Milloin ihmeessä tämä on äänitetty; Irwinin ääni on aivan eri kuin missään...No, kappale ei ole häävi: väsynyt puoliralli ja Vexin jo huonot tekstit. Irwin kyllä laulaa hyvin, kuin aina.
@TZukiMrAxlson Tämä kappale löytyy Irwinin vuonna 1983 julkaistulta albumilta Uudet Protestilaulut. Levy julkaistiin ainoastaan kasettina. Kyseisen levyn kappaleet on säveltänyt ja sanoittanut Tapani Koivisto -niminen äijä. Siksi hieman heikkotasoinen levy kyseessä, kun ei ole Goodman/Salmi -kaksikon tuotantoa. Irwin ja Vexi olivat tuohon aikaan riidoissa, siksi Vexi ei osallistunut tämän levyn tekoon mitenkään.
@Vittumikajatka Aa, kiitoksia tiedosta, en tosiaan muista koko perioidia tai episodia. Ja samalla tässä sitten kun korjasit, että Vexi EI ole tehnyt huonoja tekstejä (ainakaan tälle levylle).
Löytyy "uudet protestilaulut" kasetilta vuodelta 1983. Vinyylinä ei koskaan ilmestynyt. Huomioitavaa, että Veksi Salmi ei ollut sanoittajana, vaan sanoittajana ja myös säveltäjänä oli Tapani koivisto.
Vähänkö vituttaa kun palomuuri herjaa päivityksiä ja selain ei päästä sivulle josta sen päivityksen voi ladata. Tässä se kone sitten aukoo pop-uppeja puolen minuutin välein.
Irwin on ainaa ketä on uskaltanu sano että mikä on oikena duunarin elämä ku puku herrat verottaa ja vie kaikki rahat mitkä saa siihen että voisi ees elättää perheensä
Irwin goodman eli elämänsä kansa suosiossa ja hyvä niin
"bombofin: miksi "uudet protestilaulut" 80-luvun alusta on julkaistu vain kasetilla?"
Sanopa se. Oman pienen maailmankaikkeuteni kaikista kappaleista tämä on mun suosikkini. Ja sen tähden, että Uusia protestilauluja ei ole cd:llä, se nostaa tämän arvoa mun silmissäni entisestään. Jag älskar dig, Irwin. :)
vituttaa tämä biisi
JuutupenKalaKauppias 6 days ago
@JuutupenKalaKauppias Vituttaa tollaset jonnet
asdigeke1 4 days ago
HELLEEEEMIIIII!!!!!!!!
W3stfahl 2 months ago
suomalaiset tekee parhaat biisit vitutuksesta
metalw99 4 months ago 28
@metalw99 Suomalaiset hallitsee sen niin hyvin
DJAhma1 2 months ago 8
ei kovin hyvä biisi mut ei huonokaan.
MrJuha82 4 months ago
This has been flagged as spam show
@MrJuha82 HAISTAKAA PASKA KAIKKI JUHAT! <- Mr.Juha82 kommentoi tätä biisiä näin: "ei kovin hyvä biisi mut ei huonokaan." HAISTA PASKA!
TaikaJamppa 1 month ago
se on paras
nikers1234 7 months ago
Kun vituttaa niin silloin osoitteeseen: w w w.vittukunvituttaa.o r g
vittukunvituttaaorg 8 months ago 5
Irwin Goodman - Kyllä vituttaa
Zen Cafe - Antaa Vituttaa :D
Tonzai2002 9 months ago 17
@Tonzai2002 Ismo Alanko säätiö - Vittu kun vituttaa
HockeyGamer94 2 months ago
Milloin ihmeessä tämä on äänitetty; Irwinin ääni on aivan eri kuin missään...No, kappale ei ole häävi: väsynyt puoliralli ja Vexin jo huonot tekstit. Irwin kyllä laulaa hyvin, kuin aina.
TZukiMrAxlson 10 months ago
@TZukiMrAxlson Tämä kappale löytyy Irwinin vuonna 1983 julkaistulta albumilta Uudet Protestilaulut. Levy julkaistiin ainoastaan kasettina. Kyseisen levyn kappaleet on säveltänyt ja sanoittanut Tapani Koivisto -niminen äijä. Siksi hieman heikkotasoinen levy kyseessä, kun ei ole Goodman/Salmi -kaksikon tuotantoa. Irwin ja Vexi olivat tuohon aikaan riidoissa, siksi Vexi ei osallistunut tämän levyn tekoon mitenkään.
Vittumikajatka 10 months ago
@Vittumikajatka Aa, kiitoksia tiedosta, en tosiaan muista koko perioidia tai episodia. Ja samalla tässä sitten kun korjasit, että Vexi EI ole tehnyt huonoja tekstejä (ainakaan tälle levylle).
TZukiMrAxlson 10 months ago
Irwin on Suomen Elvis*
Mamonuth 10 months ago
Vittu kun vituttaa
Ciellemi 10 months ago
Irwin oli hieno mies. Joka vitun kaupungissa pitäis olla Irwnin patsas.
Inkvisitio 10 months ago
Missä se Irwinin patsas on? Kyllä vittuttaa.
Sonniguy 11 months ago
Eukko jätti. Kyllä tuo hivenen vituttaa...
lukittaja 11 months ago
ja taas vituttaa
Tessulandia 11 months ago
elvis ei ole amerikan irwin... Hhanaaa... ja muistakaa pitkät puheet o valheet!!!
SuperHuima 11 months ago
Irwin on irwin
Letkumestari 1 year ago
Irwin on irwin
Letkumestari 1 year ago
kerrankin youtube on laittanu asiallisia "suosituksia" minulle =) kiitos upista ja hyvää joulua (vitusti liikaa lunta kyl ) ;(
jimi9111 1 year ago
Irwin is the king!
juzziz99 1 year ago
irwin on hyvä mutta elvis on hyvempi
pikkupahis96 1 year ago
@pikkupahis96 Vituttaa toi hyvempi se on parempi ei hyvempi.
Darelus 1 year ago
irwin on hyvä mutta elvis on silti hyvempi!
pikkupahis96 1 year ago
@pikkupahis96 *
Hyvempi ei ole sana
Ja Elvis ei ole parempi kuin Irwin
Ssaarine 1 year ago
imekää penistää
NaHKi5 1 year ago
Vitutuksen multihuipennus ei edes naurata jälkeenpäin.
Killjoy45 1 year ago
biisi on vuodelta 1983 vaikka kuulostaa kyllä seitkyt-lukuiselta.
DidCharlyKillRave 1 year ago
se vain että irwin sai sydärin tullissa venäjän puolella ja eivät venäläiset uskonu ja sinne kuoli :'(
hamsteri91 1 year ago 2
EI SITTE YHTÄÄN VITUTA SAATANA.
Demonized93 1 year ago
vitutus on kokonaisvaltainen olotila.
MrMarsalkka 1 year ago 4
Minua vituttaa!
piraan2 1 year ago
vituttaa.....
dyybe1 1 year ago 2
Ja Katainen johtaa, kele voi vittu. Tule IRWIN takaisin..
atso1100 1 year ago 7
Helvetin hyvä biisi, niile joita vituttaa.
Wolfstateable 1 year ago
Nyt vitutti muutenkin, täydellinen tähän, plus kova kappale!
Qrommi 1 year ago
Ei veksiä ei irwiniä.
Tinonoppa 1 year ago 8
Hyvä tulkinta <3!!!!!!!! Ihana
sasman888 1 year ago 11
Tulkinta <3
irwini73 1 year ago 11
elvis jää kakkoseks irwinin kohalla :D
mr88eatmyshorts 2 years ago 87
kyllähän tää irwin on, mestarilla on vaan jäänny parvekkeen ovi auki ja laulu kuuluu siks vähän nuhasena äänenä! ;)
Ajussila03 2 years ago 5
kun katsoin rentun ruusun sain sellaisen käsityksen että se oli juuri tarkoituskin
ikkupa 2 years ago 2
Ei helvetti miten osuva biisi. Nyt vituttaa.
Irwin oli tosiäijä.
TetsuMatiaro 2 years ago 26
Onko tämä edes Irwinin laulama? Ei löydy miltään albumilta...
banzai1979 2 years ago
Kaikki tuotanto ei välttämättä päädy albumeille, jotkut päätyvät kasettiasteelle ja jää demoiks tai sitten jonkun singlen B-puoleksi.
Santtuuhh 2 years ago 4
Löytyy "uudet protestilaulut" kasetilta vuodelta 1983. Vinyylinä ei koskaan ilmestynyt. Huomioitavaa, että Veksi Salmi ei ollut sanoittajana, vaan sanoittajana ja myös säveltäjänä oli Tapani koivisto.
rtkkaalo 2 years ago 7
kuuntele tota ääntä (onko toista samankuulosta laulajaa?)
keepperi 2 years ago 6
löytyy kasetilta nimeltään "uudet protestilaulut"
LasseL 2 years ago 2
kyllä vituttaa jos ei kiinnosta tämä elämän ihanuus <3<3<3
batterysownage 2 years ago 4
Miltäs albumilta tää on jos joku tietää olisin kiiollinen jos kertoisi :D
Ugslap 2 years ago
Comment removed
Perussaataja 2 years ago
This comment has received too many negative votes show
irwin on suomen elvis
Mishapetrenko 2 years ago
This has been flagged as spam show
nyt meni vähä metsään kyllä
FoolForRespect 2 years ago
irwinillä on vaan niin hemmetin hyviä biisejä että huhhuijjaa, ja vaikutti tosi hienolta kundilta!
sociara 2 years ago 11
jumalauta
Ub3rdude 2 years ago
Asialliset sanotukset,näin on
seetanaperkele 2 years ago 8
Ihan jees. Kiva kuva =D
Damaskox 2 years ago 9
This has been flagged as spam show
vähän öky toi irwin
0440512097 2 years ago
Olisin kyl halunnu tavata irwinin, hienolta ihmiseltä vaikutti !
Autisa 2 years ago 25
joo kyllä tämä nyt vähäsen helpottaa kun jollaki muullaki on joskus ollu pientä vatutusta näkemä, Irwin oli huippu kundi.
MrJorge65 2 years ago 6
Vähänkö vituttaa kun palomuuri herjaa päivityksiä ja selain ei päästä sivulle josta sen päivityksen voi ladata. Tässä se kone sitten aukoo pop-uppeja puolen minuutin välein.
P45K141N3N 2 years ago
Jos ongelmat on pientä maallista, niin sulla menee tosi hyvin.
4rpakuutio 2 years ago 6
On mulla paljon suurempiakin murheita. En nyt lähde luettelemaan.
P45K141N3N 2 years ago 5
no on varmasti tolla nimellä
dragguslayer 2 years ago 9
Osuvasti tää kappale, ku Suomi hävis Usalle.
Temetsuka 2 years ago 7
Vittu et oliki osuva biisi, vituttaa saatanasti atm. R.I.P Irwin
Tappajaorc 2 years ago 7
se on se suomalainen tempperamentti
kahjoukkot 2 years ago 5
Nerokas tuo Irwin :D
ChrisStavros 2 years ago 3
saa vituttaa ku vituttaa
naaluvarvas 2 years ago 12
.. JOS ei tunnusta, että huomenna päivä on uus!
On niitä päiviä jotka ovat kultaa, kiveä muut, kenelläpä ei niin olisi? Veiviä ei saa heittää kaivoon, muuten ei saata enää veivata.
Välillä vituttaa, onneksi ei aina, sillä musiikki on pelastus silloin kun muuta ei jaksa tehdä, kuin kuunnella ja vaikka soitella itsekin.
Onneksi musiikki on olemassa, paras kaveri, ilossa ja vitutuksessa : )
pikkupukki 2 years ago 9
Täytyy sanoa, että nyt vituttaa aika saatanasti.
atthegatesofurizen 2 years ago 7
This has been flagged as spam show
äänenlaatu...
vveehhoo 2 years ago
muakin vituttaa kun irwin kuoli rip irwin
jamonie1991 3 years ago 16
mahtava vitutus päällä.
seppo16 3 years ago 28
jumalauta kun vituttaa!!!!
Vetotanko 3 years ago 32
1. vittu kun vituttaa
2. tämä
3. vanha suomalaisten poikain vitutuslaulu
siitä vitutusbiisien kolme parasta
LasseL 3 years ago 15
Samassa järjestyksessä juuri kuuntelin :D
miikkumari 2 years ago 8
Hyviä biisejä
Omgthefatkid 3 years ago 22
Saatana on kyllä asia biisi, toimii aina kun joku vituttaa ja pahasti !
Jppe88 3 years ago 30
This has been flagged as spam show
Lotus1234554321 (6 days ago) Show Hide
0 Poor comment Good comment
Marked as spam
Reply | Spam
Välihuomautuksena: Eikös Irwinillä ollut aikoinaan ihan kosoltikin rahaa mutta osittain jo ihan hölmöilikin niitä poies?
(Suuren?)Osan Irwinin kappaleista on sanoittanut Vexi Salmi myös ne missä purnataan verottajalle.
ne on keksiny niitä yhessä!!!
lazsa1 3 years ago 11
5*****
acerb45666555 3 years ago 12
kyllä! irwin on loistava.... tai siis oli...
nicehax 3 years ago 31
ose vielki. =)
valtttu 3 years ago 23
hehe tottahan tuo :D ajattelin vähä eri tavalla ;)
nicehax 3 years ago 21
jepjep. =)
valtttu 3 years ago 21
Irwin on ainaa ketä on uskaltanu sano että mikä on oikena duunarin elämä ku puku herrat verottaa ja vie kaikki rahat mitkä saa siihen että voisi ees elättää perheensä
Irwin goodman eli elämänsä kansa suosiossa ja hyvä niin
dekiet 3 years ago 21
This has been flagged as spam show
Välihuomautuksena: Eikös Irwinillä ollut aikoinaan ihan kosoltikin rahaa mutta osittain jo ihan hölmöilikin niitä poies?
(Suuren?)Osan Irwinin kappaleista on sanoittanut Vexi Salmi myös ne missä purnataan verottajalle.
Lotus1234554321 3 years ago
takotus oli laittaa 5/5 mutta pistin vahingossa 4/5 :<
sori
ZackJonsson 3 years ago 9
"bombofin: miksi "uudet protestilaulut" 80-luvun alusta on julkaistu vain kasetilla?"
Sanopa se. Oman pienen maailmankaikkeuteni kaikista kappaleista tämä on mun suosikkini. Ja sen tähden, että Uusia protestilauluja ei ole cd:llä, se nostaa tämän arvoa mun silmissäni entisestään. Jag älskar dig, Irwin. :)
svartDragon 4 years ago 2
irwiniltä just passeli sellainen rauhallisempi kappale mitä ei voi kuunnella ilman suurempia ajatuksia...ja on silti sanomaa
goodgulf86 4 years ago 4
irwin!!!XD
miimamooma 4 years ago 2
Tämä ja Maskin takana ovat parhaita näistä Irwinin rauhallisemmista biiseistä. Tämä kuvaa niin hemmetin hyvin sellaista lievää masennusta...
Fiiuu 4 years ago
irwin on suomen elvis!
batles 4 years ago 13
irwin on kyl vitun hyvä lähes yht tunnettu ku elvis. IRWIN RULAAAAAAAA
Klookko 4 years ago 126
Irwin On suomen Elvis
thoersOfrejection 3 years ago 19
Elvis on amerikan Irwin :)
maapavaa 2 years ago 265
@Klookko joo paitti sehä kuoli jo
MrKill9r 10 months ago
bombofin: koska elämä on vitusta.
Northeria 4 years ago 5
This has been flagged as spam show
jep jep
finnishjuoppo 4 years ago
miksi "uudet protestilaulut" 80-luvun alusta on julkaistu vain kasetilla?
bombofin 4 years ago 10
This comment has received too many negative votes show
jep
hav0000c 4 years ago