Jää kyllä Tapani Kansan ns. tulkinta tästäkin kappaleesta niin kauas taakse Virran ilmiömäisestä suorituksesta, että turha niitä on sen enempää vertailla.
Tämä on mielestäni paras tulkinta Guarda che lunasta mitä kukaan on koskaan tehnyt. Vaikka moni maailmanhuippukin on tämän laulanut, jäävät kaikki muut versiot auttamatta kakkoseksi Olavin rinnalla. Tuskinpa tähän kukaan enää tuleekaan yltämään, niin ylivertaista on Kuninkaamme tulkinta.
Kyllä tämä tosiaan on upeaa kuultavaa. Ola taisi olla tämän levyttäessään jo erittäin huonossa kunnossa. Mutta kun hänet tuotiin mikrofonin äärelle, ääni soi paremmin kuin koskaan. Virralta todellinen Joutsenlaulu.
Kyllä totuus on tämä,että Johtaja Virta lunasti tällä iskelmällä paikkansa Suomen iskelmätaivaan kiintotähdeksi.Seppo Rannikon loistava saksofonisoolo on jotain sellaista,ettää karvat nousevat pystyyn aina kuns en kuulee.Ja Johtaja Virta taas oli äänialansa kanssa lyömätön mies.Yksinkertaisesti Kuningas.
ZRLE hakee tässä jotakin huomiota ilmiselvästi. Älkää suhtautuko turhan vakavasti. Näitähän riittää ja ehkä hyvä että on jokin kanava purkaa höyryjä. Kyllähän tällaiset hieman fiilistä latistavat mutta ymmärtäkäämme näitäkin, sillä tuskin heidänkään fiilikset niin hyvät ovat. Suvaitsevaisuuden puolesta nimim. valtakunnan sovittelija!
Sen verran jäi kaivelemaan,että päätin selvittää sen soolon soittajan...Seppo Rannikko soitti sen upean soolon.Kylmät väreet kulkevat,kun Rannikon tenorisaxi soi...
Sen verran jäi kaivelemaan,että selvitin sen saxisoolon soittajan.Seppo Rannikko vastasi tästä mestarisoolosta...Kylmät väreet käyvät,kun Rannikon tenorisaxi soi...Juuri nyt!
@SuperZRLE Painuhan trolli takaisin koloosi tai ainakin pois kommentoimasta Olavin hienoja lauluja. Jotenkin vaikea uskoa että olisit oikeasti 41-vuotias.
Isäni sanoi minulle 70-luvulla ettei kukaan tule kenkimään Olaa! - ja isä oli oikeassa! En löydä ylistyssanoja tarpeeksi tähän, mutta kylmätväreet tulee noin komeasta tulkinnasta. Kerrassaan ainutkertainen.
@Tuula62 Ei kannata unohtaa Reino Helismaata. Ehkä Olavi oli hyvä tulkitsija, mutta Repe sanoituksineen oli vailla vertaa taustalla Olan ja monen monen muun taustalla.
We was on a trip in Enontekiö when we first listen to this wondervoll song. It always represents for me the cuteness of finland, his people and the magic of kaamos!
Ei muuta kun perse jäätyy ja ne yhdet,joilla ei ole käyttöä ..Tämänhän on valittu Suomen parhaaksi iskelmäksi ja Olavin pari muutakin kivaa laulelmaa on menestynyt ihan kivasti..Kiitos vaan tästä" liruttelusta ""
vaikka käyttäisin mitä sanoja mikään ei voi kyllin kuvata Virtaa hänen äänessään on jotain ainutlaatuista jota ei muissa ole esitystapa ääntäminen täydellinen Ääni hakee vertasitaan ehkä joku joskus unelmissaan laulaa kuin Olavi Virta ei muuten koska muuten se ei oo koskaan mahdollista ei koskaaan
Mitä enemmän kuuntelen muiden (hyvien) laulajien tulkintoja, sitä paremmin ymmärrän Olavi Virran äänen ja musiikin ainutkertaisuuden ja ylittämättömyyden. Olavi on aivan omassa luokassaan. Olan äänessä itsessään on jokin uskomattoman upea ominaisuus, siinä on tavallaan monta kerrosta päällekkäin. Jos muilla laulajilla on yksi naru, niin Olavi Virralla on useasta narusta punottu köysi. Aivan käsittämättömän upea ääni yhdistettynä luonnolliseen musikaalisuuteen ja ylittämättömään tekniikkaan.
Kyllä se vaan niin on, ettei koskaan tule niin LOISTAVAA laulajaa, mitä OLAVI VIRTA oli!!!Yrittäjiä on ollut ja tulee aina olemaan, mutta, kukaan ei tule KOSKAAN voittamaan OLAVI VIRRAN ääntä!!!
Yhdyn edellisiin siinä että ei taida tulla Olan veroista laulajaa enää.Tuskinpa Amadeus pääsee lähellekkään koskaan.veikkaan tähden lentoa. valitettavasti näin se monesti menee.Varmasti olis Ola kansainvälinen tähti nykyään.ikuinenlegenda
Voiko jo täysillä kulkeva väittää että joku esittäisi tämän paremmin, tunteikkaammin ? Kuningas on tässä, ja näyttää pysyvän, kun vertaa tämänpäivän "tango kuninkaallisiin".
@Pahin1 Olavilla oli taito joka ei ole yleinsä suomamalaisilla laulajilla tai ainakin harvoilla on tämä sama lahja nimitäin äänen käyttö olavi lauloi mitä halusi muuta tekee mitä ne osaa mutta olaville ei ole kappaletta mikä ei sopisi hänelle huikea äänen käyttö
oli tos jotai asiaa, mut hei haloo, tietenkin jos näin verrataan huomataan iso ero, mutta ookko ajatellu ikä eroo ? ola ei olllut 20 vuotiaana lähelläkään sitä mitä amadeus on nyt. kyllä muuttuu ääni kellosa kun amadeus pääsee olan ikää. muistakaa mitä sanon. kuuntele jotain olavin lauluja kun se laulaa 20 vuotiaana, siinä kohassa nostat hatun amadeukselle ja kumarrat. amadeus kehittyy koko ajan.
Virras oli paha vika sillei tullu kehko tauti kesken laulun ei tarvinut ottaa uusiksi vaan kerta ja putkeen jos otetiin uusiks se oli muus vika ei Virras.Kun joku on verranut kunigas Olaa amadukseen niin häpekää Virran ääni aina yhtä puhtaana ja yhtä voimakaana kyl amadus saa harjoitella vielä ensvuonna ja pyytää luojalta ihmeitä mutta ei se luoja silti ihan voi tehdä et sitä epäilen et amadus pääsis edes likelle Olavia edes luojan avulla
Ford Fairline: Olavi Virran kuuluisa kulkuneuvo, jonka hän osti ravintolaillan päätteeksi New Yorkissa vuonna 1956. Virta ihastui autoon katseltuaan sitä ikkunasta ja kun jostakin löytyi myyjä, sai Virta kermajäätelön värisen auton alleen välittömästi.
Tuollainen ääni kuin Olavilla ei sen suosio ole riippuvainen aikakausista tai paikoista, luulen että hän olisi kansaivälinen tähti jos hän eläisi meidän ajassamme!
@jumaleisson toisaalta Osuit! Toisaalta Elviksen taika ei ehkä piilekään äänessä vaan hiukka alempana :) Sinatran biisit ois ollu kyllä hauska kuulla Oltsan vetämänä, oisko tummien vesien tulkin ääni sit lie moiseen ganstakepeyteen taipununna - tiä hänt, ei koskaaaaa a a aaaan?! Mut eipä näitä meiän perussettejä kukaan muu voi vetästä sileäs kuin Virta, ei ennen, ei jälkeen, ei muualla, ei miss äääääää ä ä ään!
Jaaha. Olipas mielipide. Mut mikäs, saahan sitä tykätä mistä haluaa. Toki Ola oli hyvä laulaja mutta rockia se ei laulanut eikä osannut jazzia (yritti jälkimmäistä kyllä).
@ttesoro En ole musiikkialojen asiantuntija, mutta eivätkös esim. Lukittu ovi, Johny, mua muistathan, Moody River ja Ikkunaprinssi (joissa kaikissa Ola pesee alkuperäisen version täysin) ole jonkinlaista rockia?
Hieno ääni Olalla oli juu, mutta väittää häntä maailman parhaaksi laulajaksi on jo kyllä melkoista liioittelua (viittaan tuohon infoboksin esittelyyn).
Tiedättekö mitä tapahtui kerran Olavi Virran keikalla? Rumpali soitti Olan takaa.
"Silver Moon, creates a bridge on the sea, never would come night like this, waiting you in vain (=am nutsloz), my dear. Longing answers to voice of heart. I know my luck left again alone. Another one now watches moon with you, another one have taken you, Silver Moon, creates a bridge on the sea. Silver Moon, creates a bridge on the sea, never would come night like this... (above) Longing answers to voice of heart... (above) Never won't come night like this, ... Never again...!
" Ajomies älä kiirehdi suotta, pakoon ei pääse kohtaloaan"... Se on runoutta, filosofiaa, elämäntotuuksia, joista joskus maalataan tauluja, tehdään kauniita lauluja, pitävät sisällään ne itkuja ja nauruja ; )
Tää ei oo mitään iskelmää vaan tämä on elämää! Iskelmää on kaikki frederickit,tauskit ja markkolat.. En tiedä mitään biisiä missä olis näin paljon fiilistä. Paitsi Olavin laulamassa "ajomiehessä".
Vaikka kuinka rokkia kuuntelen ja reggaeta soittelen, on pakko myöntää: Vaikka Olavi Virta laulaisi mitä vain, se kuulostaisi aina hyvältä. Lumoudun täysin aina Virran ääntä kuunnellessani ja ihmettelen kovin, kuinka vastaavaa ei ole mistään löytynyt? Monia hyviä laulajia maailmassa on, mutta ei tuollaista Olavi Virran veroista toista. Nykyään musiikki soi kovaa, solistin ääni hiljaa taustalla... Olan aikana laulaja oli tähti, orkesteri taustalla
Missäs ne imitoijat nyt ovat? ;)
Niin minäki luulen!
rennymyy1 5 days ago
en tiedä olavin laulamia lauluja tosi paras artisti
on tietysti eri mieltä se on myös maku asia
on paljon muitakin tämä on kuinka minun
kuunteluun on yksi parhain jota kuntelen
on monta muuta toinen on
samalla tasolla en sano etten mainosta laulajaa
avaasalix 1 week ago in playlist Favorite videos
muiistan lapsuudesta tämän.
maailman paras
petekaiponen 1 week ago
ola onmaailman paras
petekaiponen 1 week ago
saapi nykypojat koittaa.
tangokuningas?
petekaiponen 1 week ago
tämäpä se on musiikkia
petekaiponen 1 week ago
tämäpä se on musiikkia
petekaiponen 1 week ago
Repe oli mestari, kuten Ola.
curvycreek 1 month ago in playlist YouTube Mix for Olavi Virta 2
Tunnthan, ja kuuntele sanat, tuo meri voisi olla saimaa.
curvycreek 1 month ago in playlist YouTube Mix for Olavi Virta
Is this real?
puotila66 1 month ago in playlist YouTube Mix for Olavi Virta
Legendaarinen on myös Seppo Rannikon (s. 6. huhtikuuta 1928, Tampere – k. 25. marraskuuta 2000, Tampere)[ saksofoni soolo tässä kappaleessa...
MrHevonkuusi 2 months ago 2
Itken.
markarito1 2 months ago
Ola is BEST!
leenakarls 2 months ago
splendida voce, bella canzone TI AMO!!!!!
estbla1425 2 months ago in playlist OLAVI VIRTA
kuningas on ain kuningas
avaasalix 2 months ago 2
Useita versioita vertailleena olen sitä mieltä että Ola on paras. Alkuperäinen jää kauas taakse ....
Sanamuunnos 2 months ago
Olavi on Olavi muut tulee perästä
rajatimo1 3 months ago
@rajatimo1 Näin on kuules... ei ooo Olan voittanutta eikä kai tuu
leenakarls 2 months ago in playlist Olavi Virta
Turhaan siellä arvostellaan.Ei ole kuin yksi Olavi,joka osaa tulkita tämän tasoista kipaletta.
Seppo6028 3 months ago
Jää kyllä Tapani Kansan ns. tulkinta tästäkin kappaleesta niin kauas taakse Virran ilmiömäisestä suorituksesta, että turha niitä on sen enempää vertailla.
Tämä on mielestäni paras tulkinta Guarda che lunasta mitä kukaan on koskaan tehnyt. Vaikka moni maailmanhuippukin on tämän laulanut, jäävät kaikki muut versiot auttamatta kakkoseksi Olavin rinnalla. Tuskinpa tähän kukaan enää tuleekaan yltämään, niin ylivertaista on Kuninkaamme tulkinta.
paksuparta 3 months ago
Komea on Olavin veto. Mutta kyllä mielestäni Tapani Kansan paras rutistus vetää tälle vertoja.. Jollei peräti ole parempi. Mene ja tiedä..
klinttoni 3 months ago
Ulla ja Seppo Taalasmaan hittibiisi.
Aliteeeee 3 months ago 5
pidän jotka esitit minulle kiitos
avaasalix 3 months ago in playlist avaasalix's favorites
paras
avaasalix 3 months ago in playlist Käyttäjän avaasalix suosikkivideot
Repe oli yks parhaista kuten Olavikin. Jos tunteella ajattelee.. tulee viri pintaan...
Repino1000 3 months ago
repe helismaa teki sanat mutta .ei laulanut virran ääni on ainut laatuinen.toista ei ole
tuuliaism 4 months ago 8
@tuuliaism olavi virta oli ja kiersivät suomea repe topi kärki
esa pakarinen ja he löysivät toisensa historia kertoo näin
avaasalix 1 month ago in playlist Favorite videos
ei voi muuta sanoa kuin täydellinen
Sepi7771 4 months ago
Kauniita lohdutuksen sanoja monelle vääryyttä kärsineelle.
pekka9991 4 months ago 2
parasta olaa kluningas
palumpus1 5 months ago
... ♥♥ UPEA ÄÄNI " KUNINKAALLA", TODELLAKIN HIENOA!!! ♥♥....
julasfani68 5 months ago
Ihanaa kun sain kuulla tämän laulun. Kuulin sen ensinmäisen kerran v 60.Olen aina tykännyt olavista. Hän kyllä on numero yksi aina.
Ansa1944 5 months ago
Vanhoissa salkkareissa :)
markarito1 5 months ago
Ei oo parempaa laulajaa, eikä tuu !
tiku1107 5 months ago
Kyllä tunteet on pinnassa,kun tätä kuuntelen niin sykähdyttävä on Virran ääni.Ei tule hänen vertaista laulajaa.
Kalevikarjalasta 5 months ago
Kyllä tämä tosiaan on upeaa kuultavaa. Ola taisi olla tämän levyttäessään jo erittäin huonossa kunnossa. Mutta kun hänet tuotiin mikrofonin äärelle, ääni soi paremmin kuin koskaan. Virralta todellinen Joutsenlaulu.
eino46 5 months ago
Amurrica never had a singer with this kind of voice, charisma, stamina and attitude...
We'll miss him in Finland.
Also us, who never heard him live...
lupuscutis 5 months ago
Det här är för min far & Timo:)
allaankor 5 months ago
Mahtava laulaja !
awrolancaster 6 months ago
Ihana <3
wachuma36 6 months ago
Kyllä totuus on tämä,että Johtaja Virta lunasti tällä iskelmällä paikkansa Suomen iskelmätaivaan kiintotähdeksi.Seppo Rannikon loistava saksofonisoolo on jotain sellaista,ettää karvat nousevat pystyyn aina kuns en kuulee.Ja Johtaja Virta taas oli äänialansa kanssa lyömätön mies.Yksinkertaisesti Kuningas.
MrNallevaari 6 months ago
Olavi oli ja tulee olemaan paras tango laulaja kautta aikojen.
Suomen kansa saapi olla ylpeitä siitä että hän oli suomalainen ja joka
levitti hänen laulu taitojaansa musikaalisesti suomen ja ylirajojen eli maailmaan :)
ThePetrie66 7 months ago
Olavi oli ja tulee olemaan paras tango laulaja kautta aikojen.
Suomen kansa saapi olla ylpeitä siitä että hän oli suomalainen ja joka
levitti hänen laulu taitojaansa musikaalisesti suomen ja ylirajojen mualimaan :)
ThePetrie66 7 months ago 2
lol
SuperZRLE 7 months ago
ZRLE hakee tässä jotakin huomiota ilmiselvästi. Älkää suhtautuko turhan vakavasti. Näitähän riittää ja ehkä hyvä että on jokin kanava purkaa höyryjä. Kyllähän tällaiset hieman fiilistä latistavat mutta ymmärtäkäämme näitäkin, sillä tuskin heidänkään fiilikset niin hyvät ovat. Suvaitsevaisuuden puolesta nimim. valtakunnan sovittelija!
eino46 7 months ago
my idol
Curragao 7 months ago
This has been flagged as spam show
Sen verran jäi kaivelemaan,että päätin selvittää sen soolon soittajan...Seppo Rannikko soitti sen upean soolon.Kylmät väreet kulkevat,kun Rannikon tenorisaxi soi...
MrNallevaari 7 months ago
Sen verran jäi kaivelemaan,että selvitin sen saxisoolon soittajan.Seppo Rannikko vastasi tästä mestarisoolosta...Kylmät väreet käyvät,kun Rannikon tenorisaxi soi...Juuri nyt!
MrNallevaari 7 months ago
Ehkä paras saksofonisoolo,jota Suomesa milloinkaan on soitettu?
MrNallevaari 7 months ago
ette sit ilmianna mua tai muuten ilmiannan teijät pornosta!!
SuperZRLE 7 months ago
@SuperZRLE Painuhan trolli takaisin koloosi tai ainakin pois kommentoimasta Olavin hienoja lauluja. Jotenkin vaikea uskoa että olisit oikeasti 41-vuotias.
paksuparta 7 months ago
@paksuparta Oikeassa olet, tämä ei ole kanava SuperZRLE sinunkaltaisillesi!
Tuula62 7 months ago
ihan paska :DDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDkylmät väreet tuloo noin paskasta laulusta :D
SuperZRLE 7 months ago
@SuperZRLE Olet sairas!
Tuula62 7 months ago
Comment removed
Tuula62 8 months ago
Isäni sanoi minulle 70-luvulla ettei kukaan tule kenkimään Olaa! - ja isä oli oikeassa! En löydä ylistyssanoja tarpeeksi tähän, mutta kylmätväreet tulee noin komeasta tulkinnasta. Kerrassaan ainutkertainen.
Tuula62 8 months ago
@Tuula62 Ei kannata unohtaa Reino Helismaata. Ehkä Olavi oli hyvä tulkitsija, mutta Repe sanoituksineen oli vailla vertaa taustalla Olan ja monen monen muun taustalla.
xjaja1975 8 months ago
@Tuula62 Kannattaa myös muistaa Reino Hellismaa. Ilman hänen osuuttaan näitä biisejä ei olisi suomeksi.
xjaja1975 8 months ago
We was on a trip in Enontekiö when we first listen to this wondervoll song. It always represents for me the cuteness of finland, his people and the magic of kaamos!
mikesch0815 9 months ago 2
den e pra, ja ä pög.
botkyrkakillen 10 months ago
Olavi Suuri!
viksu666 11 months ago
hhopeeineen kooloooo
Mazkuuuu 11 months ago
ullan ja sepon biisi <3
swiitti 11 months ago
aivan mahtavaa♥♥♥♥♥♥
julasfani68 11 months ago
Olan parhaita.
lake8089 1 year ago
tämä on olan perustuotantoa tanssipatketille... korva vaan suuhun ja menoksi... hyvä!!!!!
ekikuu 1 year ago
Ei muuta kun perse jäätyy ja ne yhdet,joilla ei ole käyttöä ..Tämänhän on valittu Suomen parhaaksi iskelmäksi ja Olavin pari muutakin kivaa laulelmaa on menestynyt ihan kivasti..Kiitos vaan tästä" liruttelusta ""
Guzzimies 1 year ago
olavi virta on aivan uskomaton musiikintekijä!! harmi että hän ei ole enää maan päällä, tulee kylmät väreet ... ;(
hattaragirl 1 year ago
Tuli kylmät väreet.
vainrakkaus 1 year ago
vaikka käyttäisin mitä sanoja mikään ei voi kyllin kuvata Virtaa hänen äänessään on jotain ainutlaatuista jota ei muissa ole esitystapa ääntäminen täydellinen Ääni hakee vertasitaan ehkä joku joskus unelmissaan laulaa kuin Olavi Virta ei muuten koska muuten se ei oo koskaan mahdollista ei koskaaan
paharoisto 1 year ago 2
Bravo !
ix77003tb1 1 year ago
Olavi virta on faijan setä/Olavi virta is my dad uncle.
mexiconmopsi 1 year ago
Olavi Virta invented goose bumbs
JohnAppsteam 1 year ago
ei voittanut olavia ole vielä on tän tangon tulkitsia
alanderplful 1 year ago
ei liha pulla komea mies kuningas joten arvostaa et osaa hänen
taitoaan iskelmä ja että hän oli tanssi lavojen paras joten toivon että koska hän ei saanut ikääntyessä ja sairauden
aikana vain yksi ihminen joka otti hänet ja sai kodin kunnia hänelle
ja myöskin olan suomen tanssimusikin kuninkaalle viikate
alanderplful 1 year ago
@alanderplful Ei me kyllä samalla lääkityksellä olla liikenteessä.Ei tuosta sun sönkötyksestä ota mitään selvää.
isoasehousussa 1 year ago
finland is best i live in there
alucart102 1 year ago
Laulava lihapulla osasi laulaa.
ilkka1983 1 year ago
Kuningas.
puoskari00 1 year ago
Kuningas.
puoskari00 1 year ago
Kaunista!!!
MrTreborek 1 year ago
Awesome!
girishajindesu 1 year ago
Tämä on ehdottomasti paras versio tästä kappaleesta. Ja Olavi Virta oli kyllä yksi maailman parhaimmista laulajista.
Lentsushka 1 year ago
Ay ay ayyy ... esa melodia me trae romanticas memorias ... lindos tiempos en Jyväskylä. Gracias por publicarla.
condorcito99 1 year ago
Mitä enemmän kuuntelen muiden (hyvien) laulajien tulkintoja, sitä paremmin ymmärrän Olavi Virran äänen ja musiikin ainutkertaisuuden ja ylittämättömyyden. Olavi on aivan omassa luokassaan. Olan äänessä itsessään on jokin uskomattoman upea ominaisuus, siinä on tavallaan monta kerrosta päällekkäin. Jos muilla laulajilla on yksi naru, niin Olavi Virralla on useasta narusta punottu köysi. Aivan käsittämättömän upea ääni yhdistettynä luonnolliseen musikaalisuuteen ja ylittämättömään tekniikkaan.
Leopardikekko 1 year ago 12
@Leopardikekko Puhut asiaa ei voi mitään lisätä
paharoisto 1 year ago
This has been flagged as spam show
@Leopardikekko Puhut asiaa ei voi mitään lisätä
paharoisto 1 year ago
woah
and! he plays a bad sax..
nice
NZNSBM 1 year ago
Mielettömän hieno tulkinta ja veto, ikääntyvältä Olalta.
Jakke Salo, jonka orkka taustalla soittaa, muisteli:
"Me nuoret kollit haluttiin vähän koettaa vanhaa "pappaa"
ja venytettiin loppuvetoa vähän niin kun piruuttaan".
Vaan kuinka kävikään, maestro lauloi läpi miinakentän.
BPakke 1 year ago 2
@BPakke Uransa huipullahan kaveri oli, joku nelivitonen, ei suinkaan mikään ikääntyvä.
Kajanderi 1 year ago
This has been flagged as spam show
@BPakke Uransa huipullahan kaveri oli, joku nelivitonen, ei suinkaan mikään ikääntyvä.
Kajanderi 1 year ago
tämä on niin loistava esitys ettei voi edes kommentoida mutta kuuntele
Kotimaisia 1 year ago
tämä jos mikään todistaa kuka on Kuningas
Kotimaisia 1 year ago
Kyllä se vaan niin on, ettei koskaan tule niin LOISTAVAA laulajaa, mitä OLAVI VIRTA oli!!!Yrittäjiä on ollut ja tulee aina olemaan, mutta, kukaan ei tule KOSKAAN voittamaan OLAVI VIRRAN ääntä!!!
AmiApache 1 year ago 4
Nice singing there Markku I am glad to hear this guy. Seems better than the other video I saw of the guy who made people laugh.
This is nice.
Ron! 5/5/
Rhawneld57 1 year ago
Yhdyn edellisiin siinä että ei taida tulla Olan veroista laulajaa enää.Tuskinpa Amadeus pääsee lähellekkään koskaan.veikkaan tähden lentoa. valitettavasti näin se monesti menee.Varmasti olis Ola kansainvälinen tähti nykyään.ikuinenlegenda
Ihanesa35 1 year ago
Siis .. oon aina tykännyt tästä kipaleesta! Täs on sitä jotain!
Jansku05 1 year ago 3
Olavi Virta:
"Kaiken olette minulta vieneet, mutta ääntäni ette voi koskaan viedä"
Fonastenia 1 year ago
Ei suomalaista voittanutta kun kuuntelee Olavi Virtaa hopeisen kuun valossa!
tahidor 1 year ago
@tahidor : Hopeinen Kuu = La Luna Argenta(?)
Hopeinen kuu luo (merelle siltaa) = The silvery moon creates (bridge on the sea)
timomastosalo 1 year ago
Comment removed
mikahei651 1 year ago
seppo saa sydärin
Nyyppari 1 year ago
greetings from cordoba argentina guys
pirufihho 1 year ago 3
very good voice beautyfull pix inside the video
1tigerblood 1 year ago
en löydä metsäkukkia mistään.. olisiko joku niin ystävällinen ja laittais virran version linkkinä?
Kakkapaa321 1 year ago
ei paha
Oogezor 1 year ago
Juma... Olavia EI voita kukaan... ite enempi linkin park jutuissa, mutta Isänmaallisuus voittaaa.... Komeeta
vuorivaeltaja 1 year ago 4
Kyllä Olaville ei ole ole voittajaa. Ei kenestäkään ei.
Ja täysikuu perään. Ei vastustajaa ole ikinä.
rennymyy 2 years ago 19
Detta är bra
ansgarshandskar 2 years ago 8
Tämä on BEST! Kukaan..EI KUKAAN...EI VOI EIKÄ OSAA LAULAA hOPEISTA KUUTA SAMALLA TUNTEELLA KUIN OLAVI VIRTA.
Kaikutar 2 years ago 12
What a beautiful voice!
Chomuno 2 years ago 8
Voiko jo täysillä kulkeva väittää että joku esittäisi tämän paremmin, tunteikkaammin ? Kuningas on tässä, ja näyttää pysyvän, kun vertaa tämänpäivän "tango kuninkaallisiin".
Pahin1 2 years ago 31
@Pahin1 Olavilla oli taito joka ei ole yleinsä suomamalaisilla laulajilla tai ainakin harvoilla on tämä sama lahja nimitäin äänen käyttö olavi lauloi mitä halusi muuta tekee mitä ne osaa mutta olaville ei ole kappaletta mikä ei sopisi hänelle huikea äänen käyttö
0000jani0000 5 months ago
This comment has received too many negative votes show
Älkää käsitelkö loiseläjiä tangon kuninkaan kappaleen yhteydessä!
Saksan Hitu oli siinä mielessä hyvä mies, että hoiteli loiseläjät pois!
Palstamestari 2 years ago
Kuunnelkaa, möllit!!
olatatnar 2 years ago 8
Comment removed
elvisaron1 2 years ago
This has been flagged as spam show
cheek on parempi
Jebuxxx 2 years ago
This comment has received too many negative votes show
paskan marjat
greater69 2 years ago
Voiih tätä paatosta! Ihana! <3
banzai1979 2 years ago 3
Ei tätä voi kuunnnella huokailematta ja kaipaamatta jotakin jonnekin - sydän räytyy laulun mukana!
FmDomestic 2 years ago 8
Upea. Ihana!
Soilems 2 years ago 3
Fantastic!
Rallarkalle 2 years ago 4
this version in suomen is really good, even better than the Italian song!
I love Finland!
Hyvää Päivää!!
Cheers from Italy!
MarbleHeavyMetal 2 years ago 79
@MarbleHeavyMetal why don't you say what does "hopeineinculu" in italian sounds like?! :D
franZo0o 1 year ago
This has been flagged as spam show
@franZo0o Hopeinen Kuu = La Luna Argenta(?)
Hopeinen kuu luo (merelle siltaa) = The silvery moon creates (bridge on the sea)
timomastosalo 1 year ago
@MarbleHeavyMetal ciao! i love italy =D
WhisperingDeath90 1 year ago
@MarbleHeavyMetal
I agree, this is much better version than the Italian one.
ttesoro 10 months ago
Voisin veikata, et parinkyt vuoden päästä jos mainitset asiasta saat vastaukses:"kuka vitun amadeus?"
palikkaQ 2 years ago 16
oli tos jotai asiaa, mut hei haloo, tietenkin jos näin verrataan huomataan iso ero, mutta ookko ajatellu ikä eroo ? ola ei olllut 20 vuotiaana lähelläkään sitä mitä amadeus on nyt. kyllä muuttuu ääni kellosa kun amadeus pääsee olan ikää. muistakaa mitä sanon. kuuntele jotain olavin lauluja kun se laulaa 20 vuotiaana, siinä kohassa nostat hatun amadeukselle ja kumarrat. amadeus kehittyy koko ajan.
MrJackbuu 2 years ago 2
Virras oli paha vika sillei tullu kehko tauti kesken laulun ei tarvinut ottaa uusiksi vaan kerta ja putkeen jos otetiin uusiks se oli muus vika ei Virras.Kun joku on verranut kunigas Olaa amadukseen niin häpekää Virran ääni aina yhtä puhtaana ja yhtä voimakaana kyl amadus saa harjoitella vielä ensvuonna ja pyytää luojalta ihmeitä mutta ei se luoja silti ihan voi tehdä et sitä epäilen et amadus pääsis edes likelle Olavia edes luojan avulla
1Vataja 2 years ago 5
yksi kaksi from finni!!!!!!!!
MendellWishbaum 2 years ago
Miespuolinen Laila Kinnunen. Upea!
pekkak2 2 years ago 5
Onkohan tuo Olavin -58 Chevrolet vielä olemassa?? Eikös hänellä ollut myös joku Ford Fairlane ainakin...
jupew 2 years ago 2
@jupew
Ford Fairline: Olavi Virran kuuluisa kulkuneuvo, jonka hän osti ravintolaillan päätteeksi New Yorkissa vuonna 1956. Virta ihastui autoon katseltuaan sitä ikkunasta ja kun jostakin löytyi myyjä, sai Virta kermajäätelön värisen auton alleen välittömästi.
jarilyden 1 year ago
Comment removed
JakeSnake7878 2 years ago 3
Tuollainen ääni kuin Olavilla ei sen suosio ole riippuvainen aikakausista tai paikoista, luulen että hän olisi kansaivälinen tähti jos hän eläisi meidän ajassamme!
Oskariilmen 2 years ago 20
@JakeSnake7878 Näin hänet viimeisillä kiertueilla, keppiin nojaten lauloi tämän.
Viljomatti 1 year ago
Comment removed
JakeSnake7878 1 year ago
mave.foorumi.eu
marjis3 1 year ago
Mahtavin laulaja kautta aikain Suomessa!!!
kaamylly 2 years ago 5
On upea! Oli miehellä ääni!
Soilems 2 years ago 5
koko maailmas ei ole tälläistä Laulajaa oli sinatra elvis tai tom jones Olavi hakkaa jokaisen eli Maailman paras Laulaja
paharoisto 2 years ago 5
Ihana laulaja. Minun kaveri on ollut hänen vaimo.. Olen tanssinnut paljon kun Olavi oli Kolsvassa ja Köpingissä..
moi
lillan
liliannhaggstrom 2 years ago
This has been flagged as spam show
Understandably the Italians will prefer Buscaglione for the words style athmosphere and the rest.
"Probably the best singer in the world"
the universe.. please, try to localize before conquering the planet..
gattonero1234 2 years ago
The world doesn't revolve around Italy, nor the Italians, and least not the arrogant, self-righteous ethnocentric "Italians".
There are people from all over the world that adore this song, and Olavi.
And please, note that the authour said "*probably* the best singer".
Ihana iskelmä, ja ihana laulaja.
MrKevinXiao 2 years ago 2
Grande Olavi Virta. Bella versione.
gattonero1234 2 years ago 7
You can see the original:
Guarda che luna, guarda che mare
by Fred Buscaglione.
gattonero1234 2 years ago
Jos Ola olis laulanu englanniksi, olivat Elvis ja Frnak Sinatra olleet ihan paperia. Ola sentään osaa laulaa ja ääntä riittää.
jumaleisson 2 years ago 50
jumaleissonille terveiset!
Virta, Presley ja Sinatra ovat kaikki hyviä...
Erilaisia tosin : )
Terv. Tiina
Shihoka1 2 years ago
@jumaleisson toisaalta Osuit! Toisaalta Elviksen taika ei ehkä piilekään äänessä vaan hiukka alempana :) Sinatran biisit ois ollu kyllä hauska kuulla Oltsan vetämänä, oisko tummien vesien tulkin ääni sit lie moiseen ganstakepeyteen taipununna - tiä hänt, ei koskaaaaa a a aaaan?! Mut eipä näitä meiän perussettejä kukaan muu voi vetästä sileäs kuin Virta, ei ennen, ei jälkeen, ei muualla, ei miss äääääää ä ä ään!
MissisDiggiloo 1 year ago
@jumaleisson
ekikuu 1 year ago
@jumaleisson
Jaaha. Olipas mielipide. Mut mikäs, saahan sitä tykätä mistä haluaa. Toki Ola oli hyvä laulaja mutta rockia se ei laulanut eikä osannut jazzia (yritti jälkimmäistä kyllä).
ttesoro 10 months ago
@ttesoro En ole musiikkialojen asiantuntija, mutta eivätkös esim. Lukittu ovi, Johny, mua muistathan, Moody River ja Ikkunaprinssi (joissa kaikissa Ola pesee alkuperäisen version täysin) ole jonkinlaista rockia?
paksuparta 8 months ago
This has been flagged as spam show
Hieno ääni Olalla oli juu, mutta väittää häntä maailman parhaaksi laulajaksi on jo kyllä melkoista liioittelua (viittaan tuohon infoboksin esittelyyn).
Tiedättekö mitä tapahtui kerran Olavi Virran keikalla? Rumpali soitti Olan takaa.
Kilu71 2 years ago
Ei tule toista Olavi Virtaa
There will never be another Olavi Virta
Soilems 2 years ago 7
I like Virta, but I don't speak finnisch. Could someone translate the lyrics in english or german?
mikesch0815 2 years ago 2
Uusis70 2 years ago
Thx a lot!
mikesch0815 2 years ago
Tätä veisattii koulussa,todella upea < 33
seashadow3 2 years ago
Elvis Blue Moon sielu taivaissa..niini kuin Olavilla..uskomaton ääni
elvisaron1 2 years ago 2
" Ajomies älä kiirehdi suotta, pakoon ei pääse kohtaloaan"... Se on runoutta, filosofiaa, elämäntotuuksia, joista joskus maalataan tauluja, tehdään kauniita lauluja, pitävät sisällään ne itkuja ja nauruja ; )
pikkupukki 2 years ago 2
Tää ei oo mitään iskelmää vaan tämä on elämää! Iskelmää on kaikki frederickit,tauskit ja markkolat.. En tiedä mitään biisiä missä olis näin paljon fiilistä. Paitsi Olavin laulamassa "ajomiehessä".
kassapaat 2 years ago 2
Hopeinen Kuu
juhni 2 years ago
tulee lapsuus mieleen :) iso isä kuunteli olavia
jybis1 2 years ago
Vaikka kuinka rokkia kuuntelen ja reggaeta soittelen, on pakko myöntää: Vaikka Olavi Virta laulaisi mitä vain, se kuulostaisi aina hyvältä. Lumoudun täysin aina Virran ääntä kuunnellessani ja ihmettelen kovin, kuinka vastaavaa ei ole mistään löytynyt? Monia hyviä laulajia maailmassa on, mutta ei tuollaista Olavi Virran veroista toista. Nykyään musiikki soi kovaa, solistin ääni hiljaa taustalla... Olan aikana laulaja oli tähti, orkesteri taustalla
pikkupukki 2 years ago 4
O.Virta is the king of the finnish tango tradition..
full stop.
metsot 3 years ago 2
Wow, how beautiful!
what language is this? finnish??
sizlaliz 3 years ago 8
yes, finnish.
kaisaes 3 years ago 4
He is the king. Olavi Virta on paras tämän lajityypin laulaja.
Kummeli1 3 years ago 3
Unique.
keppikerjalainen 3 years ago
Eiku Jimi Hendrix!
TuoppiBoy 3 years ago
Yksi kolmesta hienoimmasta Ola-esityksestä! Mahtava!
urmasvi 3 years ago
Todellakin, mikään ei voita Olavia.
Bister2004 3 years ago 2
Karisma on valtava. Kari Tapiokin jää toiseksi.
milehtonen 3 years ago 4
<3 pakko rakastaa ♥
Luutvik 3 years ago 5
Voi saatana mitä porukkaa
Nijulin 3 years ago
Ainakin nuottien mukaan Slowfox.
Leopardikekko 3 years ago
Ei ole valssi, tämä on tango mielestäni.Kiitos tästa.
arvotar 3 years ago 2