Mä ihmettelen ko aina tulee joku kirjottelee elämänkertaansa jollekki tän tyyppiselle laululle että ''mie en ýmmärtäny näitä sanoja pienenä mut nyt ymmärrän... jne... -.-''
@Efraimdotter Perustaisitko yrityksen muun vuoksi kuin että tulisis enemmän rahaa? Tottakai on yrityksiä joita ei ole rahan perusteella perustettu, mutta suurin osa on. Jos yrityksessä ei olisi mahdollisuus tienata rahaa reilummin kuin päivätyössäsi kuka siihen ryhtyisi ottaen huomioon riskin että menettää kaiken kun yritykseen yleensä laitetaan alussa kaikki kiinni mitä on. Kaikki pysyisivät päivätyössänsä joita ei edes olisi sillä ei olisi järkeä perustaa yritystä jossa olisi niitä töitä.
Eiku yrittämään stadissa elää 320€:lla kuukautta, taikka vaikka 400€:lla. Osmon argumentin voi suodattaa automaattisesti, koska se ei pidä paikkaansa. Ja vielä kun selität mitenkä tämä "suht vapaa kauppa":si rahoittaa perusturvan?
@qpackqpack No sillä että me tarvitsemme yrityksiä, jotta saadaan työllisyyttä ja pääomia, joilla sosiaaliturvaa rahoitetaan. Suunnitelmatalous ei toimi (ks. Neuvostoliitto). Ja kun tutkitaan kaikkia talouttaan vapauttaneita maita pitkällä ajanjaksolla nähdään, että köyhyys ja työttömyys ovat vähentyneet niissä dramaattisesti. Ja 320€ elää, jos siihen laittaa asumistuen päälle. Ei sillä kyllä mitään luomutofukeittoja ostele joka päivä, mutta sen tehtävä on ainoastaan tarjota minimitoimeentulo.
@Runningmayfairs dubstep is the shittyest n useless thing in the world, its like raping my ears with a rusty knife n a lemon while a deer is doing the subway 1 foot long midget kill in duhh yehyeh FUCK YUOUJDKMSASDKF,SDLKCKFSA,ÖD
Täytyy kyllä sanoa, että näin metallimusiikin fanina räppi ei uppoo. MUTTA Asa on vaan jotain ihan muuta, varmasti ainut räppäri jota jaksan kuunnella aina! Ja lyriikat on ihan uskomattomia, vaikka Asa on tehnyt ekat levyt jo yli 10 vuotta sitten niin tuntuu että ovat joka päivä enemmän ja enemmän tätä päivää. Eikä mennä liikaa valtavirran mukana ja pidetään oma linja, siitä mie diggaan.
Sanat sopii mieleen ku nakuttais suomi kp:llä ne tajuntaan. Miulla ei ole enää suvun maita tai muutakaan jäljellä ne on myyty/ryöstetty uskovaisten tekopyhien sukulaisten puolesta. Itse en kirkkoon kuulu. Olen sissi eli laillinen terroristi armeijan puolesta, mutta se mitä mie puollustan, jos jotain puollustan on ihmiset. Ilman ihmisiä ei olisi valtiotakaan. Sota on ihmiskunnan suurin rikos.Lukekaa kirja "War Is a Racket" suosittelen...
asa on yksi näitä harvoja muusikkoja joka käyttää suomen kieltä sellaisella taidolla jossa sen rikkaus tulee esiin. nykyään kun monet artistit mielummin laulavat englanniksi niin tuntuu, että oikeasti hyvät kotimaiset sanoitukset on vähissä. en ole oikeastaan edes fani mutta nostan hattua näille sanoituksille kuitenkin
@1Loinen1 no ei sulla oo kovin fiksuja frendejä asa on suomen parasta räppiä!!! jos sitä ei joku ymmärrä katoskoon peiliin mut varokoon ettei se hajoo
@Saunalimppa en ollu aiemmi tutustunu, mut ihan jepasti laulaa sielläki suunnalla. Ei vaa iske läheskää yhtä hyvin ko tässä veisussa. Ei oikeen tahdo ko. herralta hirvemmin mun makuun löytyä biisejä, vaikka laulaaki hienosti.
@elia1895 Ainakaan ne ei yritä räpätä asioista, joita ne ei ymmärrä. Tää jätkä on sosialisti eli sen mielestä on parempi, että kaikilla on kurjaa kuin että vain osalla olisi kurjaa.
@pizzaa666 Jos oma ymmärryksesi riittää vain oman navan hyvinvointiin, en lähtisi arvostelemaan muiden ymmärryksen tasoa. Vai oletko kenties keskustellut asiasta matin kanssa?
@pizzaa666 Jos tuo on käsityksesi sosialismista, niin ei hyvin mene...
Sosialismin tarkoitus on saada aikaan tilanne, jossa kaikilla olisi suhteellisen hyvä olla, eikä olisi tälläista tilannetta jossa 10% kuolee yltäkylläisyyteen ja 90% maailman ihmisistä kuolee puutteeseen.
@KaappiAnarkisti Joo, mutta tohon tilanteeseen ei päästä sosialismilla. Suunnitelmatalous ei voi toimia, koska hintojen puutteen vuoksi raaka-aineita menee tolkuttomasti hukkaan, kun suunnitelmaministeriö ei voi tietää, mitä ihmiset tarvitsevat. Ja katsoppa vaikka googlesta kuvia nykyajan sosialistiyhteiskunnista ja väitä sitten naama peruslukemilla, että niillä menee paremmin.
@pizzaa666 No, kyllä ihan USA:sta, jota nyt suurimpana kapitalistisena maana pidetään, löytyy ihan yhtä surkeita kuvia. Sinun mielipiteesi menee siis suunnilleen sille puolelle, että koska reiluuden tuonti sosialismin muodossa on vaikeaa ja voi kestää, niin pysytään vaan parlamentaarisessa kapitalismissa, jossa sadoilla tuhansilla Suomessa on mahdotonta selvitä?
@mememememitroking Hah. Ai se on reilua, että ahkerat ja osaavat ihmiset, jotka haluavat menestyä ja joiden keksinnöillä käytät esim. tietokonettasi, saisivat saman verran rahaa, kuin joku ''pidennettyä välivuotta'' pitävä bilettäjä? Ja näin rakennetaan menestyvä yhteiskunta? Ja miten niin mahdotonta elää Suomessa? Osmo soininvaara on laskenut, että 320e/kk pystyy elämään. Perusturva on nyt reilut 400€ ja ilman suht vapaata kauppaa tuota olisi vaikea rahoittaa.
@pizzaa666 Ei siinä mitään vikaa ole jos ahkerat ja menestyksen haluiset ihmiset ansaitsivat enemmän, pitäisi vain luoda kaikille tasa-arvoiset lähtökohdat menestyä.. Sitäpaitsi sosialismia ei ole koskaan maailmassa toteutettu.. Kapitalismia tosin on. Enkä itse kyllä kannata sosialismiakaan, rahaan perustuu sekin. Pitäisi perustaa resurssien pohjalle.
No Suomessahan mahdollisuuksien tasa-arvo toteutuu aika hyvin. Kaikilla on mahdollisuus ilmaiseen koulutukseen ja sitä kautta hyvään elämään. Osa tosin jättää sen mahdollisuuden käyttämättä ja alkavaa sitten vonkua lisää rahaa, kun toimeentulotuella ei saa lippuja ruisrockiin tai luomuaurinkoöljyä. Eikä täysin vapaa markkinatalouttakaan ole koskaan toteutettu, suunnitelmatalouksia on.
@pizzaa666 Mä en ymmärrä, että mistä sä saat tämän käsityksen, että sosialismi saisi Suomessa viidesosan ( sanoit muutamia miljoonia, mut annetaan ny armoo) kurjuuteen. Sosialismi on kehitetty siihen, että kaikilla menisi yhtä hyvin, ja he olisivat tyytyväisiä. Teille kapitalisteille se tietysti on vaikeaa ymmärtää, kun teillä ei muuta kuin ahneutta löydy. Jos ihmiset Kiinassa väittävät, että diktatuuri ja kansan alistaminen on kommunismia tai sosialismia, ei se tarkoita että se on totta.
@mememememitroking Kapitalismi pyrkii luomaan vastuulliseen ja mahdollisimman tehokkaan yhteiskunnan. Ja eikö se muka ole Suomessa onnistunut? Täällä on ilmainen koulutus, terveydenhoito ja toimeentulo. Missään sosialistisessa maassa ei ole päästy yhtä korkeaan elintasoon, joten miksi sellaista pitäisi kokeilla? Ja kuten sanoin, onko se oikeudenmukaista, että laiska saa saman verran rahaa kuin ahkera ja osaava? Sosialismi sanoo, että kyllä.
@pizzaa666 Jokainen aate pyrkii aina omanlaiseensa hyvään. Minun kaikkien hyvään ja sinun tiettyjen hyvään. Vain koska jokin on ilmaista, se ei tarkoita että sen kunnolla ei olisi väliä tai ettemme saisi vaatia siltä mitään. Jokainen tietää että kaikki mainitsemasi hyvinvointivaltion perusteet ovat Suomessa retuperällään. Sosialismi palkitsee niitä, jotka ovat ahkeria. Se ei palkitse niitä, jotka istuvat katsomassa toisten työtä, ja saaden miljoonapalkkaa, kuten sinun aatteesi.
@mememememitroking Ja se on vähän huonoa mainosta ideologialle, että lähes kaikista sosialistisista maista on tullut autoritäärisia diktatuureja samaan aikaan kun markkinatlouksissa on pysytty demokratiassa.
@mememememitroking Ja tolla miljoonia ihmisiä mä sain siitä, että kun vertaillaan meidän tulotasoa ja vaikka Kiinan keskipalkkaa (n. 2000 dollaria vuodessa) ja oletetaan, että me mentäsiin samalla tasolle, niin nykypalkkojen ja tulotason perusteella miljoonat tulisivat elämään köyhyydessä verojen jälkeen. Palvelut tosin olisivat hyvät. Itänaapurissakin lastenkodissa lapset saivat lämmintä ruokaa melkein joka toinen päivä ja virossakin kauppojen hyllyiltä löytyi joskus sillipurkki.
@pizzaa666 Missä kohtaa vaikka nyt Kommunistista manifestia sanotaan, että kaikille on tämän myötä tuleva kurjuutta? Kuten sanoin, jos ihmiset sanovat, että jokin on sosialismia sitä olematta, ja tämä aate tuottaa kurjuutta, niin se ei ole sosialismia eikä sosialismin syytä. Toiseksi, me emme menisi Kiinan tulotasolle, olettaen että maastamme tulisi minun puheitteni mukainen sosialistinen tasavalta eikä "kommunistinen" diktatuuri. Et nyt taida ymmärtää mistä puhun, eikö?
@mememememitroking No ainakaan missään maassa, jossa sosialismi on otettu käyttöön, tulotaso ei ole parantunut vaan huonontunut. Ja nykyinen yhteiskunta täyttää lähes kaikki 1900-luvun alun sosialismin tavoitteet, kuten ilmaisen koulutuksen, terveydenhoidon ja toimeentulon, jotka on kaikki saavutettu sen suht vapaan kaupan avulla. Lisäksi meillä on tasa-arvo. Joten miksi kokeilla jotain, joka ei ole toiminut missään?
@pizzaa666 Ensimmäiseksi, taas toistan tämän. "Sosialistiset" maat eivät ole toteuttaneet oikeita aatteen perusteita. Toiseksi, sosialismi on hyvä aate, muttei se tarkoita, ettei sen pitäisi kehittyä. 1900-luvun alun standardit taitavat olla hieman matalammat kuin nykyiset, ja se on täysin oikein. Nämä oikeudet ovat monesti tulleet kaikilla muillakin tavoilla kuin vapaalla kaupalla. Kolmanneksi, tasa-arvomme on suurimmin osin nimellinen. Jos käytät jotain väärin, et voi väittää ettei se toimi.
@mememememitroking Lopputuloksena on, että sosialistinen järjestelmä vähentää tavallisen ihmisen hyvinvointia ja lisää poliittisen ja taloudellisen eliitin valtaa, sekä johtaa väistämättä ihmisten vapauden rajoittamiseen. Tähän lopputulokseen pääsee seuraamalla esittämääni logiikkaa tai tutkimalla historiaa. Joten miksi haluaisimme riskeerata nykyisen hyvinvointimme ja vaihtaa sen johonkin utopiaan, joka ei voi toimia kuin teoriassa?
@pizzaa666 No, ainakin se toimii EDES teoriassa, toisin kuin sinun typerä ajattelutapasi, joka on suunniteltu erottelemaan ihmisiä toisistaan. Kuinka monta kertaa se täytyy sanoa, että sosialismia ei ole tähän suunniteltu, mistä puhut. On kyllä ihmisiä, jotka saavat sosialismin toimimaan, ja eivät tee siitä irvikuvaa, jonka takia kaikki pitävät sitä pahana. Sosialistinen järjestelmä ei poista ihmisen hyvinvointia tai paranna eliitin, vaan sitä väärinkäyttävät ihmiset.
@pizzaa666 Ei tarvitse mennä kauemmas kuin Kiinaan niin näät mikä toimii, Maailman seuraava suurvalta. Sankarisi eli USA kaatuu velkoihinsa eli kapitalismiin. Neuvostoliitto olisi vieläkin, jos kilpailua USAn ja sen liittolaisten eli koko maailman kanssa ei olisi ollut. Noin 40% meni puolustukseen. Ja miksi et puolusta pientä ihmistä vaan kapitalistisen järjestelmän helmiä jotka ansaitsevat miljoonia ja maksavat niistä naurettavan vähän veroa. Olet elänyt aivan vitun helpon elämän.
@Psycocat93 Hahaha!! Väitätkö Kiinaa sosialistiseksi yhteiskunnaksi!? Ja ihan hyvinhän siellä menee: lapsityövoimaa, valtio kidnappailee ihmisiä, keskipalkka 2000€/v jne. Ja NL käytti neljäsosan, ei 40%, budjetistaan asevoimiinsa. Ja Hong Kongissa on maailman vapain talous ja voitko väittää, että siellä menee jotenkin muuta Kiinaa huonommin? Ja USA on käyttänyt triljoonia sotimiseen ja tehottomaan terveydenhoitoon ja USA ei silti todennäköisesti tule kaatumaan lähiaikoina. Voi todistatko toisin?
@pizzaa666 Huh huh. Kaupunkilaispoika? Ketään, joka on tehnyt oikeasti työtä ei puolustele kapitalisteja poju. Olet siis vaan maleksinut kaduilla kavereiden kanssa ja nyt pädet täällä spesialistina? Minkä ikäinen olet?
@mememememitroking Ja sosialismin moraalinen ongelma on se, että siinä valtio maksaa kaikille saman palkan, joten kellekkään ei jää mitään tavoilteltavaa ja yhteiskunta pysähtyy kilpailun lakatessa. Ja onko reilua, että ahkeralle maksetaan saman verran kuin laiskalle? Mahdollisuuksien tasa-arvo yhdistettynä sosiaaliturvaan riittää aivan hyvin. Jokaisen tulee ottaa vastuuta itsestään ja jos joku haluaa menestyä, miksei hän saisi? Valtion ei kuulu paapota niitä, jotka eivät sitä ansaitse?
@pizzaa666 Ensinnäkin, mistä olet saanut idean, että valtio maksaa kaikille palkan? Jos nyt viittaat siihen, että valtio ottaa kaikki yhtiöt omaan omistukseensa, tämä on taaskin väärää tietoa, koska sosialismissa valtio ottaa ne yhtiöt käyttöönsä, josta heille on hyötyä eniten, tietysti reilulla hinnalla. Sosialismissa ei makseta samaa palkkaa kaikille, vaan mitä ihmiset yksilöllisesti tarvitsevat. Menestyksen mahdollisuutta ei poisteta, vaan ei-menestyvien hyväksikäyttö poistetaan.
@mememememitroking Sosialismissa valtio omistaa kaikki (tai osan kuten sinun mallissa) yritykset ja tuotantovälineet. Tämä johtaa väistämättä näiden yritysten heikkoon tehokkuuteen, koska yritysten johdolla tai avaintyöntekijöillä ei ole taloudellista motiivia etsiä keinoja parantaakseen yrityksen toimintaa tai tehdä uusia keksintöjä. Tämä johtaa kotimaisten tuotteiden laadun ja määrän romahtamiseen ja ihmiset alkavat suosia ulkomaisia tuotteita.
@pizzaa666 Miksi tämä poistaisi ihmisten motivaatiota? Eikö tavallinen ihminen halua työskennellä samassa yhtiössä samalla tavalla, ja viedä sitä eteenpäin vaikka valtio olisikin johdossa?
@mememememitroking Ja siitä seuraa se, että kotimaiset yritykset kaatuvat. Jotta sosialistinen järjestelmä ei romahda, sosialistit haluavat alkaa rajoittaa ulkomaalaisten tuotteiden maahantuontia tai jopa lopettaa sen kokonaan. Tämä synnyttää aina mustan pörssin kauppaa ja osa taloudesta siirtyy salakuljettajien ja rikollisuuden käsiin. Tämä nostaa ulkomaalaisten tuotteiden hintoja ja vievät ne ainoastaan poliittisen ja taloudellisen eliitin ulottuville.
@pizzaa666 Ihmisten mielipide yhtiöstä ei yleisesti muutu sen johtajan mukana, ellei johtaja ole huono. Valtio ei yhtiössä ole kuitenkaan suora johtaja, vanhat yritysjohtajat pidetään, jotka oletettavasti pystyvät pitämään yrityksen pystyssä. Sosialismin mukainen osakollektivointi tuottaisi valtiolle uskomattomasti käytettävää rahaa, jota automaattisesti käytettäisiin ihmisten hyväksi.
@mememememitroking Heikosti toimivat yritykset yhdistettynä ulkomaankaupan rajoittamiseen johtaa vääjäämättä tavallisten ihmisten köyhtymiseen ja elintason laskuun. Ihmisten kriittisten kommenttien hillitsemiseksi sosialistit alkavat rajoittaa lehdistöä ja sananvapautta. Lopulta yhä useampi ihminen haluaa poistua maasta. Tähän sosialistinen hallitus useasti puuttuu rajoittamalla ihmisten liikkumista maastamuuton lopettamiseksi.
@pizzaa666 Eli väität tämän kaiken johtuvan siitä, että ihmisillä ei löydy motivaatiota? Onko siis niin että tavallisen työläisen motivaatio esim mainitsemiisi keksimiseen on pelkästään raha? En ymmärrä, että miten oletat valtion olevan huomioimatta hyvin työskenteleviä. Tämä motivoi heitä. Työskentele hyvin, saat motivaation aihetta. Näin valtio saa lisää rahaa auttaa muita ihmisiä, ja parantaa maan tilannetta, sekä yleistä ulkonäköä.
@mememememitroking Pitäiskö itkeä vai nauraa? ''Ihmisten työmotivaatio paranee, kun he tietävät, että valtio saa näin enemmän rahaa''. Ihminen on kylläkin pohjimmiltaan egoistinen olento. Siitä on psykologisia tutkimuksia. Yhteiskunta pyörii parhaiten kun on jotain tavoiteltavaa. Sosialismissa sitä ei ole. Jos valtio maksaa ahkeralle enemmän, se ei ole ''reilua'' muita kohtaan ja syntyy luokkayhteiskunta, jota vastaan sosialismi on kehitetty.
Ft. Joska Josafat
Vegashelsinki 1 week ago
asamaza
jonttux15 1 week ago
tän kertosäe kuulosti hyvältä äsken Tv:ssä, ja sanoisin kuulostaa vieläkin :)
workon1t 1 week ago
2:19
TimoSoini46 1 week ago
@jokurandominimi Hitler
Perdhuuu 2 weeks ago
Comment removed
jokurandomnimi 3 weeks ago
Comment removed
jokurandomnimi 3 weeks ago
ja juju on paskaa, ei asa tarttee sen kaa tehä biisei.
GrandmaOwnAllNoobs 1 month ago
juutuuppi69, jos et pysty pitkiä kommentteja lukemaan, ehkä ei kannata kuunella asaa.
GrandmaOwnAllNoobs 1 month ago
@GrandmaOwnAllNoobs mites pitkät kommentit ja asa liittyy millää tavalla yhtee?
bouncynator 1 month ago
@bouncynator asan sanojen tulkinta lienee vähän hakusessa jos ei osaa lukea pitkiä kommenteja :----D
GrandmaOwnAllNoobs 4 weeks ago
jos aijot kuunnela tämän biisin vielä 2012 peukkuu ylös
nerkki113 1 month ago 5
Asa ja juju sais tehä yhdessä pari biisiä, KIITOS!
tirkkone 1 month ago 5
musta kuitenki tuntuu et harva lähtee musiikki alalle pelkästää rahan perässä..
asdloldyyd 1 month ago
ja asa ei laula pelkäst seksist niiku joku bulle
Teddypoika 1 month ago
Piiloon noitte pikseli-kommenttienne kanssa... tää on ihan tarpeeks hyvä laatu.
SelsProductions2 2 months ago
vittu 240p-.- we meet again-.-
Aksu65 2 months ago
240p tapaamme taas...
angrybird6 2 months ago 4
@angrybird6 ja vittu ku kiinosti taas
TheRahgi 2 months ago 5
@angrybird6 Tämä on kyllä ehdottomasti paras 240p :)
Salty123123 1 month ago
2:46 lauri tähkä :D heh, eivaa mahti biisi ja sanotuksissaki asiaa! :)
Lasse69Anttila 3 months ago
eihä tätä kukaa kuuntele paitsi 1051 ihmistä
nerkki113 3 months ago
@nerkki113 miten niin?
nikkke0 3 months ago
ASA on K I N G I!!!!!! <3 Saatanan hyviä biisejä, hemmetin hyvä sanoma ja ihan sairaan hyvää musaa kokonaisuudessaan! LuV it!!
SnMrIk 3 months ago 3
Joska josafat vetää kertsin
AanthonN 3 months ago in playlist Käyttäjän AanthonN suosikkivideot
Asassa parasta on se että tää ei oo kaupallista paskaa. Monilla hyvillä suomiräppäreillä on noussu kovasti kusi päähä ku saa vähä rahaa...
HopeaLautanen 4 months ago 55
Comment removed
TheRealTuplaW 2 months ago
@TheRealTuplaW
Hahaha! Ok, ei ole kyl. =D
Miqimus 2 months ago
Mä ihmettelen ko aina tulee joku kirjottelee elämänkertaansa jollekki tän tyyppiselle laululle että ''mie en ýmmärtäny näitä sanoja pienenä mut nyt ymmärrän... jne... -.-''
sohlox 4 months ago
está bien bueno este grupo!!!!!
ananke99 4 months ago 2
Kuka heittää kertsin tässä?
McHjallis 4 months ago
@McHjallis
Joska Lakopoulos/Joska Josafat
Tuppunaatio 4 months ago
Asa ja Paleface, näitä kavereita kunnioitan suuresti ainoina suomiräp-artisteina joista pidän. Nämä kaverit on hienoja!
XanaX93 4 months ago 4
@XanaX93 Tähän lisäksi vielä Timo Pieni Huijaus :)
zinuzki 4 months ago
Tähän biisiin ei koskaan jaksa kyllästyä - ja ne sanoo et räppi ei oo musiikkia..
Tumppooni 5 months ago 4
Mahtava biisi ja upea kertsi!
McHjallis 5 months ago 4
Täällä on kauhee politiikka sota meneillään........
MultiJerkku 5 months ago
Kylmiä väreitä biisistä, ensimmäistä kertaa aikoihin. Mieletön.
nnik4 5 months ago 6
perhana ku o liian pitkiä kommentteja luettavaks
juutuuppi69 6 months ago 41
@Efraimdotter Perustaisitko yrityksen muun vuoksi kuin että tulisis enemmän rahaa? Tottakai on yrityksiä joita ei ole rahan perusteella perustettu, mutta suurin osa on. Jos yrityksessä ei olisi mahdollisuus tienata rahaa reilummin kuin päivätyössäsi kuka siihen ryhtyisi ottaen huomioon riskin että menettää kaiken kun yritykseen yleensä laitetaan alussa kaikki kiinni mitä on. Kaikki pysyisivät päivätyössänsä joita ei edes olisi sillä ei olisi järkeä perustaa yritystä jossa olisi niitä töitä.
tekija125 6 months ago
@Efraimdotter Tosin kun nyt jo verotus on sellainen että yrityksen perustamisen riski ei kannata ja missähän on sitten työpaikat?
tekija125 6 months ago
Kertsi by Joska Josafat
Vegashelsinki 6 months ago 2
Comment removed
Vegashelsinki 6 months ago
Se saa banaanin joka kertoo mulle nää soinnut. ite kun en o korvakuulolta saanu muuta ku että alkaa D mollilla :D
CycoVisi0n 7 months ago
I love Finnish songs and boys!
ElectronicaBabe20 7 months ago
Boi boi boi boi boi
nerkki113 7 months ago
Eiku yrittämään stadissa elää 320€:lla kuukautta, taikka vaikka 400€:lla. Osmon argumentin voi suodattaa automaattisesti, koska se ei pidä paikkaansa. Ja vielä kun selität mitenkä tämä "suht vapaa kauppa":si rahoittaa perusturvan?
qpackqpack 7 months ago
@qpackqpack No sillä että me tarvitsemme yrityksiä, jotta saadaan työllisyyttä ja pääomia, joilla sosiaaliturvaa rahoitetaan. Suunnitelmatalous ei toimi (ks. Neuvostoliitto). Ja kun tutkitaan kaikkia talouttaan vapauttaneita maita pitkällä ajanjaksolla nähdään, että köyhyys ja työttömyys ovat vähentyneet niissä dramaattisesti. Ja 320€ elää, jos siihen laittaa asumistuen päälle. Ei sillä kyllä mitään luomutofukeittoja ostele joka päivä, mutta sen tehtävä on ainoastaan tarjota minimitoimeentulo.
pizzaa666 7 months ago
Asamasa morjenstamoi . Aivan paras !
juutuuppi69 7 months ago
Asan paras!
Valttu69 7 months ago
How did i get from dubstep to this ??
Runningmayfairs 7 months ago 87
@Runningmayfairs cos asa is better than dupstep
TheSibeee 7 months ago
Finnish people listen to Dubstep.
pogenssi 6 months ago
@Runningmayfairs this is amazing like dubstep
TheSanzeri 5 months ago
@Runningmayfairs This is Finnish rap. It's as aweosme as dubstep!
piuthemagicman 4 months ago
@Runningmayfairs mee too :D
tunkki95 4 months ago
@Runningmayfairs dubstep is the shittyest n useless thing in the world, its like raping my ears with a rusty knife n a lemon while a deer is doing the subway 1 foot long midget kill in duhh yehyeh FUCK YUOUJDKMSASDKF,SDLKCKFSA,ÖD
sh1ns3k4i 4 months ago
@Runningmayfairs youtube saved you from hell and brought you to heaven for your own sake!
GoRappingFinland 3 months ago
This has been flagged as spam show
kuka jätkä laulaa kertsin?
Heymama69 8 months ago
kuka jätkä laulaa kertsin?
Heymama69 8 months ago
@Heymama69 Joska Lakupoulos
deftghjki 8 months ago
@Heymama69 Joska Josafat
stefuzan 7 months ago
mikä tennari tos 1:56 kohdalla lentää :DD
MKMachine 8 months ago
@MKMachine kun pommi räjähtää se on niinku siit jalasta hiffaaks? :D
vatonzor 8 months ago
@vatonzor joo toki tajuun, harvemmin vaan näkee sotavideoissa kliinejä sneakereita
MKMachine 8 months ago
parasta Asaa
llena123 9 months ago
mitä vittua noi 30 viimestä sekunttia on?
pilipali11 9 months ago
@pilipali11 piripolkkaa
sdhfpiuswrh 8 months ago 2
@extremeraili sen voi pysäyttää missä kohdassa vaan, ja toi on vanha juttu
paterock11 9 months ago
This has been flagged as spam show
miten pelata snake peliä youtubessa?
1. pysäytä video 0.00 kohdalla
2. pidä oikeaa nuolta pohjassa
3. paina ylänuolta
peukut pystyyn jos toimii !
extremeraili 9 months ago
666k kertaa katottu ! rokrok, asa ftw \m/
keepperi 9 months ago
letkeetä, jeah
piitsi1000 9 months ago
SILKKAA TAIDETTA!!
AnanasKookosVihannes 10 months ago 2
Täytyy kyllä sanoa, että näin metallimusiikin fanina räppi ei uppoo. MUTTA Asa on vaan jotain ihan muuta, varmasti ainut räppäri jota jaksan kuunnella aina! Ja lyriikat on ihan uskomattomia, vaikka Asa on tehnyt ekat levyt jo yli 10 vuotta sitten niin tuntuu että ovat joka päivä enemmän ja enemmän tätä päivää. Eikä mennä liikaa valtavirran mukana ja pidetään oma linja, siitä mie diggaan.
pekir18 10 months ago 39
@pekir18 Se johtuu siitä, että Asa on oikeaa hoppia, eikä mitään keulintaänkyttämistä.
mikkokkahkonen 4 months ago
EPIC MUSIC.
CriadorDeCriaturas 10 months ago
are you finland peploe?
CriadorDeCriaturas 10 months ago
@CriadorDeCriaturas Yep.
MultiJerkku 10 months ago
@CriadorDeCriaturas yea we are
sonssuu 9 months ago
kyl isg =D
Kondizable 10 months ago
Joska Josafat
Mnemicification 10 months ago
This has been flagged as spam show
kuka tää kertsillä laulava jannu on???
sirtaisto 10 months ago
kuka tää kertsillä laulava jannu on???
sirtaisto 10 months ago
I love this song and I love Finns! Especially boys ;)
ElectronicaBabe20 10 months ago 7
Asamasa osaa!
MaKKe1231 10 months ago
Iha perus HYVÄ biisi
TheSwkGraffiti 10 months ago
asa on best
pesoemi 10 months ago
@Frumberg ei ole uniikkia vaan Asaa
ruulz 10 months ago 16
Hyvä biisi, mut loppu on iha kuraa..
fieJ 11 months ago
This comment has received too many negative votes show
tulee palefacen Helsinki-Shangri-La levt mielee
Liimapuikk0 11 months ago
@Liimapuikk0 se on paska.
heska100 10 months ago
iha jeesi
JamesKingLebron 11 months ago
Asa laulaa Cheekin suohon!
MrDrugdog 11 months ago 7
Could someone please send me the chords or link me a tab please?
fabr3z 11 months ago
Jotain kaunista :) Ja ketkä 44 ei tykkää !??!?!?
MrDrugdog 11 months ago
Comment removed
fabr3z 11 months ago
Isä jäätyi hengiltä viikko sitten.
Sanat sopii mieleen ku nakuttais suomi kp:llä ne tajuntaan. Miulla ei ole enää suvun maita tai muutakaan jäljellä ne on myyty/ryöstetty uskovaisten tekopyhien sukulaisten puolesta. Itse en kirkkoon kuulu. Olen sissi eli laillinen terroristi armeijan puolesta, mutta se mitä mie puollustan, jos jotain puollustan on ihmiset. Ilman ihmisiä ei olisi valtiotakaan. Sota on ihmiskunnan suurin rikos.Lukekaa kirja "War Is a Racket" suosittelen...
Asa osaa.
Peace...
HippyYobbyPunk 11 months ago 5
asa on yksi näitä harvoja muusikkoja joka käyttää suomen kieltä sellaisella taidolla jossa sen rikkaus tulee esiin. nykyään kun monet artistit mielummin laulavat englanniksi niin tuntuu, että oikeasti hyvät kotimaiset sanoitukset on vähissä. en ole oikeastaan edes fani mutta nostan hattua näille sanoituksille kuitenkin
haisenpahalle 11 months ago 6
Tuli intis vähän sanomista ku kuunneltiin tätä tuvas.
Saunalimppa 11 months ago
olin 631 743 klikkaaja omg!!
Karvinen2006 11 months ago
olin 631 000 klikkaaja omg!!
TheStreetFighterPro 11 months ago
This has been flagged as spam show
Asan ja Palefacen pitäis tehä levy yhdes... Vois tulla aika helmi.
MrHarzu 11 months ago

aina asa räppää puhelimeen?
TheStreetFighterPro 11 months ago
mun frendit sanoo aina että mä kuuntelen outoa musaa mutta ku ne kuuli tän biisi loppuosan ni siinä vaihees "mitä vittua onks toi joku läppä" :D
1Loinen1 11 months ago
@1Loinen1 no ei sulla oo kovin fiksuja frendejä asa on suomen parasta räppiä!!! jos sitä ei joku ymmärrä katoskoon peiliin mut varokoon ettei se hajoo
viskimonni0 11 months ago
@viskimonni0 niinpä
1Loinen1 11 months ago
yatro2tamere, finnish language.
Noddactius 11 months ago
yatro2tamere, finnish language.
Noddactius 11 months ago
Kyllä Asa osaa, juuri meikäläiselle sopivaa suomalaista melankoliaa. Aivan mahtavaa fiilistely biisi!
koorp111 11 months ago

vaaranmaassa marski antoi revolverin dalai lamalle \o/
DessuFlassy 1 year ago
I like how they pronounce the 'rrrrr' sound :-)
And no, I do not get a single word, unfortunately.
smilingsquirrel 1 year ago 7
tykkään älyttömästi tosta kertsikundin laulusta
noppa33 1 year ago 3
@noppa33 Ootko kuullu jätkäjätkien mammona biisin? :P
Saunalimppa 1 year ago
@Saunalimppa en ollu aiemmi tutustunu, mut ihan jepasti laulaa sielläki suunnalla. Ei vaa iske läheskää yhtä hyvin ko tässä veisussa. Ei oikeen tahdo ko. herralta hirvemmin mun makuun löytyä biisejä, vaikka laulaaki hienosti.
noppa33 1 year ago
@Saunalimppa tai siis tän vaaranmaa -biisin lisäks ei muita kappaleita löytyne
noppa33 1 year ago
I prefer paleface, Juno other... my opinion
jereslapshot 1 year ago
Paras musa syntyy aina taidolla eikä massilla....
Jeppelin 1 year ago
kyllä asA marssii punaisenlipun perässä niinku kaikki pohjolaiset !!!
finnishgamer84 1 year ago
Tämähän on jotain aivan upeata, kuten aina asalta voi odottaa.
panzerf 1 year ago
43 on sakemanneja :D
alejannu 1 year ago 5
Mul ei oo maata millä maata,ei mille laulaa minkä rauhan vuoksi raataa,etsin äärimmäistä reunaa ja puhetta kaiken keskellä.
MuskeliKojootti 1 year ago
cheekki käyttää cheatteja ja sen pitäs chekata itteensä joskus, Asa on oikea artisti.
RomanianMongrel 1 year ago
Joska Josafat
ElkkQ 1 year ago
kuka vettää ton kertsin?
suomisnoop 1 year ago
Which language is this?
georgioluxmani 1 year ago
@georgioluxmani Finnish! Suomi!
z0omz00m 1 year ago
@z0omz00m Thanks! I accidentally found it, really like the song!
georgioluxmani 1 year ago
tää laulu oli uskomaton viime blockfesteil
pornolahna 1 year ago
tää o siiis nii hyvä!!!!! oon kuunnellu tän varmaa 10000000000000000000000000 kertaaa!!!!!!!!!<33333333333333333333
JassuuuxD 1 year ago
nykynuoret ovat usein tosi epäisänmaallisia. amerikka sitä ja amerikka tätä!
napalm4574 1 year ago 3
@napalm4574 miks sitä pitäis olla isänmaallinen?
Pullismoh 1 year ago 5
@Pullismoh yhdyn tuohon!
gangstaboyFIN 1 year ago
@Pullismoh Nii, miksi, kun ei oo mitää mist olla ees ylpee. Yhdyn mielipiteeseen!
mememememitroking 1 year ago
i love this song ,even i dont understand what they saying :D respect from Morocco to Suomi
suomi2003 1 year ago 7
@suomi2003 siks sun accountin nimi on suomi2003? hyvä yritys tosin
juustopallo 1 year ago 8
Kuten kaikki sanoo Asa on oikee räppäri mut nää cheakit ja muut täyttä paska.
elia1895 1 year ago 143
@elia1895 sieltähän tuli omaperästä kommenttia
hihhuli100 1 year ago
@elia1895 Ainakaan ne ei yritä räpätä asioista, joita ne ei ymmärrä. Tää jätkä on sosialisti eli sen mielestä on parempi, että kaikilla on kurjaa kuin että vain osalla olisi kurjaa.
pizzaa666 7 months ago
@pizzaa666 Jos oma ymmärryksesi riittää vain oman navan hyvinvointiin, en lähtisi arvostelemaan muiden ymmärryksen tasoa. Vai oletko kenties keskustellut asiasta matin kanssa?
Cheekkii ja Kokoomust suoneen ni hyvä tulee
velhop 7 months ago
@pizzaa666 Jos tuo on käsityksesi sosialismista, niin ei hyvin mene...
Sosialismin tarkoitus on saada aikaan tilanne, jossa kaikilla olisi suhteellisen hyvä olla, eikä olisi tälläista tilannetta jossa 10% kuolee yltäkylläisyyteen ja 90% maailman ihmisistä kuolee puutteeseen.
KaappiAnarkisti 7 months ago
@KaappiAnarkisti Fuckin' A! Joku sentään tietää jostain jotain, thumbs up!
keepperi 7 months ago
@KaappiAnarkisti Joo, mutta tohon tilanteeseen ei päästä sosialismilla. Suunnitelmatalous ei voi toimia, koska hintojen puutteen vuoksi raaka-aineita menee tolkuttomasti hukkaan, kun suunnitelmaministeriö ei voi tietää, mitä ihmiset tarvitsevat. Ja katsoppa vaikka googlesta kuvia nykyajan sosialistiyhteiskunnista ja väitä sitten naama peruslukemilla, että niillä menee paremmin.
pizzaa666 7 months ago
@pizzaa666 No, kyllä ihan USA:sta, jota nyt suurimpana kapitalistisena maana pidetään, löytyy ihan yhtä surkeita kuvia. Sinun mielipiteesi menee siis suunnilleen sille puolelle, että koska reiluuden tuonti sosialismin muodossa on vaikeaa ja voi kestää, niin pysytään vaan parlamentaarisessa kapitalismissa, jossa sadoilla tuhansilla Suomessa on mahdotonta selvitä?
mememememitroking 7 months ago
@mememememitroking Hah. Ai se on reilua, että ahkerat ja osaavat ihmiset, jotka haluavat menestyä ja joiden keksinnöillä käytät esim. tietokonettasi, saisivat saman verran rahaa, kuin joku ''pidennettyä välivuotta'' pitävä bilettäjä? Ja näin rakennetaan menestyvä yhteiskunta? Ja miten niin mahdotonta elää Suomessa? Osmo soininvaara on laskenut, että 320e/kk pystyy elämään. Perusturva on nyt reilut 400€ ja ilman suht vapaata kauppaa tuota olisi vaikea rahoittaa.
pizzaa666 7 months ago
@pizzaa666 Ei siinä mitään vikaa ole jos ahkerat ja menestyksen haluiset ihmiset ansaitsivat enemmän, pitäisi vain luoda kaikille tasa-arvoiset lähtökohdat menestyä.. Sitäpaitsi sosialismia ei ole koskaan maailmassa toteutettu.. Kapitalismia tosin on. Enkä itse kyllä kannata sosialismiakaan, rahaan perustuu sekin. Pitäisi perustaa resurssien pohjalle.
bunnyeks 7 months ago
No Suomessahan mahdollisuuksien tasa-arvo toteutuu aika hyvin. Kaikilla on mahdollisuus ilmaiseen koulutukseen ja sitä kautta hyvään elämään. Osa tosin jättää sen mahdollisuuden käyttämättä ja alkavaa sitten vonkua lisää rahaa, kun toimeentulotuella ei saa lippuja ruisrockiin tai luomuaurinkoöljyä. Eikä täysin vapaa markkinatalouttakaan ole koskaan toteutettu, suunnitelmatalouksia on.
pizzaa666 7 months ago
@mememememitroking Ja muutama sata tuhatta köyhää on parempi kuin muutama miljoona köyhää.
pizzaa666 7 months ago
@pizzaa666 Mä en ymmärrä, että mistä sä saat tämän käsityksen, että sosialismi saisi Suomessa viidesosan ( sanoit muutamia miljoonia, mut annetaan ny armoo) kurjuuteen. Sosialismi on kehitetty siihen, että kaikilla menisi yhtä hyvin, ja he olisivat tyytyväisiä. Teille kapitalisteille se tietysti on vaikeaa ymmärtää, kun teillä ei muuta kuin ahneutta löydy. Jos ihmiset Kiinassa väittävät, että diktatuuri ja kansan alistaminen on kommunismia tai sosialismia, ei se tarkoita että se on totta.
mememememitroking 7 months ago
@mememememitroking Kapitalismi pyrkii luomaan vastuulliseen ja mahdollisimman tehokkaan yhteiskunnan. Ja eikö se muka ole Suomessa onnistunut? Täällä on ilmainen koulutus, terveydenhoito ja toimeentulo. Missään sosialistisessa maassa ei ole päästy yhtä korkeaan elintasoon, joten miksi sellaista pitäisi kokeilla? Ja kuten sanoin, onko se oikeudenmukaista, että laiska saa saman verran rahaa kuin ahkera ja osaava? Sosialismi sanoo, että kyllä.
pizzaa666 7 months ago
@pizzaa666 Jokainen aate pyrkii aina omanlaiseensa hyvään. Minun kaikkien hyvään ja sinun tiettyjen hyvään. Vain koska jokin on ilmaista, se ei tarkoita että sen kunnolla ei olisi väliä tai ettemme saisi vaatia siltä mitään. Jokainen tietää että kaikki mainitsemasi hyvinvointivaltion perusteet ovat Suomessa retuperällään. Sosialismi palkitsee niitä, jotka ovat ahkeria. Se ei palkitse niitä, jotka istuvat katsomassa toisten työtä, ja saaden miljoonapalkkaa, kuten sinun aatteesi.
mememememitroking 7 months ago
@mememememitroking Ja se on vähän huonoa mainosta ideologialle, että lähes kaikista sosialistisista maista on tullut autoritäärisia diktatuureja samaan aikaan kun markkinatlouksissa on pysytty demokratiassa.
pizzaa666 7 months ago
@pizzaa666 Kyllä, mutta onko se sosialismin syytä. EI! Et voi syyttää aatetta siitä, miksi ihminen on sitä muutellut.
mememememitroking 7 months ago
@mememememitroking Ja tolla miljoonia ihmisiä mä sain siitä, että kun vertaillaan meidän tulotasoa ja vaikka Kiinan keskipalkkaa (n. 2000 dollaria vuodessa) ja oletetaan, että me mentäsiin samalla tasolle, niin nykypalkkojen ja tulotason perusteella miljoonat tulisivat elämään köyhyydessä verojen jälkeen. Palvelut tosin olisivat hyvät. Itänaapurissakin lastenkodissa lapset saivat lämmintä ruokaa melkein joka toinen päivä ja virossakin kauppojen hyllyiltä löytyi joskus sillipurkki.
pizzaa666 7 months ago
@pizzaa666 Siis ennen vuotta 1991.
pizzaa666 7 months ago
@pizzaa666 Missä kohtaa vaikka nyt Kommunistista manifestia sanotaan, että kaikille on tämän myötä tuleva kurjuutta? Kuten sanoin, jos ihmiset sanovat, että jokin on sosialismia sitä olematta, ja tämä aate tuottaa kurjuutta, niin se ei ole sosialismia eikä sosialismin syytä. Toiseksi, me emme menisi Kiinan tulotasolle, olettaen että maastamme tulisi minun puheitteni mukainen sosialistinen tasavalta eikä "kommunistinen" diktatuuri. Et nyt taida ymmärtää mistä puhun, eikö?
mememememitroking 7 months ago
@mememememitroking No ainakaan missään maassa, jossa sosialismi on otettu käyttöön, tulotaso ei ole parantunut vaan huonontunut. Ja nykyinen yhteiskunta täyttää lähes kaikki 1900-luvun alun sosialismin tavoitteet, kuten ilmaisen koulutuksen, terveydenhoidon ja toimeentulon, jotka on kaikki saavutettu sen suht vapaan kaupan avulla. Lisäksi meillä on tasa-arvo. Joten miksi kokeilla jotain, joka ei ole toiminut missään?
pizzaa666 7 months ago
@pizzaa666 Ensimmäiseksi, taas toistan tämän. "Sosialistiset" maat eivät ole toteuttaneet oikeita aatteen perusteita. Toiseksi, sosialismi on hyvä aate, muttei se tarkoita, ettei sen pitäisi kehittyä. 1900-luvun alun standardit taitavat olla hieman matalammat kuin nykyiset, ja se on täysin oikein. Nämä oikeudet ovat monesti tulleet kaikilla muillakin tavoilla kuin vapaalla kaupalla. Kolmanneksi, tasa-arvomme on suurimmin osin nimellinen. Jos käytät jotain väärin, et voi väittää ettei se toimi.
mememememitroking 7 months ago
@mememememitroking Lopputuloksena on, että sosialistinen järjestelmä vähentää tavallisen ihmisen hyvinvointia ja lisää poliittisen ja taloudellisen eliitin valtaa, sekä johtaa väistämättä ihmisten vapauden rajoittamiseen. Tähän lopputulokseen pääsee seuraamalla esittämääni logiikkaa tai tutkimalla historiaa. Joten miksi haluaisimme riskeerata nykyisen hyvinvointimme ja vaihtaa sen johonkin utopiaan, joka ei voi toimia kuin teoriassa?
pizzaa666 7 months ago
@pizzaa666 Eikä edes teoriassa.
pizzaa666 7 months ago
@pizzaa666 No, ainakin se toimii EDES teoriassa, toisin kuin sinun typerä ajattelutapasi, joka on suunniteltu erottelemaan ihmisiä toisistaan. Kuinka monta kertaa se täytyy sanoa, että sosialismia ei ole tähän suunniteltu, mistä puhut. On kyllä ihmisiä, jotka saavat sosialismin toimimaan, ja eivät tee siitä irvikuvaa, jonka takia kaikki pitävät sitä pahana. Sosialistinen järjestelmä ei poista ihmisen hyvinvointia tai paranna eliitin, vaan sitä väärinkäyttävät ihmiset.
mememememitroking 7 months ago
@pizzaa666 Ei tarvitse mennä kauemmas kuin Kiinaan niin näät mikä toimii, Maailman seuraava suurvalta. Sankarisi eli USA kaatuu velkoihinsa eli kapitalismiin. Neuvostoliitto olisi vieläkin, jos kilpailua USAn ja sen liittolaisten eli koko maailman kanssa ei olisi ollut. Noin 40% meni puolustukseen. Ja miksi et puolusta pientä ihmistä vaan kapitalistisen järjestelmän helmiä jotka ansaitsevat miljoonia ja maksavat niistä naurettavan vähän veroa. Olet elänyt aivan vitun helpon elämän.
Psycocat93 6 months ago
@Psycocat93 Hahaha!! Väitätkö Kiinaa sosialistiseksi yhteiskunnaksi!? Ja ihan hyvinhän siellä menee: lapsityövoimaa, valtio kidnappailee ihmisiä, keskipalkka 2000€/v jne. Ja NL käytti neljäsosan, ei 40%, budjetistaan asevoimiinsa. Ja Hong Kongissa on maailman vapain talous ja voitko väittää, että siellä menee jotenkin muuta Kiinaa huonommin? Ja USA on käyttänyt triljoonia sotimiseen ja tehottomaan terveydenhoitoon ja USA ei silti todennäköisesti tule kaatumaan lähiaikoina. Voi todistatko toisin?
pizzaa666 6 months ago
@Psycocat93 Ja mitä helvettiä sä tiedät mun elämästä? Ihan vaan tiedokses: mä elin lapsuuteni ja nuoruuteni Itä-Helsingin lähiöissä ja Ruoholahdessa.