Keravankauhulle ystävällisesti haluan sanoa, että aivopesu on hirveän suhteellinen käsite. Jollekulle kaikki "väärät" mielipiteet ovat sitä. Uskon, että lasten ja nuorten kasvatustehtävä kuuluu vanhemmille. Kristittynä koen itsekin, että yhteiskunta yrittää aivopestä meitä omilla arvoillaan, mutta se kuuluu tähän maailmassa elämiseen. Elämme ns. pluralistisessa yhteiskunnassa. Kaikkea hvyää.
Voi jestas, minusta tämä on vähän aivopesua. Kun olin kakkosluokalla, silloinen paras ystäväni kuului tuohon kuoroon. Hän en vanhempansa yrittivät hienotunteisesti myydä tuota jeesustelua meille. (EN tarkoittanut sarkastisesti, olivat oikeasti oikein mukavia ihmisiä, eivätkä tuputtaneet sitä) Ja pyysivät minuakin tuohon kuoroon, mutta ei oikeen huvittanut. Ei tuossa iässä tajua mitä laulun sanat meinaavat, sillä minä en ainakaan osannut ajatella sitä tarkemmin.
marsu1997, et taida säkään paljoo 50 centistä tietää. Se on Amerikkalainen rap-laulaja eikä mikään tai siis kukaan ruotsalainen. Mut kyllä toi Densetsu tyyppi sano aika törkeesti :/
Mä tykkään jippiist se on uskovien laulu paikka aion osallistuusiihen se on parenpi ku, joku tyhmä 50 centtiii se on surkee laulaja se on pätkä ja varmaa joku ruottalaine, mut tää kuoro on iha paras jos et usko liity siihe niinku mäkin aijon jos saan luvan jippiillä on yks iha hirveen hyvä piisi se on JIPPII se on paras sä saat miinuksii varmaa aika monelt tää on mun lemppareiskin ettäs tiiät siin oli sul hyvä kirje... mä oon Royal Rangeri jos me välil lauletaan Jippiin laului ja se on hyvii!!!!
Hih:) mä oon tos tanssijana..se oli mukava kokemus se!
Karamelliish 2 weeks ago
tulevaisuus näyttää synkältä
Eurokid117 1 month ago
Mä olin tuolla hartval areenalla ;) ihanat muistot
jännitti kun oli eka kunnon keikka! Eläköön Jeesus!
Vammaispoliisit 4 months ago
Mä olin tuolla hartval areenalla ;) ihanat muistot
Vammaispoliisit 4 months ago
Keravankauhulle ystävällisesti haluan sanoa, että aivopesu on hirveän suhteellinen käsite. Jollekulle kaikki "väärät" mielipiteet ovat sitä. Uskon, että lasten ja nuorten kasvatustehtävä kuuluu vanhemmille. Kristittynä koen itsekin, että yhteiskunta yrittää aivopestä meitä omilla arvoillaan, mutta se kuuluu tähän maailmassa elämiseen. Elämme ns. pluralistisessa yhteiskunnassa. Kaikkea hvyää.
viabori 6 months ago
itse olin tuossa kuorossa joskus,,, niinkun isosiskonikin. hän näkyy videossa ja olen ylpeä siitä (:(: <3
thecupcakee143 8 months ago
Voi jestas, minusta tämä on vähän aivopesua. Kun olin kakkosluokalla, silloinen paras ystäväni kuului tuohon kuoroon. Hän en vanhempansa yrittivät hienotunteisesti myydä tuota jeesustelua meille. (EN tarkoittanut sarkastisesti, olivat oikeasti oikein mukavia ihmisiä, eivätkä tuputtaneet sitä) Ja pyysivät minuakin tuohon kuoroon, mutta ei oikeen huvittanut. Ei tuossa iässä tajua mitä laulun sanat meinaavat, sillä minä en ainakaan osannut ajatella sitä tarkemmin.
Natustaja 10 months ago
I saw Tuula...
7Yvi 11 months ago
Miksi tuo video pätkii? Onko siitä sensuroitu kirosanat pois?
Make1111 1 year ago
keravankauhu :Jeesuksesta kertominen EI oo aivopesua, toiseks noi on laulamassa täysin omasta tahdostaan!!
TheEppuliina 1 year ago
This has been flagged as spam show
eiks lasten aivopesu oo suomessa lailla kielletty?
keravankauhu 1 year ago

mää lauloin siel! oli hieman ahdasta -.-
vilperi27 2 years ago
olin tuol.=)
karoliina296 2 years ago
Määki olin tulla tuhannen lapsen joukossa : D
MasyKasy 3 years ago 4
marsu1997, et taida säkään paljoo 50 centistä tietää. Se on Amerikkalainen rap-laulaja eikä mikään tai siis kukaan ruotsalainen. Mut kyllä toi Densetsu tyyppi sano aika törkeesti :/
NCompares2U 3 years ago 2
muistaako kukaan mitä kings kidsejä noi punapaitaset on?? tamperelaisilla oli siniset paidat mut noita punapaitasia en muista..
EternalBakemono 3 years ago 2
toi on paras toi Jippii onks joku muuki Royal Rangeri ku mä
marsu1997 3 years ago 2
Mä tykkään jippiist se on uskovien laulu paikka aion osallistuusiihen se on parenpi ku, joku tyhmä 50 centtiii se on surkee laulaja se on pätkä ja varmaa joku ruottalaine, mut tää kuoro on iha paras jos et usko liity siihe niinku mäkin aijon jos saan luvan jippiillä on yks iha hirveen hyvä piisi se on JIPPII se on paras sä saat miinuksii varmaa aika monelt tää on mun lemppareiskin ettäs tiiät siin oli sul hyvä kirje... mä oon Royal Rangeri jos me välil lauletaan Jippiin laului ja se on hyvii!!!!
marsu1997 3 years ago
Määkin lauloin tuolla! :) Oli kivaa.. :D
MangaGirl316 3 years ago 2
En mä kyl jippiistä tykkää!!
Mut uskon kuitenkin Jeesukseen..
NCompares2U 3 years ago 2
Olen tos kuoros itse =)) siel onmahtavaa.
Kujalla96 4 years ago
Mä pääsin tonne ilmatteeks koulun kaa. Jeee XD
horzegirl1 4 years ago