Serkullani oli tuolla 50-60 luvulla levysoitin ja myös tämä Tapsan kappale...siinä meinasivat serkkuni ja tätini saada "hermoromahduksen" kun aina Riihimäellä käydessäni piti ensinmäisenä soittaa "Huputihumma" kuten aikoinaan muistin kappaleen nimeksi :-):-) !
Katsokaa taustaa tarkasti. Se pyörii sen sijaan, että Tapio ajaisi reellä oikeasti. Annan 2/10 visuaalisista efekteistä koska se on ainoa asia millä nykyään on väliä.
@runtsu Kaikki tajuaa, että tuo tausta ei ole aito. Ja tämä on otettu elokuvasta, joka on tehty 1961, jolloin visuaaliset efektit olivat nykyaikaan verrattuna todella heikot. Sen ajan visualisilla efekteillä tämä laulu kyllä saisi sen 10/10. Niin, ja eipä sillä väliä sillä laulu on itsessään sen täyden kympin arvoinen.
Tuli lapsuus mieleen, isäni lauloi tätä kun hevonen veti puita ja minä istuin niiden päällä kyydissä, siitä on aikaa kulunut paljon, muisot lämmittää.
Tuli lapsuus mieleen, isäni lauloi tätä kun hevonen veti puita ja minä istuin niiden päällä kyydissä, siitä on aikaa kulunut paljon, muisot lämmittää.
Miten jollain ***** mörkö pieraisee-videolla on enemmän katsojia kun tällä? Kertoo taas vähän nykyajan nuorisosta. Enää ei osata arvostaa tätä oikeaa musiikkia. Kaikki hyvä loppuu aikanaan, niinkuin 1900-lukukin. Onneksi sain elää siitä edes hetken, siitä voin olla ylpeä! Sain kokea hetken aikaa, jolloin talkoohenki ym olivat voimissaan.
First I thought that Jukka Poika ja Jenkkarekka's version is the best. Then I thought that Lumeet's "Humaani" version is the best. And I was wrong both times. But how the heck can 15 people NOT like this song? Well, maybe they were deaf and only saw the visuals. ;)
@hennoxxx This man won olympic gold medal in javelin 1948 and world championship gold in archery 1958 . However, he was better known as a singer and actor in Finland.
@ Here is a full translation Run my little horse, Since the sky is so dark And the travel ahead is rather long. In the end that girl didn't come to my ride, For I'm a boy on the wild side. Hey my little horse, hey my little horse, Huputiti hey my little horse! (refrain) Run my little horse, Since the sky is so dark And we are going by slowly with the two of us. Horse is the only treasure of a boy, No-one else has quite alike it (refrain)
Tiedä vaikka Tapsakin olisi saanut elää pitempään kun hänkin periaatteessa hoitovirheen takia menehtyi. Ikäähän hänellä olisi jo lähes kunnioitettavat 100 vuotta tänä päivänä.
Vitun paskahousuteini tehkää ratkaisu ja menkää kiikkuun pelleilemästä!
Ja sinä trolli tai tietämätön taukki, älä puhu samassa lauseessa suomalaisuuden suurimmasta ja kovimmasta TOSIMIEHESTÄ ja flagmaattisista manneista mitään!
Tapsan pikkurilli vastaa miljardia mannea saatana!
Muistan vaarini laulaneen tätä aikanaan minulle, ja isäni kertoi aina että lallattelivat tuttujen hummalle tätä kun joskus pääsivät hummakyydillä kouluun.
set thelow standard for lypsching on this one. a fun clip to see .yuotube is an achieve of all weve always wanted, not always knowing how you got to this place.
Oi kuinka pieninä palasina on leipäni maailmalla. Näin se on tänäänkin monen kohdalla. Leipä kasataan koko monelta suunnalta. Tämä on laulu kaikille duunareille jotka joka päivö kokoavat sen leipänsä maailmalta. Kiitos Tapsa!
For the international listeners. T. Rautavaara (Olympic champion in javelin throwing) sings about and to his horse apparently in a haste to go home? He charges the horse gently on his way to his girlfriend in the dead of winter.
@KimJongSick Obvious snow is obvious, since this is from a movie, and the scene takes place in a theater. Snow and the background is supposed to look fake.
Tämä oli aikoinaan pikkuveljeni kehtolauluna. Jokaisella nukuttajalla oli oma suosikkikohtansa laulusta. Vanhin veljeni lauloi tytöstä, joka ei tullut kyytiin, isäni lauloi aina, siitä miten pieninä palasina leipä on maailmalla. Itse tyydyin laulamaan vain hummani heitä. Nyt huomasin laulelevani samaa kohta kuin isäni. Aikuisuus taitaa tuoda samat murheet sukupolvesta toiseen.
Minulle musiikki on usein tapa käsitellä omia tunteita ja ajatuksia - niin iloja kuin surujakin.
Olet täysin normaali. Hyvä musiikki on hyvää musiikkia oli se sitten miltä luvulta tahansa. On ihailtavaa että nuorempikin polvi muistaa vanhoja klassikoita. Kysymysksessä kuitenkin Suomalainen musiikki perintö. :))
@timomastosalo: Tämä lauluhan pohjautuu kansansävelmään ja siitä on hiukan erilainenkin versio, muistaakseni "Reissupoika kruununtiellä", jonka on esittänyt ainakin Erkki Rankaviita. Ja Rankaviita on oikea mestarilaulaja hänkin.
"Run my horsey, beacuse that sky is so dark, and the passage seems to be longish.Sure that girl didn't want to join my ride , because I'm the boy with blazing mind." The rest of the chorus is more nonsense, kind talk to the horse.
The singer was not only a musician, he was also a filmstar and sport hero.
Upea kappale! Tuo mieleen lapsuuden sattumuksia jotka sinänsä eivät samalle tasolle yllä:) Naapurin isäntä 70-luvun alulla oli hieman viinaan menevä ja hevosmies. Lähti aina silloin tällöin hevosella kapakkaan kylälle. Palatessa sitten reessä vällyn alla nukkui ja hevonen jolkotteli kotiin. Eukko kävi repimässä sammuneen äijän reestä ja pakkasta tupaan nukkumaan. Vielä kestää ennen kuin nykykulkupelit pystyy samaan. Ja ei virkavallallakaan lie ollut valittamista...
Juokse sinä humma, kun tuo taivas on niin tumma Ja kahden tässä hiljaa mennään. Humma on pojalla ainoa aarre, Ja sellaista ei ole kellään. Run You horse, when that sky is so dark and as we two here slowly go Horse is the only treasure for the boy and nobody has a treasure like that Hummani hei (my horse hey), hummani hei, Huputiti hummani hei! (2x)
Juokse sinä humma, kun tuo taivas on niin tumma, Ja tiuku on aisan alla. Voi kuinka pieninä palasina onkaan Mun leipäni maailmalla. Run you horse, when that sky is so dark and the bell is under the shaft/beam OH how small pieces is my bread spread around the world Hummani hei, hummani hei, Huputiti hummani hei! (2x) Juokse sinä humma, kun tuo taivas on niin tumma Ja metsässä huokaa tuuli Maantien mutkassa pieni on tölli Ja siellä on kirsikkapuuni
Serkullani oli tuolla 50-60 luvulla levysoitin ja myös tämä Tapsan kappale...siinä meinasivat serkkuni ja tätini saada "hermoromahduksen" kun aina Riihimäellä käydessäni piti ensinmäisenä soittaa "Huputihumma" kuten aikoinaan muistin kappaleen nimeksi :-):-) !
MrJamo 5 days ago
Haistakaa nyt pitkä *ittu. Ääni ratkasee :D
AimoPamaus 1 week ago
This has been flagged as spam show
i worked a few years with a finnish carpenter and he always sung that song to me :)
OGrice 1 week ago
Katsokaa taustaa tarkasti. Se pyörii sen sijaan, että Tapio ajaisi reellä oikeasti. Annan 2/10 visuaalisista efekteistä koska se on ainoa asia millä nykyään on väliä.
runtsu 1 month ago
@runtsu Kaikki tajuaa, että tuo tausta ei ole aito. Ja tämä on otettu elokuvasta, joka on tehty 1961, jolloin visuaaliset efektit olivat nykyaikaan verrattuna todella heikot. Sen ajan visualisilla efekteillä tämä laulu kyllä saisi sen 10/10. Niin, ja eipä sillä väliä sillä laulu on itsessään sen täyden kympin arvoinen.
RydiCrepsley 1 month ago
This has been flagged as spam show
Tuli lapsuus mieleen, isäni lauloi tätä kun hevonen veti puita ja minä istuin niiden päällä kyydissä, siitä on aikaa kulunut paljon, muisot lämmittää.
helmi189 1 month ago
Tuli lapsuus mieleen, isäni lauloi tätä kun hevonen veti puita ja minä istuin niiden päällä kyydissä, siitä on aikaa kulunut paljon, muisot lämmittää.
helmi189 1 month ago
Beautiful voice. I love Finnish language :)
godnness 1 month ago
The missing parts are the refrain: Hey my little horse, hey my little horse,
Huputiti hey my little horse!
Busukis 2 months ago
Miten jollain ***** mörkö pieraisee-videolla on enemmän katsojia kun tällä? Kertoo taas vähän nykyajan nuorisosta. Enää ei osata arvostaa tätä oikeaa musiikkia. Kaikki hyvä loppuu aikanaan, niinkuin 1900-lukukin. Onneksi sain elää siitä edes hetken, siitä voin olla ylpeä! Sain kokea hetken aikaa, jolloin talkoohenki ym olivat voimissaan.
TheCamron65 2 months ago 8
@TheCamron65 Kiitos jarkevista sanoistasi!!! Mina olen ylpea, myos!
finnchick59 1 month ago
Got to love the cotton snow!
nordicpower88 2 months ago
Wonderful! I love Finland, greetins from Mexico.
SiriusDagon 3 months ago 3
First I thought that Jukka Poika ja Jenkkarekka's version is the best. Then I thought that Lumeet's "Humaani" version is the best. And I was wrong both times. But how the heck can 15 people NOT like this song? Well, maybe they were deaf and only saw the visuals. ;)
dubmash 3 months ago
Niin, äskeiseen lisänä, Tapsa oli työväen mies ja ylpeä sellainen.
pminkkin 3 months ago
Vähän näkyy ryssän aika, Tapsa on silti Kunu.
pminkkin 3 months ago
Real legend! Check the statue @ Helsinki made by Veikko Myller!
pekki6 3 months ago
whats this? Juutalaistuubi? Ja kaikki tykkää? Okei sit vaan... Ja pv samalla kaikille
OGQD 3 months ago
Komia on mies!
nasu78 4 months ago
15 Henkilöä ovat ES jonneja jotka ei tajua musiikista mitään :)
TheDoubleHeadshot 4 months ago 3
Tätä ei voi kuunnella ilman että tulee vesi silmään.
Jounas97 4 months ago 2
oh that is so beautiful! :)))
HunterRevolution 4 months ago in playlist Käyttäjän HunterRevolution suosikkivideot
Pelkään sitä aikaa, kun kukaan ei tunne enää näitä vanhoja, oikeita kappaleita..Pitäisi ottaa itsekin vastuu. Opettaa kuuntelemaan lapsia näitä..
viivis67 4 months ago 6
i don't understand a word, but it touches my heart every time i listen to this song.
thanx
hennoxxx 5 months ago 58
@hennoxxx This man won olympic gold medal in javelin 1948 and world championship gold in archery 1958 . However, he was better known as a singer and actor in Finland.
mahtivaari72 4 months ago 3
@hennoxxx no you dont need because he is finnish. but still your comment is the best
kingedje94 3 months ago
@hennoxxx The song's name is "Run you horse" He hums to his horse, that a girl didn't want to ride with him, because his a wild lad and so on...
Busukis 2 months ago
@hennoxxx That's pretty much how I feel. It's about him telling his horse to hurry up because it's getting late though
MadPumpkinGames 2 months ago
Busukis 2 months ago
@Busukis Run my little horse,
Since the sky is so dark
And shadows are covering my way.
Quietly my song echoes from the road
And my flaxen horse is swaying its mane.
Busukis 2 months ago
@Busukis Run my little horse,
Since the sky is so dark
And a bell is under the shaft.
Ohh, how small pieces
Is my bread across the world
Busukis 2 months ago
@Busukis Run my little horse,
When the sky is so dark
And wind is moaning in the wood.
There's a small cottage in the curve of a road
And Cherrylip is staying there.
Busukis 2 months ago
@Busukis Hey my little horse, hey my little horse,
Hey, stop here my little horse.
Busukis 2 months ago
@hennoxxx Apparently Busikis has a better translation xP
MadPumpkinGames 2 months ago
Tiedä vaikka Tapsakin olisi saanut elää pitempään kun hänkin periaatteessa hoitovirheen takia menehtyi. Ikäähän hänellä olisi jo lähes kunnioitettavat 100 vuotta tänä päivänä.
Nostalgikko 5 months ago 2
Naperona kasetilta tuli kuunneltua monet monet kerrat, ensimmäisiä biisejä mitkä tosiaan jäi päähän. :) Tapsa on miäs!
S2mppa 5 months ago 3
Upea biisi...
TheBelgari 6 months ago
Vitun paskahousuteini tehkää ratkaisu ja menkää kiikkuun pelleilemästä!
Ja sinä trolli tai tietämätön taukki, älä puhu samassa lauseessa suomalaisuuden suurimmasta ja kovimmasta TOSIMIEHESTÄ ja flagmaattisista manneista mitään!
Tapsan pikkurilli vastaa miljardia mannea saatana!
Palstamestari 6 months ago in playlist tapio rautavaara
@Palstamestari koitapa itse siistiä suutasi. luuletko että Rautavaara olisi arvostanut moista törkypuhetta?
shokteenik 6 months ago
Muistan vaarini laulaneen tätä aikanaan minulle, ja isäni kertoi aina että lallattelivat tuttujen hummalle tätä kun joskus pääsivät hummakyydillä kouluun.
nahkatakkinenLikka 6 months ago 2
Juokse sinä humma kun kuski on niin tumma
MsEsjonne 6 months ago
Kuunnellaan tätä ku ajellaan mustangilla :DD
PoinXify 7 months ago
Eikö tämä olekaan mustalaislaulu? Toi näyttää ihan suomalaiselta toi Tapio.
ArmandoRibeiro100 7 months ago
set thelow standard for lypsching on this one. a fun clip to see .yuotube is an achieve of all weve always wanted, not always knowing how you got to this place.
all
i really want to know is where is the horse?
skulduggery22 8 months ago
Tähän en taida kyllästyä koskaan. Pakko kuunnella päivittäin!
mamkmes 8 months ago
This comment has received too many negative votes show
fuck humma
chingy922 8 months ago
Comment removed
Erppa77 8 months ago
@Erppa77 how intelligent comment
psychokorp 8 months ago
@psychokorp You are right that comment was out of place. I wrote it because chingy922s comment. I was really drunk and everything annoyd me.
Erppa77 6 months ago
This comment has received too many negative votes show
This song reminds me a time that i got lost in the snow for about a year. I had to eat my own penis to survive.
Cheers!
atrofalo 8 months ago
i'malways drawn to everything Suomi even though i'm not a Finn..remarkable and beautiful song.. Kiitos for posting :)
wannamlwithu 9 months ago
i'malways drawn to everything Suomi even though i'm not a Finn..remarkable and beautiful song.. Kiitos for posting :)
wannamlwithu 9 months ago 2
Oi kuinka pieninä palasina on leipäni maailmalla. Näin se on tänäänkin monen kohdalla. Leipä kasataan koko monelta suunnalta. Tämä on laulu kaikille duunareille jotka joka päivö kokoavat sen leipänsä maailmalta. Kiitos Tapsa!
mixuli1966 9 months ago
han bodde i Oulunkylä
risto994 9 months ago
Ei tätä videota voi parhaimmalla tahdollakaan ottaa vakavasti, mutta kappale on Tapsan esittämänä kuitenkin erinomainen!
Verihevi 9 months ago
komee mies on tapsa :)
ramonan111 9 months ago 2
Me lauletaa tät koulus.)=
SuperPupufani 9 months ago 2
on se äijä.
bigbrothersucksarse 10 months ago
Tämä on Suomea mulle.......
turkkisydamessani 11 months ago 2
This comment has received too many negative votes show
joo hohhoijaa mun piti kattoo tää vaa siksi että mulla on musiiki koe ja piti opetella laulaja :I
TheKenraali11 11 months ago
@TheKenraali11 lol vitun jonnet
PaTZi300 10 months ago 2
toi on nii paras
felkkuify 11 months ago 4
Excellent, from a Mexico fan.
Hcosl 11 months ago
bobrikoff
risto994 11 months ago
Tätä se pappa aikoinaan laulo meille pienille..
Blassastugan 11 months ago 3
ei ole rakkaudella tätä laulua kohtaan rajoja <3
pikojee 11 months ago
kovasti isä tulee mieleen joka ei oo enää hengissä:(:(:(
MegaMake90 11 months ago 2
Paljon kiitoksia lataajalle, tämä on suosikkini Tapsan biiseistä ja video kruunaa tämän hienosti.
Sutemi 1 year ago
This has been flagged as spam show
tämä on sitä oikeata musiikkia, vaimon kanssa aina tansahdellaan tämän tahtiin kammarissa. vaimon pillukin maistuu paremmalle kun tämä soi taustalla.
vvaalltteerr 1 year ago
makuu kammari hommat voit pitää omana tietona sil ei oo mitään tekemist tapsan kans oli biisi hyvä tai huono.@vvaalltteerr
vexisalmi 11 months ago 2
Vittu se on vaa nii äijä! Tapsa on suurin ja kauinein, nyt ja aina!
Palstamestari 1 year ago 2
Kuinka joku ei voi tykätä tästä?
umpisuoli87 1 year ago 50
@umpisuoli87 (homoja)
TkTosp 2 months ago
Niin se paappa mulle laulo... ja oli komia kans!
ivizioness 1 year ago
@ivizioness lauloko pappasi sulle kun itse soitti haitaria nii säkkijärvenpolkkaa, mulle kävi muinoin näin
karikko10 11 months ago
Hauska huomata kuinka tuo liikkuvan maiseman speciaali efekti on tehty ja lumihiutaleet ovat pumpuli vananaa.
Bastiest 1 year ago 3
itkettää ihan xD
MrTherockerman1 1 year ago
Peruskoulussa laulettua. Juopperin tunnilla
esapakolainen 1 year ago
Great, just great!
Steelarvore0 1 year ago
eipä taida lyhyesti sanottuna kukaan päihitää rautavaaraa, jos ääntä kuunelee
karikko10 1 year ago 3
barcelona loves tapio!
warrilllapius 1 year ago
Tamperen Ilves = Finish Best Hockey Team
Ravintola = Restaurant
Yxi, Kaxi, Kolme = 1,2,3
Hyvä päivi = Hallo
wolfauenhein 1 year ago
@wolfauenhein fail xD
MrTherockerman1 1 year ago
@wolfauenhein :) Hyvä Päivi= Good, Daicy (Gut, Täglchen :) )
Hyvää päivää = Good Day, Guten Tag
Yksi, kaksi = 1, 2
Tampereen Ilves = Currently the second best Hockey Team of Tampere :)
(Lynx(es) of Tampere)
- Aber restaurant wass gut gemacht :)
Auf youtubesehen
timomastosalo 1 month ago
osaat valita nimeksi lounatuuli, mut et osaa suomea?
tsek62 1 year ago
@tsek62 ottaa suomen kursseja?
rulz95OGS95rulz 1 year ago
14 ihmistä ei saannut hummaa.
PastaGod1 1 year ago 4
Comment removed
JellonaOO7 1 year ago
14 henkilöä ei pidä ja he kuuntelevat vain heviä...
rosenttiina 1 year ago
@rosenttiina mistä tiedät?
Limukone 1 year ago
@Limukone No kaine räppiä sitten,mutta ne ei pidä tästä....
rosenttiina 1 year ago
For the international listeners. T. Rautavaara (Olympic champion in javelin throwing) sings about and to his horse apparently in a haste to go home? He charges the horse gently on his way to his girlfriend in the dead of winter.
Kissinpoika 1 year ago
toi musiikkivideo on aika hardcore
StokerSiX 1 year ago
@StokerSiX totta, pumpuli vaan lentää :D
pikojee 1 year ago
translation by Sirri2 in the beginning page (23 when I wrote) of the comments
timomastosalo 1 year ago
Tämä kappale on syöpynyt lapsuudesta selkäytimeen ja varastoitunut aivokurkeen. Tapsan paras.
aivopark 1 year ago 2
@aivopark Niin on!
hytsar 1 year ago
Erityisen hyvä laulu Tapiolta!!
HarryAntero 1 year ago
erikoisen hyvä laulu Tapio Rautavaaralta!!
HarryAntero 1 year ago
Ei me koskaan noin komeita tulla olemaan, jätkät.
Pancreatitis84 1 year ago 5
Obvious fake snow is obvious
KimJongSick 1 year ago
@KimJongSick Obvious snow is obvious, since this is from a movie, and the scene takes place in a theater. Snow and the background is supposed to look fake.
SilverSword1 1 year ago
mulla on soinu tää biisi päässä varmaan vuoden! nyt sit pitkästä aikaa kuulin radiosta ja heti oli pakko ettii täältä :D
peksu82 1 year ago
This has been flagged as spam show
HAISTAKAA MUMMOT VITTU
tommibuai 1 year ago
Great song!
Greetings from Serbia!
DickOverfrick 1 year ago 5
Cuiden esta canción de los gringos siempre, (keep this jewel far from the americans so they do not ruin it with bad covers)
Hcosl 1 year ago
@Hcosl LOL! Johnny Cash could've though...
princesslehaha 1 year ago
parassss ikinä c(: tätä kyllä jaksaa kuunnella aena
AnGuS9093 1 year ago
Ihan paras laulu ikinä, setä lauleskelee tätä aina sillon tällön
matsisuu 1 year ago
Kumma juttu,että penskana luulin humman kiitävän kesäöinä metsäteillä.
wentkorpi 1 year ago
@wentkorpi sama! eikä mitään kärryjä vaan kunnon laukkaa.
Suholaani 1 year ago
paras!
theLEMONcitrus 1 year ago
Tämä oli kahden sodan käyneen pappani lempikappale. Lauleskeli kuulemma aina ku hevosen kanssa meni paikasta toiseen.
Trekker84 1 year ago
Tapio on mun isoisäni isoisän veljen pojanpoika! :D
Horseeee1 1 year ago 2
Mahtava värssy kertakaikkiaan!Ennen ne oli miehet rautaa ja veneet puuta. Nykyään molemmat rupeaa olemaan harvassa valitettavasti.
Fuehrer63 1 year ago 5
This comment has received too many negative votes show
tämä on jo paskaa
T0HY95 1 year ago
Aivan parhautta!
juhonen 1 year ago
Tämä on jo taikaa.
aivopark 2 years ago 4
Love this.
xWinterslovex 2 years ago 3
mies oli tapio ja aina tullee olemaan
maffia1212 2 years ago
Tämä oli aikoinaan pikkuveljeni kehtolauluna. Jokaisella nukuttajalla oli oma suosikkikohtansa laulusta. Vanhin veljeni lauloi tytöstä, joka ei tullut kyytiin, isäni lauloi aina, siitä miten pieninä palasina leipä on maailmalla. Itse tyydyin laulamaan vain hummani heitä. Nyt huomasin laulelevani samaa kohta kuin isäni. Aikuisuus taitaa tuoda samat murheet sukupolvesta toiseen.
Minulle musiikki on usein tapa käsitellä omia tunteita ja ajatuksia - niin iloja kuin surujakin.
ristirouva 2 years ago 164
Olet täysin normaali. Hyvä musiikki on hyvää musiikkia oli se sitten miltä luvulta tahansa. On ihailtavaa että nuorempikin polvi muistaa vanhoja klassikoita. Kysymysksessä kuitenkin Suomalainen musiikki perintö. :))
lisesolveig 2 years ago 17
Oon 16 ja kuuntelen täällä tätä, oonko normaali? Onneks kuitenkin yleensä kuuntelen 80-luvun musaa...
Tailgunner757 2 years ago 8
Olet normaali :D Itse olen 17 ja Tapsa kuuluu mun soitetuimpien joukkoon ;)
TheFiach 2 years ago 2
Ikivihreät iskee yli sulupolvirajojen. Hyvä et jotain meil on sellasta. Tääl on kai eläkeikäsiä kommentoimas tätä, mä oon 40v. Ja sinäkin :)
Ja joku ulukomaalanenki!
timomastosalo 1 year ago
@timomastosalo: Tämä lauluhan pohjautuu kansansävelmään ja siitä on hiukan erilainenkin versio, muistaakseni "Reissupoika kruununtiellä", jonka on esittänyt ainakin Erkki Rankaviita. Ja Rankaviita on oikea mestarilaulaja hänkin.
MrHenneri 1 year ago
@timomastosalo: Tuo Rankaviidan toisintolaulukin löytyi YouTubesta:
"Erkki Rankaviita Laulu valittee mun 2/5"
MrHenneri 1 year ago
@Tailgunner757 No mä oon 15 ja kuuntelen tätä :D
Mielipuolisieni 1 year ago
@Mielipuolisieni hei mä en ookkaan ainoo!! :D
pikojee 1 year ago
On siinä miehellä vaan komea ääni.
sato740 2 years ago 7
Splendid song!! 5*****
VonDerSoldateN 2 years ago 3
I like Tapio Rautavaara, this is my favourite song and I liked it from the first time I heard it =)
Palman1985 2 years ago 5
Me too! This is great song.
pookoos 2 years ago
Loistava laulu...koskettaa isoakin miestä. Mahtava kertomus miehen tunteista
TheSakaali81 2 years ago 78
This song sounds great, but I don't speak finish. Could somebody please translate the lyrics?
Spielkind 2 years ago 2
"Run my horsey, beacuse that sky is so dark, and the passage seems to be longish.Sure that girl didn't want to join my ride , because I'm the boy with blazing mind." The rest of the chorus is more nonsense, kind talk to the horse.
The singer was not only a musician, he was also a filmstar and sport hero.
tyttis1972 2 years ago 7
Thank you!
Spielkind 2 years ago 3
hieno laulu huonompi juttu vaa etten tätä biisiä itelleni mistään löydä mutta onneks sentää youtubessa on
ganghomie 2 years ago 4
Olisin antanut kymmenen tähteä, muttei voi antaa kun viis. Perhana!
Trekker84 2 years ago 4
wspaniale
rkryszkowski 2 years ago 2
Äijien äijä!
Palstamestari 2 years ago 14
Comment removed
pavelkryuchkov 2 years ago
This comment has received too many negative votes show
haista ryssä helvetin paksu paska.
umpisuoli87 2 years ago
sirri2 älä poista tätä videota ja tätä laulua oon ettiny kauan ja tuun kuuntelee vielä monesti uudelleen !!:D
rwn33 2 years ago 13
Hummani hei, hummani hei,
Huputiti hummani hei!
I just can't stop loving this song.
seppo140780 2 years ago 4
love<3
minttuananas86 2 years ago 4
That was great!
paulism100 2 years ago 3
This has been flagged as spam show
humma huume XD <3
ee0a 2 years ago
Zelefant could you please tell us Finnish readers what that you said means? Thank you. Börözö!
Kissinpoika 2 years ago
@Kissinpoika - Unkarilaisen kommentissa
'fantasztikus ország'
tarkoittaa ainakin 'fantastinen maa'
timomastosalo 1 year ago
Eipähän sitä ole muita sun vastaavia laulajia kuin tapsa joka on niin hurjanlainen.
Top 3
1. Tapio Rautavaara
2. Ronnie James Dio
3. Rob Halford
theNikki1 2 years ago
Egyszer szeretnék Finnországba menni télen.Ilyen fantasztikus ország nincs mégegy.
zelefant 2 years ago 4
This has been flagged as spam show
on ne ennen vanhaan sit hyvin onnistunut laulaan play bäkkinä,,tapsaki pysyy niin hyvin perässä että...
perseh00nar1 2 years ago
Es bueno
Enrique0511 2 years ago 3
Mulla on niin mummaa ikävä. :'(
banzai1979 2 years ago 9
alku 0:00-0.12 reps XD
hukahaka 2 years ago
<3 <3
Jodveenas 2 years ago
Kyllä! Har inte sett min farsa någon gång, han bara lägger på när jag ringer. Tröstar mig med bra musik. Tack!
isaddam 2 years ago
mitä tapsa tekee 0:00 - 0:13? :p
munkrep 2 years ago 2
Upea kappale! Tuo mieleen lapsuuden sattumuksia jotka sinänsä eivät samalle tasolle yllä:) Naapurin isäntä 70-luvun alulla oli hieman viinaan menevä ja hevosmies. Lähti aina silloin tällöin hevosella kapakkaan kylälle. Palatessa sitten reessä vällyn alla nukkui ja hevonen jolkotteli kotiin. Eukko kävi repimässä sammuneen äijän reestä ja pakkasta tupaan nukkumaan. Vielä kestää ennen kuin nykykulkupelit pystyy samaan. Ja ei virkavallallakaan lie ollut valittamista...
arhippa100 2 years ago 12
Hahaha, Aivan mahtava tarina. :D
Beremith 2 years ago 3
Hyvä laulu :------)
emmuzz 2 years ago 2
This has been flagged as spam show
GarouShapeshifter 2 years ago 4
This has been flagged as spam show
Juokse sinä humma, kun tuo taivas on niin tumma,
Ja varjot ne tietäni peittää.
Maantietä hiljaa mun lauluni kuuluu
Ja liinakkoharja heittää.
Run you horse, when that sky is so dark
and the shadows are covering my road
My song is heard silently on the country road
and the flaxen broom flings
Hummani hei, hummani hei,
Huputiti hummani hei! (2x)
GarouShapeshifter 2 years ago
This has been flagged as spam show
GarouShapeshifter 2 years ago
This has been flagged as spam show
Run you horse when that sky is so dark
and the wind sighs in the woods
on the curve of the country road there's a small cottage
and there's my cherry tree
Hummani hei, hummani hoi
seisahda hummani hei (stop/stand still my horse hey)
GarouShapeshifter 2 years ago
Comment removed
GarouShapeshifter 2 years ago
Comment removed
GarouShapeshifter 2 years ago
Comment removed
GarouShapeshifter 2 years ago
Comment removed
GarouShapeshifter 2 years ago
Kiitos :)
I must learn finnish...
Minä rakastan Suomea :D