Miksi edes pitää verrata esim. MC Nikke T:tä ja Cheekiä? Toinen teki lähinnä humoristista räppiä, toinen tekee vähän totisempaa. Siinä mielessä eivät ole mitenkään vertailukelpoisia.
Joka tapauksessa, Nikke oli hieman aikaansa edellä tässä maassa. Vaikka keskittyikin siihen aikaan lähinnä humoristisiin sanoituksiin.
@turvenuija1 Tiedä häntä mutta antaa kaikkien kukkien kukkia. Joko nua on ihan vitun pentuja tai looginen seltys löytyy. Mutta annetaan heidän olla omia itsejänsä. (:
@virvei Paitsi että ne olivat saman vuoden teokset ja vuoden parhaaksi kruunattiin Raptori jonka jälkeen tuli Nikke T, muistaakseni kyseistä kruunausta katsellessa Nikke ilmoitti että häpeää koko uraansa...
Ihan jees biisi. Ei oo tarkotus alkaa pätee mut ihmiset fintelligens, cheek yms. euroneekerit ei ole koko suomen rapscene. Se että te fiilistelettä tällästä naftaliinilta maistuvaa musaa ei tarkota et "suomiräbä" ois yleisesti perseestä.
Chyde teki teininä rahankiilto silmissä vasurilla parempaa jälkeä kuin nykypäivän listapoppariräppärit, vaikka ei varmaan itse kovasti näitä arvostakaan. No onhan tää roskaa, mutta omassa lajissaan osuvaa.
Ohhh... muistoja ala-aste ajoilta. Tuossa muutama vuosi sitten tuli vielä vitsillä nakitettua kaveri pyytämään tätä kappaletta Tornion Umpitullelin DJ:ltä... ei löytynyt.
tätä tuli luukutettua 11-12 vuotiaana ihan liikaa.. kun suomalainen "tanssimusiikki" teki tuloaan niin nikke t oli kova nimi. tänäpäivänä kukaan ei tunnu tietävän kuka mc nikke t edes on :)
hahaa :D kaverin isä löysi tän c-kassun roskiksesta ja anto kaverille joka sit anto sen mulle ilmatteeks, ihan mielenkiintoinen, tosin onhan chyde nykyään ritarikunnassa parempi se on täs vaa vielä niin nuori
Eurodancea tai ei, tässä on sama kertsi kuin Sound Of R.E.L.S - Eee-Lie-Loe-Lie (If U Wanna Get) biisissä. Ja kertsin sanatkin on käännetty englanniksi.
VAROITUS: Yks tyttö nimeltä lauren oli kävelemässä rinnassa luki "En ollut todellakaa kaunis" ja nytte kun luit tän lauren tulee sun peiliisi sanomaan että "et oo komea/kaunis" ja tappaa sut. Mutta Mary kuoli laurenin jälkeen.
Jos haluut elää laita tää viesti viiteen toisiin videoihin VAROITUS: Yks tyttö nimeltä löytänyt sen kroppaa paitsi tyttö nimeltään Mary löysi sen kropan toisiin video
Tä voittaa cheekin ihan leikiten sillä cheek on niin paska ettei oo saanu suomiräpin tasoa nostettua edes kymmenessä vuodessa. onneksi vain juuri mainitsemasi mainstream räppi on paskaa ja hyviäkin artisteja on olemassa. ne ovat vaan harvassa ja kiven alla
Siitä voi kyllä olla varma, ettei Nikke T:tä tulla enää kuulemaan. Eipä Chyden 2000-luvun meiningeistä uskois, että taustalta löytyy näin karu menneisyys. :D
Ensimmäinen levytetty suomalainen rap-kappale oli General Njassan "I'm Young, Beautiful and Natural", joka ilmestyi vuonna 1983. Kaupallista menestystä suomirap sai ensimmäisen kerran 1990-luvun taitteessa, kun mm. Raptori, Pääkköset ja MC Nikke T rynnistivät markkinoille.
tätä aidommaksi räppi ei muutu.
beedbox 1 month ago
go chyde!
elpexiperkele 2 months ago
Parasta Ennen ;)
BuenoSeraPerkele 2 months ago
Tässähän alkaa väkisin jalka vipattamaan, mukavia muistoja
Torsti9 2 months ago
Paras
joku167 3 months ago
This has been flagged as spam show
jos haluut saada on pakko antaa iha kyllä tykkään!!!!!!
MegaJoujouman 3 months ago
jos haluut saada on pakko antaa iha kyllä tykkään!!!!!!
MegaJoujouman 3 months ago
...
Mixeri15 5 months ago
Miksi edes pitää verrata esim. MC Nikke T:tä ja Cheekiä? Toinen teki lähinnä humoristista räppiä, toinen tekee vähän totisempaa. Siinä mielessä eivät ole mitenkään vertailukelpoisia.
Joka tapauksessa, Nikke oli hieman aikaansa edellä tässä maassa. Vaikka keskittyikin siihen aikaan lähinnä humoristisiin sanoituksiin.
turvenuija1 5 months ago 2
@turvenuija1 *toinen tekee ;)
rekku80 5 months ago
@turvenuija1 Tiedä häntä mutta antaa kaikkien kukkien kukkia. Joko nua on ihan vitun pentuja tai looginen seltys löytyy. Mutta annetaan heidän olla omia itsejänsä. (:
happonaamio253 4 months ago
Cheek on suomen justin bieber. Random videois dissataa cheekiä vaik sil ois mitää tekemistä vidin kans. Iha niiku bieberii.
TheFinzones 5 months ago
tähän verrattuna cheek on iha äässistä!!!
temujin744 6 months ago
einiin cheek on räppii ei musiikki mut sen räppiki on iha paskaa
MISKASD 6 months ago
@MISKASD nyt jonne takaisin sinne äidinkielentunnille, kello soi jo.
sikapena 6 months ago
Tämmösen löysin......................"miljoona" vuos ku tätä kuunneltiin :D
arjapiirainen 6 months ago
Cheek? Ei saa verrata. Cheek ei ole mussiikkia :)
piuthemagicman 7 months ago 5
eikä oo.
Kuumarauta66 8 months ago
Tää meno on niin ysärii et tekis mieli hyppää kaivoo
roote1402 9 months ago
Jälkeenpäin kuunneltuna ihan kiva.
inkkari766 10 months ago
joka vitun videossa itkette, kuinka paska CHEEK on. Jättäkää se alemmas, tarvii joka videoo tulle vikisee.
duuremoi 10 months ago
Saiskoha täst levyst yhtää massii? hahah
buddubs 1 year ago
wannabe raptori?
TheSuppilo 1 year ago
@TheSuppilo joku raptori ei edes tienny täst touhust sillo mitään et raptorille wannabe nikke t ;)
virvei 1 year ago
@virvei Paitsi että ne olivat saman vuoden teokset ja vuoden parhaaksi kruunattiin Raptori jonka jälkeen tuli Nikke T, muistaakseni kyseistä kruunausta katsellessa Nikke ilmoitti että häpeää koko uraansa...
nahkatakkinenLikka 11 months ago
@TheSuppilo tää vanhempi ku raptori
NachoNikke 11 months ago
voisko joku laittaa lisää mc nikkee??
hekottaja1 1 year ago
@hekottaja1
- ei vois
MAIJA0911 1 year ago
teini DX ja lallista ympäri niin perskeleesti! oi niitä aikoja...
vesku1978 1 year ago
kyllä te jaksatte inistä. jotkut tietää enemmän ja jotkut vähemmän.
avartakaa maailmaa ja se joka ei iske, ei oo pakko antaa!
dajalen 1 year ago
Ihan jees biisi. Ei oo tarkotus alkaa pätee mut ihmiset fintelligens, cheek yms. euroneekerit ei ole koko suomen rapscene. Se että te fiilistelettä tällästä naftaliinilta maistuvaa musaa ei tarkota et "suomiräbä" ois yleisesti perseestä.
tsaiski 1 year ago
@tsaiski muttaku 1997-2003 vuoden fintelligens oli hyvää kunnon streetstylee.
orkkarifilmstudios 1 year ago
"Vuonna 2007 antamassaan haastattelussa Toiskallio kutsui huumorirap-kauttaan elämänsä ”suurimmaksi mokaksi”."
Vitut, nää biisit on kestänyt jo uudelle sukupolville toisin kun "tosi" rappibiisit
Gizmoriderful 1 year ago 5
Niko on ekoja suomalaisia jotka tätä musaa toi maahan!
kukkapuu 1 year ago 4
Nikke = Niko Toiskallio = Chyde
kasper88881 1 year ago
Turha yhtä suomiräppäriä on paskaks haukkua, se on koko suomiscenes se vika vittu... Raptoriki on nyt taas ainoa mitä jaksaa kuunnella...
Raim00000 1 year ago
@Raim00000 vitun pelle kuuntele uugeeta ennenku alat haukkuu koko räppiskenee
northernGdog 1 year ago 3
Chyde teki teininä rahankiilto silmissä vasurilla parempaa jälkeä kuin nykypäivän listapoppariräppärit, vaikka ei varmaan itse kovasti näitä arvostakaan. No onhan tää roskaa, mutta omassa lajissaan osuvaa.
Donmob 1 year ago 6
Cheek on perseestä...Olispa kaikki näin hyvii!!!
TheKristalli 1 year ago 2
mäki omistan sellasen älppärin
raptori7 1 year ago
Tässä oli Sound of R.E.L.S takana eli Bogart Company.
konked 1 year ago
Ohhh... muistoja ala-aste ajoilta. Tuossa muutama vuosi sitten tuli vielä vitsillä nakitettua kaveri pyytämään tätä kappaletta Tornion Umpitullelin DJ:ltä... ei löytynyt.
MrDankku 1 year ago
jos haluu saada on pakko ottaa
poromies47 1 year ago
Haha omistan tän mc nikke t älppärin :D
etodss 1 year ago
voi luoja :D
Lopetasekohta 1 year ago
Cheek perseeseen, tää on sata kertaa parempi.
NachoNikke 1 year ago 5
tää on just hyvä! :D
TheJakeFan 1 year ago
ainutlaatuinen :)
maqu24h 1 year ago
aivan mahtava biisi 4.5/5
T0p0666 1 year ago
vaikka menee hiukan komedian puolelle, biisin laatu on kyllä lähes tasoissa nykyisen musiikin kanssa
Jokkek91 1 year ago 5
Nostalgiaa! Näistä pitäs väsätä uudempaa versioo tän päivän kovilla nimillä
hurmoss 1 year ago
Loisto kamaa tulee kasarin ajat mieleen ku rokki vaihtu hoppiin tai melkein ainakin. =)
jumipaa 1 year ago
On tämä kova biisi ei siitä pääse mihkään!!!
Muistuu mieleen Criss & Cross ajat kasarilta kun tätä kuuntelee. =D
Criss Crossin Jump Jump on pakko kuulla tän jälkeen!
jumipaa 1 year ago
oh my gooooood XDD tää on jotain nii klassikkoooo
wbkawii 1 year ago 5
Voi luoja.... :D :D :D
LivingDG 2 years ago
tosi hyvä biisi!! XD
TheJakeFan 2 years ago
Comment removed
TheJakeFan 2 years ago
This comment has received too many negative votes show
sanat on kyl kohallaa:D mut kyl nyky räppi on paljo parempaa
mopo94 2 years ago
ja en nen osa ttiin yhdys sanat kin
asdomglolwtf 1 year ago 11
@asdomglolwtf tajusitko et toi failas :D
TheVoodooVideos 2 months ago
toi vain on n niin helvetin tosi asia.
takanenkoulu1995 2 years ago 9
Kunnon korvamato!
Straikkeri 2 years ago 7
Hah :D
laitelasuperninja619 2 years ago
Voi kyynel,,,
kkohouta 2 years ago
Mun poikaystävän nimi on Nikke 8D Laulaa aina tätä x)
AuroraborealisX 2 years ago 2
tämä on semmosta räppiä jota pystyy jopa kuuntelemaan. paljon parempi kun mitä nykysten luuseri räppäreiden kappaleet.
Vittulansaatana 2 years ago 2
juurikin näin
saksikasi 2 years ago
No huh huh, olin tänkin jo unohtanu. Ysäri oli kaunista aikaa...
Jakoavain 2 years ago 4
jää kivasti soimaan päähän..
JDmies 2 years ago 4
kaikki nykyset on perseestä...
jibelius111 2 years ago 2
Chyde häpeää näitä tuotoksiaan nykyään tajuttomasti, koska uskoo että suomenkielinen huumoriräppi tappoi vakavasti otettavan scenen.
tzeentchwyrms 2 years ago
:^D laatukamaahan tämä on
saksikasi 2 years ago 4
kuulin tän biisin viimeks joskus niiiiiin kauan aikaa sitte, että...
On ihanaa taas kuulla tää!
IamTheMisuKitty 2 years ago 6
kaikki Nikke nimiset on hyviä tyyppejä...
NachoNikke 2 years ago 5
no siis todellakin :D heleppo sanoa nikkenä :D
Erm2in 2 years ago 2
Jää soima mukavasti päähän ^^
AuroraborealisX 2 years ago 4
Pääkköset-dissaus biisin lopussa oli aika hupaisa.
lixnixn 2 years ago 2
chydenius :D
RinoTheRhino 2 years ago
tätä tuli luukutettua 11-12 vuotiaana ihan liikaa.. kun suomalainen "tanssimusiikki" teki tuloaan niin nikke t oli kova nimi. tänäpäivänä kukaan ei tunnu tietävän kuka mc nikke t edes on :)
badloop 2 years ago 3
Nikke T räppää nykyään eri nimellä Ritarikunta-nimisessä ryhmässä ja on yks Suomen parhaita räppäreitä (Toisin kuin 90-luvulla.)
lixnixn 2 years ago
jee:) tätä sitä on kuunneltu ja vanha akkana näköjään taas hih
Kaabie1 2 years ago
This has been flagged as spam show
vittu mitä paskaa!!! LOL
concerta135 2 years ago
kyllä :D
partymasa 2 years ago
hmm onks joku sanonu et tää ois raptori..?
purkkamies23 2 years ago
Tää ei oo raptori, Sori vaan
GiGiRules1996 2 years ago 4
This has been flagged as spam show
tää on raptori sorry vaan
Dudeimthe187 2 years ago
Tää ei oo Raptori sorry vaan
allunoob 2 years ago
mee muualle vitu pässi, joku noob -.^ .
Dudeimthe187 2 years ago
OooooOoOoOOo, kuuma kostea hikinen!!!!1!!1!!!1
RestOfYourLifex 2 years ago
Cheek on iha vitun paska
111BuBBa111 2 years ago 97
@111BuBBa111 on sillä 1 hyvä kappale
TehoTarve 1 year ago
Kuuntelin Nikkee 11-vuotiaana kaverini kanssa, oi niitä aikoja :D
pusumisu 2 years ago 4
Raptori on parempi.
Z1CC4 2 years ago 5
hahaa :D kaverin isä löysi tän c-kassun roskiksesta ja anto kaverille joka sit anto sen mulle ilmatteeks, ihan mielenkiintoinen, tosin onhan chyde nykyään ritarikunnassa parempi se on täs vaa vielä niin nuori
mannerheim2008 2 years ago
onks nikke t:n levyi myynnis???????
nissanmaximav6 2 years ago
Huuto.netistä löytää vielä, näkyi molemmat platat olevan kaupan ainakin tätä vastausta kirjoittaessa.
maximake 2 years ago
Oi vittu chyde nuorena
aaaaas3 2 years ago
REPEEEEN TÄLLA AINA xDDDDDDDDDDDDD
th10fani 2 years ago
tost puuttuu vaa oh oh oooo!
LlhaxLl 2 years ago
tämmönen vanha suomiräp o paljo parempaa ku toi uus esim. cheek
SleepySleepers 2 years ago 5
Saatanan nikke älä hauku Pääkkösiä!
brutalictesku 2 years ago
Aivan mahtava! Mutta painoin vahingossa yhtä tähteä. x_x
Darkgirl93 2 years ago 4
Super! Paljo parempaa kuin rähinä possen surkea säätö :D
brutalictesku 2 years ago 3
tää on parempaa ku joku cheek
janne876 2 years ago 142
TOTTA
larson129 2 years ago 6
Ihan helmi biisi! Bileet nousee kattoon :P
jukkayli 2 years ago 5
Just Ni!!
miitu14 2 years ago 3
Youtube downloaderilla saa!
Jees 2 years ago 3
Mulla on tää kasetti josain... pitää kaivella "roska" laatikoita
inevitablethursday 2 years ago
muistaako kukaan kuka tää on?
niinku nykyään..
ranemies 2 years ago
olikohan chydenius
denavoittaja 2 years ago 4
tai särre.. ainaki räppi on yhtä tasokasta :D
denavoittaja 2 years ago
kyseinen tyyppi räppää grandiosan pizzaperjantai mainokses.
hansul 2 years ago 2
Chydeniushan tämä Ritarikunnasta
Outsa84 2 years ago 6
This comment has received too many negative votes show
Voi jessus taa oli paljon huonompi kuin mita muistinkaan
rmillikan 2 years ago
This comment has received too many negative votes show
raptoria.....
GulassiPaska 2 years ago
voi elämä
SannikA96 2 years ago
LOL, tällästä en oo Nikke T:ltä koskaan kuullu :D
Gremlins88 2 years ago
Oisko jollai mistä tän voi ladata tää on niin hyvä!! :D
Valtterimo 3 years ago
No esim. lataat tämän videon koneelle ja rippaat ääniraidan.
pky12345 2 years ago
millä voi ladata videon koneelle ja kaapata äänen?
mikkoj9 2 years ago
Netistä löytyy aikas lailla ohjelmia tähän tarkoitukseen :P
pky12345 2 years ago
kauheeta skeidaa, mutta silti niin hyvää... :)
Ruorak 3 years ago 2
Tässä kappaleessa on maailmanhistorian ylivoimaisesti parhain pianosoolo. <3
IsoTopiHauis 3 years ago 2
oi niitä muistoja
marknygren69 3 years ago
Eurodancea tai ei, tässä on sama kertsi kuin Sound Of R.E.L.S - Eee-Lie-Loe-Lie (If U Wanna Get) biisissä. Ja kertsin sanatkin on käännetty englanniksi.
aromaa55 3 years ago
tämähän on ihan kuunneltava.
JeesusHemmo 3 years ago
This has been flagged as spam show
VAROITUS: Yks tyttö nimeltä lauren oli kävelemässä rinnassa luki "En ollut todellakaa kaunis" ja nytte kun luit tän lauren tulee sun peiliisi sanomaan että "et oo komea/kaunis" ja tappaa sut. Mutta Mary kuoli laurenin jälkeen.
Jos haluut elää laita tää viesti viiteen toisiin videoihin VAROITUS: Yks tyttö nimeltä löytänyt sen kroppaa paitsi tyttö nimeltään Mary löysi sen kropan toisiin video
juhoking 3 years ago
90 luvun muistoja! :D Tätä sitä discossa mentiin...!
1350A1 3 years ago 2
bwahahaha
syncmasterr 3 years ago
Lapsena missasin tän, vaik naapurin pojalla oli levy. Onhan tällä huumoriarvoa kovasti. Ja kivaa soundia.
ChimpDisorder 3 years ago
ei saatana :D
6hell666 3 years ago
Paras
JuuanJohnny 3 years ago
paras
vajakki55 3 years ago
This has been flagged as spam show
That was a waste
zerker0407 3 years ago
:DD ei vitus
naamakala67 3 years ago 2
legenda!! :D tuli joskus kersana 90 luvulla kuunneltua..
dynamics92 3 years ago 3
Pakko kommentoida.Todellakin löytyy lp:ltä muistomyymälän avajaiset :D
Pizza perjantai on samaa matskua :)
aarzaknsm 3 years ago
JOS HALUU saaDA ON PAKKO ANTAA<333
tomimx80 3 years ago 4
This has been flagged as spam show
vittu mitä kuraa. Lyyrisesti ihan yhtä tasoton ku cheek, elastinen ja muut mainstream spedet.
vitustipirii 3 years ago
Tä voittaa cheekin ihan leikiten sillä cheek on niin paska ettei oo saanu suomiräpin tasoa nostettua edes kymmenessä vuodessa. onneksi vain juuri mainitsemasi mainstream räppi on paskaa ja hyviäkin artisteja on olemassa. ne ovat vaan harvassa ja kiven alla
lauriran 3 years ago 4
Kertoo enemmän mainstreamspedeistä kuin MC Nikke T:stä - kumma kun 20 vuodessa ei ole edistystä tapahtunut! ;)
maraz666 3 years ago
Fuck me Fuck me
zmika123 3 years ago 3
Tää Voittaa Jotkut Isot Ketjut Ja Lippispäät 1000-0
MusicSoundsystem 3 years ago 3
Täähän on paljon parempaa ku nää nykypäivän gänkstäplmiplmmeilyt!
Palikka92 3 years ago 10
This has been flagged as spam show
jos haluaa antaa ehkä paskin biisi mit o ikin tehty... paska shittiii...
teini huarat kuuntelee tämmöst kuraa...
edgar866 3 years ago
raptoria?
Tomppasdf 3 years ago
go chyde
yeeeaaahh 3 years ago
This comment has received too many negative votes show
paskaa
olbo69 3 years ago
pätkii elastiset ja iskokurut ja muut läppikset ja kaikenmaailman mantelijalat sata nolla! Nykynyn suomi räp on paskintaa mitä löytyy mistään!
Laiskii 3 years ago 16
gröhöm.. (Huge L?)
JepjooFIN 3 years ago
klassikko
VIDEOmursu 3 years ago 5
(suomi)räppi ja lökäpöksyygit on vuodesta toiseen samaa kuraa =) rokrok!
Artuugi 3 years ago
hahahahaha xDDD cxXDD DDDDD hahaha :D:D Ei vittu tää on asiaa! D:F
Zekkaaja 3 years ago 6
omg. Järkytyin.
rappari91 3 years ago
aaajea!
QDIGS04 3 years ago
no manches....que loco....
me gusta mas el rock fines
BlutGirl 3 years ago 2
Niinpä.
tonniterska 3 years ago 3
vähä klassista
jobafinland 3 years ago 5
jeeee, vittu tää on helmi :DDDDDDD
taunopekka 3 years ago 6
Jaa-a, 90-luku tulossa takaisin mutta toivottavasti jotkut asiat pysyy pimennossa :D
olenlotharjoo 3 years ago
Siitä voi kyllä olla varma, ettei Nikke T:tä tulla enää kuulemaan. Eipä Chyden 2000-luvun meiningeistä uskois, että taustalta löytyy näin karu menneisyys. :D
usernamenimimerkki 3 years ago
ai ei uskois?.... "tänään on pizza perjantai!"
0mistaja 3 years ago
Öö... niin? Sehän on vaan pelkkä mainos, tarkoitin Nikke T:n ja Chyden räppejä/biisejä, hieman eri meininki.
Chyden myspace: "A few records along the way, made a fool of myself publicly during the years 1989-1990 w/ a commercial, very cheesy pop-rap -stuff."
usernamenimimerkki 3 years ago
Ensimmäinen levytetty suomalainen rap-kappale oli General Njassan "I'm Young, Beautiful and Natural", joka ilmestyi vuonna 1983. Kaupallista menestystä suomirap sai ensimmäisen kerran 1990-luvun taitteessa, kun mm. Raptori, Pääkköset ja MC Nikke T rynnistivät markkinoille.
PaNTT1 3 years ago 4
This has been flagged as spam show
just helmi x'D
TuiGGaa 3 years ago 5
just helmi x'D
TuiGGaa 3 years ago 7
This has been flagged as spam show
just helmi x'D
TuiGGaa 3 years ago
vittu ku joku 90 luvun räppi oli paljon parempaa ku tää nykyinen!
jasminneedshedrug 3 years ago 5
This has been flagged as spam show
iha ok... mut tos ei oo mitää järkee??? Todellaki hikine.(biisi)
Juhis3 3 years ago
im gonna go to dark force....he is my father.....nooooooo
oizmoth 3 years ago
pr0
jouggis112 3 years ago
lolololololol :DDDD
vähän kova!!!
Pro8000 3 years ago 4
What are you fucking stupid to fucking cry out there?!
PekkaSaauri 4 years ago
Muistoja ala-asteelta :D
SiroOlio 4 years ago 3
This comment has received too many negative votes show
vittu mitä paskaa
krizu7 4 years ago
Mc Nikke T oli hyvä :-)
jylppy63 4 years ago 5
xD
joujou
joux666 4 years ago 2
tulee kyl lapsuus mieleen tästä
Koaliin 4 years ago 5
Varjelkoon! :D
4naaliapina 4 years ago