Internet on ainoa väline jolla voimme olla yhteydessä toisiimme ja jakaa tietoa ja taitoa. Sitä meidän täytyy suojella myös ensisijaisesti. Kannattaa käydä myös oman paikkakuntanne torikokouksessa. Näitä on jo Helsingissä, Vantaalla, Turussa, Tampereella. Lähtekää hyvät ihmiset kaduille! Herättäkää huomiota ja puhukaa Actasta ihmisille.
ACTA on tällä hetkellä suurin uhka suomalaiselle sananvapaudelle. Illuminati on kerkiäväistä sakkia.
Persut on meidän vanhempi sukupolvi jotka yrittää tehdä muutosta, Muutos 2011, Piraattipuolue, Vapauspuolue yms. ovat nuorempia ja nykyaikaisia. Niillä kaikilla on kuitenkin sama tavoite. Ne eivät vain tajua että ne kaikki yrittävät samaa, eli hallituksen kaatamista. Kaikkien niiden tulisi yhdistyä yhdeksi vastarinnan puolueeksi. Kaikkien meidän tulisi yhdistyä ja mennä lakkoon tai kaduille.
En ois ruvennut tota tunnus lausetta kääntämään, mut mun mielestä Suomessakin tarttee saada jotain aikaseksi. Mut kuitenkin pääasia nyt ois iha kaikkien kannalt saada isot yritykset, pankit ja isommat valtiot kuriin. Sit on helpompi keskittyy "pienempiin" asioihin. Eikä Suomessa vielä oo mitään hirveetä tarvetta isoille operaatioille ainakaan, mutta hyvä tietää et täältäkin löytyy anonymous porukkaa. We are anonymous. We are legion. We don't forgive. We don't forget. Expect us.
Comment removed
siikatehpwn3r 2 weeks ago
Kiitämme tästä videosta.Video kyllä kosketti jokaisen meidän sydäntä.
TheAnonymousFinland 3 weeks ago
Internet on ainoa väline jolla voimme olla yhteydessä toisiimme ja jakaa tietoa ja taitoa. Sitä meidän täytyy suojella myös ensisijaisesti. Kannattaa käydä myös oman paikkakuntanne torikokouksessa. Näitä on jo Helsingissä, Vantaalla, Turussa, Tampereella. Lähtekää hyvät ihmiset kaduille! Herättäkää huomiota ja puhukaa Actasta ihmisille.
Drunkensailor213 1 month ago
ACTA on tällä hetkellä suurin uhka suomalaiselle sananvapaudelle. Illuminati on kerkiäväistä sakkia.
Persut on meidän vanhempi sukupolvi jotka yrittää tehdä muutosta, Muutos 2011, Piraattipuolue, Vapauspuolue yms. ovat nuorempia ja nykyaikaisia. Niillä kaikilla on kuitenkin sama tavoite. Ne eivät vain tajua että ne kaikki yrittävät samaa, eli hallituksen kaatamista. Kaikkien niiden tulisi yhdistyä yhdeksi vastarinnan puolueeksi. Kaikkien meidän tulisi yhdistyä ja mennä lakkoon tai kaduille.
Drunkensailor213 1 month ago
This is more like it.
We are legion.
We don't forgive.
We don't forget.
Expect us.
pelaajateemu 1 month ago 3
yarrrrrrrrrrrrr
hopihopijopi 1 month ago
kaikki tukeni anonyymeille ja vapaan intternetin käytön puolesta! :D
SeppoTheGreat2 1 month ago 13
Facepalm
Robsukka 3 months ago
En ois ruvennut tota tunnus lausetta kääntämään, mut mun mielestä Suomessakin tarttee saada jotain aikaseksi. Mut kuitenkin pääasia nyt ois iha kaikkien kannalt saada isot yritykset, pankit ja isommat valtiot kuriin. Sit on helpompi keskittyy "pienempiin" asioihin. Eikä Suomessa vielä oo mitään hirveetä tarvetta isoille operaatioille ainakaan, mutta hyvä tietää et täältäkin löytyy anonymous porukkaa. We are anonymous. We are legion. We don't forgive. We don't forget. Expect us.
santtu2007 4 months ago