Joo, tosin eivät ne kirjatkaan niin loistavia ole. Varhaisteininä toki pidin, mutta nyt aikuisena kun olen hieman lukennut uudestaan eikä taso kyllä päätä huimaa. Hahmot ovat melko yksiulotteisia ja tarinastakin löytyy aika reippaasti ristiriitaisuuksia jos hieman pysähtyy miettimään. Menettelee viihteenä, mutta toisaalta paremmin kirjoitetun viihteen löytäminen ei pitäisi olla ongelma.
Hyvin selitit. Mietin myös itse että mitä järkeä tuollaista tehdä piirtämällä? Tokihan piirtämisessä se hyvä puoli, että pystyy käyttämään enemmän mielikuvitusta maisemissa, jota ei oikeasti saa, Mutta myös itseäni vitutti se, että lohikäärmeet sitten jotain 3D ! Eikö ne sitten ole osaneet piirtää mitään lohikäärmeitä? Minusta tämä koko kirjasarja on perusteellisesti raiskattu tällä elokuvalla, Ajattelisi ennen kuin julkaisee mitään tallaista paskaa.

CrackerXZ 2 months ago
lisää videoitaa
jansku90 11 months ago
Hyvin selitit. Mietin myös itse että mitä järkeä tuollaista tehdä piirtämällä? Tokihan piirtämisessä se hyvä puoli, että pystyy käyttämään enemmän mielikuvitusta maisemissa, jota ei oikeasti saa, Mutta myös itseäni vitutti se, että lohikäärmeet sitten jotain 3D ! Eikö ne sitten ole osaneet piirtää mitään lohikäärmeitä? Minusta tämä koko kirjasarja on perusteellisesti raiskattu tällä elokuvalla, Ajattelisi ennen kuin julkaisee mitään tallaista paskaa.
BlackMoonMovies 1 year ago
lol
tulppu100 2 years ago
Joo
MonsterMuscle123 2 years ago
Hyvää!
Sininenjavalkoinen 3 years ago