajatella näitä asioita... Ja tietysti tällainen yleinen pumpulissa kasvattamisen leviäminen, mikä menee usein jo pelkästään surullisiin mittoihin...
Dekabristi 3 weeks ago
Mul on näistä muistona vielä yks palapeli :P Oli lempparisarjoja pienenä..
Tu0mo 3 months ago
aika raakaa
julkkis666 3 months ago in playlist Lisää videoita käyttäjältä CartoonMiss
vai onko?
julkkis666 3 months ago in playlist Lisää videoita käyttäjältä CartoonMiss
omg tää on tää pupu ohjema!
julkkis666 3 months ago in playlist Lisää videoita käyttäjältä CartoonMiss
Muistojen tulva!
uroik 3 months ago
Voi luoja näitä muistoja...
Kärppä oli kyllä niin ärsyttävä kuin muistin lapsuudesta.
Pelaaja 4 months ago
oi ihana!mä ku luulin ettei tätä löydy suomeksi tubesta!!Pelastus!
94nekolover 4 months ago
voikun näitä sais dvd versiona ittelle.. multa meni kokonaan sen viimeisen tuotantokauden viisi vikaa jaksoa sivutte silloin aikanaan.. <:(
Tricksterbot 7 months ago
sais tulla kaikki nää jaksot tänne lapsuuden muistelua ja harmittaa ku en oo nähny kaikkii jaksoi esim tätä en oo nähny
Timjai1 7 months ago
onko tää alkuperänen? :D
MakeaKurre 8 months ago
Oliko tässä se "Eppu Jussila" ?? Jotenkin hämärästi muistan sen jakson. Kiitos kuitenkin uppaamisesta! Näitä on tosissaan välillä mukava kattoo vanhemmalla iällä.
tippamann1 9 months ago
Aaaaa haluisin nii lukee tota kirjasarjaa :C
No, onneks löyty Ruotsiks kirjastosta :)
HulluRichie 9 months ago
@HulluRichie meil on se koko kirja, kaikki osat yhessä kirjassa siis :)
MakeaKurre 8 months ago
miksi ne ei syö toisiaan???
PeikkoKuningas95 9 months ago
@PeikkoKuningas95
Koska ne teki sopimuksen ennenku lähti ettei ketään ryhmäläistä saa syödä ;) ainakin kirjassa, muistaakseni.
elfapun 9 months ago
Kiitos kiitos, tarvitsinkin kunnon nostalgiatrppiä.
Noober89 9 months ago
uaak, tästä sarjasta riittää traumoja D:
grnt2 10 months ago
Oiih... Tätä tuli katottuu lapsena aina.. ja itkettyy.. Tulispa tää takas telkkariin! katsoisin vieläkin vaikka ikää on jo melkei 19 :D
AnnyNatali 10 months ago 4
Voiku nää tulis taas
Lady5Fox5 11 months ago
ah siis tää oli paras lastenohjelma ikinä! kiitos tän laittamisesta <3 mwahh! :*
Emustacia 11 months ago
Voi tää oli niin ihana ♥ Mutta myös niin surullinen :-----(
tahtikirkas 11 months ago 2
I H A N A ♥ kiitos lataajalle (:
Sadist8668 1 year ago
Löytyy koneelta englanninkielisenä kaikki kolme tuotantokautta ja Dannin jokainen kirja :)
hustenmittel 1 year ago
Kyllä nyt tulee paaaljon lämpimiä muistoja <3
hopsuh 1 year ago
Noi eläimet vaan kuoli ja tappo toisiaan tässä :D , aika kova pikkulasten sarja
jeeaaman 1 year ago
Tää sarja oli niin traumatisoiva, mutta kuitenkin niin loistava.
Valkoinenhai 1 year ago 4
Ja tosiaan ei minnekkää Sub juniorille!!!!
Korvat ja sydän jo vuosi verta kun ne oli korvannut Vili Vilperin äänet uusiin.
Se on ihan sama mitä uusille animaatioille teette mutta herrantähden do not touch the classics.
deuscida88 1 year ago 2
Tästähän ei ole edes dvdeitä koska ei ole kuulemma tuotantoyhtiöiden kans sovittu. Varmaan sama juttu kuin Alfredillakin kesti näinki kauan tulla dvdeelle.
Jokatapauksessa jumalattoman pitkä sarja tää oli. Muistan aina kun tätä tuli pari kertaa uusintana nii kirosin että kun näitä tuli ja tuli vaa. Vaikka kyllä on loistava sarja mutta sen ikäisenä ei sitä oikee napannu kun kymmeniin kertoihin nähnyt samat kohdat
deuscida88 1 year ago
tämä saisi tulla uudestaan telkkarista, sanoisin että tämä on ainainen ajankohtainen sarja kun immeiset rakentaa oikeeasti joka paikkaan lissää kauppakeskuskisa ynnä muuta p@skaa
Hasegawaa 1 year ago
Että on mukavaa löytää suomenkielinen versio tästä. rakastin tätä sarjaa tosi paljon mutta tuskin enään muistan yhtään mitään tästä ^^
TheTigerdragon001 1 year ago
Vielä tänäkin päivänä lainailen lausahduksia tästä sarjasta. :D On ihana olla 90-luvun lapsi. <3
Zokopo 1 year ago 2
nyt kyl pitäis laittaa jonnekkin postia että vanhoja sarjoja takaisin teeveeseen!!! eikä sit junioril >=( saa ihan tarpeeks kestää kun pokemonin eka kausi menee siel T_T . tv2 olis oikea kanava näil sarjoil!!!! tietääkö kukaan mihin vois laittaa postia tästä vanhojen piirretty sarjojen paluusta tv:hen?
pyhhv 1 year ago
@pyhhv Tv-yhtiöt tuskin haluavat maksaa lisenssimaksuja vanhojen lastenohjelmien uusista lähetyksistä kun lapsetkin katsovat BB:tä ja idolsia vai mitä paskaa sieltä nykyään tuleekaan =(
hawwwiw 1 year ago
nostalgiaaaa! voi kauheeta! 8D <3
CaribbeanBlue100 1 year ago 2
Aah! Nostalgiaa! Tästä tulee niin muistot mieleen. Suurkiitos jakson lataamisesta!
aliveeeeeeeee 1 year ago
olen ollu varmaan vaahtosammuttimen kokonen kun näin tän viimeks! hurjan isot kiitokset tän lataamisesta, tulee onnellinen lapsuus mieleen <3 :)
emmibebu 1 year ago
Sääli että tämä loppui silloin joskus ylellä... nyt adressi kiertämään jossa pyydetään että nämä näytetään uudestaan :D
HOKKYLI 1 year ago
Nämä vanhat lastenohjelmat ovat kyllä hyviä siitä että näissä tapahtuu pahojakin asioita, joka on kuin esivalmistelua maailman pahuudelle
gigearo 1 year ago 3
Tätäkään en ole nähnyt herranvuosiin, ihana sarja.
TheLunaDuck 1 year ago
Tämä oli hyvä sarja lapsuudessani, surullista kun nykyään lastensarjat ovat vain jotain missä kaikki eläimet laulavat ringissä ja mitään pahaa ei tapahdu.
Jarde000 1 year ago 5
Aivan ihanaa ! Kiitoksia tästä kovasti, ehkä paras lastensarja jota seurasin pienempänä.
NBYYYH 1 year ago
oi ku mä rakastan tätä. se kettu on mun lemppari! tulee ne ajat mieleen ku olin joku 5 tai jottai sinnepäin!
Youdsavedme 1 year ago
aivan loistava piirretty. sais tosiaan tulla dvdlle.
JessicaFreefall 1 year ago
Hienoa törmätä kaukaisiin muistoihin netissä. Kiitos uppaajalle kulttuuriteosta.
Haiksi 1 year ago
Oi kiitos että laitoit edes tämän yhden jakson! olen itku parun partaalla koettanut metsästää näitä jaksoja mutta huonolla tuloksella.... olisi vain niin ihanaa saada tämä koko sarja (kaikkine tuotantokausineen) DVD boxina...
lapsena ehdoton suosikki myös :')
Oi kun tulee nostalginen olo....
Kiitos vielä <3
EspadaDina 1 year ago 5
Muistan kuinka lapsena aina odotin tätä ja kuinka itkin monesti kun joku eläimistä kuoli.
minervali 1 year ago
Kiitos niin paljon tästä suomenkielisestä versiosta <3
santtos92 1 year ago
Brrr.. muistan vieläkin kuinka joku lintu seivästi hiirenpoikasia pensaan piikkeihin. Raadollinen mutta erittäin opettavainen sarja.
SalmariSankari 2 years ago 7
Saisi tämäkin sarja pamahtaa DVD boxina hyllyille. Kyllä ilmestyisi omalle DVD-hyllylle. Ehdottomasti suosikki piirretty lapsuus ajoilta. Tällaisia ei enää tehdä.
Papercut89 2 years ago 10
Tämän jälkeen ei enää viitsi katsoa englannin kielistä jaksoa.
Asahamana 2 years ago 4
Näitä pitäis saada lisää suomenkielisenä tänne, herättää kyllä muistoja :)) kiitos kaunis laittamisesta!! <3
Cheriss 2 years ago 47
Comment removed
suomisusi06 2 years ago
On siitä aikaa, kun tätä sarjaa on tullut katsottua... surullisia kohtia tässä ainaki oli muutamaan otteeseen.. :S Kiitokset uppaamisesta :)
Sikainfluenssa 2 years ago 40